Fradyn elämänkerta kansalaisoikeusaktivisti Martin Luther Kingistä

Marshall Frady: Martin Luther King Jr. Edita. 2009. Alkuperäisteos Martin Luther King Jr. Suomentanut: Sirkka-Liisa Sjöblom. Kannen kuva: Corbis. 197 sivua.

Omasta kirjahyllystä

Olen aina arvostanut Martin Luther Kingia ja hänen toimintaansa mustien aseman parantamiseksi. Hän oli hyvin merkittävä ja vaikutusvaltainen mies. Olin USA:ssa vaihto-oppilaana v. 1967-68 Michiganissa, lähellä Detroitia. Olin ylioppilasluokkani kanssa New Yorkissa tutustumassa YK:n toimintaan. Paluumatkalla koneen kapteeni ilmoitti, että Martin Luther King on murhattu. Päivä oli 4.4.1968. Pieni kaupunki Plymouth, jossa asuin, oli täysin valkoinen. Kingin kuolemasta ei puhuttu sanaakaan, ei koulussa eikä perheessäni. Olin ihmeissäni. Tästä alkoi kiinnostukseni Amerikan mustien historiaan ja kirjallisuuteen.

Nyt noin viidenkymmenen vuoden jälkeen tuntui hyvältä tarttua Kingin elämänkertaan pitkän tauon jälkeen. Frady on tehnyt hyvää ja perusteellista työtä selvittäessään Kingin elämän kaikki vaiheet.

Kingin isä oli baptistipastori, joka toivoi pojastaan jatkajaa uralleen. Isä oli ankara mies, jota Kingin tuli totella ja niin hän yleensä tekikin. Paitsi yhden kerran. Se yksi kerta oli silloin, kun isä vastusti Kingin ja Corettan avioliittoa, mutta King piti päänsä. King löysi rakkaan Coretta Scottin opiskellassaan ja tehdessään väitöskirjaa Bostonin yliopistossa. Coretta jätti musiikkihaaveensa, kun pariskunta muutti Alabaman Montgomeryyn, josta King sai pastorin viran. Vuosi oli 1954.  

 "Kuulkaahan ystävät, tulee aika jolloin kyllästymme siihen että sorron rautajalat polkevat meitä..." (s. 37)

Kingin toiminta ja maine kansalaisoikeusaktivistina alkoi Montgomerysta. Mustien bussiboikotti alkoi, kun Rosa Barksia vastaan nostettiin oikeusjuttu, koska hän ei ollut luovuttanut istuinpaikkaansa bussissa valkoiselle mielelle. Bussiboikotti oli ennenkuulumaton ja uskomaton mustien voimainnäyte, jonka organisoinnissa ja johtamisessa Kingillä oli tärkeä rooli. Osoittautui, että myös puhujana King oli vangitseva, puheiden sisällöissä välittyivät Kingin oppineisuus ja älykkyys. Bussiboikotti kesti 382 päivää. Mustat voittivat, rotuerottelu busseissa kiellettiin. Ensimmäinen voitto oli saavutettu. 

Rosa Barks (Wikipedia)

"Vasta Birminghamissa King todella korotettiin kansakunnan kaapin päälle." (s. 111)

1960-luku oli USA:ssa muutosten aikaa. Montgomeryn voitto rohkaisi mustia ja King oli mukana toiminnassa, ilman muuta. Keväällä 1963 oli Alabaman Birminghamin vuoro. Mustat järjestivät mielenosoitusmarsseja ja yrittivät ostaa lounasta valkoisille varatuista paikoista. Paljon mustia vangittiin, King muiden mukana. King, jonka ehdoton periaate oli väkivallaton virkavallan vastustaminen, joutui vaikeaan tilanteeseen, koska valkoiset käyttivät rajua väkivaltaa poliisipäällikkönsä johdolla. Tilanteen rauhoittamiseksi presidentti Kennedy lähetti kaupunkiin kolmetuhatta sotilasta. "Birminghamista tuli Kingin väkivallattomien joukkoprotestien ensimmäinen aito ja väärentämätön voitto, joka todellakin saavutettiin ihmisjoukkojen ponnistelun ja kamppailun tuloksena." (s. 111)

I have a dream.

