Matti Mörttinen: Shlomo Zabludowicz - Holokaustin kauhuista salaperäiseksi suomalaismiljardööriksi

                                      

Matti Mörttinen: Shlomo Zabludowicz - Holokaustin kauhuista salaperäiseksi suomalaismiljardööriksi. Into. 2021. Kansi: Maria Mitrunen. 246 sivua.  

Arvostelukappale kustantajalta

"Shlomo Zabludowicz sai elää yli 20 vuotta Tampereella päätymättä paikallisen päälehden palstoille sen enempää hyvässä kuin huonossa. Hän sai juhlia 50-vuotispäivänsä isossa ja värikkäässä kansainvälisessä seurassa ilman julkista huomiota. Lopulta hän sai kuollakin mediakatveessa. Hänen maallisen taipaleensa päättyminen elokuussa 1994 noteerattiin Lontoon Timesissa ja Helsingin Sanomissa mutta ei Aamulehdessä." (s. 199)

Luulen, että on monia suomalaisia, jotka eivät ole kuulleetkaan Shlomo Zabludowiczista (1916-1994), tyhjästä nousseesta  asekaupalla rikastuneesta suomalaismiljardööristä. Itse tunnistin nimen ja osasin yhdistää Zabludowiczin nimen jollakin tavalla asekauppaan. Kiinnostukseni heräsi, kun huomasin Mörttisen kirjan ilmestyneen. Nyt moni asia on saanut selityksensä.  

"Antakaa minulle lapsenne." (s. 31)

Zabludowicz oli puolanjuutalainen. Hänen syntymävuotensa on arvailujen varassa, mutta kaiketi vuosi 1916 on oikea, tai ainakin lähellä oikeaa. Hän oli koulutettu nuori mies ylioppilastutkinto ja insinöörin tutkinto suoritettuina. Zabludowiczit asuivat Lodzissa, jonka asukkaista joka kolmas oli juutalainen. Saksalaiset marssivat kaupunkiin syyskuussa vuonna 1939. Natsit muodostivat Lodziin Puolan toiseksi merkittävimmän juutalaisgeton, todellisen kadotuksen esikartanon. Monissa historiankirjoituksissa on tuotu esille eräs tietty karmaiseva tapaus Lodzin getosta. Natsit esittivät vaatimuksen juutalaisten vanhimpainneuvoston johtaja Rumkowskille: juutalaisten piti valita getosta natseille luovutettavaksi yli 20 000 juutalaista. Rumkowski teki valinnan. Vanhempien piti luovuttaa natseille kaikki alle kymmenvuotiaat lapset ja 65 vuotta täyttäneet ikäihmiset. Myöhemmin kävi ilmi, että nämä ihmiset tapettiin leirillä ison bensiinimoottorin pakokaasulla, koska kyseisellä leirillä ei ollut kaasukammioita. Sodan loppuvaiheilla Zabludowiczin tie kävi Lodzista Auschwitziin. Hän selviytyi elossa keskitysleiriltä, mutta sodan jälkeen hän oli täysin yksin. Vanhemmat ja viisi hänen sisarustaan oli tapettu. 

Zabludowiczin uusi elämä alkoi ruotsalaisessa Lärbron sairaalassa. Siellä hänelle annettiin nimi "Papa", koska hän pyrki aina auttamaan juutalaisia ja huolehtimaan siitä, että potilaat saivat riittävästi ruokaa. Hän jopa järjesti juhla-aterian potilaille juutalaisten rosh hashanahina eli uutena vuotena. Ruotsista Zabludowiczin tie kävi kohti Suomea. Helsingin juutalainen yhteisö otti hänet vastaan ja antoi hänelle työtä heprean kielen ja juutalaisten historian ja kulttuurin kotiopettajana. Kotiopettajan pesti merkitsi Zabludowiczille isoa harppausta pois gettojen ja leirien kauhuista. 

Juutalaisten uusi kotimaa Israel veti Zabludowiczia puoleensa. Hän halusi auttaa uuden valtion itsenäistymisessä. Mahal-liikkeeseen rekrytoitiin 1940-luvun lopulla nuoria juutalaismiehiä ympäri maailmaa. Taistelijoiden joukossa oli myös Zabludowiczin värväämät 28 suomalaista juutalaista, jotka virallisten asiakirjojen mukaan olivat menossa Ruotsiin opiskelemaan maataloutta. Kun mahal-taistelijoiden joukko oli koossa, heräsi kysymys, millä aseilla he taistelisivat. Saunan lauteilla asialle saatiin ratkaisu. Näin Daily Telegraph kuvaa saunakeskustelua vuonna 1994 julkaistussa Zabludowiczin muistokirjoituksessa:

