Trevor Noah: Laiton lapsi

Trevor Noah: Laiton lapsi. Värikäs nuoruuteni Etelä-Afrikassa. Atena. 2020. Englanninkielinen alkuteos Born A Crime. Stories from a South African Childhood. Suomentanut Jaana Iso-Markku. 357 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Etelä-Afrikka, maan historia ja rotujen tasa-arvo ovat kiinnostaneet minua jo pitkään. Apartheidia vastustaneen Andre Brinkin (1935-2015) kirjat tulivat luetuiksi useammankin kerran. Erityisesti Katson pimeään (WSOY, 1976) ja Valkoinen, kuiva kausi (WSOY, 1988) ovat erityisesti jääneet mieleeni. Tärkeitä kirjoja ovat olleet myös Nobel-palkittujen Nadine Gordimerin ja J. M. Coetzeen teokset. Sitten tuli Nelson Mandelan aika, vankeusvuodet Robben Islandilla ja viimein vuoden 1994 ensimmäiset vapaat demokraattiset vaalit, jolloin Mandela valittiin presidentiksi. Olimme Etelä-Afrikassa, kun Nelson Mandela kuoli vuonna. 2013. Mustien surun pystyi aistimaan, kokemukset ja suru yhdistivät heitä. Kuulimme useita koskettavia tarinoita Mandelan merkityksestä tämän maan mustalle väestölle. Safarileirin rangerimme kertoi, että ilman Mandelaa hän ei pystyisi työskentelemään ihanneammatissaan, koska aiemmin kaikkien rangereitten tuli olla valkoisia. Muutaman kuukauden takaisella Etelä-Afrikan matkallamme tutustuimme mm. Sowetoon. 

"Minä olin rikos syntyessäni." (s. 43)

Trevor Noah syntyi v. 1984. Se oli apartheidin aikaa. Se oli aikaa, jolloin mustalla ja valkoisella rodulla ei ollut lupa sekoittua. Trevor syntyi mustan eteläafrikkalaisen äitinsä ja valkoisen sveitsiläisen isänsä rikoksen seurauksena. Aikuisena Trevor ymmärtää, että äidin teko oli "mielipuolinen ja huimapäinen". Mutta sellainen oli äiti, "epätavallisen peloton nainen, ja peloton ihmisen pitää ollakin, jotta hän voi tehdä niin kuin äiti teki." (s. 37) Trevorin hankkiminen ei ollut helppo päätös äidiltä. Hän kyllä ymmärsi tekonsa seuraukset, hän tiesi, että hänet voitaisiin laittaa vaikkapa vankilaan. Sellaiseen tilanteeseen äiti ei kuitenkaan joutunut, mutta Trevorin vaaleanruskea ihonväri oli ongelma jo pienenä. Ei ollut laitonta olla värillinen, jos molemmat vanhemmat olivat värillisiä, mutta oli laitonta olla mustan ja valkoisen jälkeläinen.  Äidin piti olla tarkkana, kun hän oli ulkona Trevorin kanssa. "Hän piti minua kädestä tai kantoi minua, mutta jos paikalle ilmestyi poliisi, hänen piti erkaantua minusta ja teeskennellä, että en ollut hänen lapsensa, kuin olisin ollut pussillinen kannabista." (s. 45)  Valkoisen isän kanssa Trevor ei luonnollisestikaan voinut näyttäytyä. 

"Soweto oli meidän." (s. 58)

Äiti ja Trevor asuivat Johannesburgin Sowetossa. Sowetossa asui lähes miljoona ihmistä. Asukkaille ei ollut kauppoja, ei baareja eikä ravintoloita, oli vain päällystämättömiä teitä, hyvin vähän sähköä ja puutteellinen viemäröinti. Mustien oli pakko luoda itselleen mahdollisuuksia. Syntyi epävirallisia kauppoja, oli laittomia baareja ja salakapakoita. Kodin rakentaminen alkoi hökkelistä, johon sitten pystytettiin tiiliseinä, jos saatiin rahaa säästöön. Asukkaista 99,9 prosenttia oli mustia. Ja sitten oli Trevor, joka oli kuuluisa ihonvärinsä takia, hän oli mustaa vaaleampi. Häntä käytettiin jopa maamerkkinä. "Talo Makhalima Streetillä. Kulmassa näet vaaleaihoisen pojan. Käänny siitä oikealle." (s. 73) 

Soweton slummeja maaliskuussa 2020. Kuva AA.

