Heinäkuussa luettua + kirjankansibingon tilanne

Kyllä kesä on mennyt nopeasti, kohta on elokuu käsillä. Nytpä sitten katsaus heinäkuun luettuihin. Olen lukenut kaikkiaan yhdeksän kirjaa. Näistä neljä on kotimaista kaunoa, ja niistä kaksi on dekkaria. Ulkomaisia on viisi, joista kolme on tietokirjaa, yksi dekkari ja yksi lastenkirja. Tässä myös valinnat kirjankansibingoon.

Kotimaiset:

Terhi Rannela: Kiivaat. Karisto. 2019.
Kirjankansibingo: raitoja

 
Raija Oranen: Selvä peli. Otava. 2019. Äänikirja. 
Kirjankansibingo: juoma

Johanna Tuomola: Tummissa vesissä. Myllylahti. 2009.
Kirjankansibingo: eksotiikka

Virpi Hämeen-Anttila: Kuka kuolleista palaa. Otava. 2016. 
Kirjankansibingo: unenomainen






Ulkomaiset:  

Marshall Frady: Martin Luther King Jr. Edita. 2009. Alkuperäisteos Martin Luther King Jr. Suomentanut: Sirkka-Liisa Sjöblom.
Kirjankansibingo: Numero

Anders Rydell: Kirjavarkaat. Natsi-Saksa kirjoitetun kulttuurin tuhoajana. Gummerus. 2016. Ruotsinkielinen alkuteos Boktjuvarna - jakten på de försvunna biblioteken.
Kirjankansibingo: kirja

 

Riika ympäristöineen. Kartta+opas. Nähtävyydet, ostokset, ravintolat, menopaikat. Kirjoittajat Assia Rabinowitz ja Matiss Pudans. Otava. 2019.
Kirjankansibingo: lomahaave 

Yrsa Sigurðardóttir: Pyörre. Otava. 2018. Äänikirja. 
Kirjankansibingo: väh. 5 eri väriä

Richard Scarry: Mato Matalan onnenpäivät. Tammi. 2019.
Kirjankansibingo: hauska kansi

Tällaiseltä näyttää bingotilanne. Ei vielä yhtään täyttä riviä, mutta lähellä ollaan.

Riian matkalla mukana Riika ympäristöineen kartta+opas

Riika ympäristöineen. Kartta+opas. Nähtävyydet, ostokset, ravintolat, menopaikat. Kirjoittajat Assia Rabinowitz ja Matiss Pudans. Ranskankielinen alkuteos Riga Lettonie. 2019. Otava.

Oma ostos

Valitsimme kesälomakohteeksi Riian. Olimme olleet jo kahtena kesänä ihastuttavassa Vilnassa ja nyt halusimme tutustua naapurimaan pääkaupunkiin. Riika ei ollut meille entuudestaan tuttu ja siksipä halusin tutustua kaupunkiin jo etukäteen. Paikallisessa kirjakaupassamme oli tarjolla yksi Riika-opas: Otavan Riika ympäristöineen, kartta+opas. Ihastuin oppaaseen heti kaupassa.

Oppaan karttanäkymä

Olemme monilla aiemmilla matkoillamme hyödyntäneet Kaupunkikirjat-matkaoppaita, joissa on todella paljon tietoa. Näissä oppaissa kyseisen kaupungin nähtävyydet esitellään perusteellisesti kaupunginosittain karttojen, valokuvien ja piirrosten avulla. Kaupunkikirjat-oppaiden hankaluutena on kirjan koko. Se on tavallisen kirjan kokoinen, on painava ja vähän hankala kuljettaa aina mukana. Tämä uusi Riika-opas viehätti minua jo näppärällä koollaan (17x12 cm), mahtuu siis vaikka käsilaukkuun. 

Varmaankin Riian tunnetuin maamerkki: Mustapäiden talo. Kuva AA.

Riika-oppaan periaate on sama kuin noissa isommissa oppaissakin: karttojen ohella oppaassa on tietoa keskeisimmistä nähtävyyksistä. Oppaassa on kuusi taitettavaa karttasivua, joista kolme sijoittuu Riikaan. Koska meidän matkamme suuntautui vain Riikaan, tarvitsimme vain näitä kolme karttalehteä. Kaikki kolme karttalehteä kuvaavat Riian vanhaa kaupunkia ja keskustaa. Osittain karttalehdet menevät päällekkäin.