Washingtonissa järjestettiin mielenosoitusmarssi elokuussa 1963. Siellä King piti kuuluisan puheensa. Hän heitti pois valmiiksi kirjoitetun puheensa ja puhui vapaasti ja puhuikin niin, että puhe jää koskettavuudellaan ja voimallaan ainiaaksi historiaan. Puhetta pidetään yhtenä maailmanhistorian vaikuttavimmista puheista. "Minulla on unelma, että jonain päivänä Georgian punaisilla kukkuloilla voivat entisten orjien lapset ja entisten orjanomistajien lapset istua yhteiseen veljeyden pöytään. Minulla on unelma..." (116.) Presidentti Kennedy kätteli Kingiä ja sanoi: "Minulla on unelma." (s. 117) 

Vuorossa olivat vielä Selman marssi, mustien asuntotilanteen parantaminen Chicagossa, Vietnamin sodan vastustamismielenosoitukset ja lopuksi vielä kesken jäänyt köyhien kampanja. Kaikki mielenosoitukset saivat paljon julkisuutta. Mediajulkisuuden myötä Kingistä tuli tunnettu, sekä USA:ssa että maailmalla. Olihan hän mies, joka oli saanut Nobelin rauhanpalkinnon ja oli tavannut myös paavin. 

Mutta ei King ollut kaikille mieleen. Mies, joka vihasi Kingiä yli kaiken ja halusi neutralisoida hänet, oli FBI:n johtaja J. Edgar Hoover. Hooverin näkemyksen mukaan King merkitsi uhkaa amerikkalaiselle elämäntavalle, kun sen sijaan Hoover halusi varjella vanhaa järjestelmää ja pitää mustat ja valkoiset erillään. FBI ryhtyi salakuuntelemaan silloisen oikeusministeri Robert Kennedyn luvalla Kingin puheluita, lokasi häntä ja kansalaisoikeusliikettä kaikin tavoin, laittoi urkkijoita Kingin perään, soitti hänelle uhkausviestejä ja itsemurhakehotuksia. Hoover sai kamppanjallaan selville arkaluontoisia tietoja liittyen Kingin naissuhteisiin. Tiedot merkitsivät aarretta Hooverille. 

We shall overcome.

Mutta King tunsi itsensä jo väsyneeksi, hänen tähtensä ei loistanut enää entiseen malliin, hän ennakoi kuolemaansa. Ja sitten yksi luoti Memphisissä, Tennesseessa ja King oli kuollut. Päivä oli 4.4.1969. King oli 39-vuotias. Kingin hautajaisiin osallistui yli 100000 surijaa. Vankilaan tuomittiin 99 vuodeksi James Earl Ray, joka ensin tunnusti tekonsa ja sittemmin vankilassa ollessaan perui sen. 

Oma arvostukseni Kingiä kohtaan nousi tämän kirjan myötä, varsinkin kun Frady tuo avoimesti esille myös Kingin heikkoudet. Kingin silmiinpistävin heikkous oli ihastus naisiin, kaikkiin naisiin. Frady kuvaa myös avoimesti Kingin ajoittaisia epävarmuuksia ja pohdintoja siitä, olivatko hänen toimintatapansa oikeita auttamaan Amerikan mustaa väestöä. Aika ei ole himmentänyt Kingin mainetta. Hän sai aikaan niin paljon. 

Martin Luther King vaimonsa Coretta Scottin kanssa (Wikipedia)

Johanna Tuomolan esikoisdekkari Tummissa vesissä

Johanna Tuomola: Tummissa vesissä. Myllylahti. 2009. Kansi: Reija Kaskiaho. 336 sivua.

Omasta kirjahyllystä

Johanna Tuomolan dekkarin päähenkilö rikosylikonstaapeli Noora Nurkka joutuu tekemään ikävän ratkaisun ja jättämään virkansa Helsingin keskusrikospoliisissa. Syynä on hänen ex-miehensä ikävät rahasotkut. Uudeksi paikkakunnaksi valikoituu Lohja kahdestakin syystä. Ensinnäkin, siellä on sopivasti virka avoinna ja toiseksi, Nooran isä asuu siellä. Tukalan taloudellisen tilanteen johdosta Noora majoittuu kahden lapsensa kanssa isänsä taloon, vaikkakaan he eivät ole olleet yhteyksissä sitten Nooran lapsuusvuosien.

Uuden työn myötä Noora joutuu heti mukaan murhaselvitykseen. Lohjanjärven rannasta löytyy Saara Hallamaan ruumis.

 "Ruumis makasi vesirajassa selällään toinen kylki hiekalla. Isoselältä vyöryvät allot liikuttivat vasenta kättä ja jalkaa. Lasittuneet silmät tuijottivat pimeää taivasta. Kalmankalpeat kasvot paistoivat räikeänä kontrastina mustaa vettä ja tummaa hiekkaa vasten." (s. 23)

Ensialuksi Hallamaan kuolema vaikuttaa itsemurhalta, mutta pian tulee esille seikkoja, jotka vahvistavat kuoleman murhaksi. Saadaan selville monia vainajaan liittyviä asioita, mm että Hallamaa sairasti syöpää, Hallamaa oli saanut yrityksen sihteerinä viidentoista prosentin omistusoikeuden yritykseen, Hallamaa oli allerginen maapähkinöille. Mutta liittyvätkö nämä seikat millään tavalla yhteen ja onko niillä mitään roolia Hallamaan murhassa, sitä miettii Noora Nurkka kollegoidensa kanssa. 

