Jeffrey Archer: Oikeus ja kohtuus. William Warwick, osa 1. Sitruuna. 2021. Englanninkielinen alkuteos Nothing Ventured. Suomentanut Suvi Koskiniemi. Kannen suunnittelu Susanna Appel. 462 sivua.
Arvostelukappale kustantajalta
"Kun konstaapeli Warwick tuli ulos St James's Parkin metroaseman uumenista, hänen huomionsa kiinnittyi ensimmäisenä kadun toisella puolella pyörivään New Scotland Yardin ikoniseen kolmionmalliseen tunnukseen. Sitä katsoessaan hän tunsi sekä kunnioitusta että levottomuutta - niin kuin tavoitteeseensa tähtäävä näyttelijä, joka lähestyi kansallisteatteria, tai taiteilija, joka ensi kertaa oli astelemassa kuninkaallisen taideakatemian sisäpihalle." (s. 41)
Olisi ollut enemmän kuin luontevaa, että William olisi lähtenyt opiskelemaan lakia Oxfordiin. Tätä hänen isänsä asianajoneuvos Sir Julian Warwick olisi toivonut ja pitänyt sitä jo lähes itsestäänselvyytenä. Mutta Williamin mielenkiinto suuntautuu toisaalle. Hän haluaa olla etsivä, itse asiassa oli halunnut sitä jo pienestä pojasta saakka. Isän kanssa tehdään kompromissi: William menee London King's Collegeen opiskelemaan taidehistoriaa ja jos hän vielä kolmen vuoden jälkeen haluaa etsiväksi, isä lupaa antaa periksi. Ja niin William kolmen vuoden jälkeen astelee Hendonin poliisikouluun. Isä ei tästä ilahdu, mutta on toki tyytyväinen, että toinen sisaruksista - tytär Grace - on valinnut lakiuran.
Poliisikoulun jälkeen on vuorossa työ Lontoon Metropolitan Police Forcessa. Koeajalla työskentelevä William partioi Lambethin katuja yhdessä Fred Yatesin kanssa, jolta William oppii paljon. William näkee, kuinka taitava ja työlleen omistautunut Fred on. William tulee aina muistamaan Fredin sanat. "Olemme ehkä tulleet täysin vastakkaisista suunnista, Kuoropoika, mutta yksi asia meitä yhdistää: olemme hieman hulluja molemmat, mutta ainakin teemme sitä työtä, johon meidät on tarkoitettu." (s. 63)
Sattumalla on monesti suuri merkitys. Niin on Williaminkin kohdalla. Vain yksi sattumanvarainen huomautus ja mitä siitä seuraakaan - rikoskonstaapelin paikka Scotland Yardissa taide- ja antiikkiyksikössä. Aluksi William saa ratkaistavakseen melko helppoja tapauksia. Hän selvittää syitä, miksi joku väärentää kirjoihin kuuluisien kirjailijoiden signeerauksia sekä miksi joku ostaa hopeaholvista yli sata vuotta vanhaa hopeaa. Niistäkin William oppii paljon, mutta tositoimet alkavat, kun Williamin tehtävänä on löytää Fitzmolean-museosta Kensingtonista seitsemän vuotta sitten varastettu korvaamattoman arvokas Rembrandtin Kankaantekijöiden killan päälliköt -maalaus.
William tietää jo jutun alkuvaiheissa, että kyseessä ei ole mikään läpihuutojuttu. Sitä se ei todellakaan ole. William kohtaa Miles Falknerin, taitavan ja ovelan taidekeräilijan sekä Booth Watsonin, Falknerin vaikutusvaltaisen asianajajan. Ja sitten on Christina Falkner, Milesin vaimo, joka haluaa ystävystyä Williamin kanssa. Mikä lienee hänen tarkoituksensa? Tapausta tutkiessaan William tapaa Beth Rainsfordin, Fitzmolean-museon tutkimusassistentin. Syntyy romanssi. Sitten käy ilmi, että Bethilla on salaisuus, jota hän yrittää varjella viimeiseen saakka.
"Tämä ei ole rikosromaani, vaan romaani rikospoliisin elämästä."
Kyseinen rikospoliisi on luonnollisesti William Warwick, joka osoittautuu sympaattiseksi ja vilpittömäksi nuoreksi mieheksi. Williamin uralla etenemistä ja henkilökohtaista elämää on kiinnostavaa seurata. Kirjassa on muitakin kiinnostavia hahmoja, pidin Gracesta, Williamin sisaresta sekä Bethista, Williamin rakastetusta. Herkullisesti Archer kuvaa poliisien matkarahoista päättävää rouva Mavis Waltersia. Olen lukenut paljon Archerin tuotantoa ja vuosien myötä olen oppinut, että hänen suosikkiteemojaan ovat oikeussalidraamat, taide, huutokaupat ja kriketti. Nämä teemat nousevat esille myös Oikeus ja kohtuus -teoksessa. Pidin erityisesti kirjan loppupuolen pitkästä oikeudenkäyntikuvauksesta.
Archer on kirjoittanut mukaansatempaavan William Warwick -sarjan avausosan. Jo tämä avausosa osoittaa, että Archer on vertaansa vailla oleva tarinankertoja. Hänen tekstiään on helppo lukea. Tarina kantaa ja elävä dialogi kuljettaa juonta elokuvamaisesti eteenpäin. Ja sitten se kirjan lopun yllätyksellisyys - ei voi muuta, kuin toivoa, että jatko-osa tulee mahdollisimman pian.
