sunnuntai 11. syyskuuta 2022

Arttu Tuominen: Häväistyt

Arttu Tuominen: Häväistyt. WSOY. 2022. Päällys Mika Tuominen. 396 s. 

Arvostelukappale kustantajalta

"Linda avasi näytölle listan Suomessa viimeisten kymmenen vuoden aikana kadonneista henkilöistä. Se oli karua luettavaa. Vuosittain kadonneeksi kirjattiin keskimäärin 350 ihmistä, joista suurin osa löytyi muutamissa tunneissa tai päivissä. Löytymättä jäi nelisenkymmentä ihmistä vuodessa. Ruudulle avautunut lista piti sisällään 446 henkilöä, joita ei ollut koskaan löydetty. Linda tiesi, että todennäköisyys, että yksikään noista ihmisistä oli enää hengissä, oli hyvin pieni."

Häväistyt on neljäs osa Arttu Tuomisen Delta-rikosromaanisarjassa. Kirja toimii hyvin myös itsenäisenä teoksena, vaikka poliisiryhmä onkin sama kaikissa kirjoissa. Tuominen sai Vuoden johtolanka -palkinnon sarjan ensimmäisestä osasta Verivelka. Häväistyt-dekkarin julkistamistilaisuus järjestettiin luontevasti Porissa, koska kirjailijan kotikaupunki Pori toimii myös kirjan toimintaympäristönä. Uusi kirja kiinnosti porilaisia. Julkistamistilaisuus Porin Kirjojen yössä 18.8. täytti kirjaston salin ääriään myöten. 

"Luvatkaa minulle, että otatte sen pedon kiinni".

Kirjan tapahtumat alkavat 13-vuotiaan Lauran katoamisesta. Äiti hätääntyy jo, kun Laura ei tule välittömästi koulun jälkeen kotiin. Poliisi rauhoittelee, nuori tyttö on saattanut mennä vaikkapa kavereilleen. Äidin vaisto on oikeassa, tyttö ei tule illalla kotiin eikä tule vielä seuraavana päivänäkään. Tytöstä tehdään katoamisilmoitus. Sitten tytön ruumis löytyy jokisuistosta. "Jäljet, joita on yhteensä kaksikymmentäkahdeksan, ovat kaikki syntyneet ennen veteen joutumista. Tyttöä on pahoinpidelty ympäri kehoa. Todennäköisesti nyrkein, mutta myös jollain kovalla ja tylpällä esineellä". Tapauksen saa tutkittavaksi Porin poliisin vanhempi konstaapeli Linda Toivonen, jonka 13-vuotias tytär Linnea käy samaa koulua kuin Laura. Kun asioiden tutkinta aloitetaan, käy ilmi, että Lauran käytös oli muuttunut viime aikoina ja tulee myös esille, että Lauralla oli ollut virtuaalimaailmassa muutakin seuraa kuin vain koulukaverit.  

Tilanne on vaikea Lindalle. Hän tuntee, että hänen täytyisi varoittaa omaa lastaan, mutta teini-ikäisen ohjaaminen ja varoittaminen eivät ole vanhemmille helpoimpia tehtäviä, varsinkaan kun vanhemman ja lapsen välit eivät muutenkaan ole loistokunnossa. Tyttären luotto Linda-äitiin on horjunut vuosien varrella äidin juomisen takia. "Äiti on taas kännissä", kirjoitti Linnea päiväkirjaansa. 

Lindan juominen ei rajoitu viikonloppuihin. Joskus alkoholia kuluu työaikanakin. Mutta eihän Linda alkoholisti ole, ei missään tapauksessa, kuten hän itse vakuuttaa itselleen. Mutta ammattitaitoinen poliisi Linda on. Hän tekee paljon työtä Lauran tapauksen selvittämiseksi ja joutuu sen vuoksi käymään läpi eri puolella Suomea kadonneiden tyttöjen tapauksia. Jotkut heistä on löydetty surmattuina, kun taas joidenkin tyttöjen kohtalo ei ole koskaan selvinnyt. Pikku hiljaa johtolanka toisensa jälkeen löytyy ja vihdoin vyyhti saadaan sidoksi yhteen. Loppuratkaisu on kammottava ja karmea. Mutta valitettavan uskottava se siitä huolimatta on. 

