Kirjojen kuisketta
  • Etusivu
  • Tietoja bloggarista
  • Lukemani kirjat v. 2021
  • Lukemani kirjat v. 2022
  • Lukemani kirjat v. 2023
  • Lukemani kirjat v. 2024
  • Lukemani kirjat v. 2025
  • Dekkarihaaste ympäri maailman
  • Otathan yhteyttä

sunnuntai 19. huhtikuuta 2026

Alana S. Portero: Paha tapa

 

Alana S. Portero: Paha tapa. Into. 2026. Espanjankielinen alkuteos La mala costumbre. Suomentanut Sari Selander. Suomenkielisen kannen viimeistely: Tiia Javanainen. 249 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Romaanin tapahtumat sijoittuvat San Blasiin, Madridin työväenluokkaiseen lähiöön. Eletään 1980- ja 1990- lukua, jolloin Francon diktatuurin varjot ovat yhä aistittavissa. Lähiön arkipäivää leimaavat köyhyys, huumeet ja väkivalta. "Televisiossa kerrottiin, kuinka Madridista oli tullut kaupunki, jossa meikatut kundit tanssivat aamuun saakka, kun taas San Blasissa, eli siinä osassa Madridia johon itse kuuluin, aikuiset kinastelivat harva se päivä siitä, kumpi olisi pahempi, että poika olisi narkkari vai että hän olisi hintti. Myös AIDSista puhuttiin joka puolella." 

Päähenkilö, transtyttö, kertoo omalla äänellään lapsuudestaan ​​ja nuoruudestaan, joita leimaavat väärinkäsitykset, hämmennys ja usein väkivalta. Jo koululaisena hän tietää olevansa erilainen. "Selvisin ihmisten ilmoilla matkimalla lähipiiristä omaksumiani, yhä rajoittuneempia ja ylikorostuneempia maskuliinisuuden muotoja. Harjoittelin sitäkin peilin edessä, saman peilin, josta oli tullut niin kärsimykseni, lukemattomien valheideni kuin myös kaunistautumishetkieni todistaja. Opin katsomaan peiliin näkemättä itseäni. Opettelin olemaan robotti." 

Kuinka hän iloitseekaan päästessään tyttöjen kauppaan. Tuohon maisemaan hän haluaa sulautua ja unohtaa sisällä vellovan pimeyden. Tanssi on pelastus, hän tanssii hullun raivolla, ja pyrkii samalla olemaan niin naisellinen kuin vain voi olla, "ja naisellisuutta minussa totisesti riitti." Miten hän haluaakaan saada hyväksyntää ja miten hän haluaakaan luottaa ihmisiin. Seurustelusuhde Jayn kanssa saa lähes traagisen päätöksen.   

Pakotetun maskuliinisuuden lähtökohdista hänen on navigoitava maailmassa, opittava rakkaudesta ja seksuaalisuudesta sekä suojeltava itseään väkivallalta. Elämä ei ole helppoa. Kirjailija kuvaa upeasti päähenkilön sisäistä kamppailua hänen etsiessään todellista identeettiään. "Miten kuvata ei mitään, miten kertoa umpikujasta, miten? Minulta vietiin kaikki eikä jäljelle jäänyt edes hiillosta kohennettavaksi. Siihen loppuivat noitakokoukset, siihen päättyi koroilla keikarointi ja kaappi sulkeutui ympärilleni kuin ruumisarkku. Hyvästi kaikki tuo. Hyvästi elämäni. Ennennäkemättömistä syvyyksistä käsin kuulin sfäärien liikkuvan, mutta en voinut nähdä niitä, kuulin vuorovetten tanssin mutta en osallistunut siihen."

Onneksi löytyy läheisiksi tulevia ystäviä, omia roolimalleja, jotka auttavat eteenpäin arjessa. Vuosien mittaan löytyy transnainen Margarita ja transprostituoitu Eugenia, Moraíta, josta tulee lähes päähenkilön toinen äiti, joka antaumuksella seuraa ja suojelee suojattiaan. Oma rakas veli on aina valmis auttamaan. 

Paha tapa on transtytön intiimi ja koskettava kasvutarina, joka henkilökohtaisen tarinan kautta tekee näkyväksi queer-henkilöiden todellisuuden. Portero kuvaa avoimesti tämän yhteisön jokapäiväisessä elämässä kohtaamia vaikeuksia, lapsuuden ymmärryksen puutteesta aikuisuudessa koettuun syrjäytymiseen ja väkivaltaan. 

Yksi kirjan kiehtovimmista puolista on kirjailijan proosa. Porteron kirjoitustyyli on suoraa, lähes karua ja silti lyyristä. Hän ei kaihda vaikeiden hetkien kuvauksia, mutta hän tekee sen runollisella herkkyydellä  ja pystyy löytämään kauneutta jopa synkimmissä tilanteissa. 

Paha tapa on transtytön/-naisen tarina oikeudesta olla olemassa ja tulla nähdyksi omana itsenään. Tarina toimii ikkunana niille, joilla ei ole queer-kokemuksia ja rohkaisun äänenä sateenkaariväelle (LHBTQIA+). Kirja nostaa esille kysymyksen, miten rakentuu queer-henkilöiden indentiteetti sellaisissa yhteiskunnissa, jotka pyrkivät rajoittamaan ja ehdollistamaan näiden ihmisryhmien elämää.

Paha tapa ilmestyi Espanjassa vuonna 2023. Kirjaa on myyty Espanjassa yli 100 000 kappaletta, ja sen käännösoikeudet on myyty 19 maahan. Alana S. Portero on yksi Helsinki Lit -tapahtuman kirjailijavieraista.

Suosittelen tätä lukukokemusta ihan kaikille. Kirja jättää jäljen sydämeen. 

Posted by Anneli A at 11.03
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin
Labels: Portero Alana S.