Lohjan poliisin tiimi Noora, Mario ja Bengt rikoskomisario Pentti Litmasen johdolla tutkii murhaa. Noora otetaan hyvin vastaan Pentin tiimiin, murhaa selvitetään lähes tauotta, päivät ovat pitkiä.  Vuorossa on kuulusteluja kuulustelujen jälkeen, mutta tuntuu, että ne eivät johda mihinkään. Poliisilla ei ole aavistustakaan, missä mennään. Heitä vedätetään, heille valehdellaan, jätetään paljon kertomatta. Mutta hiljalleen solmut aukeavat, murha selviää ja murhan selviämisen ohella monta muutakin asiaa saadaan avatuksi. Tutkintojen yhteydessä löydetään mm. vierastyövoimaa laittomasti hyväksikäyttävä yritys.

Noora löytää suuntaviivoja omaan elämäänsä. Lohja antaa Nooralle mahdollisuuden pohtia omaa elämäänsä ja suhdetta isäänsä sekä myös ex-mieheensä. Tuleepa eteen jopa romanssin alkukin. 

Johanna Tuomola muistetaan kahdeksanosaisen Kati-hevoskirjasarjan kirjoittajana. Tai ainakin minä muistan tämän kirjasarjan niin hyvin, sitä luettiin kerran jos toisenkin hevoshulluille tyttärillemme. Tuomola vaihtoi hevoset dekkareihin. Vuonna 2009 ilmestyi Tummissa vesissä, Tuomolan ensimmäinen aikuisille suunnattu dekkari. Tuomola on jatkanut Noora Nurkka -sarjaa vielä neljällä kirjalla, joista viimeinen Murhaaja vierelläsi ilmestyi v. 2013. Sen jälkeen Tuomola on julkaissut dekkarin lähes vuosittain ja uusin Liekit yössä julkaistaan syksyllä 2019.

Tummissa vesissä oli minulle mielenkiintoinen ja mieluisa lukukokemus. Oikein sopivaa kesälukemista. Tuomola hallitsee juonen rakentamisen, hän kirjoittaa sujuvasti ja dialogi on luontevaa. Pidin kirjan henkilöhahmoista, itse Noora on hyvin sympaattinen nuori nainen. Myös tiimin jäsenet tulivat minulle läheisiksi, Pentti osoittautui innokkaaksi villapaitojen neulojaksi ja Bengt yksinäiseksi sudeksi, mutta tehokkaaksi sellaiseksi. Marion kuvataan niin komeaksi mieheksi, että Tuomola olisi voinut laittaa kirjaan hänen kuvansa. Nooran henkilökohtainen elämäntilanne, suhde isään, kollegoihin ja ex-mieheen jäävät kiinnostamaan sen verran paljon, että ehkäpä jatkan Noora Nurkka -sarjaa.

PS. Eilen oli Avoimet puutarhat, jossa puutarhamme oli mukana. Viime ajat olenkin viettänyt puutarhassa, joten lukeminen on jäänyt toiselle sijalle. Hieno päivä oli! Vieraskirjassa oli 140 nimeä. 

Terhi Rannela: Kiivaat

Terhi Rannela: Kiivaat. Karisto. 2019. Kansi: Laura Noponen. 210 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

On vuosi 1941. Salme, Veksa, Arvo, Kerttu, Toivo ja Kurki ovat ihan tavallisia tamperelaisia nuoria. Porukkaan kuuluu muitakin, mutta näistä kuudesta muodostuu porukan sydän. Nuoret pitävät hauskaa nuorten tapaan, mökki-iltoja Teiskossa, hauskanpitoa, yhdessäoloa, aina ilman alkoholia. Mutta tupakanpoltto pitää kyllä opetella, vaikka vähän pakollakin. Kerttu kannustaa Salmea tupakointiin: "Tietäisitpä, miten tyrmääviltä me näytetään. Ajattele edes sitä." (s. 77)  Monista muista nuorista nuo kuusi nuorta erottaa se, että he ovat Tampereen sosiaalidemokraattisen nuorisoseuran jäseniä. 

