maanantai 17. elokuuta 2020

Elokuun kauniita päiviä

 Hyvää huomenta ja hyvää viikon alkua! 

Elokuu alkaa olla puolessa välissä. Kiva, kun olemme saaneet nauttia kauniista aurinkoisista päivistä. Lukeminen on jäänyt vähiin, tavanomaisesti elokuuhun kuuluu niin paljon kaikkea muuta. Pienen puutarhan pieni sato tulee korjata ja viinimarjat kerätä. Meidän ykkösharrastuksemme tähän vuodenaikaan on sienet, joten sienimetsistä meidän löytää useammankin kerran viikossa. Kun aktiivipäivän jälkeen tarttuu nyt meneillään olevaan Kalle Päätalon Iijoki-sarjan ensimmäiseen osaan, niin ei kyllä monta sivua jaksa seurata Kallen lapsuuden kuvauksia.


Mutta toivotaan, että lähipäivinä saan siitä postauksen aikaiseksi. Viikonlopun vietimme tyttäremme luona Savonlinnassa. Meidän ihana lapsenlapsemme täytti kymmenen vuotta! Tähän voisi laittaa ikivanhan sanonnan: niin ne vuodet vierii. Niin ne todellakin tekevät - nopeasti. 

Päivänsankari Olavinlinnassa. Kävimme Olavinlinnassa opastetulla kierroksella. Oli todella kiinnostava käynti. Oopperajuhliahan ei tänä vuonna pidetty, mutta kaikki oli jo valmiiksi rakennettu. 

Olavinlinna järveltä päin katsottuna.

Tässä Olavinlinna järveltä päin katsottuna. On se hieno linna.

Linnan komeita torneja. - Savonlinnan seutu, samoin kuin Pohjois-Karjala, ovat ainakin toistaiseksi koronavapaita alueita. Yhtään kasvomaskia emme nähneet Savonlinnan kaupungissa.

Kävimme mielenkiintoisella risteilyllä. Puuta polttava tervahöyry Mikko kuljetti meitä puolentoista tunnin ajan Saimaan vesistöilä. 

Saimme vielä kokea upean auringonlaskun. - Kauniita elokuun päiviä teille kaikille!

9 kommenttia:

  1. Elokuu on nimensä mukaisesti elonkorjuukuu. Samoissa merkeissä minäkin olen ollut, ja lukemiselle on jäänyt niukasti aikaa.
    Kivan reissun olette tehneet... Miten se tuttu sanonta menikään: "vuos' vanhan vanhettaa, kaks' lapsen kasvattaa. Mukavaa viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kauniit kuvat ja valoisat sanasi päivänsankareineen toivat mieleen intialaisen sanonnan: "Kaikkien huomisten kukat ovat tämän päivän siemenissä."
    Kukkaloistoa & elokuun taikaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kaunis tuo intialainen sanonta, en ole sitä ennen kuullutkaan. Kauniita elokuun päiviä myös sinulle Takkutukka!

      Poista
  3. Näitä kuvia katsellessa tuli taas kerran mieleen, kuinka paljon nähtävää kotimaassa on.

    Nostan hattua sinulle Päätalon Iijoki-sarjan avauksesta. Itse olen lukenut Päätalolta Ihmisiä telineillä.

    Aurinkoista viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Suomessa todellakin on paljon nähtävää. Savonlinna on varmasti yksi kauneimmista kesäkaupungeista. Minäkin olen lukenut Ihmisiä telineillä ja nyt aloitin tämän Iijoki-sarjan.
      Kauniita elokuun päiviä sinulle!

      Poista
  4. Olavinlinna on kiva vierailupaikka, jolla on upea historia takanaan.

    Aurinkoisia elokuun päiviä ja lukuiloa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Olavinlinna on ollut merkittävä historiallinen linna. Kiva oli kuulla opastetulla kierroksella sen historiasta. Kauniita elokuun päiviä myös sinulle.

      Poista
  5. Kyllä Suomessa on monta näkemisen arvoista paikkaa.
    Luin isäpuoleni Ii-joki sarjaa, kun lapset olivat pieniä, enkä muuta luettavaa aina käsiini saanut, kun maalla asumme. Aika yksityiskohtaisesti Kalle kaikesta kirjoittaa. Muussa tilanteessa olisin varmasti kaivannut ripeämpää etenemistä.
    Tämänkin kaikki aika tahtoo mennä luonnon- ja puutarhan antimien säilöön laittamisessa :)

    VastaaPoista