sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Onko sinulla Canthia?

Minna Canth, tuo aikansa supernainen, viettää nimikkopäiväänsä 19.3. Kirjasome haluaa nostaa hänen työtään ja merkitystään esiin tänäkin vuonna. Minna Canthin tekemä työ on suuri osa suomalaista kulttuuriperintöä ja yhteiskunnan muodostumista sellaiseksi kuin se nyt on.

Minna Canthin kotitalo Kuopiossa on ollut purku-uhan alla vuosia. Me toivomme, että talo säilyy ja että se kunnostetaan arvoiseensa käyttöön kulttuurin keskukseksi myös tulevien sukupolvien iloksi ja hyödyksi. Vetoamme sinuun, koko yleisöömme, yhteisöihin sekä Kuopion kaupunkiin, jotta remontti voi toteutua. Samalla säilytetään arvokasta rakennusperinnettä ja historiaa, jonka katoaminen olisi korvaamatonta.

Kirjasome julkaisee 19.3. juttuja ja somenostoja teemalla #minullaoncanthia.

Kirjasomettaja, tule mukaan julkaisemalla tämä tai oma juttusi somessa. Olisi kiva, jos ilmoittaisit tulevasta jutustasi laittamalla linkin kommentteihin. Ei anneta Minna Canthin työn unohtua, vaan taistellaan sen puolesta. Kuten hän sanoi: Elämä on taistelua, ihanaa taistelua!

Lue lisää Kanttilasta sivulta kanttila.fi. Voit myös tukea Kanttilan kunnostusta rahallisesti osallistumalla keräykseen.

Kanttila kesällä 2017 (Wikipedia)

Tutustu myös vuosittaiseen Minna Canth -lukuhaasteeseen blogissa Yöpöydän kirjat.

Minna Canth oli kirjailija, toimittaja, liikenainen, suurperheen yksinhuoltajaäiti ja vahva yhteiskunnallinen vaikuttaja, jonka elämäntyöllä on ollut suuri merkitys Suomen kehittymisessä koulutuksen ja tasa-arvon edelläkävijäksi. Nyt Canthin kotitalo Kanttila Kuopiossa on vaarassa. Kirjasome kunnioittaa Minna Canthin elämäntyötä ja perintöä ja tukee Kanttilan säilyttämistä. #kirjasome #minullaoncanthia

Logokuva: Aino-Maria Savolainen

Sari Pöyliö: Rakkauden ja tulehduksen oireita

Sari Pöyliö: Rakkauden ja tulehduksen oireita. Atena. 2021. 247 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Äidin haudalla Anni itki vaatteensa märiksi. Isän hatunlieristä valui vettä. Isko seisoi sateenvarjon alla ja piti Annia kädestä, mutta niin löysästi, että Anni pelkäsi luiskahtavansa kuoppaan. Sitten mentiin seurakuntatalolle juhlimaan. Isä selitti kaikille, että kuusitoista viikkoa diagnoosista. Isko näytti tärkeältä kuin olisi saanut kokeista kymppi plus plus plus. Anni söi pöydän alla sokerikulhosta kaikki sokeripalat ja oksensi tyhjään kulhoon." (s. 17-18)

Kirjan tapahtumat alkavat vuodesta 1972. Kuusivuotiaan Annin perheessä vanhempien riitely on jokapäiväistä. Anni taiteilee joten kuten riitojen välimaastossa, kun taas lukiolainen Isko-veli istuu huoneessaan ja opiskelee. Kirja alkaa mainiolla kuvauksella, kun Sylva-äiti ostaa sohvan osamaksulla - salaa isältä. Iso riitahan siitä seuraa. "Pihalla kaikki tiesivät sohvasta, koska siitä oli huudettu niin paljon. Hannele sanoi, että Annin isä ja äiti eroavat ja Anni joutuu lastenkotiin. Birgitta sanoi, että perheissä on myötämäkiä ja vastamäkiä. Anni alkoi odottaa myötämäkiä." (s. 9)

"Mitä minun oletetaan tekevän? Mitä?" (s. 12)

Sitten yht'äkkiä kotona ei enää riidellä. Äiti sairastuu syöpään, kuihtuu ja kuolee. Isä, insinööri Hemminki Uinu, joutuu ottamaan uuden roolin perheen huoltajana ja lasten kasvattajana. Tehtävä ei ole hänelle helppo. Annin ollessa kymmenvuotias isä kutsutaan koululle. Terveydenhoitaja oli todennut, että Annilla on ihottumaa pimpsassa, rikkinäiset vaatteet ja anemia. Anni oli sairastanut kuusi virtsatulehdusta vuoden aikana. "Siinä oli kouluhoitaja, psykologi ja luokanvalvoja, isä selitti. - Minä kysyin, mikä ongelmista pitäisi hoitaa ensin. Ne sanoivat, että ei asioita niin yksinkertaisesti hoideta. Että meidän pitää ensin keskustella. Minä sanoin, että keskustellaan sitten ja kysyin, mikä ongelmista pitäisi hoitaa ensin. Ne sanoivat, että Anni voisi liittyä ensi syksynä kuvaamataitokerhoon. Minä kysyin parantaako piirustustaidon kehittäminen ihottuman. Ei kuulemma." (s. 20)