Kirjan minä-kertoja on 16-vuotias Salme Kiivas. Salmen sukunimellä lienee vaikutuksensa myös kirjan nimeen. Salme asuu mummonsa ja veljensä kanssa Pispalassa. Mummo on sydämellinen, huolehtivainen, oikea mummojen mummo ja jaksaa ottaa vastuun tyttärensä lapsista. Salme oli jo koululainen, kun hän sai veljen. Äiti toi mummolle vauvan hoidettavaksi. Kävi ilmi, että veli oli kehitysvammainen, mutta siitä huolimatta aina yhtä rakas. Kaarina, mummon tytär, Salmen äiti, on aatteen naisia, hän agitoi jossakin päin Suomea tai istuu vankilassa, jos ei syystä, niin ainakin varmuuden varalta, kuten jatkosodan aikana. 

"Äiti haettiin keskellä yötä. Mikään ei ole pelottavampaa kuin herätä lempeästä unesta tuntemattomien miesten huutoon. Roikuin äidissä ja kiljuin niin, että naapureiden ikkunat aukesivat. Mummo vaikeroi. Äiti tuupattiin kovakätisesti mustaan maijaan ja vietiin Hämeenlinnaan ilman kuulusteluja." (s. 71)

 "Uskoimme, että pystyisimme muuttamaan maailmaa." (s. 125)

Salme oli mummon kanssa nälkälakossa olleen agitaattori Pauli Tuomirannan hautajaisissa. Tämä tapahtuma, joka päättyi mielenosoitukseen, jätti pienen siemenen Salmen mieleen tulevaisuutta varten. Kun siihen vielä lisätään mummolan vasemmistolainen ilmapiiri, keskustelut - joskus kiihkeätkin - Veksan, Arvon, Kertun, Toivon ja Kurjen kanssa, niin Salme onkin valmis pitämään esityksen opintopiirissä kirjasta Ruskeat paidat. Seuraava askel on jo konkreettisen toiminnan vaihe. Salme suostuu lentolehtisten tekstien kirjoittajaksi ja levittää lehtisiä yhdessä Toivon kanssa. Siitä syntyy romanssi, salaisia halailuja ja suudelmia pimeyden turvin. Lentolehtisten levittämisestä ei ole enää pitkä matka järeimpiin sodanvastustustoimiin. Pidetään ampumaharjoituksia, sytytetään tulipaloja, kannetaan dynamiittia, syöstään junia raiteilta. 

"Olin jo melkein kotona, kun kuulin voimakkaan räjähdyksen. 
En voinut uskoa, että olin saanut sellaisen aikaan. Naapurustossa syttyi valoja. Kiirehdin sisään. Saappaat pitäisi piilottaa heti. Mummo keksisi niille paikan." (s. 177)

Valtiollinen poliisi on valppaana, ensin pidätetään Kurki, joukon johtaja. Sitten on muiden vuoro, myös Salmen. 

Kirja koostuu Salmen kirjoittamista kirjeistä Helmi-Sofialle,  Toivon uudelle vaimolle. Vuonna 1955 kirjoitetut kirjeet muodostavat muistelon vuoden 1941-42 tapahtumiin. Salme kertoo tapahtumista mitään säästelemättä, kaikki paljastaen.

Outokumpulaislähtöinen Rannela on pidetty nuortenkirjailija. Aikuisten kirjoista olen lukenut Punaisten kyynelten talon (Karisto 2013) sekä Fraun (Karisto 2016). Olen pitänyt paljon näistä kirjoista. Ihailen kirjojen historiallista tarkkuutta ja kuvauksen aitoutta. Rannela kertoo, että Kiivaat-kirjalle hän on saanut aineistoa Frau-kirjan tiedonhankinnasta. Historiallista pohjaa Kiivaat-kirjassa todellakin on, mm googlaus Pauli Tuomirantaan toi esille, että hän on todellakin se sama Tuomiranta, joka kirjassa haudattiin. Kirjassa siteeratut Kansan Lehden uutiset vuodelta 1943 tuovat esille sen, että kirjassa kuvattu nuorten sabotaasitoiminta pohjautuu tositapahtumiin. Myös kirjan lopussa oleva lähdeluettelo osoittaa, että Rannela on tehnyt perusteellista taustatyötä kirjaa varten.

Pidän Rannelan kirjoitustyylistä. Kieli on toteavaa, melko lyhytvirkkeistä, loppuun asti mietittyä. Hän kirjoittaa rankoista asioista kiihkoilematta. Hän ei ota kantaa eikä tuomitse, vaan antaa lukijan päättää, millainen moraalinen oikeutus sabotaasitekoihin tämän kirjan nuorilla oli. Kiivaat  ei ole poliittinen pamfletti. Vaikka nuorista tulee sodanvastustajia, kirja kuvaa myös näiden nuorten tavallista elämää ilonpitoineen ja rakastumiseen sekä rakentaa hyvää 40-luvun alun ajankuvaa. 