"Jumala on aviomieheni." (s. 56) 

Trevor ei voinut tavata isäänsä, mutta tilanne oli sama muidenkin Soweton lapsien kanssa. Onnekkaimmat isät olivat töissä jossakin kaivoksella kaukana Sowetosta, mutta suurin osa oli vankiloissa taisteltuaan apartheidia vastaan. Miesten jättämän tyhjiön täytti uskonto. Trevorin äiti oli erityisen uskovainen. Trevorin piti käydä äitinsä kanssa viikottain kolmessa jumalanpalveluksessa. 

Pohtiessaan ja kuvatessaan mustan väestön asemaa Etelä-Afrikassa Trevor Noah peilaa tapahtumia maan historiaan ja politiikkaan. Apartheid luonnollisesti nousee usein esille. Saadakseen apartheidin toimimaan tehokkaasti valkoisten piti "laumauttaa mustat aivot". Tämä tapahtui bantukouluissa. Niissä opetettiin, kuinka lasketaan perunoita ja miten hakataan puita. "Ei bantun kannata opiskella historiaa tai luonnontieteitä, sillä hän on alkukantainen", hallitus sanoi. "Se johtaa häntä vain harhaan ja näyttää hänelle niittyjä, joilla hänen ei ole lupa laiduntaa." (s. 83)  

"Äiti osoitti minulle, mikä oli mahdollista." (s. 98)

Mandela merkitsi paljon, hänen myötään apartheidin muurit alkoivat rakoilla. Oli juuri sopiva äidille ja Trevorille muuttaa pois Sowetosta. Äiti ja Trevor elivät hyvin vaatimatonta elämää. Äiti piti järjestystä yllä, poika oli vilkas ja lähes aina pahanteossa, mutta yhtä kaikki äiti ja poika rakastivat toisiaan. Sitten Trevorin ollessa 7-vuotias äiti tapasi Abelin, mustan autonkorjaajan. Voi äiti, joka oli niin päättäväinen ja viisas nainen, miten lankesit tällaiseen mieheen, mietti Trevor. Abelin naista alentavalla käytöksellä oli kytköksensä heimoperinteisiin. Kun siihen vielä yhdistyivät alkoli, huumeet ja väkivalta, lopputulos olikin täydellisen epätoivoinen. 

Laiton lapsi on New York Timesin bestseller.

Kirja on kiinnostavaa kuvausta Trevorin lapsuudesta ja nuoruudesta sekä mustien elämästä apartheidin aikana. Trevorin pelasti äiti, joka jaksoi uskoa poikaansa ja  jaksoi opettaa häntä. Häneltä Trevor oppi positiivisuutta ja huumorintajua, jotka ovat kuljettaneet hänet USA:han koomikon ja poliittisen kommentaattorin tehtäviin. Vuonna 2018 Time-lehti valitsi Trevor Noahin maailman sadan vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon. Noah taitaa kirjoittamisen taidon ja siihen liittyen huumorin käytön. Huumoria on käytetty juuri oikealla tavalla keventämään vihan ja väkivallan täyttämiä apartheidin vuosia. Noahin intensiivinen kuvaus kosketti minua. Uskon, että kirjan lukeneet muistavat kiitollisuudella Nelson Mandelaa, joka muutti niin monen mustan elämän ja antoi mustille toivon paremmasta tulevaisuudesta. Suosittelen Nelson Mandelan kirjaa Pitkä tie vapauteen (WSOY, 2014) täydentämään Noahin kirjan kuvausta apartheidin vuosista. 

Laiton lapsi on yksi tämän vuoden parhaimmista lukukokemuksistani. Kiitos Jaana Iso-Markulle kirjan hyvästä käännöksestä.

Soweto on lähes entisensä

Soweton yli miljoonasta asukkaasta on nykyisinkin n. 98 % mustia. 

Ei kaikki ole slummialuetta Sowetossa. Tässä mustien parempaa asuinseutua. Sunnuntaipäivä ja rouva on palaamassa kirkosta. Maaliskuu 2020. Kuva AA.

Harvinainen katu maailmassa. Vilakazi Streetilla Sowetossa on asunut kaksi nobelistia: Nelson Mandela ja Desmond Tutu. Maaliskuu 2020. Kuva AA.