"Te ette käy koskaan missään yhdessä." (s. 25)

Isä haluaa korjata laiminlyöntinsä ja olla hyvä isä. Mummi sanoo, että asioita pitää tehdä yhdessä. Isä järjestää heille perheloman. Viisi päivää ennen Iskon ylioppilasjuhlia lähdetään viettämään yhteistä aikaa Lappiin. Iskonkin on lähdettävä ja jätettävä ylioppilasjuhlat väliin. Lapin matkasta tulee "täysi sirkus". Hotellissa Anni ulvoo isälle: "Minä en halua olla tällä kusi- ja paskaperhematkalla." (s. 41) Iskolle nostetaan malja turistihotellin aulassa. 

Vuodet kuluvat ja vuorossa on yläaste, uudet kaverisuhteet ja uudet ihastumiset. Yläasteen jälkeen Anni lähtee töihin kalatehtaalle Norjaan. 

"Se joko jättää miehen tai valitsee väärin." (s. 109)

Kirja koostuu kolmesta osasta. Ensimmäinen osa Neljätoista vuotta kattaa vuodet 1972-1986 ja keskittyy lähinnä Anniin. Toisessa osassa Elämä liikutaan vuosissa 1992-2019. Anni on edelleen mukana tapahtumissa, mutta kirjailija antaa suuremman roolin Iskolle. Annin on vaikea löytää paikkaansa elämässä. Miessuhteet ovat epävakaita. "Äidin kuolema aiheutti Annille trauman, joka aktualisoituu tilanteissa, joissa sen pitäisi sitoutua, Isko selitti tärkeänä kuin jotain hallintomallia." (s.109)  Ei elämä ole helppoa Iskollekaan, vaikka avioliitto Ulpun kanssa alkoikin auvoisasti. Kirjan kolmannessa osassa Dementia Hemminki Uinu sairastaa dementiaa. Hän sairastaa kotonaan ja on hyvin yksinäinen. Isko on niin kiireinen, ettei ennätä käydä katsomassa isäänsä, Anni taas asuu liian kaukana. Isä jää yksin.   

Tämän kirjan seurassa viihdyin. Tartuin kirjaan mielelläni jo ihan siitä syystä, että kirjassa on niin kaunis ja kiinnostava kansi. Kirjan henkilöiden elämä on välillä hyvinkin rankkaa, niin rankkaa ettei eteenpäinmenomahdollisuuksia enää juuri ole. Mutta Pöyliön henkilöt nousevat, joskus itkien, joskus nauraen, joskus kiroten. Pöyliö antaa muistutuksen meille kaikille. Kyllä vaikeatkin tilanteet ovat voitettavissa. Hemmingin sairastuminen jäi mietityttämään. Miten yleinen tällainen kuvio onkaan, vanhus on yksin kotona, lähihoitajat käyvät muutaman kerran päivässä tuomassa ruoan ja tarkastamassa, että henkilö on elossa.

Kirjailija kuvaa Hemmingin perheen vaiheita tyylillä, huumorilla, lempeydellä ja ihmisten ymmärtämisellä. Teksti on eläväistä ja virkistävää. Jäin miettimään, mitä Annille ja Hemmingin lastenlapsille kuuluu tänä päivänä. Toivottavasti jatko-osa on jo työn alla. Minulle Sari Pöyliö on uusi tuttavuus. Häneltä on aiemmin ilmestynyt novellikokoelma Pölynimurikauppias (Atena 2014) ja romaani Ihmisen veri (Atena 2015).

torstai 11. maaliskuuta 2021

Gustaf Skördeman: Geiger


Gustaf Skördeman: Geiger. Minerva Crime. 2021. Alkuperäisteos Geiger. Ruotsin kielestä suomentanut Katarina Luoma. 469 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Sara avasi kansion ja löysi sen sisältä kopion ruotsalaisen juorulehden artikkelista 70-luvun alusta ja lapun, jossa oli saksankielinen käännös tekstistä. Otsikko kuului: Stellan-setä nai nuoren norlantilaisensa. Stellanin ja Agnetan häitä käsittelevässä artikkelissa Agnetaa kuvailtiin kauniiksi ja hiljaiseksi pohjoisen naiseksi, joka oli traagisesti menettänyt vanhempansa onnettomuudessa jo lapsena. Se, että Stellan Broman otti hoiviinsa orvon kaunottaren, vain lisäsi ihmisten sympatioita miestä kohtaan, vaikka morsian oli viisitoista vuotta nuorempi." (s. 376)

Heti alkuun voi todeta, että vuosi on alkanut laadukkailla esikoisdekkareilla. Yksi uutuusdekkareista on Gustaf Skördemanin Geiger, joka aloittaa Sara Nowak -dekkarisarjan. Aloitusosa tarjoaa lukijalle taitavasti rakennetun, hyvin kirjoitetun ja viihdyttävän vakoojadekkarin, jossa kirjailija yhdistelee taidokkaasti historiallista faktaa ja fiktiota. 