 

Kesäkuun luetut ja kirjankansibingo

Niin alkaa kesäkuu olla lopuillaan ja on aika katsastaa, mitä on tullut luetuksi alkukesästä. Olen lukenut seitsemän kirjaa, joista kolme on suomenkielistä kaunoa. Käännöskirjoista kolme on kaunoa ja yksi tietokirjallisuutta.


Marko Kilpi: Undertaker Kuolemanlaakso. CrimeTime. 2019.

Thierry Lentz: Hitlerin Kotkanpesä ja Berghof 1922-1944. Minerva. 2018.  

Jeffrey Archer: Miekkaa vahvempi. Clifton-kronikka, osa 5. Sitruuna kustannus. 2019. 

Denise Rudberg: Yksi tappava syrjähyppy. Into. 2015.

Louise Penny: Kuolema kiitospäivänä. Bazar. 2019.

Astrid Swan: Viimeinen kirjani. Kirjoituksia elämästä. Otava. 2019. E-kirja.

Emma Puikkonen: Lupaus. WSOY. 2019. E-kirja.

Hyviä lukukokemuksia lähes kaikki. Rudbergin Yksi tappava syrjähyppy ei napannut, mutta kaikkia muita voin suositella.

Kesä on alkanut mukavasti. Kesäkuun ensimmäisen viikon vietimme Itävallan kauniissa maisemissa. Kauniina päivinä teen puutarhatöitä e-kirjoja kuunnellen. - Ja tulipa yksi leffakäyntikin tälle kesäkuulle, tänään kävin katsomassa Lemmikkien salainen elämä 2 yhdessä 8-vuotiaan mummotettavani kanssa.

Olen mukana kirjankansibingossa 2019. Tältä näyttää tilanne tällä hetkellä.

Yö. Marko Kilpi: Undertaker.  

Mies. Thierry Lentz: Hilterin Kotkanpesä ja Berghof 1922-1944.

Romantiikka. Jeffrey Archer: Miekkaa vahvempi.

Jännitys. Denise Rudberg: Yksi tappava syrjähyppy.

Puu. Louise Penny: Kuolema kiitospäivänä.

Nainen. Astrid Swan: Viimeinen kirjani.

Matkalla. Emma Puikkonen: Lupaus. 

Tässäpä vielä kirjojen kannet.

 

Emma Puikkosen Lupaus e-kirjana

Emma Puikkonen: Lupaus. WSOY. 2019. Lukijana Hanna Saari. Vaara-kirjastot. 06:09:02

Rinna asuu valkoisessa lapsuudenkodissaan järven rannalla yhdessä tyttärensä Seelan kanssa. Avioliitto Seelan muusikkoisän kanssa on päättynyt eroon. Sukulaisista isä on vielä elossa. Hän asuu dementoituneena palvelukodissa. Veli Robert asuu Lontoossa miesystävänsä Neevin kanssa. Robert käy Grönlannissa tutkimusryhmän kanssa mittaamassa jäätiköiden sulamista. Sisarukset ovat aina olleet läheisiä ja he pitävätkin aktiivisesti yhteyttä.

Rinna kuvaa kauniisti Seelan vauva-aikaa ja lapsuutta. Kaikki oli niin uutta, odotusaika, lapsen syntyminen, ensimmäiset yhteydet lapseen, lapsen kasvaminen ja kehittyminen. Rinna rakastaa Seelaa yli kaiken ja haluaa suojella lastaan kaikin tavoin, kuten Rinnan isäkin oli luvannut suojella Rinnaa. Mutta lupaus alkaa tuntua vaikealta pitää. Jo pienenä Seela saa puutiaisaivokuumeen punkin puremasta. Seela selviää, mutta yksinhuoltajan arki minuuttiaikatauluineen ei ole helppoa. Joka paikassa pitäisi olla ajoissa, töissä, harrastuksissa ja koulussa, vaikka lapsi pyristelee vastaan kaikin tavoin. Mutta rakkaus lapseen kantaa, lapsi on Rinnalle kaikki kaikessa. Ehkä Rinnalla on myös aikuisia tuttavuussuhteita, mutta niitä ei kirjassa avata.

Rinna tarkkailee ympäristöään. Ilmastoon liittyviä muutoksia tapahtuu ihan liikaa, EU on hajoamassa, hallitukset vaihtuvat, ilmastopakolaisia tulee etelä-Euroopasta kohti pohjoista, monet eläinlajit kuolevat sukupuuttoon, anarkistiryhmät pyrkivät häiritsemään lentoliikennettä. Rinnaa nämä asiat huolestuttavat. Koska hän haluaa suojella lastaan lupauksensa mukaisesti, hänen tulee tehdä jotakin ilmastouhkan suhteen. Nettisurffailu tuottaa tuloksen. Hän rakennuttaa heidän kauniin valkoisen talonsa pihaan bunkkerin. Äidin kukkaistutukset puretaan, lapsuuden kiipeilypuu kaadetaan, maata kaivetaan. Ja siinä se bunkkeri sitten on. Se sisustetaan asianmukaisesti ja hankitaan riittävästi ruokatarvikkeita. Kaikki on valmista pahoja päiviä varten. Rinna tuntee, että näin hän suojelee tytärtään. Veli Robert suuttuu pihapiirin tuhoamisesta ja katkaisee suhteensa Rinnaan.  

