Kate Quinn: Metsästäjätär. HarperCollins. 2020. Englanninkielinen alkuteos The Huntress. Suomentanut Päivi Paju. 669 sivua.
Arvostelukappale kustantajalta
"Rusalkajärvi: puolalainen järvi, joka on nimetty yön olion mukaan, ja sodan synkimpinä vuosina sen rannalla asui nainen, joka oli paljon kauhistuttavampi kuin mikään järven syvyyksissä kuhisevista noidista." (s. 643)Die Jägerin
On vuosi 1950. Toisen maailmansodan päättymisestä on viisi vuotta. Ian Graham toimi sodan aikana sotakirjeenvaihtajana, jolloin monet historialliset tapahtumapaikat, kuten vaikkapa Omaha Beach ja Nürnbergin oikeudenkäynnit, tulivat hänelle tutuiksi. Nyt hän ei enää halua kirjoittaa, hän haluaa toimia. Ian tekee töitä yhdessä Tonyn kanssa Sotapakolaisten tietopalvelukeskuksessa Wienissä. Keskuksen tehtävänä on ottaa kiinni ja ilmiantaa natseja. Tehtävä ei ole helppo. Sodan jälkeen oli vuorossa jälleenrakentamisen aika eikä kolmannen valtakunnan rikoksia haluttu enää muistaa. Eräs tuomari olikin neuvonut Iania jättämään natsit rauhaan, koska heidät on jo nujerrettu. Mutta Ianin mielestä eteenpäin ei päästä ennen kuin edellisen sodan sotkut on siivottu. Monia natsivihollisia Ian on jo ilmiantanut, mutta tärkein kohde - säälimätön saalistaja Metsästäjätär - on vielä löytymättä.
Bostonissa, valtameren toisella puolella, elää 17-vuotias valokuvauksesta innostunut Jordan McBride. Kun Jordanin kauan leskenä ollut isä löytää uuden rakkauden, Jordan on innoissaan ja onnellinen isänsä puolesta. Ja onnellinen Jordan on saadessaan naisen mukanaan tuoman Ruthin pikkusiskokseen. Mutta pian Jordan vaistoaa, että tässä saksalaissyntyisessä morsiamessa on jotakin häiritsevää ja salaperäistä.
"Minä haluan tappaa natseja." (s. 369)
Sitten on vielä Nina Markova, pelkäämätön ja karskea neuvostoliittolainen pommittajalentäjä. Paettuaan siperialaisesta kodistaan Ninalla oli vain yksi unelma. Hän halusi lentää. "Kun näin ensimmäisen kerran lentokoneen, rakastuin siihen heti." (s. 157) Kun natsit hyökkäsivät Neuvostoliittoon, Nina riskeerasi kaiken liittyäkseen legendaariseen naislentäjien pommittajaryhmään. Ryhmän johdossa oli kaikkien tuntema ja ihailema Marina Raskova. Naisten pommittajaryhmän Polikarpov U-2-koneet olivat vanhentuneita kaksitasokoneita, jo vuonna 1927 suunniteltuja. Ne olivat hitaita ja tulenarkoja, eikä niissä ollut radiota, laskuvarjoa tai jarruja. Saksalaisten antama nimi naispommittajille oli die Nachthexen, yönoidat, koska ilmavirran suhina koneen lentäessä kuulosti noidan luudalta.
Naispommittajien Polikarpov U-2-kone
616 pommituslentoaNina ja lentäjätoverinsa Jelena nimesivät "äänettömän ja kuolemattoman" koneensa Rusalkaksi. Jatkuva pommikoneiden lentäminen oli raskasta. Piristyspillerit ja 200 gramman päivittäinen vodka-annos auttoivat jaksamaan. Ylpeinä ja taisteluhaluisina tytöt lensivät jaksamisensa äärirajoilla. Tytöt olivat todellisia sotasankareita, myös Stalinin mielestä. Ylpeänä Nina esitteli itsensä sodan jälkeen: Neuvostoliiton ilmavoimien luutnantti N. B. Markova, Neuvostoliiton sankari, punalipun kunniamerkki ja punatähden kunniamerkki, lentänyt 616 pommituslentoa sodan aikana.
Ninan osalta sota loppui jo elokuussa 1944. Tapahtumat johdattivat hänet Puolaan ja sieltä edelleen Englantiin. Nina oli sodan aikana nähnyt Metsästäjättären ja on sen tähden tärkeä henkilö Ianille ja Tonylle.
Kiinnostavin kirjan henkilöhahmoista mielestäni on kylmäpäinen pommittajalentäjä Nina. Ninan myötä kirjailija avaa uusia näkökulmia toiseen maailmansotaan. "Neuvostoliitossa naiset otetaan mukaan sotaan, ei vain panna tehdastöihin tai kirjoituspöydän taakse." (s. 140) Neuvostoliiton armeijassa palveli sodan aikana lähes miljoona naista mitä erilaisimmissa tehtävissä, pommittajina, ampujina, räjäyttäjinä, miinoittajina ja partisaaneina. Tällaista naisten laajamittaista osallistumista taisteluihin ei ollut missään muussa sotaa käyvässä maassa. Neuvostonaisten sotaan osallistumista kuvaa seikkaperäisesti nobelkirjailija Svetlana Aleksijevits kirjassaan Sodalla ei ole naisen kasvoja (Tammi 2017) (linkki).