6 kommenttia:

  1. Between19. huhtikuuta 2026 klo 17.16

    Kiitos, että pidät meidät ajan tasalla kiinnostavien kirjojen suhteen. Esittelet niitä mukavan tiheään tahtiin. Joudun vähän tasapainottelemaan pysyäkseni perässä, mutta ei haittaa.
    Espanja on ollut esillä viime aikoina televisiossa. Katsoimme peräkkäin Kahden maailman välissä ja Segovian naiset. Sopii hyvin seuraavaksi lukea esittelemäsi kirja. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli A 19. huhtikuuta 2026 klo 20.50

      Kiva, kun kiinnostuit kirjasta. Takuulla on sinullekin hyvä lukukokemus.

      Poista
      Vastaukset
        Vastaa
    2. Vastaa
  2. Tuulevi21. huhtikuuta 2026 klo 11.31

    Tämä tosiaan jättää jäljen. Ja on kiinnostavaa päästä kuulemaan kirjailijaa Helsinki Lit -tapahtumassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli A 25. huhtikuuta 2026 klo 11.45

      Minäkin odotan mielenkiinnolla kirjailijan esiintymistä Helsinki Lit -tapahtumassa.

      Poista
      Vastaukset
        Vastaa
    2. Vastaa
  3. Elegia24. huhtikuuta 2026 klo 8.46

    Tämä vaikuttaa tosiaan kiinnostavalta kirjalta, joka on tarkoitus jossain vaiheessa lukea kun se tulee eteen. Aihe kiinnostaa ja myös romaanin aika eli sijoittuu aikaan ennen älypuhelimia ja “somevallankumousta”.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli A 25. huhtikuuta 2026 klo 11.46

      Kiva kun kiinnostuit kirjasta. Uskon, että pidät kirjasta.

      Poista
      Vastaukset
        Vastaa
    2. Vastaa
Lisää kommentti
Lataa lisää...

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu
Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)
Powered By Blogger

Yhteydenotto

Sähköpostiosoitteeni on anneli.airola@hotmail.com

Lukijat

Hae tästä blogista

Esittely

Oma kuva
Anneli A
Rauma, Finland
Tarkastele profiilia

Blogiarkisto

  • ▼  2026 (59)
    • kesäkuuta (4)
    • toukokuuta (14)
    • huhtikuuta (10)
    • maaliskuuta (10)
    • helmikuuta (11)
    • tammikuuta (10)
  • ►  2025 (134)
    • joulukuuta (13)
    • marraskuuta (10)
    • lokakuuta (10)
    • syyskuuta (10)
    • elokuuta (13)
    • heinäkuuta (10)
    • kesäkuuta (11)
    • toukokuuta (13)
    • huhtikuuta (16)
    • maaliskuuta (6)
    • helmikuuta (12)
    • tammikuuta (10)
  • ►  2024 (120)
    • joulukuuta (12)
    • marraskuuta (12)
    • lokakuuta (9)
    • syyskuuta (9)
    • elokuuta (10)
    • heinäkuuta (10)
    • kesäkuuta (10)
    • toukokuuta (8)
    • huhtikuuta (10)
    • maaliskuuta (12)
    • helmikuuta (9)
    • tammikuuta (9)
  • ►  2023 (110)
    • joulukuuta (11)
    • marraskuuta (8)
    • lokakuuta (10)
    • syyskuuta (8)
    • elokuuta (11)
    • heinäkuuta (5)
    • kesäkuuta (10)
    • toukokuuta (9)
    • huhtikuuta (10)
    • maaliskuuta (8)
    • helmikuuta (9)
    • tammikuuta (11)
  • ►  2022 (94)
    • joulukuuta (5)
    • marraskuuta (8)
    • lokakuuta (6)
    • syyskuuta (8)
    • elokuuta (4)
    • heinäkuuta (6)
    • kesäkuuta (4)
    • toukokuuta (10)
    • huhtikuuta (8)
    • maaliskuuta (11)
    • helmikuuta (11)
    • tammikuuta (13)
  • ►  2021 (147)
    • joulukuuta (12)
    • marraskuuta (13)
    • lokakuuta (14)
    • syyskuuta (11)
    • elokuuta (11)
    • heinäkuuta (9)
    • kesäkuuta (14)
    • toukokuuta (10)
    • huhtikuuta (13)
    • maaliskuuta (14)
    • helmikuuta (13)
    • tammikuuta (13)
  • ►  2020 (154)
    • joulukuuta (12)
    • marraskuuta (10)
    • lokakuuta (14)
    • syyskuuta (11)
    • elokuuta (12)
    • heinäkuuta (11)
    • kesäkuuta (14)
    • toukokuuta (13)
    • huhtikuuta (18)
    • maaliskuuta (11)
    • helmikuuta (14)
    • tammikuuta (14)
  • ►  2019 (135)
    • joulukuuta (13)
    • marraskuuta (15)
    • lokakuuta (14)
    • syyskuuta (9)
    • elokuuta (11)
    • heinäkuuta (11)
    • kesäkuuta (8)
    • toukokuuta (12)
    • huhtikuuta (13)
    • maaliskuuta (10)
    • helmikuuta (11)
    • tammikuuta (8)
  • ►  2018 (121)
    • joulukuuta (10)
    • marraskuuta (10)
    • lokakuuta (10)
    • syyskuuta (8)
    • elokuuta (11)
    • heinäkuuta (11)
    • kesäkuuta (11)
    • toukokuuta (11)
    • huhtikuuta (12)
    • maaliskuuta (7)
    • helmikuuta (8)
    • tammikuuta (12)
  • ►  2017 (29)
    • joulukuuta (7)
    • marraskuuta (22)