Puikkonen ottaa käsiteltäväkseen ajankohtaisia teemoja. Eurooppalaiset unet -kirjassa, joka oli Finlandia-ehdokkaana vuonna 2016, hän käsitteli Euroopan lähiajan kriisejä. Nyt Lupaus-kirjassa Puikkonen on tarttunut todella ajankohtaiseen ilmastokysymykseen. Kirja on toisaalta dystopiaa, toisaalta suoraan tätä päivää. On asioita, jotka tulee huomioida lähitulevaisuudessa, mutta on myös asioita, joiden kanssa on kiire jo tänä päivänä. Kirja antaa todella ajattelemisen aihetta. Nyt on jo kiire, mutta ei kuitenkaan liian myöhäistä. 

Ihastuin Puikkosen kauniiseen kirjoitustyyliin. Äidin ja lapsen suhteen kuvaus on jotakin niin upeaa ja hienovireistä, jollaista harvoin saa kokea. Yhteisten satuhetkien tunnelman ja äidin syvän rakkauden voi tuntea ja aistia. Äänikirjaa kuunnellessa tuli useammankin kerran mieleen, että olisiko ollut parempi vaihtoehto lukea tämä kirja-kirjana, jotta olisi voinut palata kauneimpiin kohtiin. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla myös ympäristötietoisen Seelan ajatuksia kirjassa käsitellyistä asioista. Hanna Saari lukijana oli mielestäni hyvä. Tosin olen kuunnellut niin vähän äänikirjoja, että olen aika jäävi arvioimaan lukijoita.

E-kirjan etuna oli, että nyt on talomme sivupiha saatu siistiksi. 🌻

Pikkuinen suihkulähde toimii, polun reunat on kantattu, orapihlaja-aidan alusta on siistitty. Valmistautumista Avoimiin puutarhoihin 7.7.2019.

Astrid Swanin Viimeinen kirjani e-kirjana

Astrid Swan: Viimeinen kirjani. Kirjoituksia elämästä. Otava. 2019. E-kirja. Lukija Astrid Swan. Lainaus: Vaara-kirjastot.

Astrid Swan sai vuonna 2017 tiedon, että hän sairastaa parantumatonta rintasyöpää. Hän oli tuolloin 34-vuotias. Tällaisen tiedon vastaanottaminen on rankkaa ja tiedon hyväksyminen vieläkin rankempaa. Astrid Swan, pienen lapsen äiti, aviovaimo, muusikko, päätti kirjoittaa kirjan, viimeisen kirjan kuten nimikin sanoo, muistoksi lapselleen ja jälkipolville. 

Astrid Swan, oikealta nimeltään Eevi Joutseno, kertoo kirjassaan elämäntarinansa. Hän kertoo lapsuudestaan, nuoruudestaan, muusikon urastaan, avioliitostaan, suvustaan, lapsestaan ja syövästään. Lapsuuden kodin tunnelmaa oli ahdistanut alkoholisoitunut isä. Äiti ei uskaltanut lähteä perheestä. Astrid toivoi kasvavansa pian aikuiseksi, jotta pääsisi pois kodista. Sitä aikaa odotellessa Astrid kävi jättämässä taloyhtiön ilmoitustaululle lapun löytääkseen itselleen adoptioperheen.

Musiikki ja kirjallisuus

Swan aloitti musiikin harrastamisen jo kouluaikana. 19-vuotiaana hän pääsi irrottautumaan perheestään perustamalla oman perheen musiikkomiehen kanssa, joka oli häntä 16 vuotta vanhempi. Swan opiskeli Helsingin yliopistossa ja harrasti intohimoisesti musiikkia. Tie vei USA:han. Siellä Swan pyrki luomaan suhteita, jotta muusikon ura edistyisi, vaikka monesti tuntuikin, että hänen kauneutensa, vaaleat hiuksensa ja isot rintansa saivat enemmän huomiota kuin hänen musiikkinsa. Vaikka musiikki on Swanille hyvin rakasta, ovat kirjat olleet aina merkityksellisiä hänen elämässään. Hän mainitsee esikuvikseen mm Sylvia Plathin, Nora Ephronin ja Märta Tikkasen. Omaa taiteilijaidentiteettiään Swan pohtii peilaamalla uraansa suvussa vuosikymmeniä sitten eläneisiin taiteilijoihin, mutta joutuu pettymään, kun identiteettiyhteyttä ei löydykään.    