Häväistyt on kiinnostava kirja. Tuomisen teksti on selkeää ja sitä on helppo lukea. Aihe on synkkä, mutta kylläkin ajankohtainen ja jokapäiväinen. Tapahtumat saavat lukijan pohtimaan nettimaailman vaaroja. Vaikka aikuiset pärjäisivätkin some-maailmassa, niin nuorten tilanne on toinen. Me aikuiset teemme mielellämme eron virtuaalimaailman ja reaalimaailman välillä, mutta nuorille raja ei varmasti ole selkeä. Heille virtuaalimaailma on osa jokapäiväistä todellisuutta, siellä tavataan kavereita, pelataan pelejä ja ennen kaikkea vietetään aikaa. Vaikka internetin mahdollisuudet ja hyödyt tunnistetaan, on myös muistettava, että internetiin kätkeytyy monia vaaroja, kuten 13-vuotias Laura sai kokea. Tuominen kertoi julkistamistilaisuudessa kirjoittavansa mielellään yhteiskunnallisista teemoista, asioista, jotka huolestuttavat ja kiinnostavat häntä.

Kirjan henkilöt ovat eläviä ja inhimillisiä. Erityisen läheiseksi tulee Linda Toivonen, jonka elämänkaari aukeaa lukijan eteen pala palalta. Nuoruuden ikävän lopun saaneet malliseikkailut Milanossa näkyvät vielä aikuisessa Lindassa. Tuominen kertoi, että hän valitsee yhden poliisin kunkin kirjan päähenkilöksi, jolloin avataan tarkemmin kyseisen poliisin taustoja. Tällä kertaa kirjailija oli valinnut päähenkilöksi Lindan, koska teema linkittyi luontevasti Lindan elämään. Myös edellisen kirjan päähenkilö Jari Paloviita tuodaan esille. Paloviita muistetaan työlleen omistautuneena poliisina, jonka avioliitto on vuosien mittaan jäänyt sivurooliin. Jälleen tässä osassa on Paloviiden avioliitto koetuksella.

Oman lisämausteensa kirjan tapahtumille antaa porilaisuus. Tapahtumat sijoittuvat eri puolille Poria. Kirjailija kertoi, että todellisten paikkojen kuvaus on haaste kirjailijalle, koska kaikkien yksityiskohtien pitää olla kohdallaan. Muuten on tiedossa varmoja yhteydenottoja.

Delta-sarja on rikoskirjallisuuden parhaimmistoa

Tuominen on kirjoittanut kahdeksan kirjaa kahdeksassa vuodessa. Häväistyt on vakuuttavaa ja laadukasta jatkoa Delta-sarjalle. Ei ole ihme, että sarja on herättänyt myös kansainvälistä mainetta. Aiempia kirjoja on käännetty viidelle kielelle. Myös tv-sarja on suunnitteilla. Jännityksellä jään odottamaan, millaisia teemoja Tuominen kehittää kahteen tulevaan Delta-sarjan osaan.

lauantai 3. syyskuuta 2022

Joona Keskitalo: Kunniattomat

 


Joona Keskitalo: Kunniattomat. Bazar. 2022. 442 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Niinpä se sitten käynnistyi vuonna 2017. Nimittäin syöksykierre. Se on tullut turhankin tutuksi jutuksi elämäni aikana. Yleensä olen kuitenkin aiheuttanut sen itse tai kyse on ollut sattumasta tai huonosta onnesta. Tällä kertaa uskallan kuitenkin väittää, ettei minulla tai edes sattumalla ollut mitään tekemistä asian kanssa. Tällä kertaa joku muu oli suunnitellut kaiken valmiiksi."