Tunnisteet

Aalto Marja-Sisko (2) Aalto Markku (1) Aalto Thua (1) Aarnio (1) Aarnipuro Marja (1) Adams Hope (1) Adébáyò Ayòbámi (3) Adichie Chimamanda Ngozi (1) Adler-Olsen Jussi (2) Ahern Cecelia (1) Ahlblad Jaan (1) Ahnhem Stefan (1) Aho Marja (1) Aidt Naja Marie (1) Airola Outi (1) Al Husaini Sara (1) Aleksijevits Svetlana (1) Alkutuotanto Joensuun kaupunginteatteri (1) Andersson Lena (1) Anglada Maria Àngels (1) Anna Karenina Joensuun kaupunginteatteri (1) Annala Maria (1) Antell Ann-Christin (6) Anton Betina (1) Anyuru Johannes (2) Archer Jeffrey (13) architectureRauma (1) Ardone Viola (1) Arikka Laura (1) arkkitehtuuri (1) Arppe Pekka (1) arvonta (23) Arvonta Griffiths (1) Arvonta Helsingin kirjamessut (7) Arvonta Turun Kirjamessut (2) Ashley Phillipa (1) Asunta Maria Seppänen Erkki (1) Atkinson Kate (1) Auci Stefania (1) Backman Elina (1) Bakkeid Heine (1) Baldini Laura (1) Bandi (1) Bayliss Jenny (1) Beard Jo Ann (1) Beevor Antony (1) Benedict Marie (3) Bennett Brit (1) Berg Maimu (1) Bergstrand Mikael (1) Berlin Lucia (1) Biden Hunter (1) Bjergfeldt Annette (1) Björk Marja (3) Blankfeld Keren (1) Blasim Hassan (1) Blogistania2018 (1) Blogistania2020 (1) Blomqvist Clara (1) Borgo Karina Sainz (1) Boschwitz Ulrich Alexander (1) Boström Knausgård Linda (1) Boyne John (2) Braithwaite Oyinkan (1) Brander Juhani (2) Brickley Holly (1) Brink André (1) Brotherus Hanna (1) buchholz Simone (1) Burford Michelle (1) Bühler Petra (2) Bäckström Lerneby Johanna (1) Cantell Saara (2) Canth Minna (3) Carelan Bo (1) Carlson Anna-Riikka (1) Clancy Tom (1) Clarke Lucy (1) Cleveland Karen (1) Clinton&Penny (1) Cook Lorna (3) Cummins Jeanine (1) Cusk Rachel (1) Dalton Trent (1) de Wind Eddy (1) Debreczeni József (1) Dekkaritapahtuma (1) dekkariviikko (1) Delta-sarjan dekkarikävely (1) Diamond Lucy (1) Dicker Joel (2) DiVello Sara (1) Dronfield Jeremy (1) Druart Ruth (2) Eger Edith (1) Eilittä Anna-Maria (1) Ekberg Anna (1) Ekola Hanna (1) El-Hai Jack (1) Elf Tatiana (1) Elfving Sari (1) Ellilä Kirsti (1) Elokuu 2020 (1) elokuu2021 (1) Elomaa Johanna (1) Engman Pascal (2) Erikson Christina (1) Eriksson & Björkqvist (1) Eriksson Suvi (1) Ernaux Annie (1) Eronen Annika (1) Erpenbeck Jenny (1) Eteläinen Afrikka (1) Eväsoja Minna (1) Fang Fang (1) Farah Nura (1) Ferencz Benjamin (1) Ferrante Louis (1) Finn A.J. (1) Forsblom Sabine (1) Fotografiska (1) Frady Marshall (1) Fraenkel & Manvell (1) Fried Hèdi (2) Frost Anne (4) Gabrielsson Otto (1) Gads Tomas (1) Gappah Petina (3) Gardell Jonas (1) Geiger Arno (1) Genberg Ia (1) Gerhardsen Carin (1) Giordano Paolo (2) Gornick Vivian (1) Grau Shirley Ann (1) Griffiths Elly (2) Griffiths Kaarina (6) Grisham John (6) Groskop Viv (1) Grytten Frode (1) Gustafsson Laura (1) Gyasi Yaa (2) Haahtela Joel (2) haaste (4) Haaste kolme kirjaa (1) haasteKirjanKannetAuki (1) Haig Matt (1) Hakkarainen Milka (3) Hall Clare Leslie (1) Hamberg Emma (1) Hansén Stig (1) Hapuli Minttu (1) Harju Anna (1) Harmony Sisters (1) Haslip Joan (1) Hassi Satu (1) Hassinen Pirjo (1) Hasu Johanna (1) Hautala Marko (1) Hautausmaalla (1) Havaste Paula (3) Hay Alex (1) Heikki Antti (1) Heikkilä Markku (1) Heikkinen Antti (2) Heikkinen Heli-Maija (1) Heikkinen Susan (1) Heinichen Veit (1) heinäkuu (1) heinäkuu2020 (1) heinäkuu2021 (1) Helfer Monika (2) Hellberg Åsa (3) Helm Sarah (1) helmikuu2019 (1) helmikuu2020 (1) helmikuu2021 (1) helmikuu2022 (1) Helsingin Kaupunginteatteri (1) Helsingin kirjamessut (2) Helsingin Kirjamessut 2024 (1) Helsinki Lit (1) Helsinki Noir (1) Henry Veronica (1) Hess Annette (1) Hietala Heikki (1) Hietala Nelli (2) Hietamies Laila (1) Higashino