Ina Mutikainen: Unohdus

 

Ina Mutikainen: Unohdus. Otava. 2024. Kannen suunnittelu Piia Aho. 319 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Pihassa tuoksui mätä omena, nurmi oli niitä täynnä. Koko aiempi elämä vyöryi pyytämättä yli, käyneen hedelmän haju, joka tunkeutuu sieraimiin, vaikka kuinka yrittäisi hengittää suun kautta. Kaikki ne kerrat, jolloin teki väärin tai häpesi. Ensin tulee yksi, sitten muut seuraavat perässä. Järvellä muistot tihenevät, ja tuntuu hankalalta kiinnittyä yhteen aikaan kerrallaan."

Sonja opiskelee elokuvatieteen laitoksella Taideteollisessa korkeakoulussa Helsingissä. Hän asuu poikaystävänsä Augustin asunnossa, mutta valitettavan usein parin välille tulee nykyisin ikäviä erimielisyyksiä. Vakioaihe on vierailut Sonjan kotipaikkakunnalla Itä-Suomessa. Sonja ei ole koskaan ottanut Augustia mukaansa kotiseudulleen eikä August ole koskaan tavannut Sonjan äitiä. Häntä ei ole sinne kutsuttu tai päästetty, toteaa August. Sonja puolustautuu. "No koska ei siellä ole enää kuin mun äiti, ja äiti on - vähän raskas. Tai erikoinen. Hyvin erikoinen ihminen." Tosin ei Sonjakaan kovin usein vieraile kotonaan. 

Sonjan opinnot ovat loppusuoralla, lopputyö on tekeillä. Kun Sonjalta kysytään lopputyön aiheesta, hän kertoo, että lopputyö on aika kokeellinen, ei mikään dokumentti, paljon arkistomateriaalia ja vähän animaatiota. "Enemmänkin sellainen tutkielma muistin sopimuksenvaraisuudesta." Lopputyön tekemisen ohella Sonja viettää opiskelijaelämää ystävänsä Milenan kanssa ja tekee osa-aikatyötä videovuokraamossa. Työ on kouluttanut Sonjasta todellisen irtokarkkien asiantuntijan.

Sonja puhuu puhelimessa äitinsä kanssa. Äiti vaikuttaa jotenkin sekavalta. Onko äidillä muistisairautta, pohtii Sonja. Hän päättää lähteä käymään kotonaan Itä-Suomessa. Kotona äidin luona lapsuus, isä ja muistot isästä palautuvat mieleen. Yllättäen kohdattu isän sisar Kaarina valottaa lapsuuden muistoja. Kaarina on sairas, hänellä on todettu käänteinen dementia. Tätä sairastava ihminen ei niinkään unohda, vaan muut ihmiset unohtavat hänet.

Rinnakkain Sonjan tarinan kanssa kulkee tarina Elias Leinosta, Helsingin yliopiston dosentista, joka tekee tutkimusta muistista. Muistitutkimushanke, jossa tutkitaan käänteistä dementiaa eli dissosiatiivista hypodementiaa, on venäläisten rahoittama. Tutkimukseen liittyen Eliaksen luo lähetetään Neuvostoliitosta koekaniiniksi nuori poika Leo, jolla on ilmiömäinen muisti. Hankkeessa on tarkoituksena kehittää muistia parantava lääke, mutta jota ei anneta unohduksiin jäävälle sairaalle, vaan hänen omaisilleen.

Nämä kaksi tarinaa etenevät kirjassa rinnakkain, ja on selvää, että jossakin vaiheessa rinnakkaistarinat nivoutuvat toisiinsa. Niin tapahtuukin, ja se tapahtuu hyvin erikoisella tavalla. 

Muisti on kirjan aiheena hyvin ajankohtainen. Muistamisen ja unohtamisen eri muodoista puhutaan paljon. Muisti on hyvin arkipäiväinen asia, ja monia muistiin liittyviä sairauksia on tutkittu. Mutta onko kaikkea, kysyy Mutikainen ja nostaa pohdittavaksi täysin fiktiivisen muistisairauden eli käänteisen dementian. Kirja laittaa lukijan pohtimaan muistin roolia. Pitääkö meidän muistaa kaikki vai miksi muistamme tiettyjä asioita ja unohdamme joitakin? Onko niin, että unohdamme asioita, jotka eivät ole meille tärkeitä tai mieluisia?

Unohdus on Mutikaisen esikoisteos. Kirjaa oli kiinnostava lukea, mutta tarinan edetessä vaadittiin - ainakin minulta - aika paljon tarkkaavaisuutta pysyä mukana tarinan kiemuroissa. Mietinkin, että aika paljon kirjaan on laitettu tarinaa. Ehkä liikaakin. Kenties Sonjan elämä opiskeluineen ja lapsuusmuistoineen olisi ollut riittävä aihe yhdelle kirjalle.

Pidin Mutikaisen kirjoitustyylistä, se on sujuvaa, mutkatonta ja miellyttävää lukea. Odotankin Mutikaiselta lisää kirjoja.