Riika Stalinin hampaasta kuvattuna. Kuva AA.

Opas kuljettaa turistia hyvin Riian vanhassa kaupungissa ja ihan kaupungin keskustassa. Millä periaatteella nähtävyydet on valittu karttaan, se ei selvinnyt minulle, koska joitakin tärkeitä Riian keskustan maamerkkejä puuttui kartasta, mm juutalainen synagoga, KGB-museo ja Laima-kello. Art Nouveau-alue on huonosti opastettu.

Art Nouveau-alueelta. Kuva AA.

KGB-museo kauniissa jugend-rakennuksessa. Kuva AA.

Opas keskittyy lähes pelkästään keskustan alueeseen. Kun mennään pois ihan keskustan alueelta, mm Maskavas-lähiöön, oppaasta ei juuri ole apua. Opastusta olisin kaivannut esimerkiksi tälle reitille: Stalinin hammas - Zeppelin hallit - kirpputori - poltetun synagogan muistomerkki ja edelleen getto-museo. Kaikki nämä ovat aivan mahtavia tutustumispaikkoja. Matkalla voi tutustua Riian vanhempaan rakennuskantaan ja todeta, että paljon on vielä restauroitavaa. 

Paljon on vielä restauroitavaa, varsinkin vanhan kaupungin ulkopuolella. Kuva AA.

Oppaasta sai vaikutelman, että kaikki neuvostoaikainen on jätetty pois. Onko se ollut tarkoituksellista vai miksiköhän näin on, sitä en tiedä. Yksi Latvian keskeisimmistä maamerkeistä on Stalinin hammas. Opas kuittaa sen nimellä Panorama Riga. Sitäkin se on, mutta se on paljon muutakin. Erittäin merkittävä pala Riian ja Latvian historiaa. Samoin oppaasta puuttuu KGB-museo. Sekin liittyy erittäin keskeisesti Latvian neuvostoaikaan.

Zeppelin-hallit toimivat kauppahalleina. Kuva AA.

Kun opasta kantoi koko ajan mukana, oli hyvä huomata, että karttalehdet ovat tukevaa paperia, joten kirja pysyi koossa koko matkan ajan. Johdinautolinjakartasto löytyy oppaan lopusta, samoin hyvä hakemisto kadun nimistä ja nähtävyyksistä. 

Tämä on gettomuseosta. Kävimme lisäksi sotamuseossa, miehitysmuseossa ja KGB-museossa. Gettomuseo oli näistä ehdottomasti vaikuttavin. Kuva AA.

Hyvä perusopas Riian matkalle. Täydennykseksi kannattaa ottaa hotellista tai turisti-infosta saatava peruskartta. Näin on helppo saada Riian nähtävyydet haltuun. 

Virpi Hämeen-Anttila: Kuka kuolleista palaa

Virpi Hämeen-Anttila: Kuka kuolleista palaa. Otava. 2016. Päällys: Timo Mänttäri. 363 s.

Oma ostos

"Hän oli kostuttanut paperikäärön pään. Hänen kätensä vapisivat hiukan, kun hän raapaisi tikun ja sytytti käärön. Hän huohotti katsellessaan, miten se leimahti liekkiin. Hiljaa, rauhallisesti, hän toisti itselleen, kumartui ja laski soihdun siihen, mistä öljyvana alkoi... Hän kääntyi vasta kun oli rannassa. Hän olisi voinut langeta polvilleen. Näky oli ihana." (s. 8)

Kuka kuolleista palaa on kolmas Karl Axel Björk -sarjaan kuuluva kirja. Sarja vie lukijan 1920-luvun Helsinkiin, eli itsenäisen Suomen alkuvuodet on kirjoitettu dekkarin muotoon. Yön sydän v. 2014 käynnisti Björk-sarjan, Käärmeitten kesä ilmestyi v. 2015 ja tämä nyt lukemani Kuka kuolleista palaa julkaistiin v. 2016. Sen jälkeen on ilmestynyt vielä kolme uutta Björk-kirjaa. 