Metsästäjättäreen mahtuu paljon erilaisia teemoja ja erilaisia tunteita. Lukija saa nauttia sujuvasti kirjoitetusta tiiliskiviromaanista, joka pitää sisällään myös dekkarimaisia piirteitä. Kate Quinn on historiansa tutkinut ja näin kirjasta muodostuu kiinnostava läpileikkaus toisen maailmansodan rankoista seuraamuksista.
Kiinnostava kirja. Kiitos jälleen lukuvinkistä.
VastaaPoistaTämä on todella hyvä kirja. En oikein tiennyt, mitä odottaa kun aloitin kirjan lukemisen. Oli hienoa huomata, että tässähän on kyseessä todellinen lukuelämys. Suosittelen!
Poistaoi onko tämä tosi kertomus? luen ainoastaan tosikertomus kirjoja, venäjällä ja aikoinaan neuvostoliitossa käyneenä, kiinnosta tosikertomukset sieltä, joitain olen lukenutkin.
VastaaPoistaKirjan lopussa on kirjailijan loppusanat. Sieltä käy ilmi, että kirja ja kirjan henkilöhahmot ovat fiktiota, mutta perustuvat todellisiin tapahtumiin. Joitakin todellisia historian henkilöitä sieltä löytyy, kuten esimerkiksi tuo Marina Raskova.
PoistaAnneli, tämä voi jäädä minulle vuoden jännittävimmäksi kirjaksi♥ Vaikka noita tuossa vielä on, niin tämä oli aika huippu. Hienoa, että teet aina historiallista taustoitusta: Arvostan♥
VastaaPoistaKiitos Leena. Nämä Neuvostoliiton naispommittajat rupesi todella kiinnostamaan. Muistan, että kiinnostuin naisten roolista Neuvostoliitossa toisessa maailmansodassa luettuani Svetlana Aleksijevitsin kirjan Sodalla ei ole naisen kasvoja. - Samaa mieltä kanssasi, huippukirja tämä on.
PoistaLuin tämän samiksena kanssasi miltei samaan aikaan. Huikea trippi, ja pidin myös neuvostolentäjättärien aseman kuvausta jännittävämpää kuin amerikkalaista tarinaa.
VastaaPoistaKun kustantajana on HarperCollins Nordic (joka mm. maksaa kääntäjille surkeasti), ei voi odottaa teoksen saavan suurta levikkiä suomennoksena. Käännös ei tuntunut huonolta, mutta olisin ehkä mieluummin lukenut tämän englanniksi.
Huomasinkin, että sinäkin olit lukenut tämän. Samaa mieltä, kyllä oli hyvä lukukokemus. Minullekin tuo neuvostonaisten rooli sodan kulussa oli kiinnostavaa luettavaa. Koodinimi Alice odottaa vielä hyllyssä.
PoistaKiitos mielenkiintoisesta tekstistäsi, Anneli! Quinnin romaanit ovat taitavasti tehtyjä, viihdyttäviä ja koukuttavia.
VastaaPoistaKiitos Mari! Minulle tämä oli ensimmäinen Quinn. Olin vaikuttunut, kiinnostava juoni, mielenkiintoiset henkilöt. Koodinimi Alice odottaa vielä hyllyssä.
PoistaTämä on tosi kiinnostavan oloinen kirja. En ole vielä ehtinyt lukemaan, mutta lukulistalla on, samoin Koodinimi Alice. En yleensä innostu sota-aikaa käsittelevistä juonista, mutta Quinn tuntuu osaavan rakentaa kirjansa todella taitavasti ja vetävästi.
VastaaPoistaMinullakin tuo Koodinimi Alice odottaa hyllyssä. Odotan siltä paljon, koska tämä Metsästäjätär oli niin hyvä lukukokemus.
PoistaLaitoin sen koodinimi Alicen aiemmin lukulistalle, mutta on jäänyt poimimatta sieltä luettavaksi asti. Tästä Metsästäjättärestä sain nyt todella kiinnostavan lukuromaanin mielikuvan kiitos sinun arviosi. Kiitos siis lukuvinkistä!
VastaaPoistaKiva kun kiinnostuit Jane. Tämä kirja on jäänyt hyvin mieleeni, vaikka lukemisesta on jo aikaa.
PoistaKiinnostavaa, miten monenlaisia näkökulmia toisesta maailmansodasta saakaan kirjallisuuteen, vaikka voisi ajatella, että aihepiiri on no koluttu läpi. Tässäkin tuntuu olevan monta kiinnostavaa näkökulmaa. Ilmeisesti kuitenkin tarinat kietoutuvat kauniisti kokonaisuudeksi.
VastaaPoistaAivan, ihan innostun kun löydän jonkin natsikirjan, jossa on uusi näkökulma. Tämä tarjosi sellaisen. Samoin uusi näkökulma oli Hessin Tulkissa.
PoistaTämä on minulle aivan uusi tuttavuus. Tarina vaikuttaa kiinnostavalta ja vielä enemmän intoa sen lukemiseen tuntisin, jos se oikeasti pohjautuisi tositapahtumiin. Poimin jutustasi lukuvinkiksi sen, mikä olisi pitänyt lukea jo kauan sitten eli tuon Sodalla ei ole naisen kasvoja.
VastaaPoistaSodalla ei ole naisen kasvoja on todella vaikuttava kirja. Minulla on jo vuosia siitä, kun luin sen, mutta hyvin usein kirjassa kuvatut tapahtumat tulevat mieleeni.
Poista