Kirjan alku on dramaattinen. Isovanhemmat asuvat kauniissa talossa Brommassa Mälaren-järven rannalla. Kaksi tytärtä perheineen ovat juuri lähdössä isovanhempien luota, kun puhelin soi. Agneta-isoäiti vastaa puhelimeen ja kuulee puhelimessa vain yhden sanan: Geiger. Isoäiti tietää, että suunnitelma, joka on ollut valmis yli 30 vuotta, on pantava täytäntöön välittömästi. Aikailematta ja täysin kylmäverisesti hän tekee sen, mitä hänen pitääkin tehdä, hän ampuu 85-vuotiaan miehensä, lastenlapsien isoisän. Sitten Agneta katoaa.

Isoisä on koko Ruotsin rakastama tv-kasvo Stellan Broman. Hänellä oli ollut 90-luvulle saakka oma tv-show, jolla oli ollut hyvin laaja katselijakunta. Stellanin tv-shown pyöriessä hänen oivalluksiaan siteerattiin, niistä puhuttiin ja ennen kaikkea niitä pidettiin viihdyttävinä. Stellanin idea oli mm. se, että tiettynä päivänä kaikkien piti pukeutua pipoon tai sähkövika-päivänä kaikkien piti räpsytellä valoja kodeissaan samanaikaisesti. Yhtä kaikki, Stellan oli ollut hyvin suosittu, "hän oli suurin julkkis yhdessä Palmen ja kuninkaan kanssa." (s. 46) Nyt hän oli kuollut.

"Tunsin. Tai hänen tyttärensä. Kyllä, hänet myös. Olin heillä usein lapsena." (s. 36)

Sara Nowak on Tukholman prostituutio-osastolla työskentelevä poliisi. Sara haluaa auttaa prostituoituja, joista monet ovat ihmiskaupan uhreja. Hän haluaa rangaista seksiä ostavia miehiä sellaisin keinoin, että he eivät enää toista tekojaan. Kesken tavanomaisen työpäivän Sara saa puhelun väkivaltarikosyksikössä työskentelevältä ystävältään Annalta, joka ilmoittaa, että Stellan Broman on ammuttu. Saralle Stellan Broman on Stellan-setä, hyvin tuttu lapsuuden vuosilta. Sara oli asunut äitinsä kanssa Bromanin pihan vajassa, kun äiti oli ollut siivoojana Bromaneilla. Saran parhaat ystävät kouluaikana olivat Bromanin tytöt Malin ja Lotta. Saralle Malin ja Lotta olivat kaikki kaikessa, mutta Bromanin rikkaille tytöille köyhän Saran seura kelpasi vain kesäisin. 

"Mitä salaisuuksia tässä kovin kadehditussa ja ylistetyssä perheessä oli?" (s. 109)

Vaikka Sara ei kuulu ryhmään, joka tutkii Stellanin murhaa, hän haluaa olla mukana tutkinnassa. Sara ryhtyy haastattelemaan Stellanin ja Agnetan talossa vierailleita Stellanin tuttavia. Tapahtumat kuljettavat Saraa uskomattomille lähteille, kylmän sodan poluille, aina tuonne liki neljänkymmenen vuoden takaisiin tapahtumiin. Historian professori Eva Hedinin avustuksella Sara saa uutta tietoa ja uusia nimiä. Mutta kokonaisuus ei avaudu. Mikä oli Stellan-sedän rooli tässä kaikessa? Entä miksi Agneta-isoäiti oli kadonnut? Hattenbachin lähellä Saksassa ajorata räjähtää. Onko kyse terrorismista vai linkittyykö räjähdys vanhoihin uhkiin? 

Kiinnostavaa on, että lukija on koko ajan poliisia edellä. Lukija tietää alusta alkaen, kuka Stellanin on ampunut. Mutta ei lukija kaikkea tiedä. Niin kiemuraisia ja yllättäviä juonenkäänteet ovat, ettei niitä pysty mitenkään arvaamaan. Kirja on tiheätunnelmainen ja vauhdilla etenevä vakoojatrilleri, joka pitää lukijan valppaana ensi sivuilta kirjan loppuun saakka. Kirjan vahvuutena on tapahtumien historiallinen yhteys kylmän sodan tapahtumiin. Kirja on samalla kuin oppitunti kylmän sodan historiaan. 