Poliisikoulun jälkeen on vuorossa työ Lontoon Metropolitan Police Forcessa. Koeajalla työskentelevä William partioi Lambethin katuja yhdessä Fred Yatesin kanssa, jolta William oppii paljon. William näkee, kuinka taitava ja työlleen omistautunut Fred on. William tulee aina muistamaan Fredin sanat. "Olemme ehkä tulleet täysin vastakkaisista suunnista, Kuoropoika, mutta yksi asia meitä yhdistää: olemme hieman hulluja molemmat, mutta ainakin teemme sitä työtä, johon meidät on tarkoitettu." (s. 63)
Sattumalla on monesti suuri merkitys. Niin on Williaminkin kohdalla. Vain yksi sattumanvarainen huomautus ja mitä siitä seuraakaan - rikoskonstaapelin paikka Scotland Yardissa taide- ja antiikkiyksikössä. Aluksi William saa ratkaistavakseen melko helppoja tapauksia. Hän selvittää syitä, miksi joku väärentää kirjoihin kuuluisien kirjailijoiden signeerauksia sekä miksi joku ostaa hopeaholvista yli sata vuotta vanhaa hopeaa. Niistäkin William oppii paljon, mutta tositoimet alkavat, kun Williamin tehtävänä on löytää Fitzmolean-museosta Kensingtonista seitsemän vuotta sitten varastettu korvaamattoman arvokas Rembrandtin Kankaantekijöiden killan päälliköt -maalaus.
William tietää jo jutun alkuvaiheissa, että kyseessä ei ole mikään läpihuutojuttu. Sitä se ei todellakaan ole. William kohtaa Miles Falknerin, taitavan ja ovelan taidekeräilijan sekä Booth Watsonin, Falknerin vaikutusvaltaisen asianajajan. Ja sitten on Christina Falkner, Milesin vaimo, joka haluaa ystävystyä Williamin kanssa. Mikä lienee hänen tarkoituksensa? Tapausta tutkiessaan William tapaa Beth Rainsfordin, Fitzmolean-museon tutkimusassistentin. Syntyy romanssi. Sitten käy ilmi, että Bethilla on salaisuus, jota hän yrittää varjella viimeiseen saakka.
"Tämä ei ole rikosromaani, vaan romaani rikospoliisin elämästä."
Kyseinen rikospoliisi on luonnollisesti William Warwick, joka osoittautuu sympaattiseksi ja vilpittömäksi nuoreksi mieheksi. Williamin uralla etenemistä ja henkilökohtaista elämää on kiinnostavaa seurata. Kirjassa on muitakin kiinnostavia hahmoja, pidin Gracesta, Williamin sisaresta sekä Bethista, Williamin rakastetusta. Herkullisesti Archer kuvaa poliisien matkarahoista päättävää rouva Mavis Waltersia. Olen lukenut paljon Archerin tuotantoa ja vuosien myötä olen oppinut, että hänen suosikkiteemojaan ovat oikeussalidraamat, taide, huutokaupat ja kriketti. Nämä teemat nousevat esille myös Oikeus ja kohtuus -teoksessa. Pidin erityisesti kirjan loppupuolen pitkästä oikeudenkäyntikuvauksesta.
Archer on kirjoittanut mukaansatempaavan William Warwick -sarjan avausosan. Jo tämä avausosa osoittaa, että Archer on vertaansa vailla oleva tarinankertoja. Hänen tekstiään on helppo lukea. Tarina kantaa ja elävä dialogi kuljettaa juonta elokuvamaisesti eteenpäin. Ja sitten se kirjan lopun yllätyksellisyys - ei voi muuta, kuin toivoa, että jatko-osa tulee mahdollisimman pian.
Pyörivä kyltti New Scotland Yardin edustalla Victorian kaupunginosassa Lontoossa. (Wikipedia) |
En ole Archeria lukenut, mutta tarkoitus olisi tutustua. Onko hänellä mitään yksittäistä kirjaa, josta olisi helppo aloittaa?
VastaaPoistaKiva kun Archer kiinnostaa. Sarjat ovat aina aikamoinen haaste. Voisin suositella tätä: Jeffrey Archer: Kruuna vai klaava. Sitruuna kustannus. 2020. eli kyseessä ei ole sarja.
PoistaSama juttu kuin Ankilla, en ole lukenut kirjailijan dekkareita.
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua ja lukuiloa :)
Uskon, että sinäkin tykkäisit näistä Archerin kirjoista. Mukavaa viikonloppua myös sinulle!
PoistaArcher on minullakin korkkaamatta, dekkaristeja on tavattoman paljon.
VastaaPoistaOlet oikeassa Riitta, dekkaristeja on todella paljon. Kaikkiin ei millään ennätä tutustua, vaikka mieli tekisikin.
PoistaArcher on ihan huippu. Olen totaalisessa koukussa.
VastaaPoistaVälillä mietin, voiko yksi kirjailija punoa noin mielikuvituksellisia juonenkäänteitä, vai onko kirjoittajia kokonainen tiimi!
Kiva kuulla, että olet koukussa Archeriin. Niin taidan minäkin olla. En tiedä tuosta kirjailijataustasta, mutta haluan ainakin olettaa, että kyseessä ei ole tiimi.
Poista