lauantai 12. marraskuuta 2022

Lea Pulkkinen: Tutkijan omakuva


Lea Pulkkinen: Tutkijan omakuva. Teos. 2022. Ulkoasu Sanna-Reeta Meilahti. Kannen kuva Liisa Takala. 604 sivua.

"Mitä sitten olen halunnut tuoda esiin tässä kirjassa? Olen halunnut lisätä ymmärrystä tutkijan ja varsinkin naistutkijan urasta. Tutkija usein antautuu tehtäväänsä kokonaisvaltaisesti. Se vaatii tasapainottelua ajankäytön kanssa erityisesti, jos on onni olla myös vanhempi ja ehkä isovanhempikin. Naisillakin on luovuutta tutkijauralle ja heitäkin tarvitaan uuden tutkijapolven kasvattajina. Se vaatii kestävyyttä ja epävarmuuden sietämistä, mutta se tuo myös paljon iloa ja tyydytystä.

Lea Pulkkinen on kansainvälisesti tunnustettu ja arvostettu psykologian ja kasvatuksen tutkija. Hän on hoitanut Jyväskylän yliopistossa psykologian apulaisprofessuuria ja professuuria. Pulkkinen nimitettiin Jyväskylän yliopiston ensimmäiseksi akatemiaprofessoriksi. 

Muutama vuosi sitten Pulkkinen oli kesäpaikallaan selaillut työ- ja yksityiselämäänsä liittyviä paperikasoja ja samalla paketoinut elämänsä neljäänkymmeneen mappiin. Sitten tuli korona-aika ja Pulkkinen innostui kirjaamaan vuosien tapahtumia paperille. Nyt lopputuloksena meillä on käsissämme Lea Pulkkisen elämäkerta Tutkijan omakuva.  

Vaikka kirja on paksu, noin kuusisataa sivua, se on helppolukuinen. Kun pääsee kirjan loppuun, voi vain todeta, että on hienoa, miten avoimesti ja rehellisesti tutkija avaa elämäänsä. Kirja on avartava kuvaus tiedenaisen elämästä, yliopistomaailmasta, lasten kasvatuksesta ja kirjailijan omasta elämästä.

Pulkkinen kertoo, että hänen elämänsä koostuu toisiinsa kietoutuneista säikeistä. Tärkeitä säikeitä lapsuuden jälkeen ovat olleet perhe, tutkimus ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen.

Vaikka sotavuodet varjostivat Pulkkisen lapsuutta, hän on kokenut lapsuutensa turvallisena ja onnellisena ajanjaksona. Siihen vaikutti äiti, joka piti lapset erillään sotatapahtumista ja joka piti huolen siitä, että lapset saivat harrastaa musiikkia. Musiikkiharrastuksesta on ollut Pulkkiselle iloa läpi elämän. Kaikkein tärkeintä oli se, että äiti ymmärsi, miten eriluonteisia ja ainutlaatuisia hänen kolme tytärtään olivat. Turvallisen lapsuuden merkitys korostuu monessa Pulkkisen tutkimuksessa.   

Lapsesta aikuiseksi -tutkimus (LAKU)

Pulkkinen oli vasta 31-vuotias, kun hän väitteli. Hänen väitöskirjansa, joka oli merkittävä ensiaskel hänen tutkijaurallaan, käsitteli lasten aggressiivisuutta. Näitä samoja väitoskirjassa tutkittuja lapsia seurattiin vuosikymmenien ajan, aina 50-vuotiaiksi asti. Kyseessä on kansainvälisestikin merkittävä pitkittäistutkimus. Myös muut Pulkkisen tutkimukset ovat sidoksissa lapsiin ja lasten hyvinvointiin.

"Vanhempien kasvatustyön arvostus oli liian vähäistä."

Yhteiskunnallisesti Pulkkinen on ollut tärkeä vaikuttaja. Monen monissa kansainvälisissä ja kansallisissa konferensseissa ja seminaareissa, työ- ja arviointiryhmissä, kouluissa ja televisiossa Pulkkinen on tuonut esille näkemyksiään ja tutkimustuloksiaan lasten asemasta. Vaikka Pulkkinen olisi voinut tehdä kansainvälisesti mittavan tutkijauran ja raportoida tutkimusten tuloksista vain englanniksi, hän on tehnyt toisenlaisen valinnan. Hän on kirjoittanut myös suomeksi siksi, että näin hänen näkemyksensä tavoittavat suomalaiset kasvattajat. 

