Anja Kauranen: Sonja O. kävi täällä - Klassikkohaaste 20

 

Valitsin Anja Kaurasen teoksen Sonja O. kävi täällä kirjabloggareiden klassikkohaasteeseen. Kyseessä on jo 20. klassikkohaaste. Tällä kertaa haastetta emännöi Tuulevin lukublogi. 

Anja Kauranen: Sonja O. kävi täällä. WSOY. 1981. Päällys Pekka Loiri. 275 sivua.

Sonja O:n lapsuus ei ole ollut helppo. Isä tykkäsi juoda ja muuttui alkoholin myötä aggressiiviseksi ja väkivaltaiseksi. Äiti teki kaikkensa pitääkseen perheen koossa, teki kahta työtä elättääkseen perheen ja yritti kaikkensa, jotta Sonja O. menestyisi koulussa ja löytäisi paikkansa elämässä. Sitten oli Leo, Sonja O:n kehitysvammainen veli. Samassa asunnossa asuivat myös Sonja O:n venäläistaustaiset isovanhemmat Babuska ja Dieduska. Leo joutui sittemmin laitoshoitoon. Juuri muut Sonja O:ta lukuunottamatta eivät käyneet Leota katsomassa. Sonja O:lle veli oli tärkeä.

Sonja O. pohti lapsuuttaan: "Miksi te ette eronneet pois kun kerran vihasitte toisianne niin saatanasti? Miksi me oltiin aina niin köyhiä? Miksi mutsi inhosi minua, miksi sen piti raataa itsensä kuoliaaksi? Mitä Leolle oikein tapahtui? Löitkö sinä faija mutsia silloinkin kun se oli paksuna Viipurissa? Löitkö nojatuolilla, löitkö raukkamaisesti takaapäin niin kuin silloin kerran kun minä olin pieni ja sydämeni melkein seisahtui lopullisesti."

Kyseessä on Sonja O:n kasvutarina. Jo kouluaikana Sonja O. oli radikaali, koulu ei kiinnostanut eikä myöhemmin opiskelukaan. Tyttö kärsi kodin ahdistavasta ja pelottavastakin ilmapiiristä ja haki lohtua miessuhteista. Hän toi itseään esille, halusi olla haluttava, oli intohimoinen ja leikki miessuhteilla. Suhteita oli paljon, oli Mikael Paljasjalka, Reijo Seilori, Pirkka, Ilari mestarirunoilija, Janne maalaispoika ja myös Sisko. Jotkut miessuhteet kestivät kauemminkin aikaa, mutta Sonja O. tunsi, että hänen oli äärimmäisen vaikeaa ellei mahdotonta sopeutua parisuhteeseen. Perheen perustaminen, lapset ja omakotitalo eivät kuuluneet Sonja O:n tulevaisuuden suunnitelmiin. Yhden suhteen kariuduttua oli jälleen lähdettävä liikkeelle etsimään uusia suhteita. "Pako oli minun vapauteni, ilkeästi kirskahtava takaportti on minun vapaudenportti." 

"Ja sitten tuli pitkä litania miehiä, nuoria kundeja ja vanhoja jääriä, liuta nimettömiä jätkiä hullun sihvilällä, irtomiehiä miljoonakaloja, keitä vain kenen lantion kiikkerään liikkeeseen silmäni jäi kiikkiin Kosmoksessa tai Vanhan Kellarissa tai Bulevardiassa ja lopulta ihan missä vaan puolivillaisissa pikkuräkälöissä." Vauhti oli kova, niin kova, että se vei Sonja O:n hetkeksi psykiatriseen sairaalaan. 

Sonja O. kävi täällä on menestynein suomalainen esikoiskirja. Kirjailija Anja Kauranen (sittemmin Snellman) oli 27-vuotias kirjoittaessaan kirjan. Mikä teki Sonja O:sta niin suositun ja kohutun kirjan? Todennäköisesti kirjan estottomat seksikohtaukset, nuoren naisen holtittomuus ja kykenemättömyys elää sovinnaista elämää. Nuoren naisen vahva ja avoin eroottisuus sekä räväkkä epäsovinnaisuus olivat uutta naiskirjailijan kirjoittamina 1980-luvun alussa. Kirjan suosioon vaikutti varmasti myös Kaurasen kieli. Kieli on todella taidokasta. Kiihkeään ja intohimoiseen tekstiin ei voi olla ihastumatta.