Kirjan toinen teema on nuorten naisten hyväksikäyttö. Se liittyy sekä Saran työhön että vakoojateemaan. Saran työ prostituoitujen parissa on rankkaa. Koska Ruotsin lain mukaan seksin osto on rangaistavaa, Saran ja kollegansa Davidin tehtävänä on ottaa kiinni ja rangaista seksin ostajia. David pohtii: "Voimme ottaa korkeintaan yhden jätkän kiinni, mutta tytöllä on kymmenen muuta asiakasta tänään...Ja me saamme nalkkiin muutamia. Joita vain sakotetaan. Sitten he jatkavat niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Siinä ei piru vie ole järkeä." (s. 27) Tyttöjen auttaminen on vaikeaa. Sutenööreillä on vahva ote tyttöihin, eivätkä tytöt uskalla edes puhua poliisille, saati sitten toimia todistajina.

Sara Nowak on kiinnostava tuttavuus.  Lukija saa tutustua myös Saran yksityiselämään, kiireiseen aviomieheen Martiniin ja kahteen lapseen Ebbaan ja Olleen. On oletettavaa ja toivottavaa, että jatko-osissa saamme lukea lisää Saran perheestä. 

Tässä on kyseessä dekkari, joka varmasti erottuu massasta. Viehätyin nerokkaasti rakennetusta juonesta, kylmän sodan juonilinkityksestä sekä Skördemanin sujuvasta ja selväsanaisesta kirjoitustyylistä. Jään mielenkiinnolla odottamaan jatkoa.

maanantai 8. maaliskuuta 2021

Fang Fang: Kun kaupunki suljettiin - Wuhanin kohtalonhetket

Fang Fang: Kun kaupunki suljettiin - Wuhanin kohtalonhetket. Into. 2021. Kiinankielinen alkuteos Wuhan fengcheng riji. Suomentanut Rauno Sainio. Kansi: Emmi Kyytsönen, karppidesign.fi 381 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Koronapandemia ei ole opetus pelkästään Kiinalle, vaan se on opetus kaikille maailman valtioille ja koko ihmiskunnalle, ja se opetus kuuluu näin: ihmiset hyvät, älkää olko niin ylpeitä ja ylimielisiä, älkääkä kuvitelko, etteikö tässä maailmassa olisi mitään teidän veroistanne; älkää ylenkatsoko viruksen kaltaisia, ensisilmäyksellä pieniltä ja harmittomilta vaikuttavia asioita, älkääkä koskaan aliarvioiko niiden tuhovoimaa." (s. 13)

Fang Fang on 65-vuotias kiinalainen kirjailija. Hän on voittanut useita arvostettuja kirjallisuuspalkintoja Kiinassa ja on toiminut Hubei Writers' Associationin puheenjohtajana vuosina 2007-2018. Hän asuu Wuhanissa kerrostaloasunnossa koiransa kanssa.

Wuhanilaiset olivat kuulleet koronaviruksesta ensimmäisen kerran 31.12.2019. Aluksi tiedot eivät olleet uhkaavia. Kaupunkilaisille tiedotettiin, että viruksen leviäminen voidaan estää eikä virus tartu ihmisestä toiseen. Koska mitään suurta vaaraa ei tuntunut olevan, virukseen suhtauduttiin varsin huolettomasti. Kunnes sitten epidemiologi ja keuhkolääkäri Zhong Nanshan ilmoitti 20.1. että infektio tarttuu ihmisestä toiseen ja että sairaita on jo paljon, mm. neljätoista sairaalatyöntekijää oli saanut tartunnan. Fang Fang haki Japanista palaavan tyttärensä lentokentältä illalla 22.1. Kotiin tultuaan hän avasi tietokoneen ja luki uutisen, että eristys lähes kymmenen miljoonan asukkaan Wuhanissa astuu voimaan 23.1. Kaupunkilaiset ihmettelivät, miksi meni niin kauan aikaa ennen kuin kaupungin johto ryhtyi toimenpiteisiin viruksen leviämisen estämiseksi. "Erityisen typerältä välinpitämättömyys tuntui siksi, että meillä piti yhä olla takaraivossamme opetukset vuonna 2003 riehuneesta SARS-epidemiasta. Niin, miksi?" (s. 8) Kukaan ei osannut arvata, että eristyksestä tulisi niin pitkä, peräti 76 päivää.

Ensimmäiset eristyksen päivät olivat kaaosmaisia. Virus levisi hurjaa vauhtia. Ruokaa oli saatava, maskeja oli hankittava. Onneksi jo heti muutaman päivän päästä tilanne rauhoittui, kun saatiin kuulla, että Wuhanista oli huolissaan Kiinan korkein johto ja että Wuhaniin oli tulossa ensimmäinen lääkintäryhmä. Nämä toimenpiteet saivat pian jatkoa, lääkintähenkilöstöä tuli lisää ja tilapäissairaaloita perustettiin. Mutta virukselle ei mahdettu mitään. Kansalaiset vaativat, että kaupungin johto täytyy vaihtaa, koska viruksesta oli annettu väärää tietoa ja oli tehty anteeksiantamattomia virheitä. Kaupunkilaiset surivat lääkäri Li Wenliangin kuolemaa, lääkärin joka oli saanut nuhteet yrittäessään varoittaa ihmisiä viruksen vaaroista. "Kyyneliä virtaa niin paljon, että koko internet tulvii yli äyräidensä." (s. 71) 

Päiväkirja suljetusta kaupungista

Fang Fang aloitti online-päiväkirjan kirjoittamisen 25.1, kun kaupunki oli jo eristetty ja ihmiset suljettu koteihinsa. Fang Fangin tavoitteena oli kirjoittaa päivittäin omia tuntojaan eristyksestä, ehkä tällä tavalla lohduttaen kanssaihmisiä. 