Keigo (2) Hildur (1) Hiltunen Jari Olavi (3) Hiltunen Marja (1) Hiltunen Pekka (1) Himmelroos Teija (1) Hirvisaari Laila (4) Hirvonen Elina (2) Hirvonen Maritta (2) Hogan Ruth (2) Hokkanen Lauri (1) Holmberg Annina (1) Holmerg Annina (1) Hongisto Outi (2) Hoover Colleen (1) Hope Anna (1) Hotakainen Kari (3) Hotti Paula (1) Hoyer Katja (1) Huhtala Jussi (1) huhtikuu2020 (1) huhtikuussa luetut (1) Huhtinen Linda (1) Hurme Juha (1) Hurskainen Antti (1) Huttunen Katriina (2) Hyvinkää Blogistania (1) Hyyti Pekka (3) Hämeen-Anttila Virpi (5) Hänninen Ville (1) Härjegård Karin (2) Härkönen Rebekka (1) Ihonen Essi (1) Iisakkila Eevi (1) Illies Florian (1) Immo Mari (1) Immonen Helena (1) Immonen Marko (1) Inkeri Raakel (1) Irlanti (2) Ishiguro Kazuo: Ole luonani aina (1) Itkonen Juha (2) Iturbe Antonio (1) Itäranta Emmi (1) Itävallan alpit (1) Jaakkola Saana & Swallow John (1) Jacobsen Roy (1) Jahn Veera (1) Jalonen Riitta (1) Jaswal Balli Kaur (1) Jauhiainen Idaa (1) Jensen Jens Henrik (1) Jeppe Niilonpoika (1) Jewell Lisa (1) Joenpelto Eeva (1) Joenpolvi Anu (1) Joensuun kaupunginteatteri (1) Joensuun kirjallisuustapahtuma (1) Jokinen Pauli (1) Jokken rauhan haaste (1) Jon Lars (1) joulu (2) joulukuu2021 (1) Joutjärvi Hillevi (1) Juckes Sarah Ann (1) juhannus (1) Jäntti Raisa (1) Järvi Antti. (1) Jääskeläinen Martta (1) Jääskeläinen Veera (1) Kaarna teatteriesitys Rauma (1) Kakola (1) Kallio Katja (3) Kallioniemi (1) Kang Han (1) Kangas Joel (1) Kankimäki Mia (1) Kanto Anneli (4) Kap Verde (1) Kaskela Markku & Kontio Tomi (1) Kaskinen Anna-Mari (4) Kasten Mona (1) Kaunisto Milja (2) Kaur Jaswal Balli (1) Kauranen Anja (2) Kayode Femi (1) Keckman Eija (2) Keegan Claire (4) Kemppainen Jouni (1) Kennedy Louise (2) Kepler Lars (1) kesakuu2021 (1) Keski-Rauska Riku (1) Keskitalo Joona (2) Keskitalo Joonas (1) kesäkuu (1) kesäkuu 2020 (1) Kettu Katja (1) Kettunen Minna (1) Keys Alicia (1) Khan Vaseem (2) Kilpi Eeva (2) Kilpi Marko (3) Kincaid Jamaica (1) Kinnunen Tommi (4) Kirjahyllyn aarteet 2019 (1) Kirjahyllynaarteet3 (1) Kirjailijapaneeli Rauma (1) kirjailijavierailu (1) kirjailijavieras (1) kirjallisuusilta (1) Kirjankansibingo (2) Kirjasomen joulukalenteri (1) Kirjavia sanoja (1) Kirjojen yö (1) Kivijoki Tuuli (4) Kiviluoto Mikko J. (1) klassikkohaaste (1) Knuuttila Sanna-Leena (1) Koirantähdestä pohjoiseen (1) Koivukari Tapio (4) Kokko Tatu (1) Kokkonen Jussi (1) Koli (1) Konar Affinity (1) Kononen & Kirves (1) Kononen & Piiparinen (1) Kononen Suonna (4) Kontiainen Heli (1) Kontio Tomi (1) Konttinen Riitta (1) Koop Volker (1) Kooste (1) Korhonen Antti (2) Korjaamo Joensuun kaupunginteatteri (1) Korpi Gabriel (3) Kortelainen Anna (3) Koskinen JP (5) Kostet Jenna (7) Kreeta (1) Kreivilä Mira (1) krjabloggajien joulukalenteri (3) Kuisma Hanna-Riikka (3) Kulju Mika (1) Kultanen Pirjo (1) Kunnas Mauri (1) Kurtto Marianna (1) Kuznjetsova Jevhenija (1) Kytömäki Anni (3) Kytömäki Pekka (1) Kähkönen Mika (1) Kähkönen Sirpa (2) Käkelä Tiina (1) Kärki Katja (1) Köngäs Heidi (2) Laakso Leena-Kaisa (1) Laaksonen Mikko (1) Lagercrantz David (2) Lagerlöf Ulrika (1) Lahti Katja (1) Lahtinen Rauno (2) Laiho Samuli (1) Laiho Tommi (3) Laine Eija (2) Laine Matti (1) Laine Pertti (1) Laitila Johanna (1) Lark Sarah (7) Laru & Elomaa (1) Latronico Vincenzo (1) Latvala Riitta S (1) Latvala Taina (1) Launonen Krista (1) Lawhon Ariel (1) Lehtiö Jaana (2) Lemaitre Pierre (3) Lempinen Marja-Leena (3) Lentz Thierry (1) Leskinen Auli (1) Lester Natasha (3) Levin Ira (1) Levola Kari (1) Levy Deborah (1) Liabäck Åsa (1) Lignell Raakel (1) Liksom Rosa (4) Lindgren Minna (2) Linna Martti (1) Linna-Aho