Arvonta: Keckmanin Hyvän mielen puutarha

Eija Keckman: Hyvän mielen puutarha. Terapiaa kaikille aisteille. 2019. WSOY. 152 sivua.

Kiitos WSOY tästä uudesta, upeasta puutarhakirjasta. Itse olen sen nyt lukenut ja haluan laittaa hyvän kiertoon, eli arvon tämän kirjan blogini lukijoiden kesken. Ohjeet arvontaan löydät tämän postauksen lopusta.

Tähän kirjaan on mukava tarttua. Jo pelkkä kirjan selailu ja kuvien katselu saa minut hyvälle mielelle, niin kaunis kirja on. Miellyttävä taitto, tasokkaat valokuvat ja tehokkaat tekstien nostot herättävät kiinnostuksen tutustua kirjaan tarkemmin. Voin taata, että kirjaan tutustuminen kannattaa, niin paljon kirjalla on annettavaa kaikille puutarhanharrastajille.

Eija Keckman on tuttu nimi. Hän on kirjoittanut puutarha-aiheisia artikkeleita ja toimittanut puutarhaohjelma Pionia vuosina 2002-2007. Keckmanilla itsellään on iso, ihana englantilaistyyppinen puutarha Eija's Garden Loviisassa.

Kirjassa avataan puutarhaterapian historiaa. Käy ilmi, että puutarhaterapialla on pitkä historia. Jo muinaisessa Persiassa ja Egyptissä osattiin arvostaa puutarhojen kauneutta, tuoksuja ja veden solinaa. Sittemmin puutarhaharrastuksella on ollut tärkeä tehtävä psykiatristen sairauksien hoitomuotona. Näin on ollut vuosien ajan meillä Suomessakin, mutta nyt mahdollisuus puutarhaterapiaan on lähes loppunut, koska luonnon läheisyydessä toimineet psykiatriset sairaalat, mm Kellokoski ja Joensuun Paihola, on lopetettu ja siirretty sairaaloiden yhteyteen.

Hyvän mielen puutarha on paikka, jossa voi rauhoittua. "Me tarvitsemme kauniita ja mieltä rauhoittavia paikkoja, joista voimme monipuolisesti ammentaa aistinautintoja. Puutarhat voivat toimia merkittävinä henkisen hyvinvoinnin paikkoina." (s. 14)

Keckman antaa tehokkaan tietoiskun aistipuutarhan suunnittelusta, puutarhan materiaalivalinnoista ja puutarhan rajauksista. On hyvä, jos puutarhassa on omistajalle tärkeitä ja merkityksellisiä esineitä. "Hillitysti sijoitetut esineet ovat puutarhan helmiä, jotka parhaimmillaan pysäyttävät puutarhassa kulkijan ja herättävät hänessä mietteitä." (s. 25) Itselleni oli hyvä muistutus, että esineitä kannattaa käyttää maltillisesti. Muutama vuosi sitten innostuin puutarhapatsaista ja erilaisista koristeista, ja niitä sitten löytyikin joka puolelta puutarhaa. Esineen sijasta puutarhuri voi valita pysäyttäväksi ja voimaannuttavaksi esineeksi vaikkapa sammaloituneen kiven tai kelottuneen puunrungon.

Vesi on kautta aikojen ollut tärkeä elementti puutarhassa. "Aistipuutarhassa vesiaihe on oleellinen kolmen aistin elementti, joka pystyy vaikuttamaan näkö-, kuulo- ja tuntoaistiin." (s. 27) Kirjassa annetaan hyviä vinkkejä onnistuneen vesiaiheen rakentamiseen sekä vesialueiden perennojen valintaan.

Puutarhan suunnitteluvaiheessa on tärkeää yhdistää puutarha luontoon. Tontilta löytyvät kivet tai kallio kannattaa sisällyttää puutarhasuunnitelmaan. Kasveilla on tärkeä rooli kaikissa puutarhoissa, niin myös aistipuutarhassa. Mielenkiintoinen näkökulma on kiinnittää huomiota kasvin valinnassa eri aisteihin: näkö-, kuulo- ja makuaistiin. 

