Betina Anton: Mengelen vuodet Etelä-Amerikassa

 

Betina Anton: Mengelen vuodet Etelä-Amerikassa. Minerva 2024. Portugalinkielinen alkuteos A história de Josef Mengele, o médico nazista mais procurado do mundo, que viveu quase vinte anos no Brasil sem nunca ser pego. Portugalista suomentanut Jyrki Lappi-Seppälä. Kansi Emilia Mensalo. 368 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Auschwitzin kokeiden seurauksena Miriam oli saanut vaikeita munuaistulehduksia, joihin antibiootit eivät tehonneet. Lääkärit olivat havainneet, että sisaren munuaiset olivat jääneet kymmenvuotiaan tasolle, ja juuri siinä iässä heitä oli käytetty koekaniineina Mengelen laboratoriossa. Miriamia tutkineet lääkärit eivät pystyneet selittämään ilmiön syytä ja toivoivat siksi hartaasti saavansa käsiinsä tyttöä koskevat keskitysleirin arkistot, jotta voisivat selvittää sairauden aiheuttajan ja pystyisivät kukaties parantamaan sen."

Josef Mengele liittyi SS:ään ( Schutzstaffel) jo vuonna 1938. Hän työskenteli lääkärinä genetiikan ja rodunjalostuksen parissa. Ansiokas toiminta näissä tehtävissä yhdistettynä hänen sokeaan uskollisuuteensa Hitleriä kohtaan, nosti hänet strategiseen asemaan Auschwitzin keskitysleirillä. Tämä "kuoleman enkelinä" tunnettu lääkäri teki raakoja kaksoskokeita Auschwitzissa sekä oli yksi keskitysleirin lääkäreistä, joka valikoi kaasukammioon menijät, kun täpötäydet junat yksi toisensa jälkeen saapuivat keskitysleirille. Arvioidaan, että Mengelen käskyjen myötä Auschwitzissa menehtyi useita satojatuhansia vankeja. Mengelen pesti Auschwitzissa kesti toukokuusta 1943 tammikuuhun 1945.

Toisen maailmansodan päätyttyä pidettiin paljon julkisuutta saanut Nürnbergin oikeudenkäynti, jossa kaksikymmentäkaksi natsijohtajaa tuomittiin. Heistä kaksitoista teloitettiin. Nürnbergissä järjestettiin myös lääkäreiden oikeudenkäynti, mutta Mengele ei ollut syytettynä, koska tuossa vaiheessa häntä ei vielä edes etsitty aktiivisesti. Mutta Mengele ymmärsi, että jossakin vaiheessa häntäkin tultaisiin etsimään ja katsoi parhaimmaksi paeta Saksasta Etelä-Amerikkaan, kuten tekivät myös sadat muut natsit.

Pakomaaksi valikoitui luontevasti Argentiina. Presidentti Juan Domingo Perónilla oli natsisympatioita ja hän otti mielellään natsipakenijat maahansa. Argentiinassa Mengele oli tyytyväinen, elämä oli huoletonta, hän vaurastui, pääsi tekemään tuttavuutta muiden natsien kanssa ja saattoi esiintyä omalla nimellään. Tilanne muuttui, kun Eichman oli löydetty, pidätetty ja teloitettu vuonna 1962. Mengele oli peloissaan ja aivan syystä, hän oli etsittyjen listalla. Siksi hän siirtyi Paraguayhin ja pian sen jälkeen Brasiliaan. Brasiliassa Mengele piileskeli kahdeksantoista vuotta. 

Mengelen etsinnät aktivoituivat 60-luvun loppupuolella. Betina Antonin tutkimuksen mukaan Mengelen kolmenkymmenen Etelä-Amerikassa vietetyn pakovuoden aikana oli vain kaksi tapausta, jolloin vakoilupalvelut olivat todella lähellä saada Mengele vangituksi - yksi Argentiinassa ja toinen Brasiliassa. Mutta Mengele oli onnekas. Omalta perheeltään ja muilta natsitovereilta saatu tuki auttoi Mengelea paljastumasta. Hän oli varuillaan, esimerkiksi identiteetin paljastaminen ei enää ollut mahdollista. Onnekseen hän tapasi Gitta ja Geza Stammerin, jotka toivottivat Mengelen tervetulleeksi perheeseensä. Viimeisen kymmenen vuoden ajan Mengele sai suojaa ja turvaa itävaltalaispariskunnalta Liselotte ja Wolfram Bossertilta.

Liselotte Bossert lastensa ja ystävänsä Mengelen kanssa. (kirjan kuvaliite)

Viimeiset vuotensa Mengele asui yksin pienessä talossa. Kuusikymmentäneljä vuotiaana hän tunsi vanhuuden merkkejä itsessään. Ennen kaikkea Mengele oli yksinäinen. Elämä tuntui ikävältä ja hankalalta. Jatkuva ympäristön tarkkailu oli rasittavaa. Mutta varotoimet auttoivat, Mengelea ei löydetty, vaikka hän oli maailman etsityin sotarikollinen, jonka kiinni jäämiseen johtavista tiedoista luvattiin 2.375.000 dollaria.

Tässä talossa Mengele vietti viimeiset vuotensa. (kirjan kuvaliite)

Mengele hukkui 7.2.1979 uidessaan Bertiogan rannalla. Hänet haudattiin salaa Nossa Senhora do Rosárion hautausmaalle Embuun. Hautauksen hoiti Bossertin pariskunta. Mengele haudattiin väärällä nimellä Wolfgang Gerhard, "jotta kukaan ei saisi selville Mengelen oikeaa henkilöllisyyttä edes tämän kuoleman jälkeen. Tällä ovelalla tempulla hän (Liselotte) harhautti viranomaiset, natsien metsästäjät ja oikeutta hakevat natsien uhrit." Mengelen elämä sai lopullisen päätöksensä vuonna 1985, kun hänen hautansa avattiin ja jäännökset kaivettiin ylös.

Mengelen - Auschwitzin sadistisen murhaajan, moitteettoman natsin ja pahuuden ruumiillistuman -  elämä on historiasta kiinnostuneille jo entuudestaan tuttua. Betina Anton kiinnostui Mengelen pakovuosista, kun kirjailijan opettaja Tante Liselotte oli erotettu koulusta. Syy erottamiselle oli Mengelen suojeleminen. Antonin kirja tuo arvokasta lisätietoa Mengelen selviytymisstrategioista Atlantin toisella puolella. Anton on tutustunut perusteellisesti "kuoleman enkelin" kirjeenvaihtoon ja pystyy vahvistamaan. että Mengelen perhe Saksassa ja erityisesti Rolf-poika olivat tietoisia mm. Mengelen jokaisesta asuinpaikasta ja osoitteesta. Kirja pohjautuu puhtaisiin faktoihin. Anton korostaa, että "esiintyvät repliikit ovat sanasta sanaan peräisin haastatteluista tai virallisista asiakirjoista." Kirjassa on kiinnostava valokuvaliite, joka tukee hyvin tekstiä. Mengelen elämää ovat kuvanneet perusteellisesti ja kiinnostavasti myös Gerald L. Posner & John Ware kirjassaan Josef Mengele. Elämä ja teot. (Minerva 2017).

Mengele poikansa Rolfin kanssa. (kirjan kuvaliite)