Anna-Kaisa (1) Lintunen Maritta (1) Lius Tuomas (1) LNA-kiertue (1) lokakuu (1) lokakuu2020 (1) lokakuu2021 (1) Lucas Rachael (1) Lue Naiselle Ammatti (1) Lue Naiselle Ammatti Norrena (1) Luenaiselleammatti (1) luetut kirjat (1) Lukkari Leena (1) lukumaraton (7) lukumummi Irja (1) lukupiiri (1) lukuvinkkejä (1) lukuvinkkejäsyksy (1) Lundberg Sofis (1) Luoma Emma (1) Luukkonen Ilkka (1) Lyons Annie (2) Läckberg Camilla (2) Lähteenmäki Laura (3) maaliskuu (1) maaliskuu2020 (1) maaliskuu2021 (1) Maarianvaaran kesäteatteri (1) Macintyre Ben (1) Mackintosh Clare: Annoin sinun mennä (1) Makkonen Leo (1) Makkonen Pekka (1) Malila Mikko (1) Malja Ville (1) Malmivaara Laura (2) Malmstedt Tuire (7) Maniraho Ivan (1) Manner Anne (3) Manninen Laura (1) Mansell Jill (1) Marly Michelle (1) marraskuu (2) marraskuu2020 (1) marraskuu2021 (1) Martikainen Tiina (4) Martin-Lugand Agnes (1) Marttila Olli (1) Marttinen Annamari (1) Masala Carlo (1) Matero Kimmo (2) Mattila Tuomas (2) Maula Hanni (1) McEwan Ian (1) McGurl Kathleen (2) McKay Sinclair (1) Medberg Sara (1) Melchor Fernanda (2) Mellanen Pirjo (1) Meloneras (1) Menon Tara (1) Mero Niina (1) Merriman Helena (1) Messina Lynn (1) Metropoliitta Panteleimon (1) Michallon Clémence (1) Miettinen Niina (1) Miller C. L. (1) Minna Canth (1) Mohlin Peter & Nyström Peter (1) Moilanen Anne (1) Moilanen Tuula (1) Montefiore Santa (1) Montefiore Santa & Simon Sebag (3) Montgomery L.M. (1) Moriarty LIane (2) Morris Heather (4) Morton Kate (1) Moyes Jojo (2) Multisilta Jenni (1) Munro Alice (1) Musso Guillaume (1) Mustonen Enni (1) Mustranta Maria (1) Mutikainen Ina (1) Mäkelä Hannu (2) Mäki Merja (2) Mäki Reijo (1) Mäkilä Mirella (1) Määttälä Pirkko (1) Möhkön kesäteatteri (1) Mörttinen Matti (1) Naantalin Kirjajuhlat (1) Naisten Pankki (4) Naisten Pankki Rauma (3) Napolitano Ann (2) Ndiaye Marie (1) Nesbø Jo (1) Nesser Håkan (1) Nesser Håkan: Elävät ja kuolleet Winsfordissa (1) Ng Celeste (1) Nicholls David (1) Nielsen Kaspar Colling (1) Niemi Marjo (1) Nieminen Vesa (1) Niskakangas Tuomas (1) Niskanen Niina (1) Nissinen Camilla (1) Nivukoski Paula (2) Noah Trevor (2) Noronen Paula (1) Norrena Vaula (1) Nousiainen Lasse (1) Nugent Liz (1) Nutti Ella-Maria (1) Nyman Ossi (1) Nyqvist Sanna (1) Nähtävyyksiä (1) O'Farrell Maggie (1) Oates Joyce Carol: Haudankaivajan tytär (1) Obama Michelle (1) Oelhafen von Ingrid (1) Ollikainen Milla (1) Olsson Linda (1) Oma maa (1) Onerva Ulla (1) Oranen Raija (5) Orange Tommy (2) Owens Delia (2) Paajanen Ville (1) Pakarinen Risto (1) Pakkanen Lea ja Santeri (1) Pakkanen Outi (3) Palander Riikka (1) Palviainen Jukka-Pekka (4) parhaatlukukokemukset2018 (1) Pasanen Tiina (1) Patrakka Anu (10) Peltonen Jari (1) Penny Louise (2) Perrin Valérie (1) Pettersson Marjut (1) Piili Martta (1) Piiroinen Suvi (3) Pohjalainen Soili (3) Pohjois-Irlanti (1) Portero Alana S. (1) Portin Anja (1) Posner Gerald L. & Ware John (1) Posner Patricia (1) postaustauko (1) Prose Nita (1) Puikkonen Emma (1) Pulkkinen Lea (1) Pulkkinen Riikka (1) Puonti Kale (6) Putkonen Liina (1) Putro Samuli (1) Puukko Pirjo (2) Päätalo Kalle (2) Pöyliö Sari (1) Quế Mai (1) Quinn Kate (3) Raija Ylönen-Peltonen (1) Railo Tanja (1) Ranin Kirsi (1) Ranne Katriina (1) Rannela Terh (1) Rannela Terhi (2) Ranta Tuula (2) Rantanen Linda (2) Rasi-Koskinen Marisha (1) Ratinen Suvi (2) Rauhala Pauliina (1) Rauma (2) Rauma Iida (2) Rauman kirjasto (1) Rautiainen Petra (1) Reid Taylor Jenkins (1) Reinikka Matti (1) Reittu Ninka (1) Repo Matias (1) Reyes Ana (1) Rider Catherine (1) Riel Ane (1) Riika matkaopas (1) Riley Lucinda (1) Ringland Holly (1) Roos