Geigerin Vanha kuningas turvapaikassaan aloitti uuden lukupiirin toiminnan

Arno Geiger: Vanha kuningas haudassaan. Lurra Editions. 2012. Alkuperäinen teos Der alte König in seinem Exil. Suomentanut Otto Lappalainen. Kansi: Laura Salmivaara. 188 sivua.

Lainattu kirjastosta

Tästä se lukupiirin toiminta alkaa!

Pohjois-Karjalan luustoyhdistyksen viime kevään kokoontumisessa tuli puhetta lukupiireistä. Ajatus lukupiiristä kiinnosti useitakin, ja erityisesti ajatus siitä, että kirjakokemuksia voisi jakaa tuttujen ihmisten kanssa. Tuumasta toimeen, ja niinpä lukupiirimme kokoontui kuuden ihmisen voimin maanantaina 9.9.  Mukana oli myös Vaara-kirjastojen palvelupäällikkö Riitta Kangas, joka kertoi omia kokemuksiaan lukupiirien toiminnasta. Kangas painotti sitä, että jokainen lukupiiri voi olla omanäköisensä, eli mitään valmiita toimintamuotoja ei ole olemassa. Meille jäi pohdittavaksi mm se, haluammeko lukupiirillemme vetäjän vai sujuuko keskustelu muutenkin. Totesimme, että olipa lukupiirin muoto mikä tahansa, emme halua mitään jäykkiä ja virallisia tapaamisia, vaan mukavia, rentoja kohtaamisia. Kokemuksia jakamalla toivomme pääsevämme kirjallisille elämysmatkoille. 

Päätimme, että kokoonnumme kerran kuukaudessa. Syksyn kirjat valitsimme jo nyt. Valituiksi tulivat Pirkko Soinisen Ellen, Soili Pohjalaisen Valuvika ja Johanna Venhon Ensimmäinen nainen. Varmasti hyviä valintoja, kaikki suomalaisia naiskirjailijoita.

"Tätä dementia on. Tai paremmin ilmaisten: tätä elämä on - tätä elämä pitää sisällään." (s. 57)

Lukupiirikirjanamme oli Geigerin Vanha kuningas haudassaan. Kirjassa perheen isä August sairastuu Alzheimerin tautiin. Taudin ensioireet näkyivät, mutta sairaus "alkoi niin hämäännyttävän hitaasti, että oli vaikea tajuta muutosten oikeaa merkitystä." (s. 19) Isää pidettiin aloitekyvyttömänä, kun hän ei entiseen malliin tehnyt vaikkapa puutarhatöitä. Ihmeteltiin, kun isä vain katsoi avuttomana pudotettuaan lasin lattialle. Diagnoosin myötä elämä taas muuttui. Nyt isää tarkkailtiin, vaikka piiloutumaan ja karkaamaan hän pääsi kaikesta huolimatta. Hankalinta oli, kun ei tiedetty, miten toimia isän sairauden kanssa, koska ei ollut kokemusta, tietoa eikä pätevyyttä. 

Kirjan minäkertoja aikuinen poika, nelikymppinen kirjailija, kiinnostuu isästään, haluaa huolehtia isästään sairauden aikana sekä yrittää tavoittaa isän ja hänen maailmansa. Kun keinot alkavat loppua sairauden edetessä, poika pyrkii rakentamaan uusia siltoja saadakseen yhteyden säilymään. Sairauden ohella kirjassa avautuu isän perheen elämä ja monia piilossa olleita asioita, mm sota-ajan katkeria muistoja.

Moni peilaa kirjan tarinaa läheistensä sairauksiin

Kirja oli koettu hyvänä lukukokemuksena. Kirjassa huomio kiinnittyy luonnollisesti sairauden kuvaukseen. Mielestämme Alzheimerin tauti on kuvattu kirjassa hyvin, totuudenmukaisesti, rehellisesti ja sellaisena kuin se August-isällä näyttäytyi. Monilla meillä on tai on ollut lähipiirissämme Alzheimer-potilaita, ja totesimmekin, että kukin sairastaa tautiaan omalla tavallaan. Jokaisella on oma tarinansa. Näin toteaa myös kirjan kertojaminä: "Kukaan dementiapotilas ei ole toisensa kaltainen, usein yleistäminen on harhaanjohtavaa, sairastuneiden perustila pysyy vaikeasti määriteltävänä, jokainen on yksittäistapaus omien kykyjensä, tuntemustensa ja oman tautinsa kulun kannalta." (s. 96) 

Rakkaudellinen kirja

Geiger kuvaa taitavasti isän ja pojan välistä suhdetta. Poika rakastaa isää hyvin paljon, rakkaus säilyy läpi koko sairauden vaikeista tilanteista huolimatta. Eräs lukijamme kiteyttikin tämän oivallisesti: Rajallisuuden kokemus antaa merkityksen tähän hetkeen. Eräs lukijoistamme pohti Alzheimerin taudin erilaisia ilmentymiä. "Jos on pakko sairastua Alzheimerin tautiin, minä valitsisin isän sairastaman taudin muodon", hän totesi. Miksi? Tällä lukijallamme on tuttavapiirissään kaksi Alzheimerin tautia sairastavaa, ja he molemmat ovat puhekyvyttömiä. Sen sijaan kirjan isä oli sairaudestaan huolimatta hyvin viisas, älykäs, luova ja lisäksi vielä huumorintajuinen. Hän tunnisti oman sairautensa tilan ällistyttävän hyvin. Kirjassa hänen kanssaan todella viihtyi. Isällä oli jatkuva kaipuu kotiin. Taudin edetessä ja voinnin heiketessä kodin kaipuu voimistui. Mutta se on varmasti näin: "Siellä missä koti on, asuu tuttuja ja ymmärrettävää kieltä puhuvia ihmisiä." (s. 56)

Lohdullinen kirja läheisille

Kirjan teema on tärkeä  ja ajankohtainen. Voimme suositella tätä kirjaa kaikille, koska koskaan emme voi tietää, mitä meillä itse kullakin on edessäpäin. Erityisesti suosittelemme kirjaa  sairastavien läheisille. Kirjasta saa lohtua ja uskoa. Kirja antaa lukijalle rauhallisen mielen raskaasta aiheesta huolimatta.  

Totesimme lopuksi, että olimme valinneet hyvän kirjan ensimmäiseksi lukupiirikirjaksemme. Hyvän tarinan lisäksi kirjalla on hyvä nimi ja kaunis kansi. Itävaltalaista kaunokirjallisuutta lienee käännetty suomeksi melko vähän, mieleen tulee vain Nobelin vuonna 2004 saanut Elfriede Jelinek. On hienoa, että pieni kustantamo (LURRA Editions) oli ottanut tämän kirjan julkaisuohjelmaansa.