keskiviikko 19. elokuuta 2020

Kalle Päätalon Iijoki-sarjan aloitus

 


Kalle Päätalo: Huonemiehen poika. Iijoki I. Gummerus. 2014. Kahdestoista painos. Ensimmäinen painos 1971. 605 sivua.


Omasta hyllystä


"Oli kylmä ja tihkusateinen aamu kun istua tärötin raanuun ja muihin vaatteisiin tuuvattuna veneen keskiteljolla. Ympärilläni veneen pohjalla oli haravat, viikatenippu, eväskontti, naruvyyhti sekä kahvipannu ja keittopata. Reeta-täti istui airoihin ja isä veneen perään melomaan. Lähdimme kotirannasta Romppasensalmea kohti, soudettiin sen läpi ja oikaistiin Murhijokisuulle. Sieltä alkoi elämäni ensimmäinen tutustelu tähän jokeen, joka itse asiassa on Iijokea, mutta ristitty Jokijärven ja Turpeisenjärven välisellä osuudella Murhijoeksi." (s. 219)


Helsingin kirjamessuilla 2019 olin kuuntelemassa Antti Heikkistä, kun hän kertoi Kallio-poika -kirjastaan, jonka Gummerus oli tilannut häneltä juhlistamaan Kalle Päätalon juhlavuotta. Päätalon syntymästä tuli kuluneeksi 100 vuotta 11.11.2019. Pidin Heikkisen kirjasta (linkki), se on persoonallinen, Heikkisen näköinen. Heikkisellä on vahva suhde Päätaloon, ja sen hän pystyy välittämään kirjassaan lukijoille. Heikkisen kirja innoitti minua tarttumaan Päätalon kirjoihin. Ensimmäiseksi kirjaksi valitsin Ihmisiä telineillä. Pidin realistisesta 1950-luvun ajankuvasta, pidin henkilöhahmojen rikkaudesta sekä värikkäästä ja elävästä kielestä. (linkki) Mieltä jäi kaivertamaan Päätalon muu tuotanto ja ennen kaikkea Iijoki-sarja. Nyt on avaus suoritettu ja ensimmäinen osa luettu.


"Mehän on asuttu täällä vain huonemmiehinä." (s. 31)


Herkko ja Riitu eli metsätyömies Lauri Herman Päätalo ja palkollinen Riitta-Stiina Neulikko solmivat avioliiton vuonna 1913. Heidän 11.11.1919 syntynyt poikansa kuljetetaan vesikelkalla kinkereille, jossa pojan nimeksi merkitään kirkonkirjaan Kaarlo Alvar. Aviopari asuu Jokijärven Mäkelässä huonemiehinä, mutta oman kodin he haluavat. Niin alkaa rakentaminen Kallioniemessä. Kaarlo eli tuttavallisesti Kalle on mukana rakennustyömaalla. Liki kolmivuotiaaksi Kalle liikkuu kontaten, mutta sitten kun jalat rupeavat kantamaan, Kalle lähtee innokkaasti tutustumaan lähimaastoihin, monesti ilman lupaa. Vaikka kyllä Kalle tietää, mikä häntä silloin kotona odottaa: Riitun koivunvarpu. Kasvaessaan aikuisten seurassa Kallesta tulee pikkuvanha ja vieraidenkin huomiota kiinnittää Kallen uteliaisuus. Kauan Riitu jaksaa vastailla Kallen kysymyksiin, mutta rajansa on kaikella. Riitu tirahtaa: "Painele jalakoisi siitä tutteeraamasta! Tuo värkki se on päkätissä tuon utelijaisuuvvesa kansa. Akkako sinusta tullenoo. Ei miehet ole aina nokkineen kyselemässä." (s. 165)


"Persettivie maalima vielä tähän lopu." (s. 81)


Oman talon rakentaminen etenee, mutta haasteitakin tulee vastaan. Yksi on uunin rakentaminen. Kallen isä on pyytänyt Satusetää eli Antti Lohilahtea uunimestariksi. Aikaa menee eikä valmista vain tahdo tulla. Sen sijaan juttua tulee solkenaan. "Mitä kun se saatana vain istuu ja lorsovaa kaiken maailman novellia..." (s. 81), toteaa isä. Kyllähän se uuni valmistuu ajan kanssa, mutta onko Satusetä muurannut sen riittävän mallikkaasti, selviää muutaman vuoden päästä.