Mieluiten Fang Fang kirjoitti pienistä yksityiskohdista ja omista tunteistaan. Hän kuvasi eristyksen mukanaan tuomaa ahdistusta ja apatiaa sekä surua siitä, kun yhä useamman tuttavan nimi löytyi kuolleiden luettelosta. Luonnollisesti hän kirjoitti myös toimenpiteistä, mitä koronan taltuttamiseksi kaupungissa tehtiin. Toimenpiteitä tehostettiin ja hoitohenkilökunnan tieto koronasta karttui koko ajan. Mutta tautia ei ollut voitettu. Kun eristystä oli kestänyt 19 päivää, virustartuntojen määrä Hubein maakunnassa oli yli 70 000, uusia tartuntoja tuli runsaat 1500 päivässä ja kuolleiden määrä oli yli 2000. Potilaspaikkoja wuhanilaisissa sairaaloissa mukaanluettuna tilapäissairaalat oli noin 100 000. Jokainen koronaan sairastunut pääsi hoitoon. Vaikeampaa sairaalaan pääsy oli niillä, jotka sairastivat jotakin muuta kuin koronavirusinfektiota.  Liikkumisrajoitukset kaupungissa olivat tiukat. Kotona piti pysyä. Asuinkortteleihin perustettiin ruokarinkejä, jotka hoitivat ruokaostosten tekemisen verkkokaupoista ja ruokien toimittamisen asukkaille. 

"Eilen WeChatissa julkaisemani merkintä on taas kerran poistettu. Myös Weibo-tiliäni on sensuroitu." ( s. 189) 

Se, mitä Fang Fang kirjoitti, ei aina ollut kaikille mieluista. Eristyksen aikana Fangin päiväkirjamerkinnöistä tuli poliittisia ja hänen tekstejään sensuroitiin tiuhaan tahtiin. "Lukuisat ystäväni ovat soitelleet ja rohkaisseet, että älä missään nimessä lopeta, me seisomme tukenasi." (s. 75) Fang Fang oli vakaasti sitä mieltä, että piti saada tietää, ketkä lääkärit ja virkamiehet olivat antaneet väärää tietoa tai salanneet tärkeää tietoa koronapandemiasta. Heidät oli saatava vastuuseen vastuuttomasta toiminnastaan. Jokaisen kaupunkilaisen velvollisuus oli ja on etsiä oikeutta niille ihmisille, jotka ovat epidemian vuoksi kuolleet. "Minä ainakin jatkan kirjoittamista, merkki merkiltä ja sana sanalta, kunnes olen kaivertanut jokaisen syypään nimen historian häpeäpaaluun." (s. 374) Fang Fang julkaisi viimeisen tekstinsä 24.3. Kirjoituksia oli kertynyt 60.

Kun tuli 55. eristyksen päivä, Wuhanissa kirjattiin vain yksi koronatartunta. Alkoi toivo paremmasta, toivo liikkumisrajoitusten purkamisesta. Mutta meni vielä aikaa, kunnes kaupunki avattiin. Se tapahtui 8.4.2021. Eristyksessä olon päiviä oli takana 76. 

15. toukokuuta Fangin online-päiväkirjan englanninkielinen käännös koottiin kirjaksi ja julkaistiin 15.5. nimellä Wuhan Diary: Dispatches from a Quarantined City. Nyt kirjan julkistamisen myötä kirjailija on täysin sensuroitu. Fangia pidetään maanpetturina. Fang Fang toteaa Ylelle lähettämässään sähköpostiviestissä: "Töitäni ei saa julkaista. Minua ei saa enää kutsua kirjallisuustapahtumiin. Nimeäni ei saa mainita mediassa. Minusta ei saa kirjoittaa." Fang Fangin päiväkirja on jo käännetty 20 kielelle.

Koko maailma - Kiinan poliittista johtoa lukuunottamatta - kiittää Fang Fangia koskettavasta ja tärkeästä päiväkirjasta. Fang Fangilla on annettavanaan paljon arvokasta tietoa ja kokemusta koko maailmalle. Päiväkirjaa lukiessa toivoo todenteolla, että korona saataisiin pysäytetyksi, eikä Wuhanin 76 päivän eristyksiä tarvitse missään toteuttaa. Nyt jo tässä vaiheessa koronasta on paljon tietoa ja osaamista, ja onkin toivottavaa, että tämä kaikki karttunut tieto pystytään hyödyntämään ihmiskunnan hyväksi eikä tautia käytettäisi poliittisena lyömäaseena. Tutustuessaan Fang Fangin päiväkirjaan lukija ymmärtää, että maailmasta on koronaepidemian myötä tullut yksi ja että koronaviruksen torjuminen on yhteinen asia.