Monesti kuulee puhuttavan salaisesta puutarhasta. Mikä se sellainen salainen puutarha oikein on? Keckmanin mukaan salaiset puutarhat ovat  pienissä tiloissa "tavallisia kotipuutarhoja, joissa halutaan viettää aikaa perheen ja ystävien kesken rauhassa, ulkopuolisen katseilta suojassa." (s. 119)  Isommissa puutarhoissa salainen puutarha voi olla vain osa isoa puutarhaa. Olipa kysymyksessä pieni tai iso puutarha, salainen puutarha on sellainen, joka "koskettaa aistejamme, tarjoaa elämyksiä, lumoutumista, suojaa negatiivisilta ärsykkeiltä ja luo turvallisuuden tunnetta." (s. 120)

Kirjan lopussa Keckman kertoo oman koskettavan tarinansa, tarinan, jossa hän rakkaan Markkunsa kanssa lähti moottoripyörämatkalle Eurooppaan. Puolassa sattui onnettomuus. Keckman loukkaantui pahoin. Aivo- ja niskavammojen vuoksi hän oli lähes toimintakyvytön kahden vuoden ajan. Psykoterapiasta saatu apu ja tuki antoivat voimia toipumiseen. Myös puutarhalla oli iso merkitys toipumisessa. "Koen kiitollisuutta joka kerta, kun astun puutarhaani, tietoisena siitä, että saan hoitaa sitä ja samalla se hoitaa minua." (s. 149)

Kiitos Eija Keckman upeasta kirjasta! 💗💗💗

Voit osallistua tämän puutarhakirjan arvontaan kommentoimalla tätä postausta. Laita mukaan myös sähköpostiosoitteesi. Arvontaan voi osallistua myös Facebookin Pihakuiskaajan puutarha -sivustolla.

·     Arvonta-aika päättyy maanantaina 6.5. klo 18. Onnea arvontaan!

Pekka Hyyti: Tummat pilvet eilisen

Pekka Hyyti: Tummat pilvet eilisen. 2019. Myllylahti. 333 s.

Arvostelukappale kustantajalta 

"Ylikonstaapeli Paatola soitti ensin Viinikan vartiokonttoriin ja hälytti vapaana olevat miehet kahvila Jokipohjalle. Konttorille jäi vain yksi konstaapeli päivystämään. Tämän jälkeen hän pyöritti Eriksson-puhelimesta numeron 29 soittaakseen keskuspoliisiasemalle Kauppatorille. Hän teki ilmoituksen taposta.." (s. 72)

On vuosi 1929. Ollaan Tampereella. Tampere on kasvanut merkittäväksi teollisuuskaupungiksi. Yli puolet kaupungin työläisistä saa elantonsa tekstiiliteollisuudesta. Edessä ovat kaupungin 150-vuotisjuhlat. Juhlallisuuksiin liittyen Väinö Aaltosen patsaita Suomen neito, Eränkävijä, Veronkantaja ja Kauppias pystytetään Hämeensillalle, mutta patsaiden vihkiminen peruuntuu Kuru-laivan onnettomuuden vuoksi. Laivaonnettomuudessa sai surmansa liki 140 ihmistä. Vaikka kaupunki kasvaa ja vaurastuu, poliisia pitävät kiireisinä kieltolaki ja prostituutio.   


"Hänelle laitettiin huppu päähän ja kädet sidottiin." (s. 279)

Sisällissodasta on kulunut jo yli vuosikymmen. Se ei kuitenkaan ole pitkä aika, kun on kysymys traumaattisesta sotatapahtumasta. Muistot elävät, katkeruus on yhä läsnä. Tampereella, isossa teollisuuskaupungissa, ammattiliittojen merkitys kasvaa 20-luvulla. Syntyy lakkoja ja käydään taistoon parempien palkkojen ja parempien työolojen puolesta. Lakkoja murtamaan perustetaan Vientirauha. Vientirauhan toiminta kärjistyy ammattiyhdistysaktivistien muilutuksiin, kuten käy Niemisellekin.

"No Karhu sinulle nimeksi sopiikin, nauroi Ina." (s. 83)

Tämän ajan Tampereella katuja partioi 29-vuotias konstaapeli Voitto Karhu, lähes kaksimetrinen tummatukkainen lihaksikas mies. Partiot tehdään kävellen, satoi tai paistoi. Karhun haaveena on päästä joskus rikospoliisiksi, mutta koulutuksen puuttuessa hänen paikkansa on katupartioinnissa. Karhu tutustuu Ina Djurlingiin, 27-vuotiaaseen itsenäiseen ja itselliseen naiseen. Ina on Aamulehden toimittaja, joka tarttuu tutkivan journalismin haasteisiin, mutta huomaa pian, että aika ei ole vielä kypsä perusteellisten ja kriittisten artikkelien julkaisemiseen.  