Itse olen lukenut Sonja O:n vuonna 1981, kun kirja ilmestyi. Kiinnostavaa oli palata kirjan pariin. Ensimmäisestä lukukerrasta mieleen olivat jääneet lähinnä Sonja O:n rajut seksikokemukset. Nyt Sonja O:n evakkotausta nousi etusijalle, sillä Sonja O. on myös perheromaani. Karjalaisten isovanhempien on vaikea sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan. Karjalaisuus onkin kiinteä osa kirjan tapahtumia. Sonja O:n juurettomuus lieneekin ainakin osittain perua perheen evakkotaustasta. 

                                                                    

Anne Frost: Anna Mantken salaisuus

                                                     

Anne Frost: Anna Mantken salaisuus. Lector Kustannus Oy. 2024. 339 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kirjan fiktiivinen tarina pohjautuu todellisiin tapahtumiin Savonlinnassa. Kansallis-Osake-Pankkiin vuonna 1917 oli talletettu kuoreen suljettu arvokas korukokoelma. Kuoren päällä oli nimi Anna Mantke. Kuka oli Anna Mantke, sitä ei kukaan tiennyt. Venäjän vallankumouksen, Suomen itsenäistymisen ja sotien myötä korut jäivät unohduksiin pankin holviin, koska kukaan ei niitä kaivannut. Vuonna 1945 päätettiin, että korut laitetaan esille Sakari Pelvon antiikkiliikkeen ikkunaan siinä toivossa, että joku tunnistaisi omistajan. Siitä hetkestä lähtien alkaa Savonlinnassa tapahtua. 

Iltakävelyllään rikoskomisario Johannes Mäkiaho ihastelee antiikkiliikkeen ikkunassa olevien korujen kauneutta. Kadulla tuntematon mies tulee Mäkiahon luo ja kertoo, että Kinnusen vaatekaupassa tapahtuu tänä yönä ryöstö. Aamulla selviää, että Kinnusen putiikissa ei ollut tapahtunut mitään eli paljastus oli silkkaa hämäystä, mutta sen sijaan oli tapahtunut toinen ryöstö: Anne Mantken korut oli varastettu antiikkiliikkeen ikkunasta.

Rikoskomisario Mäkiaho ja rikoskonstaapeli Haapalainen joutuvat tositoimiin. Kirjan tapahtumat vievät lukijan mm. Savonlinnan yleiseen sairaalaan, missä työskentelee kirurgina Mäkiahon suuresti ihannoima Adina. Yksi päähenkilöistä on antiikkiliikkeen omistaja Sakari Pelvo, joka on suorastaan epätoivoinen rahapulassaan ja on valmis tekemään mitä tahansa saadakseen velkansa maksetuiksi. Kotioloissa Sakaria passaa viimeisen päälle vaimo Miranda, joka Sakarin passaamisen ohella työskentelee sairaanhoitajana sairaalassa. Miranda on romaninainen, joka haluaa kunnioittaa ja noudattaa romanien tapoja ja kulttuuria. Kun vielä antiikkiliikkeen kauppa-apulainen Kyösti Parviainen katoaa, on poliisi melko eksyksissä. Juoneen mukaan tulee paljon uusia henkilöhahmoja, jotka runsaudessaan vievät paikoitellen terän pois rikoksen tutkinnasta.

Juonen edetessä päähenkilöiden taustoista löytyy yllättäviä salaisuuksia, eikä rikoskomisario Mäkiahollakaan ole ihan puhtaat paperit. Ongelmalliset henkilösuhteet ja moninaiset tapahtumat, osin hyvin traagisetkin, vievät rikostutkintaa eteenpäin, mutta perille maaliin asti ei päästä. 

Savonlinnalainen Anne Frost on tuottelias dekkaristi. Anna Mantken salaisuus on hänen yhdeksäs dekkarinsa. Frostin teksti on sujuvaa, ja luettavuutta selkeyttävät lukujen osuvat otsikot päivämäärineen. Kirjan ehdoton plussa on Savonlinna. Savonlinna on minulle hyvin tuttu, ja siksi olikin kiinnostavaa seurata tapahtumia tutuilla kaduilla ja tunnetuissa rakennuksissa. Savonlinnan kartta olisi ollut kirjassa mukava lisä erityisesti niille, joille Savonlinna ei ole tuttu.

