sunnuntai 21. heinäkuuta 2024

Karin Härjegård: Tuntureita, vohveleita ja sydämenasioita #naistenviikko2024

 

Karin Härjegård: Tuntureita, vohveleita ja sydämenasioita. Sitruuna. 2024. Ruotsinkielinen alkuteos Kallbaderskan bland fjällen. Suomentanut Suvi Koskiniemi. 429 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Niin, mitä oikeastaan haluan? Pidemmällä tähtäimellä? Tästä lähin ja tulevaisuudessa? En tiedä enää mitään. Tulevaisuuteni, joka aina ennen on ollut etukäteen määritelty, suunniteltu, jäsennelty, järjestetty, on nyt täysi sekamelska. Tuntuu kuin elämäni arpakuutiota olisi heitetty ja sen antama numero ja koko muoto olisivat muuttuneet joksikin aivan muuksi kuin aiemmin."

Helena, nelikymppinen opettaja, valmistaa päivällistä ja odottaa miestänsä Martinia kotiin. Heidän on määrä juhlistaa Martinin 48-vuotissyntymäpäivää. Mutta Martinia ei kuulu. Sitten puhelin soi, mutta soittaja ei ole Martin, vaan Pia, Helenan opettajakollega. Kollegan viesti romahduttaa Helenan. Pia kertoo, että Martinilla ja hänellä on ollut suhde jo pari vuotta. Helena ei saata uskoa tätä todeksi. "Onko Martin ollut uskoton? Martin, minun turvani, kallioni. Maailman ainoa ihminen, johon olen luottanut täysin ja kokonaan. En kykene ymmärtämään sitä. Sitä on mahdotonta käsittää."

Avioliiton aikana Helena on tukeutunut täysin Martiniin. Yhdessä he - Helenan ymmärryksen mukaan - ovat tehneet kaiken, sisustaneet talon, teettäneet ison remontin, matkustelleet, päättäneet olla hankkimatta lapsia. Helena on ollut ymmärtäväinen, mm. Martinin kuntosalikäynnit ovat olleet välttämättömiä urheilevalle miehelle. Kaikki saa nyt selityksensä. Mitä tästä eteenpäin? Koulun kevätlukukausi on päättymässä, mutta yhteiseen kotiin Helena ei voi jäädä. Sopivasti vanhempi kollega Sonja kertoo, että hän haluaa vuokrata Tänndalenissa olevan mökkinsä kesäksi. Helena tarttuu tarjoukseen jo siksikin, että seutu on hänelle tuttua lapsuudesta, jolloin hänen perheensä vietti lomia näissä maisemissa. 

Sonjan pienessä ja vaatimattomassa mökissä Helena potee masennusta ja on epätoivoinen. Pettymys Martinia kohtaan on niin valtava, ettei hän jaksa uskoa huomiseen. Pikkuhiljaa hän heräilee synkistä ajatuksistaan ja pohtii omia elämänvalintojaan. Mieleen nousevat myös isosisko Kattiksen kuolema ja kireät suhteet isään ja äitiin. Muistojen myötä tulee suru, joka tuntuu olevan liian suuri kohdattavaksi. Olisiko mahdollista saada suhteet vanhempiin vielä korjatuiksi? Entä onko hän omimmillaan opettajana? Miksi hän on siirtänyt syrjään oman haaveensa vaikkapa ravintolan perustamisesta, koska hänelle ruoanlaitto on harrastuksista rakkain?

Helena tuntee, että kävelyt luonnossa ja tunturipoluilla selventävät ajatuksia. Muuta ajateltavaa Helena saa kohdatessaan vohvelikahvion Louisen, nuoren ja energisen naisen, joka antaa Helenalle mahdollisuuden tuurata vohvelikahviossa. Helena huomaa pitävänsä tästä työstä. Lohtua ja  ymmärrystä antaa myös viisas ja paljon elämää nähnyt Sonja. 

Tässä on mitä mainioin feelgood-kesäkirja. Kirja on viihdyttävä ja sydäntä lämmittävä. Tarina pitää sisällään monenlaisia tunteita, ystävyyttä, surua, tuskaa, lämpöä ja rakkautta. Kyse on itsensä ja uusien alkujen löytämisestä, jolloin ei voi välttyä menneisyyden kipeiden asioiden kohtaamiselta. Helenan tulevaisuus jäi kiinnostamaan, eli jos kirjalle tulee jatko-osa, se menee ilman muuta lukulistalleni. 

Kirja on voittanut Ruotsissa Vuoden feelgood-palkinnon vuonna 2022. Näin tuomaristo sanoi kirjasta:

"Syvästi koskettava tarina, joka täyttää lukijan toivolla ja uskolla uusiin mahdollisuuksiin."

Karin Härjegård asuu tunturimaisemissa Duvedin kylässä Ruotsissa. Kirjoittamisen ohella Härjegård toimii pappina Åressä.


4 kommenttia:

  1. Tämä vaikuttaa kyllä oikein hyvältä vaihtoehdolta niihin hetkiin, kun kaipaa mieltä lämmittävää luettavaa. Tunturitkin houkuttavat tämän pariin mutta en tiedä, miten paljon luonto ja tunturit saavat tarinassa tilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntureiden ja maisemien kauneuden kyllä aisti kirjan sivuilta. Maisemat olivat mieltä rauhoittavia, mutta eivät ne ainakaan minussa matkakuumetta herättäneet. - Mutta kirja tarjoaa mukavaa ja rentouttavaa kesälukemista, jossa viihteellisyyden ohella ratkotaan vakavia avioliitto-ongelmia.

      Poista
  2. Oi! Kuulostaa ihanalta kirjalta! Haluan lukea tän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kiinnostuit! Mukavaa kesälukemista, mutta tartutaan myös raskaisiin aiheisiin.

      Poista