Kuuntelin Virpi Hämeen-Anttilaa Joensuun kirjallisuustapahtumassa v. 2017. Puheenvuorossaan kirjailija valotti tekemäänsä taustatyötä Karl Axel Björk -sarjaa varten. Hämeen-Anttila ei ole tutkinut pelkästään paikkoihin ja katuihin liittyvää tietoutta, vaan myös kaikkea, mikä liittyy tuon kyseisen aikakauden tapoihin ja elämiseen, mm asumiseen, kodin tarvikkeisiin, vaatteisiin ja matkustamiseen liittyviä yksityiskohtia. Myös kieli on hyvin tärkeä kunkin aikakauden kuvaaja. Hämeen-Anttila sanoi, että hän itse tuntee olonsa kiusaantuneeksi, jos kirjassa kuin kirjassa - ei siis pelkästään dekkareissa - ajankuvaus on harhaanjohtavaa.

Kuka kuolleista palaa on minulle ensimmäinen lukemani Karl Axel Björk -sarjan dekkari. Kirja oli matkalukemisena Riian matkallamme. Alusta alkaen ihastuin kirjaan, ja nimenomaan kirjan ajankuvaukseen. Tuntui, että minut repäistiin Riian vanhan kaupungin tunnelmista suoraan 20-luvun Helsinkiin. Suuri osa kirjan tapahtumista sijoittuu Kallioon ja Alppilaan. Tämäkin lisäsi mielenkiintoani, koska olen itse asunut Alppilassa Porvoonkadulla, eli seudut olivat tuttuja ja siinäkin mielessä erityisen mielenkiintoisia. Kirjan liitteessä on luettelo kirjassa esiintyvistä vanhoista ja uusista paikan- ja kadunnimistä. Minulle selvisi mm. se, että 20-luvun Kristiinankatu on nykyinen Kirstinkatu. 

Muutenkin pidin kirjan totuuspohjasta. Päähenkilö Karl Axel Björk työskentelee sisäasiainministeriössä ministeri Heikki Ritavuoren alaisuudessa ja tekee työtä myös poliisille. Suomessa tuolloin valinneen kieltolain vaikutukset ja seuraukset tulevat kirjassa hyvin esille. Tapahtumiin liittyy myös prostituutiota. Lisätietoa 1900-prostituutiosta löytyy kirjan liiteosiosta. 

Tuntui, että kirjan alkuosassa tuotiin mukaan uusia henkilöitä tiuhaan tahtiin. Oletan, että henkilöt olivat uusia ainoastaan minulle, joka en ole lukenut sarjan aiempia kirjoja. Mutta hyvin pääsin mukaan ja kohta olinkin tuttu Martin, Rossin, Karusen, Antonin ja Valkaman kanssa. Björk saa tehtäväkseen selvittää Helsingissä tapahtuneita tuhopolttoja. Elokuussa v. 1921 tapahtuu tuhopoltto varustamon konttorissa. Palopaikalta löytyy myös ruumis. Lisäksi rahaa on kadonnut kassakaapista. Ensin tuntuu selvältä, että kyseessä on konttoripäällikön ruumis, mutta onko kaikki niin itsestäänselvää. Sitä miettivät Björk ja poliisi. Käy ilmi, että tuhopolttoja on tapahtunut useita jo keväästä asti. Eli nyt ei etsitä yhden tulipalon sytyttäjää, vaan pyromaania. Björkiä avustaa kengänkiillottaja Valkama, jonka puheessa kuuluu stadin slangi. "Sillä oli skidinä räjähtäny öljylamppu naaman edessä. Meni kulmakarvat ja osa tukkaa. Hyvä kun öögat säily. Sen jälkeen se varo kauheesti eldistä. Mä varmaan sain siitä tartunnan. Tosi dorsa jätkä, siis se tulimies, kun tykkää praasuista." (s. 126)

Tapausten tutkimusten lomassa kirjailija valottaa Björkin henkilökohtaista elämää. Björk on 20-luvun herrasmies, ehkä hieman snobikin, mutta joka tapauksessa kiinnostava ja miellyttävä tuttavuus. Väitöskirjakin on jo lähes valmis. Kirjailija ei nosta Björkiä jalustalle, vaan tuo esille myös Björkin henkilökohtaisia pelkoja ja heikkouksia. Varsinaisen työn ja poliisin avustamistyön lisäksi huolia tuo isä. Isä, joka on ollut vuosia Neuvostoliitossa, palaa kotiin. Isän käytös Björkiä kohtaan on yhtä vihamielistä kuin aiemminkin. 