"Haaroissa oli punainen kukka. Neilikka." (s. 94) 

Tampereella iskee sarjamurhaaja. Nuoria, kauniita naisia murhataan. Naiset ovat yksin asuvia, jotkut heistä ovat hankkineet lisätienestejä prostituutiolla. Ruumiit on aseteltu selälleen, hiukset on levitetty kehykseksi kauniille kasvoille ja jalkoväliä koristaa neilikka. Lisäksi murhapaikalta löytyy viittaus johonkin Raamatun kohtaan, jossa tuomitaan haureus, huonot tavat, saastaisuus ja himo. Koska Voitto Karhu ei työskentele rikospoliisissa, hän ei pääse mukaan murhaselvityksiin, vaikka löysikin Inan kanssa yhden tapetuista naisista Tampereen tuomiokirkosta. Niinpä Voitto ja Ina ryhtyvät selvittämään murhia omin päin. Monta umpisolmua ja monta vaarallista tilannetta on edessä ennen kuin Voitto ja Ina pääsevät etenemään tutkimuksessaan.

Tämä kirja oli minulle todella mieluisaa luettavaa. Onnittelut Pekka Hyyti, harva onnistuu näin hyvin esikoiskirjassaan. Juoni on mielenkiintoinen, vetävä ja yllätyksellinenkin. Parasta mielestäni kirjassa on kuitenkin ajankuva ja henkilöhahmot. Kirjailija on tehnyt perusteellista työtä tutustuessaan 1920-luvun lopun Tampereeseen. Tampere avautuu autenttisena, lukijan on helppo uskoa, että tällainen Tampere siihen aikaan todellakin oli. Ajankuva näyttäytyy myös arkisen miljöön kuvauksissa. "Pihalla leikki joukko lapsia. Pihan laidalla nainen levitti pyykkiä narulle. Sisäpihalla tuoksui koivu ja suopa. Aurinkoisella seinustalla poikajoukko heitti kolikkoa talon kivijalkaan. Karhua hymyilytti. Vaikka hän oli kotoisin maalta, oli sielläkin isketty kolikkoa seinään. Pelattu killiä." (s. 179) 

Kirjan henkilögalleria on melko laaja. Alkuosan lukurytmiä haittasi hieman se, että kaikki kirjan henkilöt esiteltiin liiankin pikkutarkasti. Kirjan henkilöistä Voitto ja Ina jäivät elävästi mieleeni.Tällaisen lukukokemuksen jälkeen ei voi muuta kuin toivoa, että tämä kirja ei jää ainoaksi Hyytin kirjaksi. Jatko-osaa odotellen! 👍

Camilla Läckberg: Kultahäkki

Camilla Läckberg: Kultahäkki. Otava. 2019. Ruotsinkielinen alkuteos En bur av guld. Suomentanut Aleksi Milonoff. 350 s.

Arvostelukappale kustantajalta

"On nöyryyttävää joutua hylätyksi ja jäädä sivuun. Milloin syynä on se, että mies on löytänyt jonkun toisen, jonka kanssa haluaa elää loppuelämänsä, milloin surkea hotellihuonepano konferenssissa Örebrossa. Kaikki mihin olemme panostaneet, rakkaus, lapset, aika ja työ, vaihdetaan kännipanoon jossain kokouskeskuksessa. Olemme korvattavissa. Eivätkä miehet edes kadu." (s. 215)

Camilla Läckberg, jonka Fjällbacka-sarja on saavuttanut suuren suosion maailmanlaajuisesti, on tarttunut täysin erilaiseen teemaan: naisen kostoon. Kirja osoittaa, kuinka julmaa ja karmeaa naisen kosto on, kun siihen on riittävät syyt.

Kirjan takakansi lupaa, että Kultahäkki on vuoden  järisyttävin kirjatapaus. Ja järisyttävä se todellakin on. Kirjan tunnelma on intensiivinen ja vahva. Juoni on jännittävä ja todella yllätyksellinen. Fayella, kirjan päähenkilöllä, on painolastinaan ahdistavat muistot lapsuudesta. Paetakseen muistojaan Faye muuttaa Fjällbackasta Tukholmaan ja aloittaa opinnot kauppakorkeakoulussa. Elämä on mallillaan. Opinnot sujuvat erinomaisesti, ja Faye tapaa räväkän Chrisin, josta tulee Fayelle tulevien vuosien uskollinen ja luotettava ystävä. 