"Tarinan mukaan Zabludowicz istui eräänä päivänä saunassa ja jutteli Tampellalle työtä tekevän eläköityneen kenraalin kanssa. Keskustelu kääntyi kranaatinheittimien myymiseen Israelille, mutta kenraali sanoikin yllättäen: "Miksi ette valmistaisi niitä itse?" Zabludowicz teki työtä käskettyä." (s. 92)

Saunakeskustelun lopputuloksena kenraali otti yhteyttä Tampellaan ja agentti Zabludowicz israelilaiseen Solel Bonehiin. Niin syntyi yhteisyritys Soltam, joka valmisti ja myi Tampellan kranaatinheittimiä, tykkejä ja ammuksia. Ensin aseet menivät Israeliin, mutta myöhemmin kauppaa käytiin useiden maiden kanssa.  Sodan jälkeen poliittinen tilanne Suomessa oli tulenarka, erityisesti asekauppoja ajatellen. Äärimmäistä varovaisuutta tarvittiin, koska Pariisin rauhansopimus määritti, että Suomessa voitiin valmistaa aseita vain omille puolustusvoimille. "Neuvostomiehityksen uhka oli vähintään varjona niin päättäjien kuin kansalaistenkin mielessä." (s. 94) Viranomaisia huijattiin monin tavoin aseviennissä, mm. niin, että laivattaessa aseita Israeliin, ne merkittiin vientiasiakirjoissa   maatalouskoneiksi.

Kirjan kuvitusta

"Hän bluffasi lopulta itsensä läpi koko elämän." (s. 25)

Yhteistyön tiivistyttyä Tampellan kanssa Zabludowicz hankki asunnon Tampereelta. Asioiden hoitaminen Tampellan johdon kanssa sujui mallikkaasti. Johtaja Åke Kihlmanista, suuresta Israelin ihailijasta, tuli Zabludowiczin luotettava yhteistyökumppani ja ystävä. Tampellan asekauppa kukoisti ja aseita myytiinkin kaikille halukkaille. Tampellan kranaatinheittimien ja tykkien mainetta nosti vuonna 1967 käyty kuuden päivän sota Israelin ja kolmen arabimaan välillä. Puolustusministeri Moshe Dayanin sanotaan kertoneen, että "kiitos voitosta sodassa kuului etenkin ranskalaisille Mirage-hävittäjille ja Tampella-tyypin heittimille." (s. 185-186) Säännöllisin väliajoin aseyhteistyö Suomessa nousi median kohuotsikoihin, mutta koskaan Zabludowiczin nimi ei noussut esille. Zabludowiczin työura oli menestystarina kulissien takana. Hän ei koskaan janonnut julkisuutta. Mörttinen toteaakin, että Zabludowicz oli mies, joka viihtyi melkeinpä missä vain paitsi julkisuudessa.

"Hitler ei asu enää täällä, mutta minä asun." (s. 99)

Puolassa syntynyt ja kasvanut Zabludowicz ei koskaan käynyt leireiltä vapauduttuaan kotimaassaan. Sen sijaan liikematkoilla hän yöpyi niissä hotelleissa, joissa Hitler oli ollut majoittuneena. Yksi sellaisista hotelleista oli hotelli Imperial Wienissä. Hotellin toinen kerros oli ollut Hitlerin vakiomajapaikka Itävallassa. Hotellin alle oli rakennettu jopa bunkkerit Hitleriä ja SS-johtaja Himmleriä varten. Myös Pariisin Hotel de Crillon oli Hitlerin ja Zabludowiczin suosima hotelli. Samoin natsien jäljittäjä Simon Wiesenthal yöpyi Hitlerin suosimissa hotelleissa. 

Zabludowicz kuoli miljardöörinä vuonna 1994 Israelissa, missä hän vietti viimeiset elinvuotensa opiskellen pyhiä kirjoja. Hänellä oli kaksi lasta, joille jättiomaisuus siirtyi. Toinen lapsista Poju on mm. Tapparan suurin omistaja Tamhockey-yhtiön kautta. 

Kirja on kiinnostavaa luettavaa. Se selvittää monen monta asiaa Zabludowiczin salaperäisestä elämästä. Toimittaja Matti Mörttinen on tehnyt valtavan työn selvittäessään Zabludowiczin ennen tuntemattomia elämänvaiheita. Lopputuloksena on kiinnostava, hyvin kirjoitettu elämäkerta salaperäisen suomalaismiljardöörin elämän taipaleesta. Mielenkiintoinen valokuvaliite täydentää kirjan tekstimateriaalia.

Shlomo Zabludowicz (kirjan kuvistusta)