Pidin kirjasta, pidin huolellisesta ajankuvauksesta, hyvin rakennetusta juonesta, Björkistä ja muistakin henkilöhahmoista. Lisäplussat tulevat vielä onnistuneelle kannelle sekä dekkarin oivaltavalle nimelle. Eli lukulistalle menevät muutkin Björk-sarjan dekkarit.

Kirjan ajankuvasta tulee mieleen Pekka Hyydin dekkari Tummat pilvet eilisen (Myllylahti, 2019), jossa liikutaan 20-luvun Tampereella. Pyromaaneista me vanhemmat lukijat muistamme varmasti Matti Yrjänä Joensuun loistavan dekkarin Harjunpää ja pyromaani (Otava, 1978).  

Riiassa- siltojen kaupungissa - on mm kaunis vuonna 2014 valmistunut kirjasto. Riiassa on mahdollisuus ihailla upeita jugend-rakennuksia.

Yksi silloista ja kirjasto

Tässäpä eräs upeista jugend-rakennuksista

Yrsa Sigurðardóttirin dekkari Pyörre äänikirjana

Yrsa Sigurðardóttir: Pyörre. 2018. Otava. Islanninkielinen alkuteos: Sogið. Suomentanut Tuula Tuuva. Äänikirjan lukija Jussi Puhakka. Äänikirjan kesto 13:38:17.

Vaara-kirjastot

Kuunneltuani kirjan selvitin, että Pyörre on Sigurðardóttirin toinen kirja Freyja & Huldar -sarjassa. Ensimmäistä osaa Perimä (Otava, 2017) en ole lukenut, mutta se ei mielestäni haitannut lainkaan, Pyörre toimi ihan itsenäisenäkin teoksena. Pyörre alkaa mielenkiintoisesti. Prologissa, jossa eletään vuotta 2004, 8-vuotias Vaka on aloittanut uuden koulun. Kaikki tuntuu vieraalta, hän ei tunne ketään, kukaan ei halua tutustua häneen, hän on varma, että hän ei tule viihtymään koulussa. Koulun jälkeen hän odottaa isäänsä hakemaan, mutta isä ei tule. Vaka on koulun pihalla ilman puhelinta, ilman rahaa. Sitten hänen luokseen tulee tyttö hänen luokaltaan, tyttö jonka kaksi sormea on vahingoittunut. Tyttö lupaa odottaa Vakan isää Vakan kanssa. Vaka ehdottaa, että he menisivät tytön kotiin soittamaan.

Kirjassa siirrytään tähän päivään. Reykjavikiläisen koulun pihalta löytyy aikakapseli, joka on ollut maahan kaivettuna kymmenen vuotta. Lapset ovat saaneet kuvata, millainen heidän mielestään on tulevaisuus kymmenen vuoden kuluttua. Suurin osa tulevaisuuden kuvitelmista on ihan tavallisia lasten kuvitelmia, mutta yksi erottuu muista. Se on uhkauskirje, jonka mukaan juuri kyseisenä vuonna useampi henkilö murhataan. Kirjeessä on mainittu murhattavien henkilöiden alkukirjaimet. 

Uhkauskirje ei tunnu poliisin mielestä kovin vakavalta, mutta se päätetään kuitenkin ottaa tutkittavaksi. Juttu menee Huldarille. Hän ottaa jutun mielellään vastaan, jotta hänellä olisi edes jotakin tutkittavaa. Hänet on nimittäin alennettu esimiesasemasta, eikä hän tunnu olevan nykyisen esimiehensä suosiossa. Tämä uhkauskirje tuntuu melko viattomalta tapaukselta, mutta onko se sitä kuitenkaan, pohtii poliisi. Nimittäin hurjia tapahtumia alkaa tapahtua Reykjavikissa. Omakotitalon kylpytynnyristä löytyvät irtileikatut miehen kädet ja parkkihallissa tapahtuu mystinen kuolemantapaus. Johtolankoja ei juuri ole. Vaikka tapaukset eivät lähde purkautumaan, Huldar pitää onnekkaana sitä, että pääsee tekemään yhteistyötä Lastentalon psykologi Freyjan kanssa. Harmi vain, että Freyja ei tunnu oikein olevan kiinnostunut Huldarista.  