"Jokainen tyttö haluaa Jackin." (s. 82)

Sitten tulee rakkaus: Jack Adelheim, joka on kaikkea, mitä nainen voi toivoa mieheltä. Hän on komea, naistaan palvova kauppakorkeakoulun opiskelija, joka haaveilee oman yrityksen perustamisesta. Faye rakastuu palavasti ja sokeasti. Faye ja Jack menevät naimisiin, saavat lapsen ja asuvat neljänsadan neliön loistoasunnossa Tukholman hienostomaailmassa, maailmassa, missä naisen kauneus mitataan laihuudella ja kalliilla merkkivaatteilla. Fayella on kaikkea, mitä voi rahalla saada. Ulkoisesti kaiken pitäisi olla täydellisen onnellista, mutta hienostomaailmasta muodostuukin Fayelle kultahäkki. Lapsuuden ahdistavat muistot ovat aina läsnä. Niistä hän ei kerro kenellekään, ei Jackille eikä Chrisille. Avioliitto ei ole ihan kunnossa, vaikka kilttinä ja sopeutuvaisena aviovaimona Faye ottaa kaiken omaksi syykseen, Jackin huonotuulisuuden, Jackin jatkuvat valitukset milloin mistäkin, yhteisesti sovittujen menojen peruuttamiset, sekä myös sen, ettei hän enää miellytä aviomiestään edes seksuaalisesti. Kaikella on kuitenkin rajansa.

"Faye ei ollut maailmanhistorian ensimmäinen nainen, jota aviomies nöyryytti, kohteli kuin idioottia ja vaihtoi nuorempaan versioon." (s. 184)

Se raja tulee, kun Jack pettää Fayea avoimesti ja näyttävästi heidän makuuhuoneessaan, heidän sängyssään. Alkaa koston suunnittelu. Faye osoittautuu tässä tehtävässä äärimmäisen pitkäjänteiseksi, tehokkaaksi ja säälimättömäksi. Lapsuuden tuskalliset kokemukset antavat lisävoimaa kostotoimenpiteisiin. Faye perustaa Revenge-yrityksen, johon on viittaus kirjan kannessakin. Enempää en tohdi paljastaa kirjan juonesta. Läckberg paljastaa päähenkilöistään pieniä persoonallisuuden piirteitä kerrallaan.Tavallaan juoni on ennakoitavissa, koska jokaisen osion alussa annetaan vihjeitä tulevista tapahtumista, mutta voin taata, että Läckberg kuljettaa juonta tavalla, joka pitää lukijan otteessaan läpi kirjan. Vasta viimeisillä sivuilla selviää monikin juonta kuljettanut salaisuus.

Tällainen on psykologinen dekkari parhaimmillaan. Tällaisista dekkareista pidän. Kirjassa on monta näkökulmaa. Siitä löytyy vaikkapa #MeToo -teema. Kaltoin ja ala-arvoisesti kohdellut naiset haluavat kostaa. Naiset tukevat toisiaan jakamalla ahdistavia kokemuksiaan eli kirja on myös kuvausta naisten välisestä luottamuksesta ja ystävyydestä. Eräässä Jackin omistaman Compare-yrityksen palvelukodissa paljastuu sellaista, mikä on puhututtanut suomalaisia viimeisten kuukausien aikana liittyen Attendon, Esperi Caren yms vanhusten hoivakoteihin.  "Uusi paljastus, se että Comparen toimitusjohtaja oli tiennyt kahdesta huonon hoidon aiheuttamasta kuolemantapauksesta, jotka olivat sattuneet eräässä heidän palvelukodissaan, ja jopa yrittänyt pimittää ne, oli järkyttänyt koko Ruotsia, ei vain suppeaa bisnesmaailmaa." (s. 296)

Takakannen teksti kertoo, että kirjalle on tulossa jatkoa. On mielenkiintoista nähdä, jatkuuko kostoteema myös seuraavassa kirjassa. 

Otavan sivuilta selviää, että Läckberg on median haastateltavissa Helsingissä 2. ja 3. toukokuuta. 

Jan-Philipp Sendker: Sydämenlyönneissä ikuisuus

Jan-Philipp Sendker: Sydämenlyönneissä ikuisuus. Gummerus. 2018. Saksankielinen alkuteos Das Herzenhören. Englanninkielisestä, uudistetusta laitoksesta suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi. 326 sivua.

Omasta hyllystä

Burmasta kotoisin oleva Tin Win asuu New Yorkissa vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa. Tin Win on juristi, joka matkustaa paljon työnsä puolesta. Eräänä ihan tavallisena työpäivänä hän sanoo jälleen lähtevänsä työmatkalle. Siitä päivästä ei kuitenkaan tule ihan tavallista päivää. Lähdön jälkeen Tin Winistä ei kuulu sanaakaan. Tin Winin katoaminen jää mysteeriksi.

Kuluu vuosia. Tinin perheessä luonnollisesti kaivataan isää, mutta vuosien mittaan muisto haalistuu. Elämä tuo mukanaan todellisen yllätyksen, kun ullakolta löytyy isälle kuulunut laatikko. Sieltä Julia-tytär löytää isänsä kirjoittamia rakkauskirjeitä, jotka on osoitettu Mi Mille Burmaan. Isän kaipuu nousee voimakkaana Julian mieleen, mieleen tulevat kaikki nuo arvokkaat muistot lapsuudesta ja nuoruudesta. 