Joona Keskitalon viime vuonna ilmestynyt Tottelemattomat-rikosromaani on saanut jatko-osan Kunniattomat. Jo Tottelemattomat osoitti, että uusi lupaava dekkaristitähti oli syntynyt. Kirja oli mielestäni yksi viime vuoden tasokkaimmista rikosromaaneista. Se oli vauhdikas, koukuttava ja jännittävä. Veikkasin kirjalle kansainvälistä menestystä. Luenkin uuden kirjan liepeestä, että käännösoikeudet oli ostettu ennätysajassa. En yhtään ihmettele. Kiinnostuneena ja hieman jännittyneenä aloitin jatko-osan lukemisen. Pysyykö Kunniattomat edellisen rikosromaanin tasolla? 

Kyllä se pysyi. Ehkä jopa ylitti ensimmäisen osan tason. Ensimmäisessä osassa tutustuttiin neljään nuoreen Peteen, Maxiin, Jonakseen ja Jesseen. Pojat kävivät samaa peruskoulua. Sitten aivan kuin vahingossa pojat huomasivat olevansa mukana huumebisneksessä. Bitcoinin kurssi oli edullinen eli rahan ansaitseminen huumeilla tuntui uskomattoman helpolta. 

Toisessa osassa pääosassa ovat Jonas, Max, Pete, Peten vaimo Lara ja heidän tyttärensä Leona. Uusiakin hahmoja tulee, Derry ja Alvaro. 

"First fully krypted and untraceable mobile phone on the market"

Jonaksen ja Peten alulle panema KrypTed-yritys, jonka ala on rikollisille kaupattavat tietoturvatut puhelimet, on kukoistanut aikansa, mutta on nyt romahtanut. Varattomat miehet elävät Espanjassa kurjissa olosuhteissa. Petellä on vielä Lara ja tytär elätettävänä. Puhelimia on vielä varastossa ja niitä Pete kulkee kauppaamassa paikallisilla markkinoilla. Joskus menee muutama puhelin kaupaksi, joskus ei yhtään. Erään kerran sunnuntaimarkkinoilla Peten luo tulee Rafael, joka lausuu maagiset sanat Federación de Galicia. Pete tietää liiankin hyvin, että se on Alvaron johtama ryhmä, joka salakuljettaa huumeita Paraguaysta Espanjaan. Mustalaiskuningas Alvaro tunnetaan äkkipikaisena ja arvaamattomana johtajana. 

"Jos et lähde mukaan, olet ulkona. Pysyvästi."

KrypTediä houkutellaan mukaan Alvaron huumebisnekseen. Jonas haluaa lähteä mukaan, mutta Pete on luvannut vaimolleen ja itselleen, että huumeiden kauppaaminen on hänen osaltaan menneisyyttä. Pete toteaa Jonakselle: "En yksinkertaisesti ole kiinnostunut. Mulla on perhe ja elämä. Itse jätit omasi Suomeen. En halua samaan jamaan, jossa jo olimme." Mutta Jonas on toista mieltä. Kryptovaluutan arvo on tuplaantunut. Jonas laskee nopeasti, millaisia voittoja he voivat saada ja näin he pääsisivät pois lääväasunnoista. Jonas on kova ja peräänantamaton. Peten on tehtävä päätös.

Sitten alkaa tapahtua. Mennään kovaa ja lujaa. Matkassa pitää pysyä, vaikka meno on hurjaakin hurjempaa. Huumekauppa on raakaa, ainainen paljastumisvaara luo paineita, kaikkia täytyy epäillä eikä ihmishengellä ole arvoa.

"Onneksi on vaihtoehtoja. Niihin tosin tarvitaan rahaa."

Sattumien ja juonittelun seurauksena eräs päähenkilöistä päätyy Tacumbún vankilaan, joka sijaitsee Paraguayssa, huumeiden alkuperämaassa. Vankilaolosuhteet ovat järkyttäviä. Suurin osa vangeista elää ryysyläisten elämää Häkissä, mutta ne, joilla on rahaa, elävät herraskaisesti Kylässä, tosin muurien sisäpuolella. Vankilassa kaikesta pitää maksaa, lisäruoasta, suihkusta, pyykeistä ja tietysti huumeista. Huumeita tulee vankilaan vieraiden mukana, koska vankien ja vieraiden tapaamisia ei valvota. "Tacumbú ei ole vankila, vaan rikollisten johtama saari, josta ei vain yksinkertaisesti pääse pois."

