Hannu Mäkelä: Krimiturkkinen karhu - Venäjää kotikäyttöön

Hannu Mäkelä: Krimiturkkinen karhu - Venäjää kotikäyttöön. 2018. Kirjapaja. Kansi Mika Tuominen. 187 sivua.

Krimiturkki on vanha ja kauhtunut ja maksaa joka suhteessa aivan liikaa sen todelliseen arvoon nähden, mutta se yllään Venäjän karhu nyt saapastelee. (s. 57)

Novellikokoelmassaan Krimiturkkinen karhu Hannu Mäkelä vie lukijansa tutustumaan elämään Venäjällä: venäläiseen arkeen, ihmisiin, politiikkaan ja kulttuuriin. Mäkelälle Venäjä on tullut tutuksi jo nuoruuden matkoilla, mutta venäläisen vaimon ja vaimon perheen myötä venäläisestä arjesta tulee kiinteä ja tärkeä osa Mäkelän omaa elämää. Mäkelä hallitsee venäjän kielen, mikä helpottaa kanssakäymistä paikallisten kanssa ja on tärkeä tekijä, kun avataan krimiturkin liepeitä lukijalle. 

Kirja koostuu 24 novellista. Novellit ovat enimmäkseen lyhyitä, koska kirjassa on sivuja vain vajaat 200. Kirjaa on helppo lukea välipalakirjana - yksi novelli silloin ja toinen tällöin. Olen ollut aina melko kehno novellien lukija, tuntuu että novelli loppuu juuri sillä hetkellä kun on juuri ymmärtämäisillään, mistä siinä on kysymys. 

Mäkelän novelleissa käsitellään hyvin monia Venäjään liittyviä aihealueita. Novellikokoelman hahmottamista kokonaisuudeksi olisi helpottanut novellien ryhmittely aihealueiden mukaan. Jotkut novellit liittyvät politiikkaan, kuten Lentokoneen arvoitus, joissakin novelleissa pohditaan suomalaisten käsityksiä Putinin Venäjästä vastakohtana Trumpin USA:lle. 

Putin on ilmestyskirjan piru, tai oli ennen, kunnes käsittämätön tapahtui ja Trump astui pimeästä esiin. Hän löi jokerin bridgen voittokorttina pöytään ja vaihdatti Valkoisen talon verhot punaisista kultaisiin. Miten nopeasti Trump perikään mediassa Putinin paikan. (s. 23)  

Vaimon myötä Pietarista tulee Mäkelälle entistä tutumpi. Pietarista on muodostunut vaimon ja Mäkelän tapaamispaikka, koska Mäkelän vakituinen asunto on Suomessa. Mäkelän anoppi sen sijaan asuu Sotshissa, jonne matkataan uimaan ja pelaamaan tennistä. Mäkelä kirjoittaa kauniisti Pietarista. Kirjassa tutustutaan mm eestiläiseen runoilijaan Jaan Kaplinskiin, jolla on lausuntailta Pietarissa. Miten hyvin tunnistinkaan tuon paikan löytymisen vaikeuden Pietarissa: katujen numeroita ei juuri ole, ovet ovat hyvin huomaamattomia ilman infokylttejä. Kazanin pyhään Jumalanäitiin, ihmeitä tekevään ikoniin, Mäkelä palaa novelleissaan useammankin kerran. 

Niminovellissa Krimiturkkinen karhu pohditaan Krimin kysymystä, samoin kuin Irakin ja Syyrian ongelmia. Poliittisia tilanteita analysoi Mäkelän vanha tuttu, tohtori Juri Fjodorovitsh. Ukrainan ja Venäjän kiistasta Fjodorovitsh toteaan:

Mutta jos kysytään mitä asiasta maailmalla ajatellaan, on syypää kaikkeen aina Venäjä, Venäjän kavala karhu, nyt tuon krimiturkinkin yllensä noin vain vetänyt. Myös Krimillä asui Ukrainankin vallan aikana lähinnä venäläisiä. (s. 57) 

Suurimmassa osassa novelleja kuvataan venäläisten arkea, pieniä ilon tai surun aiheita. Novellissa Saisiko olla kupillinen teetä? Mäkelä pohtii teekulttuurin katoamista Venäjällä. Äkkiä kävi jopa niin, että vaikka menit minne tahansa parhaimpaan ravintolaan ja tilasit teetä, sait eteesi ison lasillisen kuumaa vettä ja sen viereen Lipton-pussin. (s. 80) 

Mielenkiintoisia novelleja ovat venäläiseen kulttuuriin liittyvät novellit. Tshehov-novelleissa käy selkeästi ilmi se, kuinka tärkeä tämä kirjailija on ollut Hannu Mäkelälle. Tshehov oleskeli Melihovin maatilalla. Tie Moskovasta kulki Melihovon läheltä ja vei Tulaan, jossa aikanaan Hugo Standertskjöldkin harjoitti kivääritehtailijan ammattiaan. Niillä melko verisillä rahoillaan hän sittemmin perusti Hämeenlinnan Aulangon kuin rauhanpesäksi. (s. 199) 

Mäkelän käsityksen mukaan suomalaisten negatiiviset käsitykset Venäjästä valtaavat jälleen alaa. "Ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi. (s. 166)

Kevään 2017 tapahtumat viittaavat samaan suuntaan. Kun Pietarissa tehdään pommi-isku ja Tukholmassa kuorma-auto heti perään matkii Nizzaa ja syöksyy kävelykadulla väkijoukon kimppuun, ovat median reaktiot sittenkin erilaiset. Pietarin metrossa tapahtuneen terrori-iskun uutisointi loppuun nopeasti, vaikka uhreja on paljon; Tukholman uutisointi taas herättää suurta myötätuntoa ja nostattaa myös tuota kuuluisaa somesurua. (s. 167)

On miellyttävä kokemus lukea Mäkelän novelleja. Olen aina ihaillut Mäkelän taitoa kirjoittaa elävästi, älykkäästi ja monia asioita - nykyaikaa ja historiaa - yhdistellen. Kirjan isona plussana on kielen ohella novelleiden ajankohtaisuus. 


Pieni on ihminen, suuri luonto, ihmeitä kummatkin. (s. 152) 

Hannu Mäkelä Turun kirjamessuilla v 2009