Loppuosa kirjasta onkin sitten hurjaa menoa. Väkivalta lisääntyy, on murhia, hautausmaaväkivaltaa, pedofiliaa. Siitä huolimatta väkivalta ei vaikuta mässäilyltä eikä edes liialliselta johtuen todennäköisesti siitä, että kirjailija ei kuvaa väkivaltakohtauksia, vaan kiinnittää huomionsa väkivaltakohtauksien seurauksiin. Poliisi ei onnistu saamaan kiinni mistään. Pohditaan, voiko aikakapselin uhkauskirjeellä olla yhtymäkohtia näihin raakuuksiin. Kirjaa piti kuunnella kolmentoista ja puoli tuntia ennen kuin tilanne selvisi, eli Sigurðardóttir kuljettaa tarinaa ihan viimeisille sivuille, kunnes rikokset ratkeavat. Ja kun ne ratkeavat, ne ratkeavat varsin yllätyksellisellä tavalla.

Näin jälkikäteen on hyvä olla viisas ja todeta, että tämä kirja olisi pitänyt lukea kirjakirjana, ei kuuntelukirjana. Islantilaiset nimet ovat niin äärettömän haastavia, että moni tapahtuma meni ohitse kun piti kiinnittää huomiota nimiin. Aluksi en edes tiennyt, kuka on mies ja kuka nainen. Kuuntelin tämän kirjan puutarhatöitä tehdessäni ja täytyy sanoa, että välillä piti jopa kitkeminen keskeyttää, jotta olisi pysynyt loppuosan vauhdissa. Mutta valitettavasti välillä kyllä putosin kyydistä. Voi olla, että ehkä tartun tämän kirjasarjan jatko-osaan jo siksikin, että haluan nähdä, millaiselta Sigurðardóttirin kirjoitustyyli vaikuttaa luettuna. 

Tervetuloa meille! Moni paikka tuli siistiksi tämän kirjan kuuntelun myötä.

Richard Scarry: Mato Matalan onnenpäivät

Richard Scarry: Mato Matalan onnenpäivät. Tammi. 2019. Kannen ja ulkoasun suunnittelu: Laura Lyytinen. 206 sivua.

Oma ostos

Tyttäreni tytär 4-vuotias Minja oli kesälomareissulla mummolassa. Olimme aiemmin lähettäneet hänelle Scarryn Mato Matalan onnenpäivät postitse. Vanhemmat kertoivat, että kirja oli Minjalle hyvin mieleinen, sitä luettiin päivällä ja illalla. Kirja oli mukana mummolassakin, ja mummolla oli ilo lukea kirjaa Minjalle. 

Tammi on halunnut juhlistaa Richard Scarryn (1919-1994) satavuotisjuhlaa julkaisemalla aivan erityisen Scarryn muistokirjan. Johdannon kirjaan on kirjoittanut Richard Scarryn poika Huck Scarry. Tästä kirjasta hän toteaa: "Kirja on kuin hieno peili, josta kuvastuu ilmiömäisen luovan lastenkirjailijan ura." (s. 9) Huck kertoo, että kun isältä kysyttiin, mistä hän oikein sai ideansa tarinoihinsa, vastaus oli yksinkertainen: "Ulkoa kadulta." Huck jatkaa: "Isä oli hauska mies, joten minne vain hän katsoikin, hän myös näki hassuja asioita." (s. 11) Richard Scarry kirjoitti ja piirsi yli 300 teosta. Pelkästään Suomessa niitä on myyty 2,2 miljoonaa kappaletta.