                                        

Savonlinnan Kansallis-Osake-Pankki. Finna.fi

Sanna Nyqvist: Rannalla: Miten kirjailijat löysivät meren.

                                                                        

Sanna Nyqvist: Rannalla: Miten kirjailijat löysivät meren. Tammi. 2024. Kannen suunnittelu Markko Taina. Storytell. Lukija Karoliina Kudjoi.  7 t 12 min. 

Sanna Nyqvist on tietokirjailija ja yleisen kirjallisuustieteen professori Helsingin yliopistossa. Nyqvist on valinnut Rannalla-teokseensa viisi kirjailijaa, jotka ovat kirjoissaan tavalla tai toisella kuvanneet merta ja meren rantoja: Jane Austinin, August Strindbergin, Marcel Proustin, Virginia Woolfin ja Tove Janssonin. Lukijaa odottaa ihastuttava matka Jane Austinin kanssa Englannin etelärannikolle ja August Strindbergin kanssa Tukholman kauniiseen saaristoon. Marcel Proust viihtyy Normandian levollisissa maisemissa ja Virginia Woolfin suosikkirannat löytyvät puolestaan Cornwallista, vaikkakin kirjassa kuvatun Majakka-teoksen tapahtumat sijoittuvat Skotlantiin. Meri ja luonto, erityisesti Klovharun saari, ovat aina olleet voimakkaina läsnä Tove Janssonin elämässä niin maalauksissa kuin myös kirjoissa.

Näiden viiden kirjailijan tekstien kautta avautuu rantojen merkitys, niiden kauneus ja lumo. Kuvaukset yltävät aina 1800-luvun alusta tähän päivään asti. 1800-luvulla rannoille mentiin viihtymään ja parantamaan terveyttä. Tällaisiin huvituksiin työväestöllä ei ollut mahdollisuutta osallistua. Rantakävelyt ja rantakulttuurista nauttiminen yleensäkin oli yläluokan huvia. Rantoihin liittyy oleellisena osana meri. Meren kauneus ja aaltojen rauhoittava ääni ovat kautta aikojen olleet nautinnollisia kokemuksia, mutta toisaalta meri on myös arvaamaton, voimakas ja pelottavakin. Nyqvist nostaa esille kiinnostavan näkökulman. Kun kirjan juoni vie henkilöhahmot meren rannalle, on kirjassa odotettavissa juonenkäänteitä, yleensä jokin positiivinen tapahtuma.

Nyqvist herättää lukijan pohtimaan tapaa, miten luemme kirjojen maisemakuvauksia. Ovatko maisemakuvaukset helppo harppoa tai peräti ohittaa? Nyqvist toivoo, että lukija malttaa pysähtyä, koska maisemakuvauksista avautuu kiinnostavia näkymiä eri ympäristöihin.

Kirjallisuuden ammattilaisena Nyqvist analysoi valitsemiensa kirjailijoiden tekstejä selväsanaisesti, ammattitaitoisesti ja monipuolisesti. Luonnollisesti ne kirjailijat, jotka olivat minulle entuudestaan tuttuja, kiinnostivat minua eniten. Marcel Proust oli kirjailijoista ainoa, jonka teoksia en ole lainkaan lukenut. Nyqvistin analyysit Jane Austinin ja Tove Janssonin meri- ja merenrantakuvauksista viehättivät minua eniten. 

Nyqvistin valitsemat kirjailijat muodostavat rantakuvausten jatkumon 1800-luvulta alkaen tähän päivään asti. Ehkäpä voimme odottaa kirjalle jatko-osaa, jossa käsiteltäisiin meren mukanaan tuomia haasteita ja vaaroja saaren asukkaille, kuten vaikkapa Ulla-Lena Lundbergin teoksessa Jää (Schildts & Söderström 2012), Sally Salmisen teoksessa Katrina (Teos 2018) tai Roy Jacobsenin teoksessa Näkymättömät (Sitruuna 2022). 

Nyqvistin teos oli yksi Finlandia-ehdokkaista vuonna 2024. Kirja todellakin ansaitsi ehdokkuuden, niin kiehtova ja ammattitaidolla tehty kirja tämä on. Markko Taina on suunnitellut kirjalle tunnelmallisen kannen.  

