Juha Itkosen Hetken hohtava valo äänikirjana

Juha Itkonen: Hetken hohtava valo. Otava. 2012. Äänikirja 2020. Lukija Aarne Linden. 18 t 5 min. Supla. 

Juha Itkonen (s. 1975) on yksi Suomen merkittävimmistä mieskirjailijoista. Hän on ollut kahdesti Finlandia-ehdokkaana. En ole Itkosen tuotannon tuntija, ennen Hetken hohtavaa valoa olin lukenut vain Palatkaa perhoset -teoksen. 

Teoksessa Hetken hohtava valo Itkonen kuvaa kolmen sukupolven elämää 1960-luvulta tähän päivään saakka. Kirja alkaa mainiolla kuvauksella, kun Radioliike Urho Puupposen nuori myymälänhoitaja Esko Vuori on Tokion olympialaisissa vuonna 1964. Esko on saanut matkan palkkiona hyvästä myyntityöstään. Olympialaiset ovat Eskolle odotettu ja ikimuistettava tapahtuma. Hän nauttii suunnattomasti joka hetkestä ja erityisesti siitä, kun saa seurata amerikkalaisia urheilijoita. Amerikkalaiset ja amerikkalainen elämäntapa ovat sitä, mitä Esko ihailee yli kaiken.   

Savon sydämessä Kuopiossa ja Leppävirralla

Lähden kulkemaan Eskon kanssa tutuilla seuduilla. Radioliike, missä Esko on töissä, on Kuopiossa, joka on minulle tutuista tutuin kaupunki. Bongaan tuttuja paikkoja ja katuja. Esko on naimisissa Liisan kanssa. Ja mikä parasta, Liisa on Leppävirralta. Leppävirralla olen asunut koulunkäyntivuoteni aina ylioppilaaksi tuloon saakka, eli paikkakunta on minulle hyvin tuttu. Kirjassa ei tosin kuvata sen tarkemmin Leppävirtaa, ainoastaan kuljetaan Leppävirran kylän raittia. 

Salorat, Luxorit, Grundigit ja Asat

Kunnianhimoisena kodinkonemyyjänä Esko haluaa lisää menestystä ja lisää rahaa. Hän haluaa perustaa oman liikkeen, ja siksi aviopari muuttaa Hämeenlinnaan. Eskon kodinkoneliike aloittaa toimintansa. Liisa hoitaa kotia ja heidän kolmea lastaan.  Esko on ahkera ja menestystä  hakeva yrittäjä, jolle työ ja työhön liittyvät edustustilaisuudet ovat ykkösasia.  Esko on hyvin itsetietoinen, tilaa ottava, mutta aina valmis kevyisiin, huumoripitoisiin keskusteluihin tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Omista tunteistaan Esko ei juuri puhu.  Amerikkalaisuuden ihailijana Esko kuuluu Suomi-Amerikka -yhdistykseen ja sitä myötä Eskon talossa on aina isot juhlat heinäkuun 4. päivä. Ei liene yllätys, kuka tekee valmistelutyöt tähän ja moneen muuhun kotona pidettävään juhlatilaisuuteen. Se on luonnollisesti Liisa. Mutta Liisa ei tee siitä numeroa, vaitonaisena ja kuuliaisena vaimona hän tekee kaiken, mitä Esko odottaa hänen tekevän Eskon sitä edes huomaamatta. Mutta kyllä Liisaltakin omaa tahtoa ja itsenäisyyttä löytyy. Hän opiskelee kotiäidin roolin ohella sairaanhoitajaksi. Mutta tyhjäksi Liisa tuntee elämänsä. Siihen hän hakee lohtua ukopuolisista suhteista.

Älä jää isäsi varjoon. Älä jää.

Yksi Liisan ja Eskon pojista on Esa, kirjan minä-kertoja. Esa kokee, että isän suuri ego on täysin hallinnut hänen lapsuuttaan. Esan nuoruus osuu 60-luvun loppupuolen yhteiskunnallisen  muutosprosessin aikoihin. Esa ei oikein löydä eämässä paikkaansa. Hän aloittaa opinnot Tampereen yliopistossa, mutta opinnot jäävät aloituksen asteelle. Eikä häntä kiinnosta yliopistopolitiikkakaan, joka oli 60-luvun loppupuolella iso juttu. Sen sijaan hän löytää omasta mielestään paikkansa tyttärensä koti-isänä, mutta tytön äidille eikä Esan isälle se ei kelpaa. Pitäisi tehdä jotakin kunnollista. Esa pohtii suhdettaan isäänsä ja  tuntee, että isä hallitsee edelleen hänen elämäänsä aivan kuten lapsuusaikoina. 

Tämä kirja on sukupolviromaani. Kaksi sukupolvea muistelee samoja asioita. Kolmas sukupolvi kuuntelee. Juonta kirjassa ei ole. Minulle keskeisintä kirjassa oli Eskon ja Liisan avioliiton kuvaus. Luulen, että heidän avioliittonsa ei ollut tuohon aikaan mitenkään poikkeuksellinen. 60-luvun alussa rakennettiin hyvinvointivaltiota, suomalaisten elintaso nousi ja työntekoa sekä yritystoimintaa arvostettiin. Perheen isät rakensivat parempaa Suomea, kuten Esko, ja perheen vaimot hoitivat kotia ja lapsia, kuten Liisa. Joidenkin avioliittojen kohdalla kuvio toimi, Liisan ja Eskon kohdalla ei. 

Taitavasti  kirjoitettua ajankuvaa

Kirjan henkilöistä Esko ja Liisa tulivat minulle eläviksi ja läheisiksi. Sen sijaan Esa, vaikka hänellä oli kirjassa niin keskeinen rooli, jäi minulle etäiseksi. Itkonen on taitava kirjoittaja, mutta kyllä tämä kuuntelukokemus oli hieman pitkäveteinen ja jankkaava. Tällainen muistojen jahkaaminen ei taida olla ihan minun juttuni. Sen sijaan Itkonen saa kiitokseni taitavasta ajankuvauksesta. Mieleeni tulivat omat muistoni tuon ajan tapahtumista. Olin Eskon lailla Amerikka-ihailija ja luonnollisesti kuuluin Suomi-Amerikka yhdistykseen. Ja tietysti kuvioihin kuuluivat itsenäisyysjuhlat heinäkuun neljäntenä ja syksyllä thanksgiving-dinnerit. Toki muistan myös seuranneeni innokkaasti muiden tavoin Neil Armstrongin kuukävelyä vuonna 1969. 60-luvun opiskelijapolitiikassa olin tiiviisti mukana, päinvastoin kuin Esa. Kirjailija piirtää taitavasti ajankuvaa kuvaamalla mm. kodinkoneiden kehitystä ja tuotantomenetemiä, aina pienistä palvelevista kodinkoneliikkeistä sinne Gigantin tuloon asti.  Ja Kuopiosta ja Leppävirrasta annan kirjailijalle ylimääräiset plussat. Aarne Linden ansaitsee kiitoksen hyvästä luennasta.

Kirja on luettu useissa blogeissa, mm. Lumiomena - Kirjoja ja haaveilua, 

Kirjoista ja muista kertomuksista,  Eniten minua kiinnostaa tie.