Richard Scarry

Mato Matalan onnenpäivät koostuu Scarryn kymmenestä suosikkitarinasta. Kirjassa eletään arkea, matkataan vauhdikkailla menopeleillä, seilataan vesillä, matkustetaan ilmojen halki, opetellaan aakkosia ja numeroita. Paljon onnea vaan -osiossa on kaksi aiemmin suomentamatonta tarinaa. Suositut hahmot seikkailevat Touhulassa, jossa sattuu ja tapahtuu jännittäviä asioita. Lapsille tulevat tutuiksi Kissalan Hessu, Luru Lude, Lauri Luppa, Pekka Pesukarhu, Banaani-Toope ja monet muut. Ja tietysti ennen kaikkea tuo iki-ihana Mato Matala, joka on ollut lasten suosikki jo sukupolvien ajan.  

Mikä Scarryn kirjassa viehättää pikku-Minjaa? Mikä Scarryn kirjoissa viehätti omia lapsiamme 30 vuotta sitten? Entä lapsia monien sukupolvien ajan? Ehkäpä se, että Scarryn tarinat ovat niin lempeitä, kirjoissa on seikkailua, huumoria, kuvat ovat selkeitä ja värikkäitä. Mato Matala on monen lapsen suosikki, niin myös Minjan. Se on niin hassu, sanoo Minja. Minja on pienestä pitäen etsinyt kirjoista pikkutarkkoja yksityiskohtia, ja näitä nokkelia yksityiskohtia riittää Scarryn kertomuksissa. Ja niitä etsimme tälläkin kertaa. Välillä piti palata muutama sivu taaksepäin, kun jokin hahmo jäi huomaamatta.  

Kysyin Minjalta, mikä tässä kirjassa on kivaa. Minja vastasi aikailematta: "Kaikki!" Oletan, että Minjan "kaikki" viittaa värikkäisiin kuviin, lyhyisiin lukuihin ja mielenkiintoisiin hahmoihin.

Kiitos Tammi tästä upeasta muistokirjasta.

Anders Rydell: Kirjavarkaat

Anders Rydell: Kirjavarkaat. Natsi-Saksa kirjoitetun kulttuurin tuhoajana. Gummerus. 2016. Ruotsinkielinen alkuteos Boktjuvarna - jakten på de försvunna biblioteken. Suomentanut Pekka Marjamäki. 474 sivua.

Omasta hyllystä

"Saksalaisten pyhä henki koittaa kun havahtumisen symbolista - hakaristilipusta - on tullut valtakunnan ainoa todellinen uskontunnuksen merkki." (s. 114)

Ruotsalainen Anders Rydell on kirjoittanut kaksi kirjaa natsien kulttuurirosvouksista. Ensimmäinen kirja Plundrarna käsitteli natsien taidevarkauksia ja toinen kirja Kirjavarkaat käsittelee nimensä mukaisesti kirjavarkauksia. Rydell itse on pitänyt kirjavarkauksia mielenkiintoisempana tutkimuskohteena, koska taideteoksia on helpompi arvioida rahallisesti, kun taas kirjat edustavat aikansa henkistä arvoa. 

Rydell on tehnyt perusteellista työtä selvittäessään natsien vainojen kohteina olleiden kirjojen ja kirjastojen kohtaloa ei pelkästään Saksassa, vaan myös ympäri Eurooppaa. Alkunsa natsien kirjallisuuden hävittäminen sai vuoden 1933 kirjaroviossa, jossa poltettiin parikymmentätuhatta kirjaa. Liekkeihin heitettiin mitä erilaisempia kirjoja. Joukossa oli myös ulkomaalaisten kirjailijoiden teoksia, mm Franz Kafkan, Ernerst Hemingwayn, Jack Londonin ja Emile Zolan teoksia. Kirjaroviolla puheen piti Goebbels, joka "oli varsin hyvin perillä rovioiden sekä historiallisesti että poliittisesti tärkeästä symbolistisesta merkityksestä uudestisyntyneen Saksan kiihkeänä kasteseremoniana." (s. 30) Goebbels viittasi lausunnoillaan Martti Lutheriin, joka poltti katolisia tekstejä 1500-luvulla. Vuoden 1933 jälkeen suuri joukko saksalaisia kirjailijoita lähti Saksasta, joko pakotettuna tai vapaaehtoisesti. Lähtijöiden joukossa olivat Thomas Mann, Bertolt Brecht, Alfred Döblin, Erich Maria Remarque ja satoja muita.

