Antti Korhonen: Poliittinen eläin

 

Antti Korhonen: Poliittinen eläin. Fighting Spirit Publishing. 2019. 275 sivua.

Arvostelukappale kirjailijalta

Helsingin kirjamessut on ihanteellinen kohtaamispaikka. Vanhoja tuttuja on kiva tavata ja uusiin on kiva tutustua. Uusi tuttavuus tämän syksyn Helsingin kirjamessuilla oli kirjailija Antti Korhonen, jolta sain dekkarin Poliittinen eläin arvostelukappaleeksi. Kirja on Korhosen kolmas dekkari. Aiemmin ovat ilmestyneet Väänäsen Rysäys sekä Väänänen ja Jeesushullut. Pääroolia kaikissa kirjoissa vetää ex-poliisi Johannes Väänänen.

Koska en ole aiempia osia lukenut, en tiennyt mitä odottaa. Kirja osoittautuikin aikamoiseksi lukukokemukseksi, se etenee vauhdikkaasti, ruumiita tulee tiuhaan ja lukijan eteen tuodaan yllätyksiä yllätysten perään. Alkuun tuntui, että uusia henkilöitä tulee niin paljon, ettei perässä pysy. Tässä olisi varmasti auttanut, jos olisi lukenut aiemmat osat. Mutta sitten juoni tiivistyy ja esitellyt henkilöt saavat paikkansa juonen kuljetuksessa. Ex-poliisi 44-vuotias Johannes Väänänen toimii pienen tyttärensä Liisan perhepäivähoitajana. Tosin vastentahtoisesti, mutta tämä oli vaimon rikoskomisario Katri Jurmalan vaatimus. Sitten onni potkaisee ja Väänäselle tarjotaan työtä kansanedustaja Torsti Kymäläisen turvamiehenä. 

Tapahtumissa on mukana myös Isissä taisteleva Abu Hussein, joka oli lähtenyt pakomatkalle Eurooppaan. "Hänen päämääränään oli Suomi, joka oli kalifaatin johtajien mukaan erityisen pehmeä kohde surkean rajavalvontansa ja heikon poliittisen johtonsa takia." Harry Järv puolestaan johtaa anarkistiryhmää, jolla on suuret suunnitelmat. Apuna käytetään huumeita. "This is drug name Captagon. If you take pills you get brave like Jihad warrior and can kill and kill and rape women and children and beautiful boys." Iso rooli kirjassa on Venäjällä ja Venäjän suurlähetystössä työskentelevällä FSB:n eversti ja lähetystäneuvos Juri Kuitznezovilla.

Tällä kokoonpanolla kirjan tapahtumat lähtevät liikkeelle. Heti alkaa tapahtua. Useita henkilöitä surmataan, kaikki julkisuuden henkilöitä. Poliisin tilanne on haastava: seitsemän kuolemantapausta, joista viisi on varmuudella murhia. Todellakin monimutkainen rikosvyyhti. Tilanne on niin vakava, että Suomi siirtyy valmiustilaan, ensimmäisen kerran yli seitsemäänkymmeneen vuoteen. Väänäsen tehtävä turvamiehen roolista laajenee. Apua tulee USA:sta National Security Agencyn Peteriltä. Nyt alkaa tapahtua todenteolla. Vauhti on kovaa ja kiihtyy koko ajan sivujen vähetessä. Väänänen saa kokea monia vaarallisia läheltä-piti-tilanteita, mutta onneakin tämä seksiaddiktiksi itseään kuvaava mies löytää Marinan luota.

Olipas tämä aikamoinen lukukokemus. Vauhtia ja jännitystä riitti. Korhosella on todellakin jännityksen luomisen taito. Kirjailija on tehnyt laajaa taustatyötä, mm. aseteknologia on kuvattu hyvin asiantuntevasti. Tapahtumarikasta juonta tukee Korhosen omintakeinen kirjoitustyyli. Teksti on välillä kerrassaan hulvatonta, viejarimaista ja myös humoristista. Löydän kirjasta yhtäläisyyksiä Ilkka Remeksen kirjoihin, ainakin sen, että venäläisillä on pahat mielessä.