Kunniattomat kuuluu takuuvarmasti tämän vuoden rikosromaanien parhaimmistoon. Tarina vie lukijan mennessään. Juoni on älykkäästi punottu ja tänä päivänä hyvin ajankohtainen. Paraguayn vankilakuvaukset ovat aika hurjia, mutta hyvin kiinnostavia. Tulee tunne, että tällaista siellä voi todellakin olla. Keskitalo on rakentanut uskottavat henkilöhahmot. Pete saa lukijan sympatiat, kun sen sijaan emotioonaalisesti kylmälle, vallanjanoiselle ja rahanhimoiselle Jonakselle, joka ajattelee vain omaa parastaan, ei juuri sympatioita heru.

Kirjassa on lyhyitä välilukuja, joissa eräs päähenkilöistä tilittää elämäänsä toimittajalle vuonna 2021. Tilityksillä lienee roolinsa sarjan seuraavassa kirjassa, joka on päätösjakso tälle Keskitalon ensimmäiselle kirjasarjalle. Kirjat on hyvä lukea järjestyksessä. Mielenkiinnolla odotan trilogian päätösosaa.

perjantai 2. syyskuuta 2022

Arvonta: Lippuja Turun Kirjamessuille

 


Satoja kertojia. Tuhansia tarinoita.


Suomen vanhimmat kirjamessut järjestetään 30.9.–2.10.2022 teemalla kuvataiteet. Turun Kirjamessut on merkittävä kulttuuritapahtuma, jossa kohtaavat kävijät, esiintyjät ja näytteilleasettajat. 

Messuilla on tasokas ja kiinnostava ohjelma. Ohjelmaan voit tutustua seuraavan linkin kautta. 


Turun Kirjamessujen kanssa samaan aikaan järjestetään myös Turun Ruoka- ja Viinimessut, joihin pääsee tutustumaan samalla messulipulla.

Kokoaikalipun hinta on 18 euroa. Blogissani on arvottavana neljä kokoaikamessulippua. Arvonta-aika päättyy 11.9.2022 klo 18.

Laittakaa kommenttikenttään nimi ja sähköpostiosoite. Turun Messukeskus lähettää lipun sähköpostiinne.

Arvontaan voivat osallistua Kirjojen kuisketta -blogin lukijat ja Blogit.fi -seuraajat. 

Onnea arvontaan! 


sunnuntai 28. elokuuta 2022

Maggie O'Farrell: Hamnet

 

Maggie O'Farrell: Hamnet. S&S. 2022. Englanninkielinen alkuteos Hamnet. Suomennos Arja Kantele. Kansi ja ulkoasu: Laura Noponen. 382 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Hamnet pinkaisee juoksuun. Maailma tuntuu räikeämmältä, ihmiset äänekkäämmiltä, kadut pidemmiltä, taivaan väri hyökkäävältä, sivaltavan siniselta. Hevonen seisoo yhä kärryjen edessä, koira on kiertynyt portaalle kippuraan. Paiseita, kaikuu pojan korvissa. Sana on tuttu, tottahan toki hän tietää mitä sillä tarkoitetaan, ja tietää mitä paiseet tietävät." 

Hamnet on tarina Hamnet Shakespearesta, pojasta jonka elämä on unohdettu, mutta jonka nimi on kaikunut vuosisatojen ajan yhtenä suurimmista koskaan kirjoitetuista näytelmistä. Kirjassa liikutaan kahden aikajanan välillä, joista toinen alkaa päivästä, jolloin Hamnetin kaksoissisar Judith sairastuu ruttoon, ja toinen vie lukijan Hamnetin ja Judithin vanhempien intohimoisen suhteen alkuun noin 15 vuotta aikaisemmin.

Eletään vuotta 1596 Stratfordissa Englannissa. Yksitoistavuotias Hamnet etsii epätoivoisesti apua yht'äkkiä sairastuneelle kaksoissisarelleen. Paniikinomaisesti hän käy ylä- ja alakerrassa perheensä pienessä asunnossa ja isovanhempiensa viereisessä talossa, mutta ei löydä äitiään, isoäitiään, tätiään eikä isosiskoaan. Hänen isänsä on Lontoossa teatteriseurueensa kanssa. Hamnet löytää ainoastaan isoisänsä, kiivaan miehen, johon Hamnetia on kehotettu pitämään etäisyyttä.

