Yrsa Sigurðardóttirin dekkari Pyörre äänikirjana

Yrsa Sigurðardóttir: Pyörre. 2018. Otava. Islanninkielinen alkuteos: Sogið. Suomentanut Tuula Tuuva. Äänikirjan lukija Jussi Puhakka. Äänikirjan kesto 13:38:17.

Vaara-kirjastot

Kuunneltuani kirjan selvitin, että Pyörre on Sigurðardóttirin toinen kirja Freyja & Huldar -sarjassa. Ensimmäistä osaa Perimä (Otava, 2017) en ole lukenut, mutta se ei mielestäni haitannut lainkaan, Pyörre toimi ihan itsenäisenäkin teoksena. Pyörre alkaa mielenkiintoisesti. Prologissa, jossa eletään vuotta 2004, 8-vuotias Vaka on aloittanut uuden koulun. Kaikki tuntuu vieraalta, hän ei tunne ketään, kukaan ei halua tutustua häneen, hän on varma, että hän ei tule viihtymään koulussa. Koulun jälkeen hän odottaa isäänsä hakemaan, mutta isä ei tule. Vaka on koulun pihalla ilman puhelinta, ilman rahaa. Sitten hänen luokseen tulee tyttö hänen luokaltaan, tyttö jonka kaksi sormea on vahingoittunut. Tyttö lupaa odottaa Vakan isää Vakan kanssa. Vaka ehdottaa, että he menisivät tytön kotiin soittamaan.

Kirjassa siirrytään tähän päivään. Reykjavikiläisen koulun pihalta löytyy aikakapseli, joka on ollut maahan kaivettuna kymmenen vuotta. Lapset ovat saaneet kuvata, millainen heidän mielestään on tulevaisuus kymmenen vuoden kuluttua. Suurin osa tulevaisuuden kuvitelmista on ihan tavallisia lasten kuvitelmia, mutta yksi erottuu muista. Se on uhkauskirje, jonka mukaan juuri kyseisenä vuonna useampi henkilö murhataan. Kirjeessä on mainittu murhattavien henkilöiden alkukirjaimet. 

Uhkauskirje ei tunnu poliisin mielestä kovin vakavalta, mutta se päätetään kuitenkin ottaa tutkittavaksi. Juttu menee Huldarille. Hän ottaa jutun mielellään vastaan, jotta hänellä olisi edes jotakin tutkittavaa. Hänet on nimittäin alennettu esimiesasemasta, eikä hän tunnu olevan nykyisen esimiehensä suosiossa. Tämä uhkauskirje tuntuu melko viattomalta tapaukselta, mutta onko se sitä kuitenkaan, pohtii poliisi. Nimittäin hurjia tapahtumia alkaa tapahtua Reykjavikissa. Omakotitalon kylpytynnyristä löytyvät irtileikatut miehen kädet ja parkkihallissa tapahtuu mystinen kuolemantapaus. Johtolankoja ei juuri ole. Vaikka tapaukset eivät lähde purkautumaan, Huldar pitää onnekkaana sitä, että pääsee tekemään yhteistyötä Lastentalon psykologi Freyjan kanssa. Harmi vain, että Freyja ei tunnu oikein olevan kiinnostunut Huldarista.  

Loppuosa kirjasta onkin sitten hurjaa menoa. Väkivalta lisääntyy, on murhia, hautausmaaväkivaltaa, pedofiliaa. Siitä huolimatta väkivalta ei vaikuta mässäilyltä eikä edes liialliselta johtuen todennäköisesti siitä, että kirjailija ei kuvaa väkivaltakohtauksia, vaan kiinnittää huomionsa väkivaltakohtauksien seurauksiin. Poliisi ei onnistu saamaan kiinni mistään. Pohditaan, voiko aikakapselin uhkauskirjeellä olla yhtymäkohtia näihin raakuuksiin. Kirjaa piti kuunnella kolmentoista ja puoli tuntia ennen kuin tilanne selvisi, eli Sigurðardóttir kuljettaa tarinaa ihan viimeisille sivuille, kunnes rikokset ratkeavat. Ja kun ne ratkeavat, ne ratkeavat varsin yllätyksellisellä tavalla.

Näin jälkikäteen on hyvä olla viisas ja todeta, että tämä kirja olisi pitänyt lukea kirjakirjana, ei kuuntelukirjana. Islantilaiset nimet ovat niin äärettömän haastavia, että moni tapahtuma meni ohitse kun piti kiinnittää huomiota nimiin. Aluksi en edes tiennyt, kuka on mies ja kuka nainen. Kuuntelin tämän kirjan puutarhatöitä tehdessäni ja täytyy sanoa, että välillä piti jopa kitkeminen keskeyttää, jotta olisi pysynyt loppuosan vauhdissa. Mutta valitettavasti välillä kyllä putosin kyydistä. Voi olla, että ehkä tartun tämän kirjasarjan jatko-osaan jo siksikin, että haluan nähdä, millaiselta Sigurðardóttirin kirjoitustyyli vaikuttaa luettuna. 

Tervetuloa meille! Moni paikka tuli siistiksi tämän kirjan kuuntelun myötä.