Liisa Väisänen: Symbolien joulu

 

Liisa Väisänen: Symbolien joulu. SKS kirjat. 2024. Kansi ja taitto Laura Noponen. 112 sivua.

Varasin Väisäsen kirjan kirjastosta jo joulukuun alussa, mutta kirja on ilmeisen suosittu, joten sain sen luettavasti vasta pari päivää sitten. Mutta ei se haittaa, eikä sekään haittaa, että joulu oli ja meni, kyllä näitä  joulujuttuja voi lukea muulloinkin.

Kirjan sisältö on nimensä mukainen eli Väisänen avaa kirjassa jouluun liittyviä symboleita. Suurin osa symboleista on meille suomalaisille tuttuja, mutta emme ole ehkä miettineet, mitä symbolien taakse kätkeytyy tai mistä ne ovat peräisin. Oletko koskaan ajatellut, miksi laitamme mantelin puuroon tai miksi hyasintti on nimenomaisesti joulun kukka tai miksi joulukuusessa tulisi olla käpyjä? Näihin ja kahteenkymmeneenkolmeen muuhun joulun symboliin löydät vastauksen symbolitutkija Liisa Väisäsen kirjasta. Kirjan 25 lukua voi halutessaan lukea joulukalenterin tapaan.

Otan muutaman esimerkin symbolien salaisuuksista. 

Käpy: Käpy on symbolina hyvin vanha. Bakkanaaleissa, viinin jumala Bacchuksen juhlissa, kannettiin kulkueessa suurta rypäleterttua, jonka päässä oli käpy. Käpy, muodoltaan fallisena, symboloi hedelmällisyyttä. Kristityt ovat omaksuneet kävyn symboliikan antiikista. Käpy on uuden elämän symboli, koska kävyssä on siemeniä sisällä.

Hyasintti: Hyasintti kukkii varsinaisesti keväällä, mutta kasvihuoneiden myötä hyasintistä on tullut joulukukka. Hyasintti liitetään Apollon-jumalaan, joka vahingossa tappoi ystävänsä Hyacinthuksen. Hyacinthuksen verestä kasvoi hyasinttikukka. Näin hyasintti on kuoleman ja surun, mutta myös uuden elämän kukka. Hyasinttia näkee myös renessanssiajan seimimaalauksissa. 

Jouluvalot: Valo symboloi elämää ja pimeys kuolemaa. Valon merkitys joulussa näkyy kaikkialla. Kaduille, pihapiireihin ja koteihin sytytetään jouluvaloja. Joulukuusen valot symboloivat alkujaan Kristuksen valoa. Kuusessa poltettiin kynttilöitä, kunnes Thomas Edisonin liikekumppani Edward H. Johnson keksi laittaa sähkövalot kuuseen. Yhdysvaltojen presidentin Grover Clevelandin toiveesta Valkoisen talon joulukuusi koristeltiin sähkövaloilla vuonna 1895. 

Muita kirjassa avattuja symboleita ovat esimerkiksi hiippalakki, kranssi, seimi, joulutähti ja joulusukka. 

Miten upea onkaan kirjan kansi, niin kauniin jouluinen. Kannen suunnittelu ja kirjan kaunis taitto ovat Laura Noposen käsialaa. Kirjan kuvat tukevat hyvin tekstiä.

Tauno Vahter: Madis Jeffersonin 11 pakoretkeä

  

Tauno Vahter: Madis Jeffersonin 11 pakoretkeä. Enostone kustannus. 2024. Suomentanut Hannu Oittinen. Kansi Asko Künnap. 218 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Olen lukenut harmittavan vähän virolaista kirjallisuutta. Onnistuin Helsingin kirjamessuilla bongaamaan Viron Vilde-kirjallisuuspalkinnon saaneen Vahterin kirjan Madis Jeffersonin 11 pakoretkeä. Niinpä päätin oitis lähteä hulvattoman hullulle pakoretkelle Madis Jeffersonin kanssa. Ja hulvaton se pakomatka todellakin oli, tai oikeastaan niitä pakomatkoja kirjan nimen mukaan oli yksitoista. Kun on lukenut kirjan, jää tunne, että pakomatkoja saattoi kyllä olla enemmänkin. Madis oli lähes aina pakomatkalla, ellei istunut vankilassa. Harvoin hän muutoin rauhoittui mihinkään. Sattumat ja seikkailunhalu johtivat Madisin suurten historiallisten tapahtumien keskelle.