Loppujen lopuksi vaikeasti sairastunut Judith jää eloon, mutta Hamnet kuolee. Perhe menettää hänet, vaikka äiti käyttää kaikki parantajan taitonsa pojan parantamiseksi. "Agnes on laittanut pojan pieluksen alle reikäkiven. Jo monta tuntia sitten hän pyysi anoppia tuomaan rupikonnan ja sitoi sen liinalla lapsen vatsalle." Maailman kuuluisin (tosin ei koskaan nimetty) näytelmäkirjailija ja hänen vaimonsa kohtaavat vanhempien pahimman painajaisen: lapsen kuoleman. Rutto vie heidän ainoan poikansa,11-vuotiaan Hamnetin vuonna 1596. Neljä vuotta myöhemmin pojan isä siirtää surunsa mestariteokseksi, joka on muunnelma hänen poikansa nimestä.

Toisessa juonikuviossa siirrymme ajassa taaksepäin, aikaan jolloin Hamnetin isä ja äiti kohtasivat toisensa. Tässä kertomuksessa naista, jonka tunnemme Anne Hathawayna, kutsutaan nimellä Agnes. Agnes on upea hahmo, luonnon ystävä ja parantaja, joka, kuten edesmennyt äitinsäkin, on eniten kotonaan metsässä, "samoaa kujia ja niittyjä, kerää vasuun rikkaruohojaan helmansa kastellen ja tuhraten, hankkii helottavat posket ja polttaa nahkansa". Mutta hän on myös Tuhkimo ilkeän äitipuolensa taloudessa. Tuossa talossa tuleva näytelmäkirjailija opettaa latinaa. Hän ei tee sitä mielellään, mutta perheeseen on tuotava rahaa isän velan maksuun. Nyt nämä nuoret, Agnes ja tuleva näytelmäkirjailija, tunnistavat toisissaan jotain erityistä. Heidän välinen kemiansa on käsinkosketeltavaa. He rakastuvat ja elämä on molempien mielestä jälleen elämisen arvoista. Mutta naimislupaa he eivät saa perheiltään. Se saadaan vasta, kun Agnes tulee raskaaksi. Sitten aviomies lähtee Lontooseen, ensin hansikaskauppaa tekemään, sitten teatteriseurueen jäseneksi ja näytelmien kirjoittajaksi.

Hamnet on fiktiivinen kuvaus Hamnetista. Totta on, että hänen kuolinvuotensa tiedetään, mutta eipä juuri muuta. Kirjailija on luonut Hamnetista uskottavan pikkupojan, joka kohtaa liian varhaisen kuoleman. Kirja on kuvausta vanhempien surusta heidän menetettyään lapsensa. Miten erilaista se suru onkaan. Äiti suree poikaansa päivittäin, isä saa surunsa ulos vasta näytelmän kirjoitettuaan. Kirja on myös rakkaustarina avioliitosta, joka alkaa suuresta rakkaudesta ja jota koetellaan monin tavoin vuosien myötä. Suuren vaikutuksen minuun teki kirjan hieno ja uskottava ajankuva 1500-luvun lopun Englannista.

Vaikka Hamnet Shakespearen kuolemasta on kulunut yli 400 vuotta, O'Farrellin tarina tässä kauniissa ja koskettavassa romaanissa on ajaton ja aina ajankohtainen.

Laura Noposelle kiitos onnistuneesta kannesta.

sunnuntai 21. elokuuta 2022

Porin Kirjojen yö 18.8.2022

Olipa kiva, kun sai virittäytyä syksyn kirjauutuuksiin jo elokuussa. Suuntasin Poriin Kirjojen yöhön viime viikon torstaina. Vaikka ei se kyllä mikään yö ollut, enemmänkin ilta. Mutta mukava sellainen, enkä edes olisi ollut innostunut yöohjelmasta.