Ei se ainakaan syöpää ole, totesi lääkäri.

Suomeen palattuaan Swan ja miehensä N elivät hyvää elämää kaikkine arkipäiväisyyksineen ja juhlahetkineen. Sitten perheeseen tuli vauva. Vauva merkitsi suurta muutosta perhe-elämässä, vauva sekoitti Swanin elämän ja hän eli totaalisesti seuraavat kaksi vuotta vauvalle ja imetykselle. Mutta sitten tuli syöpä. Vuosi oli 2014, lapsi oli kaksivuotias. Todettiin aggressiivinen rintasyöpä, toinen rinta poistettiin, kainalon imusolmukkeet poistettiin, aloitettiin sytostaattihoidot. Swanin olo oli heikko ja väsynyt, mielialat vaihtelivat, ruoka ei maistunut.  Mutta elämä voitti. Tehtiin jopa rintakonstruktio, jolla luotiin uskoa tulevaisuuteen. Mutta taas uusi mutta, syöpä uusi, oli levinnyt maksaan, hoidot jatkuivat, olo oli yhä heikompi. 34-vuotiaana Swan saa tiedon, että hän sairastaa parantumatonta syöpää. Parannuskeinoja ei ole.  

Teosto-palkinto

Swan on julkaissut viisi studioalbumia ja yhden cover-levyn. Laulukielenä on englanti. Swan sai vuoden 2018 Teosto-palkinnon From the Bed and Beyond -levyn sävellyksistä, sanoituksista ja sovituksista. 

Oma syöpä avoimesti ja peittelemättä

Swanin kirja on enemmän kuin elämäntarina tai sairauskertomus. Kirja koostuu kirjoituksista, runoista, päiväkirjamerkinnöistä ja laulunsanoista. Ei tosin missään järjestyksessä, mutta kyllä se koko elämänkaari sieltä kuroutuu, vaikkakin luulen, että tarkempi rakenne olisi edesauttanut kirjan luettavuutta. Swanin kirjan arvosteluissa on nostettu esiin nimenomaisesti turvaton ja rankka lapsuus. Itse kuuntelin lapsuusosuutta ehkä hieman turtuneena, tuntui, että Swan sysäsi liikaa asioita rankan  lapsuuden kontolle. 

Sen sijaan kirjan vahvuus mielestäni on sairauden kuvaus. Se on paljon enemmän kuin normaalit syöpäkuvaukset. Swan menee todella syvälle sairauden syövereihin, kuvaa avoimesti kaikkia toimenpiteitä, niiden vaikutuksia, omia tunteitaan. Kuvaus on koskettavaa, vahvaa ja kaunistelematonta. Minulla itselläni on ollut rintasyöpä ja pystyn niin hyvin jakamaan samoja tunteita Swanin kanssa. Itse arvostan suuresti suomalaista terveydenhoitoa ja luotan hoitohenkilöstöön ja -menetelmiin. Niin tekee myös Swan ja heittää romukoppaan monet hänelle tarjotut poppakonstit. Uskon, että Swanin sairauden kuvaus toimii mitä parhaimpana vertaistukimateriaalina. Mielestäni Swan tekee suuren kasvuhypyn sairauden kanssa. Tuntuu, että hän kasvaa sairausvuosinaan enemmän kuin koskaan siihen astisen elämänsä varrella. Näin Swan kirjoittaa blogissaan suhtautumisestaan kuolemaan: 

"So here's what I think: The secret to living as a chronically (and at some point terminally) ill mother, is just to live like any other mother would."

Tällä hetkellä tilanne syövän kanssa on hyvä, ylläpitolääkitys riittää. Swan pysyy tiukasti mukana arkipäivässä, keikkailun ohella hän tekee väitöskirjaa Helsingin yliopistolla.

Tämä on toinen äänikirja, jonka olen kuunnellut. Teen paljon töitä puutarhassa. Siksipä ostin hyvät kuulokkeet ja mikäs nyt on työskennellessä, kun voi samalla kuunnella kirjoja. Parasta tämän kirjan kuuntelemisessa oli se, että Swan itse luki kirjan - tunteella ja taidolla.