Leivänjuuri savotatienestin varassa


Kallen isä, kuten suurin osa kylän miehistä, on kesällä uittomies ja talvella savottamies. Isä on Susikoron savotassa ns 'lukumiehenä', jonka tehtävänä on lukea ja vastaanottaa tekijöiltä pinotavara. Lähes joka pyhänseutuna miehet tulevat kotiin. Tukkilaisten työn seuraaminen on Kallelle mieluista ajanvietettä ja myös vaihtelua kesäaikana. Isokallio on Kallen tähyilypaikka. Isän ollessa keväät uitossa, tulee Isokalliolle monesti myös Riitu Martta-vauvan kanssa. Kalle toteaakin, että tällä tavalla hän saa äidiltään ensimmäiset tukkilaishommaan liittyvät tietonsa. Luontoon ja lähiympäristöön hänet tutustuttaa ämmi. Kävelyretki ämmin kanssa lähimaastossa on yksi kirjan koskettavimmista kuvauksista. "No nyt se ämmi on Kallelle näyttäny nämä kotimökin ympärystän suot. Kunhan pikkusen vöyristyt ja tullee lissää ikkää, niin näillä samolla aavolla sinä sitte omin nokkinesi juosta lerität ja talavisi hiihtaa nylykkäset. Ja muistat nämä paikat ikäsi vaikka mihin kohtalo sinut isona ajanoo..." (s. 216). Niin Kalle tekee, näihin maisemiin hän ajatuksissaan palaa kerta kerran jälkeen.


"-Kato riettaan laitosta miten loistaa ja väläkehtii!" (s. 364)


Uuden ajan merkkejä alkaa näkyä Taivalkosken Jokijärven kylälläkin. Kansakoulu aloittaa toimintansa. Ensimmäiset autot ilmestyvät kylän teille. Kallen elämässä vuosi oli ollut tapahtumarikas. Oli tapahtunut hyvää ja huonoa. Ymmällään Kalle oli isänsä maanisdepressiivisestä kohtauksesta, jonka kohteeksi oli joutunut äiti. Kallelle oli syntynyt velipoika ja olipa Kalle nyt saanut selville, minkälainen toimitus se naiminen oli. Sitten vielä kaiken päälle alkoi tukkilaisten lakko. Se oli selkosilla ennenkokematon tapahtuma, joka oli puheenaiheena kaikissa mökeissä. "Onko sitä tässä kattilakunnassa kuultu, että tukkilaiset, jumalattomat, ovat torrautuneet työnteosta siellä Pyhäkylässä?" (s. 466)


Viihdyin hyvin kirjan seurassa. Pidän Päätalon tavasta kirjoittaa, pidän elävästä ja rikkaasta kielestä ja pidän kirjan henkilöhahmoista. Miellyin erityisesti Riituun ja Kalleen. Riitu, Kallen äiti, häärää ja tekee hommia piippu suupielessään. Makuullakin Riitu polttaa iltapiippua. Riitu on hyvä äiti, lapsiaan rakastava, mutta myös kuria pitävä. Isä on suurimman osan aikaa savotoissa, joten vastuu kodista, lapsista ja eläimistä jää Riitulle. Vaikka työtä on paljon, hänellä on kuitenkin aina aikaa pyytää ohikulkijoita mökkiin ja keittää kahvit. Riitu on tunnettu kuppaustaidoistaan. Olikin kiinnostavaa lukea, millainen tuo kuppauksen kulku on. Riitu on ammattitaitoinen kuppari, mutta joka kerta hän joutuu pyytelemään anteeksi, kun kuppaus pitää suorittaa kylmiltään, koska talossa ei ole vielä saunaa. En voi muuta kuin ihailla tapaa, jolla Päätalo kirjoittaa omasta itsestään ja omasta lapsuudestaan. Hän on rehellinen, hän ei säästele itseään ja hän kertoo avoimesti vaikeuksistaan. Mukana on itseironiaa, mutta myös aimo annos huumoria. Lukijan on helppo elää Kallen mukana selkosten maisemissa.


Vaikka olen lukenut vasta ensimmäisen osan Iijoki-sarjasta, alan jo ymmärtää, miksi joka vuosi myytiin lähes 100 000 kappaletta uusinta Päätalon kirjaa, vaikka kriitikoiden suhtautuminen Päätaloa kohtaan oli siihen aikaan varsin nuivaa. Kirja yltää niin moneen. Tämä Koillismaan kansalliskirjailijaksi kutsuttu mies kuvaa taitavasti maamme lähihistoriaa, pohjoissuomalaista yhteiskuntaa ja tavallisten maaseudun ihmisten elämää. Työn kuvaus ja työn arvostus ovat kantavia elementtejä Huonemiehen pojassa, kuten varmasti kaikessa muussakin Päätalon tuotannossa. Pidin paljon mm. tukinuittokuvauksista. Työn ja maiseman kehyksenä on 300 km:n mittainen Iijoki, jota pitkin lukija saa matkata merilohen seurassa.