Maarit (1) Ropponen Ville & Sutinen Ville-Juhani (1) Rous Emma (1) Roy Arundhati (2) Rudberg Denise (8) Ruge Eugen (1) Rushton Colin. (1) Ruuska Helena (1) Rydell Anders (1) Rydén Daniel (1) Rytisalo Minna (4) Räinä Jenni (1) Rämö Satu (2) Rönkä Matti (3) Rönnbacka Christian (4) Saarela Tommi (2) Saarto Timo (2) Saatsi Riko (1) Salinger JD (1) Salmi Veera (1) Salminen Anu (1) Salo Elli (1) Salonen Aimo (1) Salovaara Aija (1) Samartin Cecilia (1) Sandberg Riikka (1) Sarenbrant Sofie (1) Sarvilinna Roope (1) Savonlinna (1) Scarry Richard (1) Schaapman Karina (1) Schreck Hanna-Reetta (1) Schulman Alex (2) Seethaler Robert (1) Seierstad Åsne (1) Seilin saari (1) Sendker Jan-Philipp (1) Seppälä Juha (1) Seppänen Liisa (1) Shibli Adania (1) Shirley Valentine Joensuun kaupunginteatteri (1) Sigurðardóttir Yrsa (1) Sillanpää Sami (1) Siltala ja Keskisarja (1) Siltala Sakari (1) Silvennoinen Oula (1) Simola Jussi (1) Simonen Leila (1) Sinervo Helena (1) Siro Juha (1) Skybäck Frida (1) Sköldeman Gustaf (1) Slimani Leïla (1) Smith Zadie (1) Smolar Rony (1) Soiluva Maire (2) Soininen Pirkko (6) Soininen Pirkko: Ellen (1) Somppi Tero (1) Somppi Vesa (1) Soudakova Anna (4) Stalinin lehmät (1) Steen Helena (1) Sten Camilla (1) Stenius Jarkko (1) Straub Emma (1) Strauss Gwen (1) Strout Elizabeth (3) Stuart Douglas (1) Suhonen Pete (1) Sullivan Mark (3) Suomela Laura (1) Supinen Miina (1) Susimetsä U.M. (1) Swan Astrid (1) Swan Karen (3) Swärd Anne (1) Syksyn keltaiset lehdet (1) syyskuu (1) syyskuu2020 (1) syyskuu2021 (1) Taipale Ilkka: Mielisairaalassa (1) Talvitie Eveliina (2) Tammi Kaisa (1) tammikuu2020 (1) tammikuu2021 (1) tammikuu2022 (1) Tamminen Petri (1) Taylor Jodi (1) Teatteri Traktori (1) Teetä Timofejevin kanssa Joensuun kaupunginteatteri (1) Teige Trude (1) Teittinen Paavo (1) Terho Sampo (2) Tervo Jari (1) Tervo Kati (1) Thomas Angie (1) Tiainen Marja-Leena (4) Tikka Marko & Nevala Seija-Leena (1) Tikkanen Tiina Katriina (1) Timander Mattias (1) Toivio Marja (1) Tola Joonatan (1) Tolonen Mai (2) Tonavan risteily (1) Tontti Jarkko (1) Toukokuu2020 (1) Toukokuu2021 (1) Tukholma (1) Tuomainen Antti (1) Tuominen Arttu (6) Tuominen Ilona (1) Tuomola Johanna (4) Tuppurainen Tiina (1) Turpeinen Iida (1) Turun Kirjamessut (3) Turun messut (1) Turunen Heikki (2) Tuukkanen Jari J (1) Tuula: Reuhurinne (1) Tähtinen Rake (4) Täällä Pohjantähden alla (1) Törhönen Lauri (1) Törmälehto Terhi (1) Uris Leon (1) Urquhart Alaine (1) Utran kesäteatteri Jaakko Teppo (1) Utran kesäteatteri Sikaihanaa (1) Utrio Kaari (1) Vaarla Suvi (2) Vadi Urmas (1) Vahter Tauno (1) Vainio-Kurtakko Maria (1) Vala Vera (1) Valkama Heikki (2) Valkama Johanna (1) Valkama Meri (1) Valpy Fiona (1) Valtonen Hilja (1) van de Perre Selma (1) Van Reybrouck (1) Vanhan kirjallisuuden päivät (2) Vares Vesa (2) Vargas Fred (1) Varis Tuula-Liina (2) Vartio Marja-Liisa (1) Vasantola Satu (2) Vehkoo Johanna (1) Vekkeli Pirkko (1) Velling Hanna (1) Venho Johanna (3) Vidgren Anu (1) Vihinen Antti (1) Vilen Ville & Heikkilä Kimmo (1) Villa Mairea (1) Vilna (1) Von Plato Milla (1) Vuola Sinikka (1) Vuori Kristiina (2) Vuori-Kemilä Anne (1) Vuosi2019 (1) vuosi2020 (1) Vuosi2021 (1) Vuosi2022 (1) Vuosi2024 (1) Vuosi2025 (1) Vähäaho Anu (1) Vähäpesola Aino (1) Väisänen Hannu (2) Väisänen Liisa (1) Wagner Tiina (1) Wahe Jussi (1) Walker Alice (1) Walter Jess (1) Weselius Hanna (1) Westman Ina (1) Westover Tara (1) Westö Kjell (1) Whitaker Chris (1) Whitehead Colson (2) Wingate Lisa (3) With Mikko (2) Wittman Robert & Kinney David (1) Wyllie James (1) Ypi Lea (1) Zambra Alejandro (1) Zerán Alia Trabucco (1) Zidan Irene (1)