"Isä kumartuu ylleni, hymyilee ja vetää syvään henkeä. Kuulen hänen äänensä,  joka ei ole pelkkä ääni. Se  kuulostaa joltain soittimelta, ehkä viululta tai harpulta. Hän ei koskaan puhunut kovaa. En koskaan kuullut hänen huutavan. Hänen äänensä kantoi ja lohdutti minua. Se suojeli minua ja sai minut nukahtamaan." (s. 95) 

38 Circular Road, Kalaw, Shanin osavaltio, Burma

Intuition ohjaamana Julia matkustaa Burmaan pieneen Kalawin kylään tavoitteenaan saada selville, kuka on Mi Mi. Ehkä myös tavata hänet? Ehkäpä myös löytää kadonnut isä? Monen mutkan kautta Julia pääsee kylään ja tapaa siellä U Ban, iäkkään kyläläisen, jolle kylän ja kyläläisten elämä on tuttua vuosikymmenten takaa. Hän on tuntenut myös Tin Winin lapsena. U Ban kertoo, että Tin Win ei ollut haluttu lapsi. Hänen isänsä kuoli hänen ollessaan pieni ja äiti lähti ja jätti Tin Winin istumaan kannon nokkaan. Tin Win odotti ja odotti, mutta äiti ei palannut. Onneksi naapuri Su Kyi otti pojan hoitoonsa. Epäonni jatkui, Tin Win sokeutui. Su Kyi vei Tin Winin luostarikouluun, missä Tin Win menestyi opinnoissaan erinomaisesti sokeudestaan huolimatta. Hänen muut äärimmäisen herkät aistinsa korvasivat sokeudun.

Mi Min äänessä oli taikavoimia

Tin Win tapasi elämänsä ystävän, kallisarvoisen ihmisen, joka tuli merkitsemään hänelle paljon koko loppuelämän ajan. Mi Mi oli kaunis ja viisas tyttö, jolla oli äärettömän kaunis lauluääni. Hänelle kävely oli mahdotonta, hän eteni kontaten. "Mi Mi ei voinut liikuttaa jalkateriään. Jalat olivat jäykät ja kääntyneet sisäänpäin." (s. 150).  Mi Min vammaisuus ei haitannut nuoria. Nuoret nauttivat toistensa seurasta ja olivat yhdessä aina, kun se vain oli mahdollista. "Te olette täysin erottamattomat, Mi Min äiti oli sanonut kerran puoliksi leikillään. Erottamattomat. Mi Mi oli pohdiskellut sanaa tavalliseen tapaansa pitkään. Hän oli käännellyt sitä mielessään joka muotoon nähdäkseen, pitikö sen soinnista, tuntuiko se sopivalta, ja oli tullut muutaman päivän päästä siihen lopputulokseen, ettei mikään muu luonnehdinta ollut osuvampi. He olivat erottamattomat." (s. 207) Näin jatkui lähes neljä vuotta. Sitten Tin Winin piti lähteä Rangooniin setänsä luo. Nuoret eivät enää tavanneet, mutta molempien mielessä toisen muisto eli läpi elämän. 

Kirja on kaunis rakkaustarina. Se ei ole imelä, se on kaunis ja kipeä kertomus kahdesta toisiaan rakastavasta nuoresta. Kuinka olisikaan suonut, että he olisivat saaneet nauttia rakkaudestaan. Muiltakin  osin kirjaa oli mielenkiintoista lukea. Burman tietoni ovat minimaaliset, ja tämä kirja perehdytti minua Burman historiaan. Kirja oli minulla lomalukemisena Gran Canarialla menneenä talvena ja hyvin se sopi aurinkotuolilukemiseksi.

Soili Pohjalainen: Valuvika

Soili Pohjalainen: Valuvika. 2019. Atena. Päällys: Jussi Karjalainen. 176 sivua. 

Arvostelukappale kustantajalta

"Sä oot ihan niin ku toi Arttu. Mikä teitä vaivaa? Jarkko kysyy ja lähtee ennen kuin ehdin vastata. - Valuvika saatana, sanon kiukaanpesälle." (s. 127)

Arttu-ukki asuu talopahasessaan Pohjois-Karjalassa jossakin Ilomantsin peräkulmilla. Naapureitakaan ei enää ole, kun Martti-ystävä on kuollut. Arttu elelee talossaan ihan tyytyväisenä,  onhan hänellä toimiva televisio ja lehtikin tulee, Demokraatti. Mitä nyt joskus pitää viettää yö terveysaseman tarkkailuosastolla tai joskus hän ei muistaa laittaa päällyshousuja mennessään pankkireissulle. Mutta seuraava päivä tulee kuitenkin aina, elämä kantaa.