Facebookista selvitän, että Fighting Spirit Publishing on uusi kustannusyhtiö. Kustannusyhtiön ensimmäinen kirja on tämä kyseinen teos eli Antti Korhosen dekkari Poliittinen eläin.

Jukka-Pekka Palviainen: Tavoittelemanne henkilö on tapettu

 

Jukka-Pekka Palviainen: Tavoittelemanne henkilö on tapettu. Crime Time. 2024. Kansi Timo Numminen. 319 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Jukka-Pekka Palviainen (s. 1967) on tuottelias kirjailija. Hän on julkaissut yli 30 kirjaa. Kohderyhminä ovat olleet lapset, nuoret sekä aikuiset. Tänä vuonna Palviainen on ollut poikkeuksellisen tuottelias, häneltä ilmestyy peräti viisi kirjaa. Yksi näistä kirjoista on dekkari Tavoittelemanne henkilö on tapettu. Teos on Palviaisen ensimmäinen rikosromaani. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Raumalle, Palviaisen syntymäkaupunkiin. Luulen, että tämä saattaa olla ensimmäinen Raumalle sijoittuva dekkari. Rikoksia täällä on kyllä tehty yllinkyllin, jopa kahden kirjan verran. (Linda Rantanen: Rikosten Rauma. Deadline Kustannus. 2021 (linkki) ja Linda Rantanen: Rikosten Rauma 2. Deadline Kustannus). 

Kirja alkaa dekkarimaisen vauhdikkaasti. Freelancetoimittaja Ville Kuhnari ajaa huippuluokkaisella ja kalliilla Pelago Stavanger -polkupyörällään kohti Monnan hautausmaata Raumalla. Kello on 05.47.24. Sää on sateinen, mutta se ei Kuhnaria haittaa. Kalleimmat mahdolliset urheiluasusteet suojaavat häntä. Kuhnari on kaikin puolin laaatutietoinen mies. Urheilukellokaan ei ole halvimmasta päästä: Garmin Fenix 7X Solar.

Mutkan takaa lähestyy musta Transit, joka ajaa Kuhnarin päälle - ehkä tarkoituksellisesti. Kuhnari loukkaantuu ja hänet kuljetetaan Porin sairaalaan. Mutta onko kyseessä varoitus vai tappoyritys? Kuhnari on varma, että päälleajo oli tarkoituksellinen. Tapausta ryhtyvät tutkimaan rikosylikonstaapeli Teemu Taikkonen, rikoskonstaapeli Nelli Nurminen ja juuri Rauman poliisissa aloittanut vanhempi rikoskonstaapeli Artturi Kataja. Poliisit tapaavat Kortelan ABC:llä. Käy ilmi, että Kuhnari on avoliitossa Liisa Köjösen kanssa. Samalla saadaan tieto, että musta Transit palaa Monnan hiekkakuopilla. 

Kun tutkitaan Kuhnarin taustoja, tulee ilmi yhtäsuntoista miehen erikoisista mieltymyksistä. Kuhnari kuvaa valvontakameroilla avovaimon nuorta tytärtä Sallaa. Mutta kaikki Sallan luvalla ja maksua vastaan. "Tyttö ei tiennyt, milloin Ville katseli häntä. Se kuului sopimukseen. Ville ei halunnut, että tyttö alkaisi esiintyä hänelle. Sellaista palvelua oli saatavissa muualtakin." Kuhnarilta löydetyt valokuvat kertovat lisää Kuhnarin mieliteoista. Kuvissa näkyy, että Kuhnari on sitonut naisia mitä erilaisiimpiin paikkoihin, mm. junan istuimeen, lasten kiipeilytelineeseen, patteriin, puiston penkkiin. "Nainen oli sidottu punaisella köydellä kiinni nuoreen koivuun. Sammal- ja puolukkamättäiden päällä oli ohut lumikerros."

Kuhnarin perhekuviot osoittautuvat melko monimutkaisiksi ja poliisilla onkin työtä selvittää kiemuroita, jotka liittyvät tai sitten eivät liity jutun kokonaisuuteen. Tutkimusta sekoittaa yhä lisää tapahtunut murha. Liisan pojan Miskan toimet pitää selvittää, jolloin poliisit pääsevät tutustumaan Burning Monsters -rokkibändin musiikkiin. Tuleepa mukaan eräs kunnallispoliitikkokin. Lukija joutuu jännittämään loppuratkaisua aivan viimeisille sivuille asti.  