Kirja alkaa kysymyksellä "Oletko joskus halunnut paeta?" Tähän moni varmaan voi vastata myöntävästi. Myöntävästi vastasi ainakin Madis Jefferson, joka oli saanut komean nimen Amerikan presidentiltä. Madisin pakenemiset olivat ensin vapaaehtoisia, sitten pakon sanelemia. Poika kasvoi Läänemaalla Virossa, ja jo 14-vuotiaana poika lähti luvatta kohti Helsinkiä. Tosin hän ei päässyt perille asti, ainoastaan Haapsaluun. Tästä alkoi Madisin karkaamisten ja pakomatkojen ketju: Antwerpen, Belize City, Ranska, New York. Antwerpenissä kaksi kuukautta vankilaa, Ranskassa värväytyminen muukalaislegioonaan ja New Yorkissa liittyminen virolaisten kommunistisoluun. 

Vuonna 1940 Madis palasi Viroon edesauttamaan kommunistisen Viron kehittymistä, mutta huomasi liian myöhään sosialistisen valtion todellisen luonteen. Seurauksena olivat vankilavuodet ensin Siperiassa, sitten Moskovan kuuluisassa Lubjankan vankilassa ja sitten Komissa. 

Madis oli toistuvasti etsintäkuulutettuna, mutta pystyi melko hyvin hämäämään poliisia esiintymällä eri henkilöllisyyksillä. Taitavasti hän vaihtoi nimeään ja satuili joka kerta erilaisen taustatarinan. Mutta kiinni hän aina lopulta jäi. Syytteitä oli monia, enimmäkseen Madisia syytettiin vakoilusta. Näin Madis tiivistää elämänsä: "Olen purjehtinut maailman kaikilla merillä, asunut Virossa, Amerikassa ja Siperiassa, olen istunut venäläisissä vankiloissa yli kymmenen vuotta ja lähes seitsemäntoista vuotta mielisairaalassa täysin syyttömänä mutta pakon edessä."  

Väistämättä kirjasta tulee mieleen Jonas Jonassonin teos Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi (WSOY 2012), joka on ihastuttavan humoristinen kirja. Vahterin teos on vastakohta Jonassonin teokselle: Madis Jefferson ei ollut koskaan onnekas eikä hänen elämänsä todellakaan ollut helppoa.  

Madis Jeffersonin 11 pakoretkeä perustuu tositarinaan, joka on kirjoitettu Viron ja Yhdysvaltojen arkistoista löytyneen aineiston pohjalta. Lopputuloksena on kirja, jossa on hulvatonta ja uskomatonta menoa, mutta on kirjassa vakavuuttakin. Miksi itse ei saa valita elämänsä suuntaa?  Onko pakko taipua pakkovallan alle? Oliko Madis Jefferson kulkuri, kapinallinen vai jotakin muuta? Vaiko mies, jolla oli onneton kohtalo? Jokainen voi tehdä omat päätelmänsä kirjan luettuaan. 

Kirjassa on ihastuttava Asko Künnapin suunnittelema kansi. 

Hannu Väisänen: Viisikko

Hannu Väisänen: Viisikko. Siltala. 2024. 200 sivua.

Viisikko on seitsemäs osa Hannu Väisäsen autofiktiivisessä Antero-sarjassa. Sarja alkoi Oulusta, Intiön kasarmilta Vanikan palat -teoksella. Kirja kuvasi viiden lapsen elämää kasarmilla, liikaa alkoholia käyttänyttä isää ja lukuisia äitipuoliehdokkaita. Toinen osa Toiset kengät palkittiin kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnolla. 

Nyt sisarukset - neljä veljeä ja Sisko - ovat vanhentuneet, Anterolla itselläänkin on ikää seitsemisenkymmentä vuotta. Antero on kutsunut sisarukset kotiinsa Ranskaan viettämään yhteisiä syntymäpäiviä. "Minun syntymäpäiväni on koko viisikon päivä." 

