Materon Craic-kirjassa seikkaillaan Irlannissa

Kimmo Matero: Craic. Kalervo Lahdenmäki Irlannissa. Boon Demand. 2020. 172 sivua

Arvostelukappale kustantajalta

"Pat, esitteli pullonpohjasilmälasein varustautunut, kiharatukkainen, liki kaksimetrinen hahmo itsensä ja nosti omaa Guinness-tuoppiaan tervehdyksen merkiksi. Kaverin hampaat olivat sikin sokin hänen suussaan, mutta ilmeen saattoi silti tulkita iloiseksi." (s. 44)

Tanssimuusikko Kalervo Lahdenmäki seikkaili orkesterinsa kanssa Meksikossa Kimmo Materon edellisessä kirjassa Ofrenda 4 (linkki). Lahdenmäen porukka oli Meksikossa vienninedistämismatkalla lähetystöneuvos Kuappisen delegaation mukana. Aikamoinen seikkailu Meksikossa sitten syntyikin. Lopputuloksena oli, että orkesterin miehistä vain Kalervo ja basisti Rane palasivat Suomeen.

Kalervo oli sittemmin löytänyt kumppanikseen Sirpan. Siinä ihastumisen huumassa soittaminen jäi sikseen. Mutta kun rakkaus alkoi rakoilemaan, Sirpa muutti kaupunkiin pois Kalervon luota ja  Kalervo jäi jakamaan postia. Kerran itse posteljoonikin sai kirjeen. Kirje oli Ranelta, basistikaverilta. Ranen äiti oli kuollut ja hän oli löytänyt äitinsä jäämistöstä valokuvan. Ranella on kysymys Kalervolle. "Pitäs lähtee Irlantiin ottamaan asiasta selvää, mutta sähän tiedät mun kielipään. Lähetkö mukaan? Soittele." (s. 12) 

"Vaikutti siltä, että mukanamme ravintolavaunussa oli ollut joku Irlannin lukuisista suojeluspyhimyksistä." (s. 33)

Itse asiassa, Kalervo pohtii, hän voisi hyvinkin jättää hetkeksi posteljoonin tehtävät ja lähteä tutustumaan uusiin paikkoihin. Eipä muuta kuin kunnanjohtaja Kekäläisen puheille. Ei siinä paljoa houkuttelua tarvita, kuntahan tarvitsee ilman muuta ystävyyskaupungin. Irlannista sellainen varmasti löytyy. Illanviettoihin tarvitaan soittajia, eli hanuristi Kalervo ja basisti Rane matkaavat kunnanjohtaja Kekäläisen ja kulttuurisihteeri Marjukka Soinion kanssa kohti Dublinia. Dublinista matka jatkuu junalla kohti Belfastia. Mutta perille ei päästä, pommiräjähdys pysäyttää matkan. "IRA  Bombs CIÉ Train" otsikoivat lehdet. Ainakin 25 loukkaantuu, heidän joukossaan Kekäläinen ja Soinio, jotka kuljetetaan paikalliseen sairaalaan. Kalervo ja Rane jäävät kahden tietämättä, mitä tehdä, ilman lippuja, ilman tietoa määränpäästä tai vastaanottajista. No, ei kai hätä ole tämän näköinen, ollaanhan nyt Guinnessin maassa. "Etsiään jostakin pubi", Rane ehdotti käytännöllisesti" (s. 41)  

"Guinness is good for you." (s. 44) 

Pubissa Guinness maistuu ja irlantilaisia tuttavia löytyy, Pat, Ann, Dave ja Ciara. Muusikkoystävien kanssa soitetaan niin kauan kuin pubin aukiolosäännöt sallivat. Käydään tervehtimässä Kekäläistä sairaalassa. Ei huolta, irlantilaiset lupaavat pitää seuraa Kalervolle ja Ranelle. Ensin kohteena on Galway ja sieltä edetään Connemaraan selvittämään Ranen valokuvan salaisuutta. 

"The craic was 90!" nauroi Ann. (s. 151) 

Seurauksena on uskomaton seikkailu, joka tutustuttaa suomalaiskaverukset mm. Mazen vankilaan, joka "on yksi koko Euroopan tarkimmin vartioiduista vankiloista". (s. 73) Seuraa jännittävä ja aivan hulvaton tapahtumaketju, josta ei puutu takaa-ajoja, hurjia tapahtumia eikä ampumisiakaan. 

Pidän Materon tavasta kirjoittaa nasevaa ja humoristista tilannekomiikkaa. En tiedä, lieneekö kyseessä veijariromaani vai seikkailuromaani, mutta teksti kyllä osui ja upposi - ainakin minuun. Ja kaikki pisteet sille, että kirjan tapahtumat sijoittuvat Irlantiin, yhteen omista suosikkimaistani. Vetävä juoni nauratti minua, ja viihdyin hyvin Kalervon ja Ranen seurassa, vaikkakin Irlannin seikkailut menivät minun mielestäni hieman överiksi. Kirjan kannen tarkoituksena on antaa lukijalle ensivaikutelma kirjasta. Tämän kirjan kansi ei valitettavasti houkuttele tarttumaan kirjaan. Ehkä kirjan nimikin olisi kaivannut uudelleenharkintaa. Craic lienee melko vieras termi suomalaisille.  Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, jatkuvatko Lahdesmäen seikkailut jossakin päin maailmaa.

Kävimme Connemarassa pari vuotta sitten. Connemaran alue on yksi kauneimmista alueista Irlannissa. Tässä muutama kuva liittyen kirjan teemoihin. Kuvat Anneli Airola.

"Aluetta kutsutaan Connemaraksi. Tiedättehän tekin kuuluisat Connemaran ponit? Pudistimme Ranen kanssa päitämme. Pat huokasi syvään ja vaikeni." (s. 68)

"Seuraavien kilometrien aikana osoittautui, että joku oli joskus keksinyt ajankulukseen rakentaa Connemaran miljoonista kivistä aitoja. Satojen metrien pituiset, matalat kiviaidat reunustivat tietä, joka jatkoi kapenemistaan." (s. 68)

"Asuuko täällä ketään? Kysyin Patilta. - Tietenkin. Satoja tuhansia. Kaikki lampaita, Pat virnisti." (s. 66)