Etelässä asuvat tytär ja tyttärentytär ovat huolissaan Artusta. Hänen voinnistaan pitäisi saada lisää tietoa, päättävät äiti ja Maria-tytär. Työelämä pitää äidin kiireisenä eikä hän voi kuvitellakaan lähtevänsä kesken kaiken Pohjois-Karjalaan, mutta Maria - minäkertoja - lähtee mielellään matkaan ukin luo. Mariallakin on omat pohdintansa omassa elämässään. Hän on sanonut itsensä irti toimittajan tehtävistä eikä avioliittokaan Jarkon kanssa ole parhaimmassa kuosissa. Marian valtaa nostalgiset tunteet, kun hän ajelee kohti Ilomantsin vaaramaisemia ja kohti tuttua Arttu-ukin ja Anna-mummon taloa, jossa hän on viettänyt niin monia lapsuutensa kesiä. Mutta tällä kertaa ensitapaaminen Arttu-ukin kanssa ei ole lupaava, ukki on juonut puolikkaan koskispullon ja meno on sen mukaista. Talossa tuuli tulee nurkista ja ikkunoista sisään, Artulta oli siivoukset ja pyykin pesu unohtuneet, mutta elossa hän on ja talo on pystyssä.  

"Hyvin tämä sujuu, vakuutan itselleni, kun makaan tunnin päästä kamarin lattialla kahden ohuen patjan päällä. Pahemminkin voisi olla. Otin kaapista pinon alimmaiset lakanat. Ne ovat mummon mankeloimat ja niin sileät, että niiden välistä saattaa liukua lattialle." (s. 36-37)

"Pittää alkaa joutumaan. Keno pittää viiä, se lisää." (s. 43) 

Niin jää Maria Artun seuraksi. Käydään kylällä viemässä Keno ja ostamassa "kolome askia punasta Kolttia". Arttu esittelee mielellään Mariaa kylätutuilleen: "Tämä kehveli, se sanoo, ja minä hölmö nyökyttelen myyjälle hymyillen. - Se on Helsingistä asti tullu minnuu vahtaamaan, Arttu sanoo." (s. 59) Artun luona palataan menneisiin vuosiin. Kaivetaan esille vanhat valokuvat piirongin laatikosta. Sieltä löytyy Artunkin nuoruuden kuvia. Viinan kanssa on läträtty jo silloin ja ollaanpa oltu Seutulan lentokenttääkin rakentamassa. Maria on sitä mieltä, että ei Arttu nuorena mikään viisas ollut. "Sanottiin, että sillä kiehui nuorena päässä kuuma veri. Kusi siellä vain taisi kiehua." (s. 67) 

Anna-mummoa Maria muistaa lämmöllä. Mummo oli aina hääräämässä jotakin, siivoamassa tai ruokaa laittamassa. Televisio oli jo tuolloin tuvassa. "Muistan, miten mummo kirjoitti reseptejä ylös, kun telkkarista tuli Teijan keittiössä. Se vahtasi teeveeruutua essu päällä, ruutulehtiö ja kuulakynä valmiina. Se ei koskaan ehtinyt saada reseptiä kokonaan talteen." (s. 153) Päinvastoin kuin Arttu, mummo ei kiroillut. "Mummo ei kiroillut ikinä, mutta sitten kerran se sanoi paskan marjat. En edes muista miksi. Arttu istui silloin tuvan pöydän ääressä ja Martti. Nekin hiljenivät. Paskan marjat." (s. 152)

Jarkkokin tulee pistäytymään. Kun ollaan Pohjois-Karjalassa, kuuluu kai asiaan käydä Kolilla ja Nurmeksen Bomballa. Jarkkoa ja Mariaa nämä maisemat eivät juuri hetkauta. Minun on sitä vaikea käsittää, koska minulle Kolin kansallismaisemat kaikkina vuodenaikoina ovat sitä kauneinta Suomea. Minulle se on maisema, joka hiljentää ja rauhoittaa. 

Koli tammikuussa 2019

Minulle tästä kirjasta muodostui hyvin mieleinen ja nautittava lukukokemus. Pohjalainen kirjoittaa eloisaa, leikittelevää ja humorististakin kieltä. Arttu-ukin kieli murreilmaisuineen on juuri sellaista, millaista sen kuuluukin täällä Pohjois-Karjalassa olla. Pohjalaisen ilmaisu on kevyttä, ilmavaa ja helppolukuista. Tällä otteella Pohjalainen vie lukijansa mukaan Artun mökille saunan lämmitykseen ja risusavottaan. Artusta ei voi olla pitämättä, niin ihanan inhimillinen jääräpää hän on.