 

Louise Penny: Kuolema kiitospäivänä

Louise Penny: Kuolema kiitospäivänä. Englanninkielinen alkuteos Still Life. Suomentanut Raimo Salminen. 2019. Bazar. Kannen suunnittelu Perttu Lämsä. 367 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Elämä täällä oli hiljaista. Mutta ei järkkymätöntä."(s. 364) 

Kirjan tapahtumapaikkana on Three Pinesin pieni kylä Kanadassa, Quebeckin lähellä. Penny kuvaa kylää kauniiksi ja viehättäväksi. Kylän takana virtaa kaunis Bella Bellan -joki. Kylässä kaikki tuntevat toisensa ja luottavat toisiinsa. Ei ole mitään tarvetta lukita ovia yöaikaan. Tällaisessa kylässä ei pitäisi tapahtua mitään pahaa. Siksi hämmästys onkin suuri, kun kiitospäivän aamuna löydetään kaikkien kyläläisten rakastama ja arvostama eläkkeellä oleva opettaja Jane Neal kuolleena.

Surmaa tulee selvittämään Quebeckin poliisilaitoksen rikoskomisario Armand Gamache tiiminsä kanssa. Janen kuolemaan liittyy monta kysymysmerkkiä. Jane on surmattu jousipyssyllä, mutta miksi nuolta ei löydy? Miksi Jane on lähtenyt aamukävelylle ilman koiraansa? Liittyykö Janen maalaama taidenäyttelyyn hyväksytty varsin erikoinen taulu Päätösparaati jotenkin Janen kuolemaan? Moni uskoo Janen kuolemaa metsästysonnettomuudeksi, mutta ei Gamache. Gamache perustaa komentopaikkansa Olivier's Bistron takan viereiseen nurkkaan. Sieltä on hyvä tarkkailla ympäristöä ja antaa kyläläisille mahdollisuus jutteluhetkiin.

Gamachen perehtyessä juttuun yhä uusia kiemuroita nousee esiin. Onko Janen kuolemalla yhtymäkohtia Timmer Hadleyn kuolemaan? Kuoleman selvittämistä vaikeuttaa myös se, että  rikostiimin tulee ensin tutustua jousipyssyihin, ampumatapoihin ja erilaisiin nuoliin. Gamache tutustuu kyläläisiin. Uutta tietoa löytyy pikkuhiljaa, mutta välillä ollaan ihan hukassa. Quebeckin kielikysymyskin  - englannin ja ranskan suhde - nousee keskustelun kohteeksi. Kieli nousee esille myös Janen hautajaisissa. "Toimitus pidettiin pelkästään ranskaksi, vaikka Jane oli ollut englanninkielinen." (s. 241)

Asiat alkavat ratketa, paljolti Gamachen taitavan ammattitaidon ansiosta. Hän luottaa tiimiinsä, hän uskoo yhteistyöhön. "Gamachella oli vahva usko yhteistyöhön - ei kilpailuun - tiimissään. Hän tiesi kuuluvansa vähemmistöön Sûretén johtajistossa. Hän uskoi, että hyvä johtaja oli myös hyvä oppilas. Ja hän kehotti tiiminsä jäseniä kohtelemaan toisiaan kunnioittavasti, kuuntelemaan toisten ajatuksia, tukemaan toisiaan." (s. 80) Gamachelle tärkeä henkilö rikoksen selvittämisessä on hänen pitkäaikainen kollegansa rikostutkija Beauvoir, mutta harmia ja harmaita hiuksia aiheuttaa sen sijaan nuori, kokematon ja omiin intuitioihinsa luottava Yvette Nickols.

Monille dekkareiden ystäville Louise Penny on tuttu jo entuudestaan. Kuolema kiitospäivänä on ilmestynyt aiemmin nimellä Naivistin kuolema (WSOY 2008). Bazarilta tulee seuraava jatko-osa jo syksyllä ja kolmas osa keväällä 2020. Toivottavasti jatkoa seuraa. Penny on hyvin arvostettu dekkaristi maailmalla, hänen kirjojaan on käännetty 26 kielelle ja hän on saanut seitsemän Agatha-palkintoa. Kanadassa Armand Gamache -sarjassa on juuri ilmestynyt 15. osa. Pennyn kirjoille löytyy varmasti oma lukijakuntansa myös Suomesta. 

Minulle tämä oli ensimmäinen Penny, mutta aivan varmasti tämä ei jää viimeiseksi. Pidin tästä dekkarista todella paljon. Kirjasta jäi hyvä ja levollinen olo. Viihdyin viisaan Gamachen ja sympaattisten kyläläisten seurassa. Raakoja rikosromaaneja kaipaava ei saa tyydytystä tästä kirjasta, sen sijaan psykologinen ote, hienot henkilökuvaukset ja Pennyn sujuva kirjoitustyyli ovat tämän kirjan vahvuuksia.  

Kirjasta on postaus ainakin seuraavissa blogeissa: Kirsin kirjanurkka, Hemulin kirjahylly, Kirja vieköön ja Leena Lumi.