Kirjojen yön teemana oli "jännitystä ja jännitteitä". 

On hienoa, että Porista löytyy kirjailijoita omasta takaa. Jännitystä tarjoaa Arttu Tuominen uudessa dekkarissaan Häväistys, joka on neljäs osa Delta-sarjaa. Kirja alkaa 13-vuotiaan Lauran katoamisella. Eri kirjoissaTuominen valitsee yhden poliiseista tutkimuksen keskiöön. Tässä kirjassa keskeinen tutkija on Linda Toivonen. Porilaisuus tuo lisämausteen kirjan jännittävään ja ajankohtaiseen juoneen.

Mielenkiinnolla odotan, että saan kirjan käsiini. 

Tuomista haastatteli Eve Toivola.

Seuraavana esiintymisvuorossa oli Janne Ora kirjallaan Amsterdam Blackout. Oraa haastatteli Heikki Erkinaro. Minulle Ora oli aivan uusi tuttavuus, vaikka hän onkin jo julkaissut muutamia kirjoja. Sain käsityksen, että tässä kirjassa nousevat esiin monet yhteiskunnalliset teemat. Saattaa olla, että ehkä tartun kirjaan jossakin vaiheessa.  


Kiinnostava haastateltava oli Maisku Myllymäki, jonka esikoisteoksen Holly olin kuunnellut pari viikkoa sitten. Myllymäki työskentelee kirjastossa ja on hyvin aktiivinen some-vaikuttaja. Myllymäkeä huolestuttaa kirjojen tulevaisuus ja hän onkin innokas kirjastojen puolestapuhuja. Holly oli aika erikoinen kirja mielestäni, mutta oli kiva kuulla Myllymäeltä kirjan taustoista ja syntyprosessista. Teen varmaankin postauksen Hollysta lähipäivinä.  



Sitten oli vuorossa ihana, virkistävä, kansainvälistäkin mainetta niittänyt Antti Tuomainen. Tämän session jälkeen jäi hyvä ja virkistynyt olo. Tuomainen kertoi taustoistaan, miten hänestä tuli menestyskirjailija. Uusin teos Majavateoria ilmestyy syyskuussa.



Paikalla oli muutamia lähiseudun kustantamoja. Kustannusliike Parkko oli minulle uusi tuttavuus. Todella laadukkaita runokirjoja. 

Muutakin ohjelmaa oli, oli mm. Elina Gustafssonin haastattelu, elokuvanäytös Hytti nro 6 ja paljon lasten ohjelmaa. Ihana, kun tällaista järjestetään Porissakin! 

Hyvää alkavaa kirjasyksyä kaikille! 



keskiviikko 17. elokuuta 2022

Tuire Malmstedt: Lumihauta


Tuire Malmstedt: Lumihauta. Aula & Co. 2022. Kansi: Tuomo Parikka. 301 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Kotona Matilda sulkeutui huoneeseensa kuin teinityttönä. Ihmisten tapaaminen ja jopa puhelinkeskustelu Elmon kansa uuvutti hänet. Hänestä tuntui kuin hän olisi porojen järsimä puunrunko, pinta oli nakerrettu rikki. Ensimmäistä kertaa hän tuli ajatelleeksi, ettei välttämättä pystyisi palaamaan poliisintyöhönsä koskaan. Jos hän väsyi iloisen Nilla-Aslakin seurassa, miten hän voisi kohdata rikollisia ja uhrien omaisia?" (s. 111)

On upea tunne, kun kirjan kansien sulkeuduttua voi yksinkertaisesti todeta, että tässä oli kirja, jossa kirjailija on todella onnistunut. Tämä tunne minulle tuli luettuani Tuire Malmstedtin uusimman teoksen Lumihauta. Miten taitava Malmstedt onkaan kutoessaan jännittävää ja jopa väkivaltaista dekkarijuonta, joka pitää lukijan otteessaan aivan kirjan viimeisille sivuille asti. Samalla kirjassa on kuitenkin paljon lämpöä, hellyyttä ja välittämistä. Hienosti Malmstedt sitoo  jännittävään juoneen mukaan myös aimo annoksen yhteiskunnallisuutta ja saa lukijan miettimään saamelaisten kohtelua.   