Mielestäni kirja on sopiva lukupiirikirjaksi, niin monia näkökulmia kirjassa on. Ensinnäkin, se on kuvaus sukupolvien kohtaamisesta. Se on myös kuvausta autioituvasta maaseudusta, jonka niin mielellään soisi vielä olevan voimissaan. Mutta ihmiset ovat muuttaneet pois ja ihmisten myötä häviävät palvelut. Entistä kyläläisten yhteiseloa pohjoiskarjalaisessa vaaramaisemassa Jerusalemin kylässä kuvaa Heikki Turunen kirjassaan Kivenpyörittäjän kylä tai Marku Pölönen samannimisessä mainiossa elokuvassaan. Silloin jo, 1970-luvulla, murehdittiin oman kylän autioitumista. 

Karen Clevelandin Koko totuus on loistava agenttijännäri

Karen Cleveland: Koko totuus. 2018. Gummerus. Englanninkielinen alkuteos Need to know. Suomentanut Maija Kauhanen. 320 s.

Arvontapalkkio

"Tiedäthän, ettei minulla ole vaihtoehtoja", sanon ja pakottaudun katsomaan aviomiestäni, miestä, jonka tunnen niin hyvin ja  jota en samalla tunne lainkaan." (s. 11)

Miltä sinusta tuntuisi, jos yht'äkkiä kävisi ilmi, että mies, jonka kanssa olet ollut naimisissa vuosien ajan, osoittautuisi Venäjän vakoojaksi? Kysymys on luonnollisesti varsin hypoteettinen ja kaukaa haettu. Meillä kotona puhuimme tästä pitkään ja mietimme, että ei se ajatuksena ole mahdoton. Tällaista tapahtuu - ainakin maailmalla. Kuten myös tässä kirjassa Koko totuus.

Vivian ja Matt on Washingtonissa pienessä omakotitalossa asuva aviopari, jolla on takanaan monen vuoden avioliitto. Heillä on neljä ihanaa lasta: Luke, Ella ja kaksoset Chase ja Caleb. Vivian on Venäjän vastavakoiluun erikoistunut CIA:n tutkija ja Matt työskentelee IT-yrityksessä. Arki on kiireistä, Vivianilla on pitkät työpäivät, mutta onneksi Matt on ihana aviomies ja ihana isä, joka ottaa vastuun perheen arjen pyörittämisestä. Hän hakee lapset hoidosta ja koulusta, laittaa ruoat ja on aina kärsivällinen, ystävällinen ja luotettava tuki sekä lapsille että Vivianille. 

"Kaikki oli tarkoituksellista, suunniteltua. Ei se ollut sattumaa. Minut oli valittu hänen kohteekseen." (s. 49)

Vivianin tehtävänä CIA:ssa on paljastaa venäläisagenteista koostuvien solujen johtajia. Etsiessään nukkuvia soluja hänen onnistuu päästä erään epäillyn tietokoneelle. Ja kukapas sieltä löytyy? "Katson suoraan oman aviomieheni kasvoihin." (s. 22)  Mies, jonka kanssa hän on ollut avioliitossa yli 20 vuotta ja jonka kanssa hänellä on neljä lasta. Tällaista Vivian ei ollut koskaan epäillyt. Nyt käydessään avioliiton kaikkia vaiheita läpi, hän muistaa, että hieman erikoiselta tuntui se, ettei Mattilla ole lainkaan sukulaisia nk. vanhempiaan lukuunottamatta, joita heitäkään ei juuri tavata. Mutta se olikin ainoa epäilyttävä ja erikoiselta vaikuttava juttu.

Alkaa uskomaton tapahtumien vyöry. Matt tunnustaa olevansa venäläisten agentti, tunnustaa olevansa venäläinen, joka on lähetetty USA:han väärällä nimellä. Enempää juonesta ei juuri voi paljastaa, mutta voin taata, että kirja on jännittävä ja pitää otteessaan ihan viimeiselle sivulle asti. 

Jännittävien tapahtumien ohella Vivian käy läpi avioliittoaan ja suhdettaan Mattin kanssa. Onko kaikki valhetta? Keneen voi luottaa, kun ei edes omaan aviomieheensä? Mielenkiinnolla odotan kirjasta tehtyä elokuvaa. Elokuvaoikeudet on myyty, selviää kirjan liepeestä. Pääosassa tullaan näkemään Charlize Theron. 

