Arvostelukappale kustantajalta
On dekkareita, joiden ilmestymistä odottaa. Minulla siihen sarjaan kuuluvat mm. Vares-dekkarit. Sateenvarjomies on Reijo Mäen 37. Vares-kirja. Mäen teoksia on myyty yli kolme miljoonaa kappaletta. Se on huima luku. Lisäksi Vares-dekkareiden pohjalta on tehty elokuvia ja näytelmiä.
Uuden dekkarin tapahtumat sijoittuvat Turkuun, kuinkas muuten. Eletään marraskuun harmaita päiviä. "Ei marraskuusta ole turhaan lauluja ja virsiä väännetty. Aamukahdeksan. Hämäryyttä riittäisi puolille päiville."
Turussa Iisa Isabella Lucenius eli Päivänkakkaratyttö oli kuollut yliannostukseen. Iisa oli vasta 18-vuotias. Kaveriporukan laatima jäähyväisteksti Turun Sanomissa oli ollut herkkä ja koskettava. "Iisa. Päivänkakkaratyttö. Sinä veit mukanasi palan meistä jokaisesta. Me emme unohda sinua koskaan." Luceniukset olivat päättäneet, että tytön menehtymisen taustatekijät ja hämäryydet on selvitettävä juurta jaksain. Siihen tarvitaan ammattiapua, ja se ammattiapu on Jussi Vares. Taustatyötä tehdessään Vares tutustuu uusiin ja hyvin vaarallisiin huumeisiin, on tippaa, on Pieru-bägiä ja Pieru Parkia.
Päivänkakkaratytön kuolemaa ei ole vielä viety maaliin, kun Vares saa uuden toimeksiannon. Liikemies Jalmari Puustinen eli Mister Kovanyrkki on ollut kadoksissa useita kuukausia. Monenlaisia huhuja on liikkeellä. Mikä merkitys rakennusalan pitkittyneellä lamalla oli Puustisen katoamiseen? Entäpä velkapiikki, joka oli jäänyt erääseen korttipöytään? Puustisen kummityttö Lucy Show´n Lucy Lumikko kaipaa kummisetäänsä, joka aina jaksoi tukea ja kannustaa Lucya.
Paljon ennättää tapahtua ennen kuin tapaukset saadaan selvitetyiksi. On vauhtia ja jännitystä, Outlander kulkee ja Vareskin joutuu hengenvaarallisiin tilanteisiin. Paljon on porukkaa kirjan tapahtumissa - hieman liikaakin. On rikkaita perheitä ja on värikkäitä, hieman rähjäisiäkin persoonia. Novellikirjailija Luusaarella on oma roolinsa tässäkin kirjassa, samoin kuin toimittaja Ruuhiolla. Juttu lentää Uuden Apteekin tai Bar Rosegardenin baaritiskillä olutta ja lonkeroa nautiskellen.
Sateenvarjomiehessä on siis kaksi erillistä mysteeriä, joita Vares ratkoo. Naantalin Kirjajuhlilla Vares totesi, että tänä päivänä dekkareissa tulee olla useampi mysteeri, muuten kirja on puuduttava kokemus sekä lukijalle että kirjoittajalle. Eri tapahtumaketjut luonnollisesti kietoutuvat lopussa yhteen.
Sateenvarjomies on tuttua ja toimivaa Mäkeä. Dialogi kantaa. Mäki hallitsee kielellisen leikittelyn. Miehistä dialogia värittävät simppelit, jo kuluneetkin sanonnat, joita Mäki käyttää ammattitaidolla. Ainakin minua ne naurattivat. Vaikka Mäki ujuttaa tarinaan mukaan yhteiskunnallisia teemoja, hän ei saarnaa, vaan kätkee ne taidokkaasti dialogeihin.
Naantalin Kirjajuhlilla Mäki paljasti, että tulevan kirjan yksi teemoista on tämän päivän illegaalit.
Enimmäkseen luin kirjaa, mutta muutamat luvut kuuntelin. Ihan sen vuoksi, että Ville Tiihonen on niin loistava lukija.


Joitakin Mäen Vares-kirjoja olen lukenut ennen blogiaikaa. Olen huomannut saman, että dekkareissa on ainakin kaksi mysteeriä ratkaistavana ja kolmas voi olla sellainen, joka jatkuu koko sarjan ajan.
VastaaPoistaOnhan tuo hurja saavutus 37. Vares!!!
Kyllä, 37 Varesta on aika huima saavutus. Ja sarja tuntuu vain yhä jatkuvan.
Poista