Antti Vihinen: Punainen prinsessa

Antti Vihinen: Punainen prinsessa. Into. 2021. Kansi: Emmi Kyytsönen, karppidesign.fi. 357 sivua. 

Arvostelukappale kustantajalta

"Sinä saat luvan jututtaa sitä kalastajaa, joka löysi hänet. Ja maanantaina niitä partion kavereita, jotka veivät hänet patologian laitokselle", Berglund vastasi. "Yritetään selvittää tämä juttu nopeasti, että päästään lomille. Ruokoton naputtelee sisäiseen verkkoon tähänastiset tiedot. Toppari voisi jäädä viikonlopuksi selvittämään fentanyylin alkuperää, penkomaan huumeyksikön tietoja ja tutkimaan kadonneiksi ilmoitettuja. Aloitetaan siitä, kun ei paljon muutakaan ole." (s. 17)

Kirjan tapahtumat alkavat Tampereelta. Juhannuksena 2018 Pyhäjärvestä löytyy naisen ruumis. Sorin poliisiasemalta paikalle hälytetään komisario Markus Berglund ja kollegansa Jari "Ruokoton" Ruokosalmi. Naisen henkilöllisyys selviää, löydetty nainen on Helga Conrad, kaunis punatukkainen nainen, oikea prinsessa. Jotenkin tutunnäköinen nainen, tuumii Ruokosalmi. Niinpä, tämä Fräulein oli heidän saksan opettajansa, Ruokosalmi muistaa ja muistaa senkin, että hän lupautui kirjoittamaan saksan ylioppilaskirjoituksissa sillä ehdolla, että saisi suudella saksan opettajaansa. Ja niin Ruokosalmi sai suudelman kauniilta opettajaltaan Kalevan lukion naulakoilla. Mutta miten vainaja oli joutunut Pyhäjärveen? "Putosi kuin eno veneestä", leukailee Ruokosalmi (s. 15) Oliko kyseessä onnettomuus, itsemurha vai peräti murha?

"We know who your dead body is", hänen korvaansa sanottiin." (s. 38)

Tutkimukset aloitetaan. Käy ilmi, että Helga Conrad -nimistä ihmistä ei ole olemassakaan. Ruumiin dna kuuluu Alina Herzogille, jota poliisi on epätoivoisesti etsinyt vuosikaudet. Alina Herzogin henkilöllisyyden selviämisen myötä tutkimuksissa joudutaan menemään historiassa taaksepäin aina 1970-luvulle, jolloin Euroopassa elettiin terrorismin pelossa. Äärivasemmistolainen Baader-Meinhof -ryhmä, joka kuului Punaiseen armeijakuntaan (Rote Armee Fraktion eli RAF), teki pelottavia terroristi-iskuja Saksan liittotasavallassa. Terrorismi jatkui 1990-luvulle saakka. Uhriluku kertoi karua kieltään, 34 kuollutta ja useita loukkaantuneita. 

"Alina Herzog oli poliittinen pommi." (s. 64)

Pian tutkimuksessa ovat mukana Saksan poliisi ja turvallisuuspalvelu Bundesnachrichtendienst BND sekä Suomesta poliisin lisäksi Supo ja hallitus. Berglund ja Ruokosalmi matkaavat Saksaan ja pääsevät selvittämään Alice Herzogin arvoitusta yhdessä saksalaisten kollegoiden kanssa. Kaikki muistavat Baader-Meinhofin terrori-iskut. Pelkotila valtaa mielet. Onko mahdollista, että RAF-terroristit ovat palanneet toimintaan pitkän hiljaiselon jälkeen? Tapaukseen suhtaudutaan äärimmäisellä vakavuudella. 

"Rosa Luxemburg: Minä olin, minä olen, minä tulen olemaan." (s. 49) 

Selvitettävää ja mutkikkaita juonenkuvioita riittää, osa faktaa ja osa fiktiota. Poliisit tutustuvat Herman Melvillen teokseen Moby Dick ymmärtääksen terroristiryhmän toimintaa ja selvittävät Stasin roolia terroristiryhmän auttajana. Miten nk. Tiitisen lista linkittyy terroristikuvioihin vai linkittyykö se lainkaan, pohtii poliisi. Kirjan juoni on nerokas yllättävyydessään. Etykin Helsingin huippukokouksen v. 1975 ja Berliinin muurin murtumisen v. 1989 myötä edetään tähän päivään.

Kirjan henkilögalleria on laaja. Onneksi päähenkilöihin ennättää hyvin tutustua. Suomalaiset poliisit ovat karikatyylissään kerrassaan ihastuttavia. Ruokottoman huulenheitto toimii hyvänä keventäjänä välillä hyvinkin jännittävissä juonenkäänteissä. Kiinnostava henkilö on BND:n kenttäjohtaja Sandra Klinger, 48-vuotias, hieman tukevoitunut keski-ikäinen rouva. Klinger on hyvin ammattitaitoinen. "Kukaan tiedustelupalvelussa ei tuntenut saksalaisten terroristien henkilögalleriaa, tarinaa ja tekosia yhtä hyvin kuin Sandra Klinger. Hän oli BND:n eurooppalaisia terroristiryhmiä jäljittävän osaston tärkein asiantuntija." (s. 46) Esimiehenä hän on tiukka ja vaativa. Häntä kunnioitetaan ja arvostetaan, kuten saksalaiseen hierarkkiseen yrityskulttuuriin kuuluu. Sandra on yksi harvoista kirjan henkilöistä, jonka yksityiselämää kirjailija avaa.

Faktaa on paljon. Kirjailijalla on vahva historian tuntemus ja hän on perehtynyt perinpohjin Baader-Meinhof -ryhmän toimintaan, terrori-iskuihin, yhä edelleen epäselviin Baaderin, Ensslinin ja Raspen kuolemiin Stammheimin vankilassa sekä Stasin rooliin avunantajana. Kirjan myötä palasin 70-luvun opiskelijakämppämme tunnelmiin, kun seurasimme Baader-Meinhof -ryhmän toimintaa jännittyneitä ja pelokkaina, esimerkiksi ryhmän pommi-iskua Springerin mediakonserniin ja Siemensin johtajan ja autonkuljettajan ampumista. Varmasti kaikkein jännittävin oli Lufthansan lennon kaappaus. Vasta vuonna 1998 toimittuaan liki kolmekymmentä vuotta RAF ilmoitti lopettavansa toimintansa. Tunnistan niin paljon kirjan tapahtumista, että välillä tuntuu, että olen lukemassa Baader-Meinhof -tietokirjaa. Toki juonessa on paljon fiktiivisuutta, mutta fiktiivisetkin juonikuviot on kuvattu niin taidokkaasti, että joutuu useamman kerran miettimään, mikä on faktaa ja mikä fiktiota.

Kansainvälistä tasoa

Punainen prinsessa on vakuuttava alku Vaaran värit -dekkarisarjalle. Olen varma, että tämä taidokkaasti kirjoitettu esikoiskirja on yksi tämän vuoden luetuimmista jännitysromaaneista. Kirjalle voitaneen veikata myös kansainvälistä menestystä, niin hallittu ja tasokas tämä elokuvamainen jännitysromaani on.

Huippuhyvä dekkari, joka tarjoaa laatujännitystä! Jatkoa odotellen.

Kirjan liepeestä luen, että aiheen Punainen prinsessa -kirjalleen Vihinen sai Saksasta, kun Ulrike Meinhofin tytär oli hänen kurssitoverinaan Hampurin yliopistossa.