Vuodet ovat vierineet. "Me olemme kulkeneet viiteen eri suuntaan." Santeri tutkii Raamattua, jota kuljettaa monitoimihousuissaan, kun taas Aleksi elää ajatuksissaan Nepalissa ja keksii aina uuden syyn kerätä sisarukset yhteen. Pienikokoisella ja sirolla Siskolla, jolla on muistivaikeuksia, on sisaruksista kaunein hymy. Sakari kärsii lapsuudessa sairastetun aivokalvontulehduksen aiheuttamasta kehitysvammasta. Sakarin menneisyydestä löytyy traaginen tapahtuma, joka saa lukijankin herkistymään. Nykyisin Sakari haluaa vain tehdä lumitöitä ja kirjoittaa runoja sinisiin vihkoihin. Antero itse asuu Ranskassa pappilassa, joka on tarkoitus laittaa myyntiin. 

Sisarukset kokoavat vanhaa Sopu-telttaa, jonka Antero on tuonut mukanaan Ranskaan muistuttamaan suomalaisista juuristaan. Aikoinaan Rokuan leirikesinä sisarukset olivat majoittuneet tässä kupoliteltassa. Viikko menee työn touhussa ja kuinka ollakaan, teltta saadaan pystyyn. Sitten alkaa torakkasota. Koska hellemmät konstit eivät tehoa torakoihin, otetaan savupommit käyttöön. Kun pappila on saatu puhtaaksi, sisarusten on aika matkustaa takaisin Suomeen. 

Sisarukset palaavat Ranskaan Anteron luo kahden vuoden päästä.  Ukonilman yllättäessä Antero kertoo taskulamppujen valossa maasta nimeltä Vanhuskorpi. "Kuvitelkaa maa, mikä tahansa maa, jonka väestö vanhenee. Vanhuksista tulee vaikeasti väänneltävää massaa. Tuo massa käy maalle taakaksi. Kansantuote vähenee, maa velkaantuu."

Ollaan huolissaan Siskosta, joka huolehtii olemattomista sorbeteista ja kalapuikoista. Sisarusten Ranskan matka päättyy herkkään ja koskettavaan käyntiin Pech Merlen tippukiviluolassa. Kalliomaalausten edessä sisarukset ihastelevat laikukasta hevoslaidunta. Ikiaikainen historia tulee lähelle.  "Kenties tämä yhteyden tunne ei tule kestämään, mutta juuri nyt tuntuu, että on vain yhdet keuhkot, yksi yhteinen silmäpari ja yksi ymmärrys."  

Sisarukset tapaavat vielä, kun Antero matkustaa Suomeen. Kouvolassa Antero tapaa Siskon, jonka muistisairaus on edennyt. Antero tutustuu Kebab-baarin ruokaan ja mukavaan ravintoloitsijaan yhdessä Aleksin kanssa. Oulussa Antero tapaa Santerin ja Sakarin.

Vanikan palat aloitti Antero-sarjan ja Viisikko, seitsemäs osa, lopettaa sarjan. Ympyrä sulkeutuu. Kirjan voi lukea itsenäisenä teoksena, mutta sarjan aiempien osien lukeminen antaa ymmärrystä  tapahtumien kululle. Kuten aiemmissakin teoksissa, Väisäsen kieli rauhoittaa. Tekstin tunnistaa Väisäsen kieleksi, se on elävää, vähäeleistä ja kerrassaan nautinnollista luettavaa. 

Olipa kiva lukea kirjojen tuulettamisesta. Koska Anteron kirjojen epäjärjestys huolestutti sisaruksia, kirjat päätettiin tuulettaa ja paukutella. Tuttua hommaa, näin tehdään meilläkin joka toinen kesä. 

Väisänen kirjoittaa: "Minä taas kerron, miten edelleen joudun juoksemaan pitkin Suomea puolustelemassa vanhoja alttaritaulujani, käyn muka luennoimassa varhaisrenesanssin mestareista, jotta vihastuneet seurakuntalaiset pitäisivät alttaritaulujani jossain arvossa,..." Muistin Ilta-Sanomien otsikoinnin vuodelta 2023. Uudenkaupungin seurakunta aikoi myydä Hannu Väisäsen maalaukset, koska maalaukset eivät miellyttäneet kaikkia seurakuntalaisia. Koska en googlaamalla löytänyt tietoa siitä, oliko taulut myyty, otin yhteyttä Uudenkaupungin seurakuntaan ja sain vastauksen kirkkoherra Juhana Markkulalta. Väisäsen maalausten myyntiaikeet on jätetty rauhassa lepäämään. - Olin helpottunut. Kuten varmasti moni muukin.  