Lumihauta jatkaa Metso & Vauramo -sarja. Sarjan ensimmäisessä osassa Lasitarha (Aula & Co 2021) (linkki) rikostutkijat Elmo Vauramo ja Matilda Metso jäivät hieman vieraiksi, erityisesti hiljaisen oloinen Matilda. Nyt tässä osassa avautuu Matildan traaginen menneisyys, jonka kohtaaminen ei ole helppoa Matildalle. Mukaan tapahtumiin kirjailija kietoo myyttejä ja uhrimenoja harjoittavan kultin, jotka tuntuvat varsin luontevilta ilmiöiltä saamelaisympäristössä.

Elmo Vauramo ja Matilda Metso työskentelevät Jyväskylän poliisiasemalla. Heidät hälytetään paikalle, kun käy ilmi, että jyväskyläläisessä kerrostalossa on tapahtunut mitä raa'in teko. Asunnossa on surmattu viisihenkinen perhe hyvin väkivaltaisella tavalla. Mutta mikä erikoisinta, perheen pieni tytär löytyy pyykkikorista ja ihmeellistä kyllä, täysin vahingoittumattomana. Elmo ja Matilda saavat tehtäväksi murhien selvittämisen, mutta Elmo huomaa jäävänsä yksin, koska Matilda vain katoaa. Matildalle raa'at teot olivat liikaa, ja hän tuntee, että hänen on lähdettävä. Hän lähtee toipumaan lapsuudenmaisemiinsa pohjoiseen, Angelin kylään. Mutta lepoa Matildalle ei ole luvassa lapsuuden maisemissakaan. Hän tapaa vanhoja nuoruuden aikaisia tuttujaan ja naapureitaan. Käy ilmi, että Matildalla on yksi elossa oleva sukulainen. Hänet Matilda haluaa löytää. Mutta osoittautuu, että tehtävä ei ole helppo, Angelin kylä on täynnä vaiettuja salaisuuksia. Matildan ei toivota kaivelevan menneisyyttään. "Älä etsi paikkaa, jota ei tässä hetkessä ole olemassa. Se on luonnotonta ja vain rikkoo sinut." (s. 135) Pelon vallassa kaikki tuntuvat vaikenevan. Matilda kohtaa myyttien maailman, johon vanha kansa on vakaasti uskonut. "Vanha kansa eli uskomusmaailmassa, jossa henget olivat kaikkialla. Puilla ja kivilläkin oli omat henkensä. Siinä heidän maailmassaan se oli ihan uskottavaa." (s. 92) 

Samaan aikaan Elmo työskentelee murhatutkimuksen kimpussa Jyväskylässä. Johtolankoja ei tunnu löytyvän, mutta erään valokuvan perusteella Elmo saa yhdistetyksi lankoja yhteen. Elmo ei saata uskoa johtopäätöksiään. Vaikuttaa, että jutulla olisi jotakin tekemistä Matildan menneisyyden kanssa. Paljon pitää vielä tapahtua ja monen salaisuuden tulee aueta ennen kuin tutkimus saadaan päätökseen. 

"Tämä on lumihauta, eikä me päästä täältä ikinä pois". (s. 75)

Pidin alun pitäen kirjan ytimekkäästä nimestä. Ja nimelle löytyikin luonteva selitys Matildan menneisyydestä. Mielenkiinnolla odotan jatko-osaa tälle sarjalle. Viimeistään tällä viidennellä rikosromaanilla Malmstedt sijoittuu suomalaisten naisdekkaristien kärkijoukkoon.  

keskiviikko 3. elokuuta 2022

Malmstedtin kirjan arvonta suoritettu

 

Blogissani oli arvottavana Tuire Malmstedtin uusin dekkari Lumihauta (Aula & Co. 2022).

Suoritin arvonnan 28.7.2022. Kirja kiinnosti useita lukijoitani.


Onnettarena toimi lapsenlapseni Juho, 11 vuotta.

Voittaja on Ulla Virolainen.

Onnea voittajalle ja kiitos kaikille osallistuneille.