Poliiseista Palviainen avaa Teemu Taikkosen persoonaa. Teemu on miellyttävä ja ammattitaitoinen poliisi, joka suhtautuu työhönsä vakavasti ja vaatii itseltään ja kollegoiltaan paljon. Teemu viettää pitkiä aikoja yksin kotona, koska vaimo Venla on merikapteeni. Syntyykö vaimon siskon Sonjan kanssa mitään romanssia, ei selviä vielä tässä kirjassa. Teemun tytär Taija, josta Teemu kantaa paljon huolta, on psykiatrisella osastolla. 

Teemu asuu Vanhassa Raumassa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat marraskuun loppuun, joten Vanhan Rauman joulu on jo avattu kuusikujineen jaTammelan pihapiireineen. "Teemu astui portista yhdelle Vanhan Rauman kapeista kujista. Hän tuijotti hetken aikaa omia ikkunoitaan kuin olisi turisti. Ikkunassa oli pieniä lyhtyjä ja Taijan tekemiä tonttuja ja enkeleitä. Osa oli lapsuudesta, osa uusia." Kirjailija ei kuvaa tässä kirjassa kaikkien poliisien mielenliikkeitä ja yksityiselämää. Keskiössä on ainoastaan Teemu Taikkonen. Ehkä Nellin ja Artun vuoro on tulevissa osissa? Tätä lähestymistapaa poliisihahmoihin, siis yhden poliisin persoonan avaaminen per kirja, noudattaa porilainen Arttu Tuominen Delta-sarjassaan.  

Palviainen on kokenut kirjoittaja. Hänen tekstiään on helppo lukea, kieli on sujuvaa ja dialogi luontevaa, eikä huumoriakaan ole unohdettu. Tapahtumien seuraamista helpottavat lyhyet luvut ja selkeä kronologinen eteneminen. Palviainen ei mässäile väkivallalla, vaan keskittyy enemmänkin ihmiskuvaukseen ja poliisin tutkimustyön kuvaukseen.  

Olipa mukava lukea dekkaria, jonka lähes kaikki tapahtumapaikat pystyin tunnistamaan. Kirjailija antaa Raumasta ja erityisesti Vanhasta Raumasta hyvin positiivisen kuvan. Löydän kirjasta jopa oman kotini lähellä olevan paikan. Vanhan Rauman lisäksi ainakin Kortelan ABC tulee kirjassa tutuksi.

Jatko-osia odotellen.

Sakari Siltala ja Teemu Keskisarja: Merenperintö

 

Sakari Siltala ja Teemu Keskisarja: Merenperintö. Håkansin varustamosuvun historia. Siltala. 2024. Kannen kuva: Bergön pelastusoperaatio. Håkansin kuva-arkisto. 287 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Håkans-yhtiöiden historia alkaa Petsmon rannikkokylästä Pohjois-Pohjanmaalta. Ensimmäinen Håkansin kuudesta sukupolvesta oli Abraham, joka perusti yhdessä poikansa Johanneksen kanssa kotiseudulleen höyrysahan. Vuosi oli 1896. Tuli tuhosi sahan vain muutaman toimintavuoden jälkeen. Mutta Abraham ei lannistunut. Sahan toiminta jatkui ja toiminta laajeni proomuihin ja hinaajiin. Mukaan bisnekseen tuli Johanneksen poika Alfons. Jälleen kerran tulipalo tuhosi sahan, mutta onneksi oli hinaajat, joille löytyi hyvää käyttöä kieltolain aikana. Pirtukauppa kukoisti. 

Alfons, Petsmon Pelle Peloton, oli sitkeä ja idearikas mies. Edes vuoden 1933 konkurssi ei häntä juuri hetkauttanut. Sodan jälkeen Alfons perusti yrityksen omalla nimellään: Alfons Håkans Oy. Uuden yrityksen tehtävät olivat moninaiset, oli puutavaran vientiä, merihinausta, jäänmurtamista sekä meripelastusta ja sukellustöitä. Alfons osti ensimmäisen oman hinaajan, Fakirin, johon oli asennettu hänen itsensä suunnittelema häkämoottori. Kirjassa on yksityiskohtaisia kuvauksia uhkarohkeista meripelastusoperaatioista ja sukellustehtävistä.