"Tämä kirja on omistettu Wuhanin asukkaille ja kaikille niille, jotka astuivat esiin ja auttoivat Wuhania epidemian ollessa pahimmillaan. Lahjoitan kaikki päiväkirjani tuotot ihmisille, jotka antoivat kaikkensa Wuhanin puolesta." (s. 14)

Kiitos Rauno Sainiolle erinomaisesta käännöksestä sekä Emmi Kyytsöselle onnistuneesta kannesta.

lauantai 6. maaliskuuta 2021

Tuomas Niskakankaan Roihu äänikirjana

                                    

Tuomas Niskakangas: Roihu. Otava. 2021. Lukija Jukka Pitkänen. 17 h 25 min. Nextory. 

Millaiset ovat Suomen poliittiset valtasuhteet lähitulevaisuudessa? Entä yhteiskuntasuhteet? Onko Suomen talous kestävällä pohjalla?  Onko Suomi hyvinvointivaltio? Näistä lähtökohdista rakentuu Tuomas Niskakankaan dystopiatrilleri Roihu. Suomessa valtaa pitää oikeistokoalitio, jossa ovat mukana kokoomus, perussuomalaiset, RKP ja osa keskustaa. Vastavoimana on vasenliike, johon ovat sulautuneet vasemmistoliitto, vihreät sekä osa keskustaa. Kristillisillä ei ole enää kansanedustajia. Oikeistokoalition taustaryhmänä on rikkaimmista suomalaisista koostuva Kilta. Killan talutusnuorassa kulkee nuori pääministeri Leo Koski. 

Oikeistovallan aikana kansalaisten sietokyky on vedetty tiukalle vaikean taloustilanteen vuoksi. Leikkauksia on tehty jatkuvalla syötöllä. Nyt Suomessa vallitsee epätasa-arvoisuus, rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Tämän tietää vasenliiton tuleva puheenjohtaja Emma Erola, jonka tavoitteena on totaalinen vallanvaihto, jopa vallankumous. Kansa kuuntelee ja uskoo viehättävää ja vakuuttavaa Erolaa tämän lietsoessa kansalaisia vastustamaan oikeistokoalition toimia. Vasenliiton suunnitelmat vallankumoukselle ovat jo olemassa. Mutta ennen kuin suunnitelmat ehtivät toteutusvaiheeseen, ennättää tapahtua paljon.

Ne kauniit kasvot. Saatanan sekopää.

Tapahtumat käynnistyvät roihuten kirjan nimen mukaisesti. Kaunis nuori nainen Lumi Nevasmaa, hotellisiivooja, sitoo itsensä puuhun ja tekee polttoitsemurhan. Tämä hyytävä teko tapahtuu oikeistopoliitikko ja miljonääri Harri Holstin talon edustalla. Medialla on kiire saada selville, mitä on tapahtunut ja kuka palanut nainen on. Mediatähti Vilma Varis haluaa olla aina ensimmäinen, kun on kyse tuoreiden kohu-uutisten julkistamisesta. Toisaalla skotlantilainen tekoälyasiantuntija Lewis Higgins kokee myrkytyskuoleman Edinburgin lennolla. Korkeasaaressakin tapahtuu jotakin. Siellä isokokoinen mies, jota kutsutaan Järkäleeksi, suunnittelee suurta tulevaisuuden ratkaisua. Paljon muitakin nimiä vilahtelee. Jokin rooli vallankaappauksessa joko sen toteuttamisessa tai sen estämisessä on mm. Supon ylitarkastaja Metsolla, valtiosihteeri Sarianne Tavaksella, Kosken autonkuljettaja Samuel Kingalla ja kenraali Alénilla. Kuka kätkeytyy Peregrino-salanimen taakse? Miten Suomen rikkain mies Pontus Ebeling aikoo huolehtia suojatistaan Leo Koskesta?  

Menee hetki jos toinenkin ennen kuin henkilöt tulevat tutuiksi ja juonikuviot avautuvat. Mutta niin siinä käy, että yksittäisistä juonikuvioista kutoutuu yhtenäinen verkko. Onnittelen itseäni, nyt siis tiedän, missä mennään ja millaisia toimenpiteitä Emma Erola aikoo tehdä. Kun kaikki palikat ovat koossa, tapahtumien vyöry sekoittaa kaiken ja koko kuvio on täysin sekaisin. Voin vain ihmetellä, miten tässä näin kävi. Jännitystä riittää ihan viimeisille sivuille saakka, väkivalta kiihtyy, on takaa-ajoja, on ampumisia ja ruumiita tulee yllin kyllin. 

