Arvostelukappale kustantajalta
"Joka ilta töiden jälkeen menin kirjakauppaan toivoen, että tapaisin Sébastian Kleinhausin. Kolmantena iltana hän ilmaantuikin paikalle. Tällä kertaa hymyilin, kun hän astui sisään. Miehen silmät alkoivat loistaa heti kun hän näki minut. Se olisi ollut hellyttävää, ellei hän olisi ollut saksalainen."
Vuosi 1963, Bretagne
Kirjan päähenkilö, minä-kertoja Élise elää Ranskan Bretagnessa yhdessä taloudenhoitajansa ja 18-vuotiaan Joséphine-tyttärensä kanssa. Élise on kertonut tyttärelleen hyvin vähän tämän isästä. Oikeastaan vain sen verran, että tytön isä Frédéric oli kaatunut sodassa. Ei ole valokuvia eikä mitään muitakaan muistoja. Passia hankkiakseen Joséphine löytää sattumalta syntymätodistuksensa ja paperin, jonka yläkulmassa lukee:
Äidin nimi: Élise Chevalier
Isän nimi: Sébastian Kleinhaus"
Siis isä on Sébastian, ei Frédéric. Tämä asia on selvitettävä, toteaa Joséphine.
Pikkuhiljaa asiat alkavat avautua Joséphinelle. Käy ilmi, että tytön isä on todella Sébastian, saksalainen sotilas, siis natsi. Joséphine tuntee, että hänen on lähdettävä etsimään isäänsä. Äiti haluaisi lähteä mukaan, mutta tytär tuntee, että hänen on suoriuduttava tehtävästä yksin.
Vuosi 1944, Pariisi
Kirjan tapahtumat liikkuvat kahdessa tasossa. Toisen tason tapahtumat sijoittuvat vuoden 1944 Pariisiin, sota-aikaan, kun saksalaiset ovat miehittäneet Pariisin. Élise asuu Pariisissa perheensä kanssa. Tuttuja juutalaisperheitä katoaa päivittäin. Saksalaiset raahaamassa juutalaisia pois kodeistaan on tuttu, mutta niin järkyttävä näky. Juutalaisten kohtelu tuntuu Élisesta lohduttomalta, ja hän haluaakin olla auttamassa isänmaataan omalta osaltaan. Niinpä hän ryhtyy auttamaan orvoiksi jääneitä juutalaislapsia. Äiti varoittaa: "Ole silti varuillasi. Työsi ei saa aiheuttaa meille vaikeuksia."
Pariisiin komennettu saksalaissotilas Sébastian ei pidä sodasta. Hän inhoaa univormuaan ja natseja. Hän muistelee, kuinka epämiellyttävää oli, kun hän joutui monien muiden tavoin vastentahtoisesti liittymään Hitler-Jugendiin. Työtäänkin Pariisissa Sébastian inhoaa, hänen tehtävänään on kääntää ilmiantokirjeitä. Mutta ennen kaikkea Sébastian on äärettömän yksinäinen.
Élise ja Sébastian kohtaavat kirjakaupassa. Sébastian nauttii, kun saa keskustella jonkun kanssa. Tahtomattaan Élise tuntee ihastusta Sébastania kohtaan, eikä tunne ole yksipuolinen. Sébastian jopa lupautuu auttamaan Élisea juutalaislasten pakomatkojen järjestämisessä. He viettävät yhä enemmän aikaa yhdessä, mutta luonnollisesti suhde tulee pitää salaisena. Se on Éliselle vaikeaa.
"Salaisuudestamme oli helppo vaieta, mutta onnea on vaikea peitellä. Suonissani kuohuva rakkaus sai silmäni sädehtimään ja poskeni punehtumaan. Harjoittelin peilin edessä alakuloisia ilmeitä yrittäen sammuttaa kasvojeni hehkun. Läheiseni näkivät kuitenkin lävitse. Äiti arvasi, että jotakin oli tekeillä."
Mutta rakkaudella ei ole onnellista loppua. Sébastiania etsitään, hänet löydetään ja hänet vangitaan. Élise on epätoivoinen, ja vielä vaikeammaksi tilanne käy, kun hän huomaa olevansa raskaana.
"Lutka! Natsinarttu!"
Kun saksalaiset oli ajettu pois Pariisista, Élise joutui muiden "natsinarttujen" kanssa häväistyksen kohteeksi. "He janosivat verta. Minun vertani." Naisten hiukset kynittiin kaljuiksi. Sen jälkeen heidät sysättiin alusvaatteissa kärryihin ja kuljetettiin ympäri kaupunkia, jotta kaikki näkisivät nämä syntiset naiset.
Ensimmäinen Druartilta suomennettu teos Viimeinen yö Pariisissa (Sitruuna 2021) (linkki) oli ihastuttava lukukokemus. Myös sen kirjan tapahtumat linkittyivät toiseen maailmansotaan.
Tapahtumat herättivät voimakkaita tunteita.
Hetki ennen lähtöä oli ihastuttava lukukokemus, se oli koskettava, otteessaan pitävä, suorastaan vangitseva. Vaikka kirjan tapahtumat sijoittuvat sota-aikaan, kirjassa ei ole lainkaan taistelukuvauksia. On kysymys kauniista ja epätoivoisesta rakkaussuhteesta. Elin täysillä Élisen, Sébastianin ja Joséphinen mukana läpi kirjan. Miten rohkeita tekoja ihminen joutuu ja pystyy tekemään keskellä pahinta kriisiaikaa. Kun ratkaisut on tehty, mitään ei saa tekemättömäksi eikä mikään ole enää entisellään.
Eri aikatasojen yhdistäminen on kirjailijalle haaste. Tässä kirjassa Druart onnistuu erinomaisesti kahden aikatason yhdistämisessä. Voin suositella kirjaa kaikille toisesta maailmansodasta kiinnostuneille.
Kirjailijan jälkisanoissa käy ilmi, että kirjailija on saanut idean kirjan kirjoittamiseen oman isosetänsä kokemuksista.