Perheen uudeksi asuinpaikaksi tuli Turku. Alfonsin terveys alkoi heikentyä ja johtoon astui Alfonsin poika Stefan. Stefan oli osaava ja rohkea mies. Hän osti hinausyrityksiä niin, että vuonna 1988 Alfons Håkans oli koko Itämeren suurin hinaajavarustamo 25 hinaajallaan. Håkansin hinaajat olivat mukana mm. Viking Mariellan, Finn-Balticin, Sally Albatrossin, Transgermanian ja Amorellan pelastustoimissa. Mielenkiintoinen episodi oli, kun Håkansit pyrkivät purkamaan luotsaustoiminnan monopolin. Kirjassa ei lämmöllä muisteta ministeri Anu Vehviläistä, joka torppasi monopolin purkamisen. 

Meripelastustoimen ohella kirjassa kuvataan perusteellisesti FC Inter Turku -jalkapalloseuran syntyä ja toimintaa. Kaikki alkoi Stefanin pojan Patrikin jalkapalloharrastuksesta. Kun Patrik täytti 12 vuotta, Inter Turku -seura perustettiin. Seuran toiminta alkoi vilkkaasti, seura kasvoi ja myös menestyi. Menestyksestään seura sai kiittää Stefanin avokätisyyttä, kaikki maksettiin, kovapalkkaisia valmentajia pestattiin, pelimatkat olivat kalliita. Kaikki tiesivät, mistä rahat tulivat. "Hinaajakonserni subventoi junioritoimintaan noin 300 000 eurolla vuosittain, siis pelaajabudjettien päälle." Ensimmäinen liigamestaruus vuonna 2008 tuntui upealta. Turkuun valmistui vuonna 2003 kansainväliset vaatimukset täyttävä Veritas Stadion, jonka rakentamisessa Stefan Håkans oli keskeinen hahmo ja rahoittaja. 

Alfons Håkans laajensi toimintaansa Baltiaan. Nyt yritystä johtaa Håkansin suvun kuudes sukupolvi. Kun veropetoksesta syytetty toimitusjohtaja Joakim Håkins jättäytyi pois yrityksesta, mukaan toimintaan tulivat Joakimin pojat Julius ja Nikolas. 

Vaikka meripelastusala on minulle vierasta, kirja oli minulle mieleistä luettavaa. Kirjassa Håkansin perhe herää eloon ja lukija saa hyvän kokonaiskuvan Håkans-yhtiöiden historiasta, sen nousuista ja laskuista. Oli ankaria aikoja ja oli aikoja, jolloin suurilla summilla - jopa miljoonilla - rahoitettiin FC Inter Turkua. Nyt jo kuudes sukupolvi pyörittää Abrahamin v. 1896 aloittamaa liiketoimintaa.       Siltalan ja Keskisarjan sujuvaa ja ilmaisuvoimaista tekstiä on helppo lukea. Parivaljakko on tehnyt perusteellista taustatyötä kirjaa varten, mikä näkyy myös laajassa lähdeluettelossa. Huomiota kiinnittää myös lukuisat kirjaa varten tehdyt haastattelut. Håkansin suvun tapahtumat kietoutuvat luontevasti valtiollisiin ja maailmanpoliittisiin puitteisiin. Laaja valokuvaliite on kiinnostava ja tukee tekstiä hyvin. Ison plussan annan kirjan onnistuneelle nimelle.  

Suomi oli maailman suurin sahatavaran viejä. Alfons Håkans lautatapuliensa keskellä. (kirjan kuvitusta)

Interin esiaste "Linnakundit". Patrik neljäs vasemmalta. (kirjan kuvitusta)

Roy Jacobsen: Näkymättömät

 

Roy Jacobsen: Näkymättömät. Sitruuna. 2022. Barrøy 1. Norjankielinen alkuteos De usynlige. Suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen. Kannen suunnittelu Eric Huijsen / Moker Ontwerp. 214 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Saarelta ei voi kukaan lähteä pois, saari on maailmankaikkeus pähkinänkuoressa, siellä tähdet uinuvat nurmella lumen alla. Mutta aika ajoin joku yrittää tehdä niin. Ja sellaisina päivinä puhaltaa heikko itätuuli."