Lupaava esikoisdekkari

Roihussa Helsingin Sanomien toimittaja Tuomas Niskakangas paneutuu omiin vahvuusalueisiinsa, politiikkaan ja talouteen. Niskakankaan asiantuntemus tuo vahvaa uskottavuutta ja kiinnostavuutta kirjan tapahtumille. Dystopianäkökulma on hyvä valinta. Pidin paljon taidolla rakennetusta poliittisesta teemasta ja myös siitä, että kirjaan ei ole ahdettu kaikkia suomalaista yhteiskuntaa puhuttavia teemoja. Ei käsitellä ilmastonmuutosta, ei koleraa eikä maahanmuuttoa. Hyvä niin, koska ne asiat eivät ole juonen kannalta oleellisia. Juoni on vetävä ja otteessaan pitävä. Eri juonikuviot nivoutuvat taitavasti yhteen, joskin olisin toivonut trillerille hieman omaperäisempää lopetusta. Jukka Pitkänen lukijana teki hyvää työtä.

torstai 4. maaliskuuta 2021

Materon Craic-kirjassa seikkaillaan Irlannissa



Kimmo Matero: Craic. Kalervo Lahdenmäki Irlannissa. Boon Demand. 2020. 172 sivua

Arvostelukappale kustantajalta

"Pat, esitteli pullonpohjasilmälasein varustautunut, kiharatukkainen, liki kaksimetrinen hahmo itsensä ja nosti omaa Guinness-tuoppiaan tervehdyksen merkiksi. Kaverin hampaat olivat sikin sokin hänen suussaan, mutta ilmeen saattoi silti tulkita iloiseksi." (s. 44)

Tanssimuusikko Kalervo Lahdenmäki seikkaili orkesterinsa kanssa Meksikossa Kimmo Materon edellisessä kirjassa Ofrenda 4 (linkki). Lahdenmäen porukka oli Meksikossa vienninedistämismatkalla lähetystöneuvos Kuappisen delegaation mukana. Aikamoinen seikkailu Meksikossa sitten syntyikin. Lopputuloksena oli, että orkesterin miehistä vain Kalervo ja basisti Rane palasivat Suomeen.

Kalervo oli sittemmin löytänyt kumppanikseen Sirpan. Siinä ihastumisen huumassa soittaminen jäi sikseen. Mutta kun rakkaus alkoi rakoilemaan, Sirpa muutti kaupunkiin pois Kalervon luota ja  Kalervo jäi jakamaan postia. Kerran itse posteljoonikin sai kirjeen. Kirje oli Ranelta, basistikaverilta. Ranen äiti oli kuollut ja hän oli löytänyt äitinsä jäämistöstä valokuvan. Ranella on kysymys Kalervolle. "Pitäs lähtee Irlantiin ottamaan asiasta selvää, mutta sähän tiedät mun kielipään. Lähetkö mukaan? Soittele." (s. 12) 

"Vaikutti siltä, että mukanamme ravintolavaunussa oli ollut joku Irlannin lukuisista suojeluspyhimyksistä." (s. 33)

Itse asiassa, Kalervo pohtii, hän voisi hyvinkin jättää hetkeksi posteljoonin tehtävät ja lähteä tutustumaan uusiin paikkoihin. Eipä muuta kuin kunnanjohtaja Kekäläisen puheille. Ei siinä paljoa houkuttelua tarvita, kuntahan tarvitsee ilman muuta ystävyyskaupungin. Irlannista sellainen varmasti löytyy. Illanviettoihin tarvitaan soittajia, eli hanuristi Kalervo ja basisti Rane matkaavat kunnanjohtaja Kekäläisen ja kulttuurisihteeri Marjukka Soinion kanssa kohti Dublinia. Dublinista matka jatkuu junalla kohti Belfastia. Mutta perille ei päästä, pommiräjähdys pysäyttää matkan. "IRA  Bombs CIÉ Train" otsikoivat lehdet. Ainakin 25 loukkaantuu, heidän joukossaan Kekäläinen ja Soinio, jotka kuljetetaan paikalliseen sairaalaan. Kalervo ja Rane jäävät kahden tietämättä, mitä tehdä, ilman lippuja, ilman tietoa määränpäästä tai vastaanottajista. No, ei kai hätä ole tämän näköinen, ollaanhan nyt Guinnessin maassa. "Etsiään jostakin pubi", Rane ehdotti käytännöllisesti" (s. 41)  

"Guinness is good for you." (s. 44) 

Pubissa Guinness maistuu ja irlantilaisia tuttavia löytyy, Pat, Ann, Dave ja Ciara. Muusikkoystävien kanssa soitetaan niin kauan kuin pubin aukiolosäännöt sallivat. Käydään tervehtimässä Kekäläistä sairaalassa. Ei huolta, irlantilaiset lupaavat pitää seuraa Kalervolle ja Ranelle. Ensin kohteena on Galway ja sieltä edetään Connemaraan selvittämään Ranen valokuvan salaisuutta. 