SS-johtaja Heinrich Himmler ja natsien pääideologi Alfred Rosenberg olivat vastuussa kirja- ja taidevarkauksista. Rosenbergista tuli Himmlerin kilpailija, kun kyseessä oli natsiaatteiden tuotanto, tutkimus ja koulutus. Molemmat panivat toimeen hurjia ryöstöretkiä valloittamiensa maiden kirjastoihin ja arkistoihin. Miljoonia kirjoja takavarikoitiin, jotka kaikki haluttiin säilyttää ja tutkia. Eräs paikka, jonne takavarikoituja kirjoja siirrettiin, oli Berliiniin vuonna 1936 perustettu Sicherheitsdienst, jonka kirjamäärä toukokuuhun 1936 mennessä oli kasvanut yli puoleen miljoonaan kirjaan. 

"Kirjojen keräämisestä tuli intohimo. Se johtui perimmiltään totalitaarisesta ideologiasta - pyrkimyksenä oli valvoa kaikkia puolia kansalaisten elämästä." (s. 96) Natsit halusivat ryöstää ihmisiltä sanat ja kertomukset. Vaarallisimpia kirjoja olivat juutalaisten kirjoittamat teokset. Kirjat olivat juutalaisille tärkeitä. Kun juutalaisia siirrettiin ja kuljetettiin keskitysleireihin, heillä oli lupa ottaa vain muutama henkilökohtainen tavara, ja usein mukaan pakattiin muutama lempikirja, jotka takavarikoitiin leirillä. Näin juutalaisuus pyrittiin murtamaan sisältäpäin, koska tiedettiin, miten suuri henkinen arvo kirjoilla oli juutalaisille. Kirjojen takavarikoinnilla natsit pyrkivät "pyyhkimään pois kaikki jäljet juutalaisväestön olemassaolosta koko Europassa." (s. 209) Juutalaisten kodit tyhjennettiin ja annettiin uusille asukkaille, aivan kuin näiden ihmisten elämiä ja ajatuksia ei olisi koskaan ollutkaan.  

Amsterdamilaisen keräilijän Sigmund Seeligmannin kirjakokoelmaan kuuluneen teoksen exlibris.

Kirjassa kuvataan kirjojen ryöstöretkiä myös Ranskassa, Kreikassa, Puolassa, Italiassa ja Liettuassa. Kirjan eräs vaikuttavimmista kuvauksista sijoittuu Puolaan. "Siellä sytytimme kirjat palamaan. Tulipalo kesti kaksikymmentä tuntia. Paikalle kerääntyneet Lublinin juutalaiset itkivät äänekkäästi. Heidän valitushuutonsa melkein hukuttivat alleen meidän äänemme. Silloin pyysimme paikalle sotilasorkesterin, ja sotilaiden riemukkaat huudot vaiensivat juutalaisten vaikerruksen." (s. 274)

Mitä sitten näille miljoonille kirjoille tapahtui sodan jälkeen? Tavoitteena oli luetteloida ja palauttaa ne mahdollisuuksien mukaan entisille omistajilleen. "Kirjaamme ensin tietokantaan teoksen nimen ja numeron. Seuraavaksi lisäämme muut kirjaa koskevat yksityiskohdat, kuten nimiötiedot ja julkaisuvuoden sekä valokuvia kirjasta. Lopulta jokaisen kokoelmaan kuuluvan kirjan yksityiskohtaiset tiedot löytyvät rekistereistämme, Busek kertoo." (s. 360) Mutta luettelointiurakkka on pahasti kesken. Se on valtava tehtävä, todennäköisesti mahdotonkin.

Joskus käy näin onnellisesti. Christine Elise pitelee viimeinkin isoisänsä kirjaa; ainoaa Richard Kobrakin jälkeensä jättämää esinettä.