Näin toteaa Lee Child takakannessa. Olen samaa mieltä hänen kanssaan. Näin minullekin kävi.

"Villi veikkaus: Jos luet ensimmäisen luvun, luet toisenkin. Jos luet toisen luvun, missaat illallisen, valvot liian myöhään ja olet seuraavana päivänä töissä poikki. Tämä on sellainen kirja. Ihan loistava."

Tomas Gads: Pirulainen

Tomas Gads: Pirulainen. 2019. Bazar. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti. 333 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Ann-Mari oli käynyt tapaamassa rikospaikkapartion jäsentä. Vainajan henkilöllisyydestä ei ollut saatu mitään selvyyttä löytöpaikalla eikä riisumisen yhteydessä ruumishuoneella. Lompakkoa, puhelinta tai muita henkilöllisyyttä paljastavia seikkoja ei ollut löytynyt." (s. 64) 

Pirulainen on Gadsin esikoiskirja ja samalla se aloittaa Ryhmä Halme -dekkarisarjan. Lounais-Suomen poliisissa toimiva Ryhmä Halme perustetaan ratkaisemaan hankalia ja monimutkaisia rikoksia. Ensimmäiseksi on vuorossa tiimin kokoaminen. Se on esimies Halmeen tehtävä. Hän haluaa saada tiimiinsä monenlaista näkemystä ja kokemusta, ei pelkästään perinteistä poliisiuralla hankittua kokemusta. "Siltä istumalta hän oli alkanut kasata porukkansa kokoonpanoa miettimällä, minkälaista osaamista tarvittaisiin, jotta tiimi olisi mahdollisimman monipuolinen suhteessa laitoksen ulkopuoliseen maailmaan, jossa rikokset enimmäkseen tehtiin." (s. 40) Halme itse on arvostettu ammattilainen, jolla on takanaan maineikas kansainvälinen ura. Kirjailija paljastaa minimaalisen vähän Halmeen persoonasta ja historiasta; ehkä lisää paljastuksia tulee seuraavissa kirjoissa. 

Ryhmän jäseniksi Halme kutsuu yritysmaailman johtotehtävissä työskennelleen Ann-Mari Forsmanin. Hän on nuori leski, jolla on yksi lapsi. Yksinhuoltajaäidin ajan pitäisi riittää moneen, niin työhön kuin lapsen kanssa yhdessäoloon. Anoppi pyrkii olemaan avuksi, vaikka se joskus tuntuu ärsyttävältä. Ann-Mari purkaa paineitaan tietokonepeleissä, joiden pelaamisessa aika saattaa vierähtää aamuun saakka. Lappeenrannasta Halme löytää Sergein, venäläissyntyisen "kovan luun". Ryhmään tulee myös Magnus Mehtonen, itsetietoinen, muita ärsyttävä suomenruotsalainen. Kaikkien naisten ja tulevien anoppien mieleen on sympaattinen Niklas Lindholm, IT-alan hallitseva nuori poliisikokelas.

Tällä tiimillä Halme lähtee ratkaisemaan Nötön edustalta purjeveneestä löytyneen ruumiin arvoitusta. Samoihin aikoinen katoaa Finsta Oy:n toimitusjohtaja Alvar Wilenius, eikä edes tiedetä, milloin hän katosi. Hän saattaa olla työmatkalla Saksassa tai sitten hän on vaan kadonnut. Halmeen tiimin tehtävänä on selvittää, liittyvätkö nämä kaksi tapausta yhteen. Rikoksen selvittämiseen osallistuu myös patologi ja oikeuslääkäri Kristian Kvist, joka osoittautuu kirjan mielenkiintoisimmaksi henkilöhahmoksi ja jolla onkin kirjassa moninainen rooli. Palaset loksahtelevat yhteen pikkuhiljaa. Kaikki selviää, vaikka ei se yksinkertaista ollut. Tutkimuksen kuluessa Halmeen ryhmä muovautuu toimivaksi tiimiksi.

Nimimerkin Tomas Gads takana ovat iisalmelaiset Satu Roos ja Kaisa Nummela, jotka molemmat ovat taustaltaan sosiaalipsykologeja. Pidän psykologisista dekkareista, ja parasta tässä kirjassa onkin juuri tämä psykologinen ote. Pirulainen on oiva avaus kirjasarjalle, vaikkakin juonen kuljetus on vielä vähän hakusessaan. Väillä putosin kyydistä, kun taas joskus tapahtumat jäivät junnaamaan paikalleen. Mutta jännityksellä ja innolla odotan seuraavaa kirjaa, niin kutkuttavaan kohtaan Pirulainen jätettiin.