Hanna-Riikka Kuisman Kerrostalo äänikirjana

Hanna-Riikka Kuisma: Kerrostalo. Like. 2019. Lukija Jonna Järnefelt. Kesto 9 t 30 min. Supla.

Aloittaessani Kuisman Kerrostalon kuuntelun minulla ei ollut mitään käsitystä eikä myöskään minkäänlaisia ennakko-odotuksia kirjasta. Tiesin kyllä, että jotakin hyvää oli odotettavissa, koska olihan kirja yksi vuoden 2019 Finlandia-ehdokkaista. 

Elämä on selviytymistä päivästä toiseen. 

Kuuntelin kirjaa ensimmäisen tunnin ajan lähes tyrmistyneenä. Esille tulee vain toinen toistaan hurjempia ja kurjempia ihmiskohtaloita. Sellainen tämä kirja on, sellainen tämä kerrostalolähiö on jossakin suomalaisen keskisuuren teollisuuskaupungin laitamilla. Vuokrakerrostalossa asuu monenlaisia ihmisiä, tässä kirjassa lähes kaikki ovat jollakin tavoin yhteiskunnasta syrjäytyneitä ja jo toivonsa menettäneitä suomalaisia. Asukkaat ovat narkkareita, alkoholiongelmaisia, yksinhuoltajia, vaimojaan hakkaavia miehiä sekä itseään myyviä naisia. Yhteistä heille kaikille on työttömyys. Työttömiksi yhteiskunta heidät luokittelee, vaikka onhan heillä oma työnsä, huumeiden myynti ja itsensä myynti. Heidän asemansa on kuitenkin sen verran hyvä, että heillä on asunto vuokrakerrostalossa, jonka on ostanut kansainvälinen kiinteistösijoitusyhtiö. Valvontakameroiden avulla yhtiö pystyy tehokkaasti valvomaan asukkaiden toimia. Alue on rauhatonta. Edes poliisi ei  uskalla tulla alueelle. Lähes kaikki palvelut - Alko, pankit, kirjasto, monet kaupat - ovat siirtyneet alueelta pois vuosia sitten.

Kerrostalolähiön kuvaus saattaa olla dystopiaa, mutta varmasti ainakin osittain se on kyllä ihan tätä päivää. Miten tällainen epätoivoinen lähiö on voinut syntyä hyvinvointi Suomessa? Kerrostalolähiöitä alkoi syntyä kaupunkeihin jo 50-luvun lopulla, kun kaupunkien väestömäärä kasvoi voimakkaasti. 1990-luvun laman aikana monissa vuokratalolähiöissä tapahtui slummiutumista. Laman jäljet näkyivät pitkään. Epäsuotuisa kehitys jatkui, työttömyys ja sosiaaliset häiriöt lisääntyivät ja sitä myötä syrjäytyminen ja slummiutuminen pahenivat. Tilanne ei liene parantunut 2010-luvulla, kuten kirjan tapahtumat osoittavat. 

#Kerrostalo2019

Jokaisessa kirjan luvussa päähenkilönä on joku lähiön asukkaista. Pikkuhiljaa asukkaiden elämät kietoutuvat yhdeksi kokonaisuudeksi. Tapaamme monta elämästään syrjäytynyttä miestä, naista ja lasta, joiden monien kohtalo saa sydämen hakkaamaan ja kyyneleet silmiin. Tunnen syvää myötätuntoa pikku-Jadea kohtaan, jonka äiti ottaa miehiä vastaan ohuen seinän takana sekä Jessicaa kohtaan, joka pakotetaan väkivallan uhan alaisena toimimaan huumediilerinä. Jessica haluaisi tavata poikaansa Veetiä, joka on huostaan otettu. Surullinen on myös Tertun kohtalo, joka irtisanottiin kerrostaloasunnostaan maksamattomien vuokrien takia ja jolta taloyhtiö on kieltänyt pääsyn lähiöalueelle. Onneksi on pieniä hyllyydenhetkiäkin. Reino ja Marketta ovat yhä rakastuneita viidenkymmenen yhdessäolovuoden jälkeen. 

Asukkaat eivät juuri tunne toisiaan, riittää että kuulee naapureiden huudot, karjunnat ja avunhuudot ohuiden seinien läpi tai näkee kadulla tapahtuvat tappelut ja huorittelut. 
  
Kun sinne synnytään, sinne myös jäädään.

Voi miten taitavasti Kuisma osaa kirjoittaa. Kirja on vahva kantaaottava yhteiskunnallinen romaani. Se on realistista kuvausta syrjäytyneistä ja toivonsa menettäneistä suomalaisista, joille Kuisma antaa äänen. Huumoria kirjassa ei juuri ole. Kirja herättää monia kysymyksiä. Esimerkiksi kysymyksen työn tekemisestä. Kukaan asukkaista ei tee työtä, siis normaalia työtä. Useimmat asukkaista eivät työnteosta edes haaveile. Eräs nuori mies muistelee, että hän oli ollut muutama vuosi sitten työkokeilussa. Töitä ei tarvitse tehdä, ei edes etsiä. Tällaisen elämän ja säännöllisen vastikkeettoman tuen saamisen mahdollistaa suomalainen sosiaalitukijärjestelmä. 

Kirjasta tulevat mieleen lehdistössä usein kuvatut ruotsalaisten kaupunkien maahanmuuttajien slummiutuneet lähiöt, jonne poliisitkaan eivät rohkene mennä. Tässä kerrostalolähiössä ei asu maahanmuuttajia. Maahanmuuttajateema kyllä vilahtelee siellä täällä, mutta lähiöasukkaiden joukossa heitä ei ole. Se on ymmärrettävää, koska olen käsittänyt, että tämä lähiö sijaitsee jossakin Länsi-Suomen kaupungissa. Ainakin toistaiseksi siellä päin on hyvin vähän maahanmuuttajia.

Erinomainen kirja. Suosittelen, jos et ole vielä lukenut. Sopii hyvin myös kuuntelukirjaksi. Jonna Järnefelt on taitava lukija.

Kirja on luettu useissa blogeissa, mm. Kirjasta kirjaan, Kulttuuri kukoistaa, Kirjat kertovat ja Kirjarouvan elämää.

Niin tuli huhkittua pihamaalla yhdeksän tunnin verran Kerrostalon kera.

Tämän hetken kukintaa: sormustinkukka, pioni, jätti-idänunikko ja siperianunikko.

Kauniita kesäpäiviä, mukavia lukuhetkiä ja hyvää alkavaa heinäkuuta!