Romaanin tapahtumat sijoittuvat 1900-luvun alkupuolelle - ehkä 1920-luvulle - Barrøyn saarelle Norjaan. Saari on pieni, siellä asuvat isä Hans Barrøy ja äiti Maria, heidän tyttärensä Ingrid, Hansin leski-isä Martin ja Hansin sisar Barbro. Barbro pystyy auttamaan kodin tehtävissä ja kalastuksessa, mutta hänellä on hitaat liikkeet ja hidas mieli. Perhe on suurelta osalta omavarainen ja saa elantonsa maanviljelyksestä ja karjanhoidosta sekä kalastuksesta. Elämä on niukkaa ja vaatimatonta. Vaikka arki on jatkuvaa kamppailua luonnon kanssa niin maalla kuin merelläkin, perhe rakastaa saartaan ja ympäristöään yli kaiken. Elämää muualla on vaikea kuvitellakaan. Tämä on heidän paratiisinsa.

Perhe kalastaa säännöllisesti oman saarensa lähistöllä, ja sen lisäksi Hans lähtee joka vuosi kalastamaan Lofooteille useiden kuukausien ajaksi. Hansilla on suuria suunnitelmia saaren ja talon suhteen. Ja pikkuhiljaa hän toteuttaa suunnitelmiaan, vaikka hänen pitääkin elää yli varojen. Saarelle syntyy mm. kunnollinen laituri. Laiturin ansiosta yhteydet helpottuvat lähisaariin ja mantereeseen. Ingrid ja sitten Lars käyvät koulua mantereella. Koulu on räätälöity paikallisten tarpeiden mukaan: kaksi viikkoa koulua, sitten kahdeksi viikoksi kotiin.

Martin-isoisä kuolee, mutta elämä saarella jatkuu, sillä Barbro saa lapsen, Larsin, josta tulee todellinen merenkävijä. Ingrid, josta kehkeytyy kirjan päähenkilö, menee palvelukseen Ruukin mahtavaan taloon, mutta asiat monimutkaistuvat ja Ingrid palaa takaisin kotisaarelleen kahden pienen lapsen kanssa.

Kirjan hieno kansi kuvaa hyvin kirjan maailmaa. Maisema on karu ja vähäeleisyydessään hyvin vaikuttava. Karu luonto ja kirjan vähäiset tapahtumat ovat sopusoinnussa keskenään. Jacobsenin kuvaukset luonnosta - mahtavasta valtamerestä ja vuodenaikojen vaihteluista - ovat kiehtovia. Meri on arvaamaton, voimakas ja pelottavakin.

Saaren elämän ankaruudesta huolimatta Näkymättömät on rikas kertomus, jossa punaisena lankana on Barrøyn perheen jatkuvuus. Perhe on kuvattu suurella viisaudella ja herkkyydellä. Vaikka kirjassa on melko vähän dialogia, vuorovaikutus perheen jäsenten välillä on realistista ja todentuntuista.

Todella vaikuttava kirja. Kääntäjä Pirkko Talvio-Jaatinen on tehnyt erinomaista työtä.

Suonna Kononen: Uncle Samsara

 

Suonna Kononen: Uncle Samsara. Enostone. 2024. Kansi Juho Juntunen. 295 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Santeri Rinne elää avioliitossa Iiriksen kanssa. Santerin matka on kulkeutunut Kuopiosta Joensuun ja Jyväskylän kautta etelä-Suomeen. Syy on selvä, siellähän ne työpaikat ovat. Töitä Santerille on löytynyt mainostoimistosta. Asuntoasiatkin ovat kunnossa, tehdään juuri muuttoa uuteen asuntoon Espoossa. Kesäisin vietetään muutaman viikon loma Heinävedellä. Voisi sanoa, että 50-vuotias Santeri on porvarisoitunut pääkaupunkiseudulle. Viimeistään Teslan hankkiminen todistaa sen, ainakin niin lukijasta tuntuu. "18-vuotias vuoden 1989 Santeri olisi pöyristynyt kuullessaan, että hän vaihtaa nelikymppisenä toimittajantyöt mainostoimistoon. Olen miettinyt, mitä sanoisin tuolle kiivaalle pojalle, joka menneisyydestä ilmestyy syyttämään minua. Rahasta puhumista hän ei hyväksyisi, rahalla ei ole nuorelle Santerille muuta arvoa, kuin että sitä voi vaihtaa äänilevyihin."