Pistäydy täälläkin

Pistäydy täälläkin

Näitä blogeja seuraan

  • Kulttuuri kukoistaa -kirjablogi
    Lempeitä dekkareita: R&R: Vainajat vailla armoa; Heidi Airaksinen: Vaarallisia unia
    6 tuntia sitten
  • Tuijata. Kulttuuripohdintoja
    Marja Aarnipuro: Taidekauppias katoaa & Dekkariviikko kirjablogeissa 2026
    10 tuntia sitten
  • Kirsin kirjanurkka
    Pekka Hyyti: Huhtikuun kymmenen päivää
    11 tuntia sitten
  • Hemulin kirjahylly
    Suvi Eriksson: Linnan varjossa
    15 tuntia sitten
  • Tarukirja
    Agatha Christien murhat rikostutkijan silmin
    17 tuntia sitten
  • Tuulevin lukublogi
    Dekkariviikko 2026: Kuolemansairaat rikollisina
    17 tuntia sitten
  • Kirjakaapin kummitus
    Jessica Bull: Kovaonninen hatuntekijä (dekkariviikko)
    17 tuntia sitten
  • Kirjasähkökäyrä
    Bob Mortimer: Avokadohotelli #dekkariviikko
    18 tuntia sitten
  • Amman lukuhetki
    Anu Patrakka: Sydänvaras (Dekkariviikko kirjablogeissa, osa 1)
    18 tuntia sitten
  • Kirjan jos toisenkin
    Kirjoja englanniksi vol 1
    1 päivä sitten
  • Leena Lumi
    Muumi Villit vieraat
    1 päivä sitten
  • Kirjakaapin avain
    Seireenit
    1 päivä sitten
  • Venlan maailma
    Pelataan Paralivesiä osa 2: ensimmäinen päivä Melinossa
    1 päivä sitten
  • Ja kaikkea muuta
    (Luku)päiväkirja : Kuukauden luetut toukokuussa
    1 päivä sitten
  • Unelmien aika
    Jasmine Guillory: Lue minut oikein
    1 päivä sitten
  • Kirjahullun päiväkirja
    Nancy Thayer: Charlotten puutarha
    1 päivä sitten
  • Jokken kirjanurkka
    Ellery Queen: Kenkäparin arvoitus
    1 päivä sitten
  • Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia
    Johanna Adorjánin kirja isovanhemmistaan, kunnes kuolema meidät...
    2 päivää sitten
  • Iltaluvut
    Suosituimmat suomalaiset nuortenkirjat - kesäkuu 2026
    2 päivää sitten
  • Sheferijm - Ajatuksia kirjoista!
    David Albahari: Syötti!
    2 päivää sitten
  • Paperitarha
    6 kesäkuuta
    2 päivää sitten
  • Donna mobilen kirjat
    Lina Wolff: Ruumiit jotka hautasimme
    4 päivää sitten
  • Kartanon kruunaamaton lukija
    Orpolapsen tarina
    4 päivää sitten
  • Lukijatar
    Honoré de Balzac: Pons serkku
    5 päivää sitten
  • Kirjaimia
    Toukokuun 2026 kooste
    1 viikko sitten
  • Kirjahilla
    Toukokooste
    1 viikko sitten
  • Kirjapöllön huhuiluja
    Päivitys Maxton Hall -trilogiaan
    1 viikko sitten
  • Sallan lukupäiväkirja
    Prinssi Harry: Varamies
    1 viikko sitten
  • Jotakin syötäväksi kelvotonta
    Pirjo Kotamäki - Villit linnut olkapäillä
    1 viikko sitten
  • Mrs Karlsson lukee...
    Hyvin sinä pärjäsit! (Näyttelijälegenda Anthony Hopkins muistelee)
    1 viikko sitten
  • Mitä luimme kerran
    Rakkauden työ
    1 viikko sitten
  • Kuristava kirsikka -lukupäiväkirja
    Guillame Musso; Kirjailijoiden salattu elämä
    1 viikko sitten
  • Villasukka kirjahyllyssä
    Sarah Brooks: Harkitsevaisen kulkijan matkaopas Takamaille
    2 viikkoa sitten
  • Ankin kirjablogi
    Leo Tolstoi - Sota ja rauha (1. versio)
    2 viikkoa sitten
  • Kirja hyllyssä
    Jenni Räinä: Veden ajat. Matka läpi muuttuneen maiseman
    2 viikkoa sitten
  • Lumiomena - Kirjoja ja haaveilua
    Elizabeth Strout: Burgessin pojat
    2 viikkoa sitten
  • Uuden edessä
    Fuengirolan matkan muistoja ja alkavan kesän suunnitelmia🍓
    2 viikkoa sitten
  • Marianela Beauty Tips
    LUSH-REPEAT 🦶🏼(Bálsamo para pies)
    3 viikkoa sitten
  • Esmeraldan eetos
    Kevään haju
    5 viikkoa sitten
  • Yöpöydän kirjat
    Blogistanian työryhmä tiedottaa
    1 kuukausi sitten
  • Savannilla
    Egotrippi @ Tavastia, Helsinki
    1 kuukausi sitten
  • Reader, why did I marry him?
    Laura Laakso: Punainen aistikirja
    2 kuukautta sitten
  • kujerruksia
    Lavalta: Pieni Samuraityttö (Suomen Actionteatteri ja Nukketeatteri Sampo)
    3 kuukautta sitten
  • 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä
    Hyvästi Esko ❤️
    3 kuukautta sitten
  • Kuunnellut äänikirjat
    Jo Callaghan: Vain silmänräpäys... Kesken jäi...
    4 kuukautta sitten
  • Nannan kirjakimara
    Yhteisön laitamilta ytimeen ja takaisin – Susanna Åke: Eläjä
    4 kuukautta sitten
  • Kirjan pauloissa
    Arto Paasilinna: Jäniksen vuosi (Klassikkohaaste 22)
    4 kuukautta sitten
  • Luettua elämää
    Herman Melville: Moby Dick eli valkoinen valas
    4 kuukautta sitten
  • Oksan hyllyltä
    Hyllynlämmittäjät 2025 - miten kävi?
    5 kuukautta sitten
  • Eniten minua kiinnostaa tie
    ”Kerran petolintu, aina petolintu” - Hurjan Louhen siivillä
    5 kuukautta sitten
  • Anun ihmeelliset matkat
    Tammelantorin tatuoitua tajunnanvirtaa
    5 kuukautta sitten
  • Hanneles bokparadis
    nu flyttar jag bloggen
    5 kuukautta sitten
  • Tuntematon lukija
    Jane Austen: Järki ja tunteet
    5 kuukautta sitten
  • Sataa valoa
    Väliaikatiedotus