Sara DiVello: Broadwayn perhonen

Sara DiVello: Broadwayn perhonen. Sitruuna. 2024. Englanninkielinen alkuteos Broadway Butterfly. Suomentanut Elina Salonen. 527 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

1920-luvun New York herää eloon DiVellon Broadwayn perhonen -rikosromaanissa. Vuonna 1923 löytyy 27-vuotias mallina työskennellyt Dot King kuolleena omassa asunnossaan Manhattanin 57th Streetillä. Sängyn vieressä on pullo kloroformia. ”Edesmenneen Dot Kingin säihkyvä elämä oli kuin sarja häilyviä kuvia Broadwayn näyttämöllä. Mallina työskennellyt Dot oli häikäisevä kaunotar, joka vuoroin säteili iloa ja rakkautta, vuoroin velloi melankoliassa.” Kyseinen murha on todellakin tapahtunut, mutta murhaajaa ei koskaan saatu kiinni eli tapaus jäi ratkaisematta. 

Lähtökohta on mielenkiintoinen. Lukija tietää jo kirjaa aloittaessaan, että kyseessä on ratkaisematon murha, mutta kiinnostavaa on nähdä, miten murhaa oli pyritty selvittämään. Sara DiVello on tehnyt haastatteluja ja kaivanut esiin ison kasan juttuun liittyneitä todisteita, joiden avulla poliisi ja toimittajat olivat pyrkineet selvittämään, mitä tapahtui kauniille nuorelle naiselle, jonka elämä tukahdutettiin mystisesti.

Pian käy selväksi, että kyseessä on murha, ei itsemurha. Onko syyllinen Dotin varakas naimisissa oleva rakastaja John Kearsley Mitchell vai toinen rakastaja Albert Guimares, hyvin varakas hänkin, mutta valitettavan väkivaltainen Dotia kohtaan? Rikosta ryhtyy selvittämään New Yorkin poliisin rikostutkintayksikön päällikkö, komisario John D. Coughlin. Pääosassa on myös New York Daily Newsin rikostoimittaja Julia Harpman, joka pyrkii saamaan hyviä juttuja perinteisesti hyvin miesvaltaisella alalla. Iso rooli on Ella Bradfordilla, uhrin mustalla palvelijalla, jolle Dot on uskonut monia salaisuuksiaan. On myös Frances Stotesbury Mitchell, nainen joka valmistautuu isännöimään presidentti Warren G. Hardingin kunniaksi järjestettävää juhlaa. Francesin rooli kirjassa tuntuu aluksi hieman päälle liimatulta, mutta USA:n historiaa tunteville käy kyllä selväksi, miksi Francesin tarina on kudottu osaksi laajempaa tapahtumaketjua.

Monet asiat sotkevat tutkintaa: kokemattomat poliisit, jotka tekevät aloittelijavirheitä, vanhat poliisit, jotka tekevät olettamuksia, huonot kuulustelutekniikat, korruptio sekä rasismi. Paljastukset avautuvat yksi kerrallaan, kun vihjeitä tulee eri lähteistä, mutta hämäriä sopimuksia tehdään, pimeä raha liikkuu ja ihmisiä katoaa salaperäisellä tavalla. Poliisi luopuu tutkinnasta, kun mitään ei selviä. Aiheeseen tarttuu rikostoimittaja Julia Harpman, joka tekee perusteellista tutkimustyötä ja kirjoittaa artikkelisarjaa murhasta New York Daily Newsiin, mutta murha jää ratkaisematta. 

DiVello on tutkinut Dot Kingin murhaa laajasti ja kuvaa tutkimuksia tarkasti ja yksityiskohtaisesti. Ehkä liiankin yksityiskohtaisesti, välillä tapahtumat jäävät junnaamaan paikalleen.

Viihdyin kirjan parissa. Sujuvasti kirjoitettu kirja Dot Kingin oli kiinnostavaa luettavaa, mutta ennen kaikkea tapahtumaympäristö - 1920-luvun New York asukkaineen, katuineen ja paikkoineen – luo upean taustan tälle rikosromaanille. Jazz-aikakauden New York herää eloon. 

Kirja on luettu myös Hemulin kirjahylly -blogissa.