Vaikka kaikki tuntuu olevan hyvin ja elämä mallillaan, Santerin mieli ajautuu - joskus tarkoituksella ja joskus tahattomasti - menneisiin nuoruusvuosiin. Mieleen tulevat kouluvuodet Kuopiossa ja ennen kaikkea hyvä ystävä Jaakko. Sen parempaa ystävää ei olisi voinut olla. "Jaakko oli pomo ja rämäpää, minä olin tiedotusupseeri, jarru ja järjen ääni." Yhdessä he tekivät kaikkea mahdollista, mutta mieleen on jäänyt ennen kaikkea lehden tekeminen. Legovuosien jälkeen heillä oli kunnianhimoinen projekti: yhteinen lehti, Uncle Samsara. "Olimme aloittaneet yhdeksännellä, julkaisseet jo kuusi numeroa ja saaneet merkittävää kuhinaa maan pienlehtikentällä."

Sivarivuosi kului Joensuun Taidemuseossa. Yhteys Jaakkoon katkesi vuosiksi. Santeri kaipaa kouluaikaista ystäväänsä ja saa selville, että Jaakko on munkkina Valamon luostarissa. Viettäessään kesää Heinävedellä Santeri onnistuu tapaamaan vanhan ystävänsä. Kohtaaminen on koskettava, tunteet ovat pinnassa molemmilla ystävillä, kun he muistelevat Kuopiota ja Uncle Samsaraa. 

Musiikilla on iso merkitys kirjassa. Asuipa Santeri missä tahansa tai tekipä hän mitä tahansa, aina hänen elämäänsä on kuulunut musiikki ja kuuluu edelleen. On vaikea kuvitella Santerin elämää ilman musiikkia. Mutta onneksi ei tarvitsekaan, levyt kulkeutuvat myös uuteen asuntoon.

Uncle Samsara on humaani kuvaus Santerin nuoruusvuosista ja tuolloin tehdyistä valinnoista. Ystävyydellä on vankka sija kirjan tapahtumissa. Vaikkakaan kirja ei varmaankaan ole omaelämäkerrallinen, uskon että mukana on melko paljon kirjailijan omiin kokemuksiin liittyviä tapahtumia. Kirjassa on paljon asiaa, paljon tapahtumia ja ennen kaikkea nostalgiaa. Tarina vie mukanaan ja pitää hyvin otteessaan, paljolti elävän ja ilmeikkään kielen ansiosta. Paketti pysyy hyvin kasassa. Toimittajan ammattitaito näkyy tekstissä. Entisenä kuopiolaisena ja joensuulaisena oli kiva palata tuttuihin paikkoihin.

Konoselta on aiemmin ilmestynyt teokset Tie päättyy meren rannalle (Karisto 2022) (linkki) ja Jokisaarnat. Kirjallisia melontoja. (Reuna, 2023) (linkki).

Emma Luoma: Jos et kestä kuolemaa

 

Emma Luoma: Jos et kestä kuolemaa. Myllylahti. 2024. Kansi Karin Niemi. 362 sivua

Arvostelukappale kustantajalta

Ruusa Linna oli lapsuudesta asti tiennyt, mikä on hänen unelma-ammattinsa. Hän halusi lääkäriksi, ja nimenomaan kirurgiksi. Opinnot ovat edenneet suunnitelmien mukaisesti, vaikkakin aikamoisia haasteita on ollut kuuden opiskeluvuoden aikana. Mutta nyt hän on ylpeä ja onnellinen aloittaessaan erikoistumisopintojen ensimmäisen salipäivystysvuoron Keski-Suomen keskussairaalassa Jyväskylässä. Mikä unelmien täyttymys! "Kello on vähän yli puolenpäivän, ja Ruusa on juuri selvinnyt uransa yhdeksännestä, toistaiseksi haastavimmasta, umpparileikkauksesta." Mutta iltapäivällä umpparipotilaan vointi romahtaa. Nuori, Ruusan ikäinen nainen kuolee. "Tota joo, se oli nuori potilas. Komplikaatio. Aika raju keissi", kommentoi lääkärikollega.