    6 kuukautta sitten
  • Inspiration and Fashion
    Homecoming dresses
    6 kuukautta sitten
  • Lukupino
    Utö - arkisto sadalla kuvalla
    6 kuukautta sitten
  • Buba's World
    So cute Prom dresses
    6 kuukautta sitten
  • Fashion is my Love
    Sequins prom dresses
    7 kuukautta sitten
  • Love fashion, yes
    Split prom dresses
    7 kuukautta sitten
  • Kirjojen keskellä
    M is for Monster
    1 vuosi sitten
  • Ruusun nimi
    Vehka Kurjenmiekka: Jouka Lumisalon Ihastumisoppi
    1 vuosi sitten
  • Kirjojen kauneudesta
    √Mercedes Benz W204 Wiring Diagram ⭐⭐⭐⭐⭐
    1 vuosi sitten
  • Lukuaikaa etsimässä
    Helmet 2024 -kooste
    1 vuosi sitten
  • Sinimarjan matkassa - luettuja kirjoja
    Kunnallispolitiikkaa nuorille
    1 vuosi sitten
  • Luetaanko tämä?
    Kohta on taas Helsingin Kirjamessujen aika
    1 vuosi sitten
  • Mummo matkalla
    Aika aikaansa kutakin sanotaan...
    1 vuosi sitten
  • Sanapisaroita
    Sanapisaroita toivottaa kaikkea hyvää lukijoilleen
    1 vuosi sitten
  • Kirjojen Pyörteissä
    Pienen pieni hippiäinen!
    1 vuosi sitten
  • Lukutuulia
    Katja Kaukonen: Pitkä ikävä
    2 vuotta sitten
  • Luetut kirjat
    Laura Halminen: Upseeri ja vakooja - suomalaisloikkari Emil Vaateri
    2 vuotta sitten
  • Paljon melua kirjoista
    Fredrik Backman: Kiekkokaupunki
    2 vuotta sitten
  • Luetut, lukemattomat
    Ensikertalainen Turun kirjamessuilla
    2 vuotta sitten
  • Kirjailuja
    Maria Lähteenmäki: Punapakolaiset
    2 vuotta sitten
  • Kirjoihin kadonnut
    Ovatko äänikirjat kakkosluokan kirjallisuutta?
    2 vuotta sitten
  • Kirjoja & kikatuksia
    Jonon lyhentämistä: lyhyt arvioita
    3 vuotta sitten
  • Kirjarikas elämäni
    Heini Röyskö: Paratiisin valo
    3 vuotta sitten
  • Valokuvaajan silmin
    ⭐ Universal Power Window Wiring Diagram Cadician S Blog ⭐
    3 vuotta sitten
  • Kirjojen kätkemää
    Missä olen ollut?
    3 vuotta sitten
  • Kirja vieköön!
    KESKEN
    3 vuotta sitten
  • Elämä on ihanaa
    Raisa Omaheimo: Ratkaisuja läskeille
    3 vuotta sitten
  • aina joku kesken
    Aina joku kesken siirtyy Instaan
    3 vuotta sitten
  • Yksi luku vielä...
    Kolmen kuukauden katsaus
    3 vuotta sitten
  • Armon auringossa
    Mutta Jumala
    3 vuotta sitten
  • Kaiken ei tarvitse olla totta
    Clare Mackintosh: Panttivanki (Dekkariviikko 2022)
    3 vuotta sitten
  • Kaikkea kirjasta
    Ennen lintuja
    4 vuotta sitten
  • Sano se kukkasin
    Aikansa elänyt blogi*Kiitos menneistä vuosista...
    4 vuotta sitten
  • Olen lukenut ja luen edelleen
    9/2022: Myrrys - Anniina Mikama
    4 vuotta sitten
  • Sekaisin kirjoista
    Matt Haig - Eevin eläinmaailma
    4 vuotta sitten
  • Todella vaiheessa
    Copycat 2021
    5 vuotta sitten
  • Kirjapyykki
    Uudelleenlukemisen ihanuudesta
    5 vuotta sitten
  • Suvi Kullström
    Lokakuinen kävelykierros puistossa
    5 vuotta sitten
  • Vino pino kirjoja
    Kaikki evoluutiosta
    5 vuotta sitten
  • - valokuvauksellista -
    Keväinen luontokuva
    5 vuotta sitten
  • Hurja Hassu Lukija
    Mitä kertoo vuoden 2019 luetut kirjat
    6 vuotta sitten
  • N A S T Y A D E U T S C H
    Café Society / ФИЛЬМ "СВЕТСКАЯ ЖИЗНЬ" / ОТЗЫВ
    6 vuotta sitten
  • Klassikkojen lumoissa
    Lars von Trier - Antichrist
    6 vuotta sitten
  • Lukuhumua
    Kun mies valitsee true crimea – Harri Gustafsberg ja Heidi Holmavuo: Karhuryhmä
    6 vuotta sitten
  • SANOISSA JA SIVUILLA
    Vuoden 2019 Helmet-haaste kunnialla suoritettu!
    6 vuotta sitten
  • Tuhansia sivuja
    Kunnes jalkasi kantavat
    6 vuotta sitten
  • Hannan kirjokansi
    Aika aikaansa kutakin
    6 vuotta sitten
  •  
    Miten kävi kesän lukusuunnitelmien kanssa? Katsaus Summer bucket listiin
    6 vuotta sitten
  • Rakkaudesta kirjoihin
    Antti Rönkä; Jalat ilmassa
    6 vuotta sitten
  • Kirjojen kamari
    Runollista Eino Leinon ja runon ja suven päivää
    6 vuotta sitten
  • Pieni kirjasto
    Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin
    7 vuotta sitten
  • Yksi pieni lukupäiväkirja
    Helmikuun luetut
    7 vuotta sitten
  • Kaisa Reetta T.
    Niklas Natt och Dag: 1793
    7 vuotta sitten
  • Kaiken voi lukea!
    7 vuotta sitten
  • Satun luetut
    Pikana: Leski, Vieras kartanossa & Rikoksia
    7 vuotta sitten
  • Musteella ja Hopealla
    hey my love, let me tell you this
    7 vuotta sitten
  • Kehräävä Kirjatoukka
    Peter James: Kirottu talo
    8 vuotta sitten
  • Pihin naisen elämää
    Leffa-arviot: Downsizing uuvutti, Solsidan virkisti
    8 vuotta sitten
  • Usva
    Vuoden 2017 luetuista kirjoista
    8 vuotta sitten
  • Into & Vimma!
    Click yourself to Floral Passions!
    9 vuotta sitten
  • SIRJAN TARINAT
Näytä 5 Näytä kaikki

Blogit.fi

Blogit.fi

Sivun näyttöjä yhteensä

Teema: Hento ote. Teeman kuvien tekijä: sndr. Sisällön tarjoaa Blogger.