Kirja sisältää paljon mielenkiintoista tietoa natsien kirjavarkauksista. Minulle olisi riittänyt kirjavarkauksien käsittely Saksassa, muiden maiden yksityiskohtaiset kuvaukset eivät jaksaneet oikein pitää mielenkiintoani yllä. Natsismia on paljon käsitelty monista näkökulmista. Kirjavarkaat antaa natsismille uuden näkökulman, näkökulman joka pakottaa tarkastelemaan natsismia jälleen uudella tavalla. Kirja antaa myös kasvot Alfred Rosenbergille, joka oli yksi tärkeimmistä natseista, mutta joka pääideologina pysytteli taka-alalla. Nürnbergin oikeudenkäynnissä hän ei katunut mitään. - Kirjaa elävöittävät valokuvat. Kirjan lopusta löytyy laaja hakemisto ja lähdeluettelo.

Raija Orasen Selvä peli äänikirjana

Raija Oranen: Selvä peli. 2019. Otava. Äänikirja. Lukija Toni Kamula. Pituus 8 t. 6 min.  

Vaara-kirjastot

En ollut lukenut mitään ennakkoinfoa Orasen uusimmasta kirjasta, kun aloitin sen kuuntelemisen. Kirja osoittautui mainioksi komediaksi, jota kuunnellessa kukkapenkkien kitkeminen sujui varsin vauhdikkaasti. Välillä piti pitää taukoa kitkemisessä ja nauraa hekotella, niin herkullisia tapahtumia Oranen on kuvannut kirjassaan.

Kirja kuvaa suomalaiskaupungin valtapeliä. Pääosassa ovat kaupunginjohtaja Hartikainen ja kakkosjohtaja Aalto. Hartikaista epäillään lahjusten otosta, ja uhattuina ovat hänen asemansa kaupunginjohtajana sekä luksusomakotitalo. Aalto janoaa lisää valtaa ja haluaa kalifiksi kalifin paikalle. Mukana kuvioissa ovat myös molempien johtajien tuikitärkeät avustajat. Ruskea laukku kulkee kädestä käteen. Laukun sisällöksi osoittautuu aivan muuta kuin on oletettu.

Onneksi myös naisnäkökulma on mukana kirjassa. Seurapiiritoimittaja Tutsu ennättää kaikkialle ja on valmiina raportoimaan kaikesta näkemästään ja kuulemastaan. Millaisia aivoituksia Tutsun päässä liikkuu, sitä Oranen ei avaa. Sen sijaan kaupunginjohtajien rouvilla on tärkeä rooli kirjassa. Näiden kahden hienostorouvan luksuselämä ei ole kadehdittavaa. Tekemistä ei oikein ole, ei ole harrastuksia, ei voi mennä töihin, eikä ole ystäviäkään.

Kirja on mainiota 80-luvun kuvausta. Neuvostoliitto on voimissaan ja Suomea hallitsevat Mauno Koivisto ja Kalevi Sorsa. Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuus on kaikkien huolen aiheena. 80-luvulla eläneet muistavat suuret ja vielä suuremmat olkatoppaukset ja television virityskuvan. Luin äskettäin Raija Orasen vanhemman myös 80-luvulle sijoittuvan kirjan: Bolero  (2003, Tammi). Siinä kuvataan Nokian kansainvälistymistä. Molemmissa näissä kirjoissa on henkilö, joka opiskeluaikanaan oli ollut taistolainen. Oletan, että Oranen palaa näiden henkilöiden kera omaan opiskeluaikaansa. 

  

Raija Oranen on varmasti yksi Suomen tuotteliaimmista kirjailijoista. Hänellä on laaja ja monipuolinen tuotanto: romaaneja, novelleja, lastenkirjoja, kuunnelmia, näytelmiä ja tv-käsikirjoituksia. Monelle tulee Orasen tuotannosta ensimmäiseksi mieleen iki-ihanat Puhtaat valkeat lakanat ja Ruusun aika. 

Oranen osaa kirjoittaa. Teksti on elävää ja miellyttävää luettavaa / kuunneltavaa. Orasen kirjoitustyyli sopii hyvin myös tähän valtapelien ja ihmissuhteiden kuvaukseen. Kirja on mukavaa, kesäaikaan sopivaa kepeää kuunneltavaa/luettavaa, vaikkakin selvä peli osoittautuu melkoisen epäselväksi peliksi. Kirjan loppuratkaisu on yllättävä rankkuudessaan. Kirjan vauhdikkaalle kannelle plussapisteet.

Hyvää kesän jatkoa liljojen kera!