Lähdettyään sairaalasta hirvittävän päivän jälkeen Ruusa kohtaa Elielin, oman rakkaansa. "Sano, etten mä tappanut sitä", hän kuiskaa. "Sano, ettei tämä ole totta. Sitten kaikki on okei." Mutta kaikki on totta. Sairaalassa laaditaan lausunto, johon kirjataan, että kaikki voitava oli tehty potilaan hengen pelastamiseksi. Vaikka mielessään Ruusa sanoo: "En ymmärrä mitä tapahtui, antakaa anteeksi, se oli minun syyni." 

Nuoren naisen kuolema on alituisesti Ruusan mielessä. Onko hän liian pehmo kirurgiksi, kysyy hän itseltään. Häntä kehotetaan päästämään irti ennen kuin on liian myöhäistä. Irti päästämisen tekee vaikeammaksi kuolleen tytön omaisten uhkaussoitot ja -viestit. "Tekosi ei anna minulle rauhaa, enkä minä anna rauhaa sinulle. Minä tulen uniisi. Minä tulen kotiisi. Minä näytän sinulle, mitä on kärsimys."

Arki palautuu pikkuhiljaa. Ruusa palaa töihin ja jaksaa palata myös twerkkausharrastuksensa pariin. Ruusa ja Eliel viettävät paljon aikaa Elielin kaksoisveljen Edin kanssa, jolla on oma raskas suru kannettavanaan. 

Takakannesta olen lukenut, että kysymyksessä on jännitysromaani. Nyt ollaan jo sivulla 130, eikä mitään jännityksenomaista ole vielä tapahtunut. Mitä nyt Eliel erään riidan päätteeksi joutuu auto-onnettomuuteen. Mutta sellaiseen voi joutua kuka tahansa. Ruusan ja Elielin naapuriin muuttaa Atte, hyväntuulinen ja avulias nuori mies, joka Elielin ollessa sairaalassa auto-onnettomuuden jälkeen auttaa Ruusaa monin tavoin, mm. olohuoneen maalaamisessa.

Sitten asiat etenevät nopeaa vauhtia. Syntyy tilanteita, joissa Eliel joutuu suoranaiseen hengenvaaraan, ja mukaan tapahtumiin tulee kiedotuksi myös Edi. Tarinan edetessä jännitysmomentti lisääntyy, kunnes vyyhti rupeaa purkautumaan ja salaperäiset tapahtumat avautuvat Ruusalle ja kaksosille. Miten syvää viha voikaan olla, pohtii lukija. 

Luin kirjaa mielelläni. Lukiessa mietin, että näin autenttiseen lääkärityön kuvaukseen pystyy todennäköisesti vain henkilö, jolle sairaalaympäristö on tuttua. Kirjan liepeestä luenkin, että Emma Luoma on kirurgi, joka työskentelee samassa sairaalassa kuin Ruusa. Maallikolle kirurgin työnkuvaukset ja sairaalan arki ammattislangeineen ovat kiinnostavaa luettavaa. Lehdistä saamme lukea juttuja, kuinka on sattunut hoitovirhe, jonka seurauksena lääkäriä syytetään potilaan kuolemasta. Tässä kirjassa saamme kokea, millaisia tuntoja lääkärillä on potilaskuoleman seurauksena. Ruusa ei pääse helpolla, eikä tapauksen unohtaminen ole mahdollista. 

Kirja olisi mielestäni toiminut hyvin puhtaana kaunokirjallisena teoksena ilman dekkarijännitettä, sen verran kiinnostavaa sairaalatyöskentelyn kuvaus oli. Kirjan vahvuutena on sujuvan ja luontevan kirjoitustyylin ohella elävät ja todentuntuiset henkilöhahmot. Erityisesti Ruusasta on helppo pitää. 

Toivottavasti Luoma jatkaa kirjoittamista.    