"The craic was 90!" nauroi Ann. (s. 151) 

Seurauksena on uskomaton seikkailu, joka tutustuttaa suomalaiskaverukset mm. Mazen vankilaan, joka "on yksi koko Euroopan tarkimmin vartioiduista vankiloista". (s. 73) Seuraa jännittävä ja aivan hulvaton tapahtumaketju, josta ei puutu takaa-ajoja, hurjia tapahtumia eikä ampumisiakaan. 

Pidän Materon tavasta kirjoittaa nasevaa ja humoristista tilannekomiikkaa. En tiedä, lieneekö kyseessä veijariromaani vai seikkailuromaani, mutta teksti kyllä osui ja upposi - ainakin minuun. Ja kaikki pisteet sille, että kirjan tapahtumat sijoittuvat Irlantiin, yhteen omista suosikkimaistani. Vetävä juoni nauratti minua, ja viihdyin hyvin Kalervon ja Ranen seurassa, vaikkakin Irlannin seikkailut menivät minun mielestäni hieman överiksi. Kirjan kannen tarkoituksena on antaa lukijalle ensivaikutelma kirjasta. Tämän kirjan kansi ei valitettavasti houkuttele tarttumaan kirjaan. Ehkä kirjan nimikin olisi kaivannut uudelleenharkintaa. Craic lienee melko vieras termi suomalaisille.  Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, jatkuvatko Lahdesmäen seikkailut jossakin päin maailmaa.

Kävimme Connemarassa pari vuotta sitten. Connemaran alue on yksi kauneimmista alueista Irlannissa. Tässä muutama kuva liittyen kirjan teemoihin. Kuvat Anneli Airola.

"Aluetta kutsutaan Connemaraksi. Tiedättehän tekin kuuluisat Connemaran ponit? Pudistimme Ranen kanssa päitämme. Pat huokasi syvään ja vaikeni." (s. 68)

"Seuraavien kilometrien aikana osoittautui, että joku oli joskus keksinyt ajankulukseen rakentaa Connemaran miljoonista kivistä aitoja. Satojen metrien pituiset, matalat kiviaidat reunustivat tietä, joka jatkoi kapenemistaan." (s. 68)

"Asuuko täällä ketään? Kysyin Patilta. - Tietenkin. Satoja tuhansia. Kaikki lampaita, Pat virnisti." (s. 66)

tiistai 2. maaliskuuta 2021

Helmikuussa luettua

 

Hyvää alkanutta maaliskuuta! Täällä länsirannikolla sää on jo melko keväinen. Jäille ei ole menemistä, eikä luntakaan ole enää paljoa. 

Helmikuussa luin 13 kirjaa, joista kolme oli äänikirjaa. Kirjoista oli kolme ulkomaista kaunoa, kolme kotimaista kaunoa, kuusi dekkaria (ulkomaiset ja kotimaiset) sekä yksi tietokirja. Yhtä lukuunottamatta (Fitzek: Potilas) kaikista on postaus blogissani.

Ulkomainen kauno:

1. Antonio Iturbe: Auschwitzin kirjastonhoitaja. Like. 2021.
2. Benedict Wells: Yksinäisyyden jälkeen. Aula & Co. 2021.
3. Jojo Moyes: Tähtien antaja. Gummerus. 2020. (Äänikirja)

Kotimainen kauno: 

4. Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan varjossa. 1. osa. Gummerus. 2020.
5. Annamari Marttinen: Häiriömerkintä. Tammi. 2021. (Äänikirja)
6. Helena Steen: Paikka hyvässä perheessä. Minerva. 2020.

Dekkarit: (koska luen dekkareita aika paljon, luetteloin ne omana osionaan) 

7. Oyinkan Braithwaite: Sisareni, sarjamurhaaja. WSOY. 2020.
8. Simone Buchholz: Verikuu. Kustantamo Huippu. 2020.
9. Sebastian Fitzek: Potilas. Bazar. 2021. Lukija Outi Vuoriranta. (ei postausta)
10. Anu Patrakka: Häpeän aukio. Into. 2021.
11. Tommi Laiho: Uhanalaiset. Myllylahti. 2021.
12. Antti Vihinen: Punainen prinsessa. Into. 2021.

Tietokirjat:

13. Colin Rushton: Auschwitzin sabotööri. Auschwitziin vangitun brittisotilaan uskomaton tarina. Into. 2021. (elämäkerta)

Aika hyviä kirjoja olivat kaikki. Mukavia, viihdyttäviä lukuromaaneita olivat Paikka hyvässä perheessä, Puuvillatehtaan varjossa ja Tähtien antaja. Ilolla tervehdin suomalaisia dekkaristeja, Anu Patrakan sarja paranee osa osalta. Laiho ja Vihinen ovat lupaavia esikoiskirjailijoita. Kolmen kärki oli tälläkin kertaa vaikea valita.

Kolmen kärki: 

Hyviä lukukokemuksia maaliskuulle! 

Vanha Rauma on tunnettu kauniista vanhoista taloistaan, mutta kauniita puutaloja on myös muualla. Tämä taloryhmä on sairaalan lähellä.