Monet projektit, jotka oli pantu alulle Pulkkisen toimesta tai joihin Pulkkinen oli kutsuttu asiantuntijaksi, etenivät hyvin, koska nähtiin, että lapsen aseman huomioiminen oli tärkeää. Mutta ei kaikki mennyt niin kuin oli hyväksi koettu. Jyväskylän yliopiston yhteyteen perustetussa perhetutkimusyksikössä tehtiin paljon arvokasta poikkitieteellistä tutkimusta yhteiskuntatieteellisen ja kasvatustieteellisen tiedekunnan toimesta. "Perhetutkimuskeskus oli hyvä, tunnettu ja perinteikäs keskus. Se oli hyvä brändi, jonka alle oli helppo saada projekteja." Mutta kun rehtori Sallisen nimittämän johtoryhmän toiminta päättyi vuonna 2015, uusi rehtori Manninen ei jatkanut keskuksen toimintaa. "Näin katosi Jyväskylän yliopiston perhetutkimuskeskus vähin äänin ilman virallista lakkautusta". 

Lea Pulkkinen on yhä edelleen hyvin tarmokas nainen. Työuransa aikana hän teki todella paljon työtä. Seitsemänkymmenen tunnin työviikot olivat hänelle hyvin tavallisia. Kirjassaan hän kirjoittaa: "Yritin pitää kiinni siitä periaatteesta, että en tee töitä lauantain klo 18:n ja sunnuntailounaan välillä." Uusi tieto, lapsen hyvinvointi ja hyvät yhteistyökumppanit kirittivät häntä yhä uusiin haasteisiin.

Kirjassa kuuluu selkeästi kirjoittajan oma ääni. Lukijalle tulee tunne, että kirjailija on todella halunnut kirjoittaa kirjan ja että hän on nauttinut kirjan kirjoittamisesta. On merkityksellistä, että lapsitutkimuksen pioneerin pitkä ura on nyt koottu kirjaksi. Kirjassa tutkijan henkilökohtainen elämä integroituu luontevasti hänen tutkijauraansa.  

Lea Pulkkisen Tutkijan omakuva on kaunis kirja, johon tarttuu mielellään. Vaikka kaikki kirjat ovat lukukokemuksen kannalta merkittäviä, on tärkeää, millainen ulkoasu kirjalla on. On hyvä, että kirja tehdään niin, että peruselementit, mm. typografia, paperin laatu, tekstin asettelu ja kansi, ovat kunnossa. Valokuvat ovat aina mukava lisä, kuten tässä kirjassa.

Lea Pulkkinen on tänä vuonna yksi Naisten Pankin Lue Naiselle Ammatti -kampanjan kirjailijoista. Kampanjalla tuetaan Afrikan ja Aasian naisten asemaa. Auttamalla afrikkalaista tai aasialaista naista autamme samalla perhettä ja tuemme lasten kouluttautumismahdollisuuksia. Lea Pulkkinen vieraili myös Raumalla osana Lue Naiselle Ammatti -kampanjaa (liite).     

Lea Pulkkinen Rauman LNA-tilaisuudessa

5 kommenttia:

  1. Pulkkisen tutkimus lapsesta aikuiseksi tuli tutuksi, kun opiskelin psykologian aineopinnot yliopistossa. Veljentyttö on opiskellut psykologian maisteriksi Jyväskylässä. Pitääpä kysyä, onko Pulkkinen tullut tutuksi opiskeluaikoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletan, että aika monelle psykologian ja kasvatustieteen opiskelijalle missä tahansa yliopistossa Pulkkinen on tullut tutuksi. LAKU-tutkimus on todella merkittävä.

      Poista
  2. Minusta tuntuu, että aikoinaan opintoja varten lukemassani kehityspsykologian kirjassa viitattiin tuohon LAKU-tutkimukseen. Mieleen jäi voimakkaasti joka tapauksessa se, että miehen aggression voi ennustaa jo 6-vuotiaasta mutta naisen vasta 14-vuotiaasta lähtien. Voisin kuvitella, että kyseessä on sama tutkimus, tuollaisia isoja projekteja ei tehdä varmaankaan paljon ja yhtä aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anki, luulen että kyseessä on tuo Pulkkisen LAKU-pitkittäistutkimus.

      Poista
  3. Sain olla hänen perheessään lastenhoitajana kaksi vuotta.

    VastaaPoista