sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Kesäkuun luetut ja kirjankansibingo

Niin alkaa kesäkuu olla lopuillaan ja on aika katsastaa, mitä on tullut luetuksi alkukesästä. Olen lukenut seitsemän kirjaa, joista kolme on suomenkielistä kaunoa. Käännöskirjoista kolme on kaunoa ja yksi tietokirjallisuutta.


Marko Kilpi: Undertaker Kuolemanlaakso. CrimeTime. 2019.

Thierry Lentz: Hitlerin Kotkanpesä ja Berghof 1922-1944. Minerva. 2018.  

Jeffrey Archer: Miekkaa vahvempi. Clifton-kronikka, osa 5. Sitruuna kustannus. 2019. 

Denise Rudberg: Yksi tappava syrjähyppy. Into. 2015.

Louise Penny: Kuolema kiitospäivänä. Bazar. 2019.

Astrid Swan: Viimeinen kirjani. Kirjoituksia elämästä. Otava. 2019. E-kirja.

Emma Puikkonen: Lupaus. WSOY. 2019. E-kirja.

Hyviä lukukokemuksia lähes kaikki. Rudbergin Yksi tappava syrjähyppy ei napannut, mutta kaikkia muita voin suositella.

Kesä on alkanut mukavasti. Kesäkuun ensimmäisen viikon vietimme Itävallan kauniissa maisemissa. Kauniina päivinä teen puutarhatöitä e-kirjoja kuunnellen. - Ja tulipa yksi leffakäyntikin tälle kesäkuulle, tänään kävin katsomassa Lemmikkien salainen elämä 2 yhdessä 8-vuotiaan mummotettavani kanssa.


Olen mukana kirjankansibingossa 2019. Tältä näyttää tilanne tällä hetkellä.



Yö. Marko Kilpi: Undertaker.  

Mies. Thierry Lentz: Hilterin Kotkanpesä ja Berghof 1922-1944.

Romantiikka. Jeffrey Archer: Miekkaa vahvempi.

Jännitys. Denise Rudberg: Yksi tappava syrjähyppy.

Puu. Louise Penny: Kuolema kiitospäivänä.

Nainen. Astrid Swan: Viimeinen kirjani.

Matkalla. Emma Puikkonen: Lupaus. 

Tässäpä vielä kirjojen kannet.

 

2 kommenttia:

  1. Oletpa saanut bingon kivasti käyntiin! Louise Pennyn kirja on minullakin lukupinossa, vaikuttaa kivalta kesädekkarilta.

    VastaaPoista
  2. Bingo on tosi kiva juttu! Suosittelen Pennyn kirjaa, mukavaa kesälukemista.

    VastaaPoista