"Vesi on paskan tohtori ja puhtaus syöpäläisten kauhistus." (s. 311)


Kirja on myös kaunokirjallinen teos. Hyvän lukukokemuksen takaavat kerronnan elävyys, rikas ja elävä kieli murreilmauksineen. Mielenkiinnolla luin murteellisia ilmauksia ja vaikken kaikkia sanoja edes ymmärtänyt, ei se haitannut. Ehkä parasta mielestäni oli luonteva ja tarinaa eteenpäin kuljettava replikointi, jossa korostuivat puheen murteellisuuden lisäksi puhujien mielialat ja tunteet. Eikä huumoria unohdeta koskaan. Kirja edustaa myös omakerrallista muistelmateosta. Omaelämäkerrallisuus on todennäköisesti se keskeinen tekijä, mikä vuosi vuoden jälkeen kiinnosti erityisesti suomalaisia miehiä, myös sellaisia, jotka lukivat yhden kirjan vuodessa eli juuri tuon Päätalon uutuuden.


Päätalo on ollut ja on vieläkin yksi suosituimmista suomalaisista kirjailijoista, voidaan puhua jopa vertaansa vailla olevasta ilmiöstä. Monet Päätalon 44 teoksesta ovat olleet kautta vuosikymmenten myyntilistojen kärkipäässä. Antti Heikkinen kirjoittaa osuvasti Kallio-poika -kirjassaan, että Päätalo jätti meille perinnön. "Perinnön, jonka kautta voimme ymmärtää maatamme, historiaamme, itseämme ja muita ihmisiä." (Kallio-poika, s. 330)


Enää 25 osaa jäljellä. 😊

12 kommenttia:

  1. Onpa kiva, että päätit tarttua Iijoki-sarjaan ja vieläpä ihastuit alkuun. Upea sarja, varsinkin nämä alkupään kirjat ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että minulla on hyviä lukukokemuksia odotettavissa.

      Poista
  2. Annel

    nytpä oot löytäny lukemista jossa on kaikki elämän ilot ja surut - lopussa 26. osan jälkeen sanot: voi kun tätä jatkusi vielä. Niin aanailen.
    Kahdesti olen sarjan läpilukenut, halulla hartahalla. Vilkaisepa josko noista olisi viitoiksi Jokijärven Kallen varsitielle: https://www.kirjavinkit.fi/sarjat/iijoki-sarja/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Aika monta tuhatta sivua Päätaloa olet lukenut. Sarjan täytyy olla erinomainen, jos tuollaisen 26-osaisen sarjan lukee useampaan kertaan. Mielenkiinnolla lähden jatkamaan matkaa Kallen kanssa. Kiitos linkkivinkistä.

      Poista
  3. Hienoa, siitä se lähtee! Itse luin koko sarjan vähän alle vuodessa 2013–2014 ja taatusti luen vielä joskus toistekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoinen saavutus sinulla, koko sarja yhdessä vuodessa. On varmasti ollut hyvä lukukokemus, kun meinaat lukea sen toistekin.

      Poista
  4. Muutaman Päätalon olen lukenut ja Saijassa olen vieraillut, Päätalon kotipaikalla.
    Äitini oli kotoisin Taivalkoskelta ja vanhemmillani oli kesämökki lähellä Saijaa. Mutkaista tietä ajeltiin aina mökille.
    Tuo murre on niin tuttua, vaikka ei äitini sitä puhunut. Sukulaiset Taivalkoskella puhuivat. Onneksi Päätalo on tallentanut kotipaikkansa murretta, sillä luulenpa, että se on jo katoamassa pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päätaloa saa kiittää monesta, mm Suomen lähihistorian kuvaamisesta ja murreilmaisujen tallentamisesta. Uskon, että jossakin vaiheessa tulee halu lähteä käymään tuolla Päätalon kotipaikalla.

      Poista
  5. Me tehtiin kerran mutka Kuusamoon mennessä ja poikettiin Jokijärvellä Kallen lapsuudenkodissa. Hyvin on Kalle kotinsa kuvannut. Kaikki oli, kuten olin kirjojen perusteella kuvitellut. Suosittelen visiittiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että käynti Jokijärvellä tulee kyllä ajankohtaiseksi.

      Poista
  6. Kiitos tästä mielenkiintoisesta arviosta. Iijoki-sarjan lukeminen on ollut minunkin tavoitteena jo ikuisuuden, jo Iijoelta ammennut sukuveri velvoittaa :D Pitäisi ajatella kokonaisuus osina ja lukea rauhassa yksi kirja kerrallaan ilman paineita megalomaanisesta luku-urakasta. Ehkä teokset ovat kuitenkin niin koukuttavia, että lukeminen imaisee mukaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, ihan rauhassa pitäisi tämä luku-urakka ottaa. On monia, jotka ovat lukeneet sarjan todella lyhyessä aikaa, eli Kallen teksti on koukuttanut.

      Poista