Keigo Higashino: Pahan asialla

 

Keigo Higashino: Pahan asialla. Punainen silakka. 2024. Suomentanut Raisa Porrasmaa. Kansi Tuomo Parikka. 236 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta 

Kunihiko Hidaka, tunnettu japanilainen kirjailija, viettää vaimonsa Rien kanssa viimeisiä päiviä Japanissa. Muutaman päivän päästä he starttaavat kohti Vancouveria. Mutta suunnitelmiin tulee muutos ja iso muutos tuleekin. Hidakan paras ystävä Osamu Nonoguchi, kirjailija hänkin, saa Hidakalta kutsun tulla vierailulle. Nonoguchi lähtee, mutta yllätys on melkoinen, kun hän ja Rie löytävät Hidakan kuolleena työhuoneestaan. Puhelimen johto oli kietaistu vainajan kaulan ympäri. 

Etsivä Kyoichiro Kaga tulee paikalle. Hän on ymmällä, työhuone on ollut lukittu, samoin talon ovet olivat lukossa. Kaga ja Nonoguchi ovat tuttuja entuudestaan. Molemmat ovat olleet opettajia, mutta Kagasta tuli poliisi ja Nonoguchista päätoiminen lastenkirjailija. Kaga aloittaa tutkinnan. Kovin pitkään hänen ei tarvitse juttua tutkia, kun syyllinen on jo selvillä. "Tapoin hänet", syyllinen toteaa, mutta ei suostu paljastamaan motiiviaan. "Motiivi on jokin ihan mitätön juttu. Tulkitkaa, että raivostuin ja toimin impulsiivisesti." Kun rikoksen tunnustanut syyllinen on selvillä, ollaan vasta sivulla 79, eli ei tarina tähän voi päättyä. 

Etsivä Kaga on perusteellinen poliisi. Syyllinen ei vaikuta ihmiseltä, joka tappaisi toista raivopäissään, eli kyllä hänellä täytyy olla jokin motiivi, miettii Kaga. Kaga ryhtyy selvittämään Hidakan menneisyyttä. Käy ilmi, että Hidakan ja Nonoguchin välinen vankka ystävyys ei ollutkaan sellaista, miltä se päällisin puolin näytti, eli todisteet tuovat esille toisenlaisen totuuden. Kaga haastattelee Hidakan entisiä koulukavereita. Keskusteluissa nousee esille ikäviä ja rankkoja muistoja koulukiusaamisesta, mustasukkaisuudesta, kateudesta ja katkeruudesta. Vihjeet johtavat yhä syvemmälle vanhoihin muistoihin. Haastattelut ovat rankkaa luettavaa, sillä teoissa heijastuu ihmisluonteen mitä synkimpiä puolia. 

Kaga kokoaa todisteet huolellisesti yhteen. Hän tuntee, että tutkinta on epäonnistunut, ellei hän pysty saamaan selville murhan motiivia. Lukija kiedotaan mukaan tähän monimutkaisten suhteiden ja motiiveiden vyyhtiin. Kaga on älykäs poliisi. Hän pystyy näkemään valheiden läpi eikä lopeta tutkintaa ennen kuin on paljastanut koko totuuden. Romaani päättyy paljastuksiin, jotka muuttavat aiempia oletuksia ja pakottavat lukijan pohtimaan uudelleen motivaation luonnetta. Oliko murhaajalla todella julma tarkoitus vai oliko hän vain olosuhteiden uhri? Pahan asialla on kiehtova psykologinen mysteeridekkari. Vaikka tapaus on yllättävän yksinkertainen, se on mestarillisesti rakennettu ja sukeltaa syvälle murhaajan mielenliikkeisiin. Kiehtova ja älykäs dekkari! Suosittelen.  

Tarina sisältää elementtejä japanilaisesta yhteiskunnasta, mikä lisää kirjan syvyyttä ja aitoutta. Japanilaiset nimet ovat haastavia. Kirjan alussa oleva henkilöluettelo helpottaa lukijan tutustumista kirjan henkilöhahmoihin. Tämä tasokas dekkari on saanut arvoisensa käännöksen. Kirja on suomennettu suoraan japanin kielestä. Kääntäjä Raisa Porrasmaa, joka on kääntänyt mm. Murakamin teoksia, on tehnyt jälleen loistavaa työtä.

Jos Keigo Higashino on sinulle tuntematon nimi, suosittelen tutustumista hänen kirjoihinsa. Aiemmin olen lukenut Higashinon dekkarin Uskollinen naapuri, joka myös oli koukuttava lukukokemus.