sunnuntai 11. helmikuuta 2024

Keren Blankfeld: Auschwitzin rakastavaiset

Keren Blankfeld: Auschwitzin rakastavaiset. Tositarina mahdottomasta rakkaudesta. Like. 2024. Englanninkielinen alkuteos Lovers in Auschwitz - A True Story. Suomentanut Ari Väntänen. 415 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Varsovalainen David Wisnia toivoi tulevansa ammattilaulajaksi. Mutta toisin kävi. Tuli vuosi 1942. Natsit tappoivat Davidin perheen ja kuljettivat karjavaunussa silloin 17-vuotiaan Davidin Auschwitzin kuolemanleirille. "Raus, Juden, Schweine! Ulos, juutalaissiat!" Jo tuolloin natseilla oli suunnitelmat, että Auschwitzistä tulisi juutalaisten tuhoamisen keskus. "Kaikki ulottuvillamme olevat juutalaiset on hävitettävä tämän sodan aikana", kerrotaan Himmlerin sanoneen. Höss kirjoitti: "Kaasu oli ainoa mahdollinen vaihtoehto, koska valtavien määrien tappaminen ampumalla olisi ollut mahdotonta, ja lisäksi se olisi ollut suunnaton rasite SS-sotilaille, joiden olisi ollut toteltava ampumiskäskyä myös naisten ja lasten kohdalla."  

Leiriolot olivat ala-arvoiset, taudit riehuivat ja vankien kohtelu oli raakaa ja epäinhimillistä. Mutta onneksi natsit tarvitsivat viihdytystä, mm. laulutaitoisia juutalaisia. Davidin kyvyt huomattiin. Natseille lauletut ooppera-aariat pelastivat Davidin. Hän pääsi leiriolosuhteet huomioiden siedettäviin tehtäviin. Hänen tehtävänään oli desinfioida univormuja Saunalla. 

Saunalla David tapasi 25-vuotiaan Zippi Spitzerin, bratislavialaisen graafisen suunnittelijan. Zippi oli nerokas nuori nainen. Hänen kykynsä graafisena suunnittelijana huomattiin, ja natsit antoivat hänelle tehtäväksi laatia leirikaavioita ja pitää nimenhuudon ja leirin tilastoja. "Vuoden 1943 alkuun mennessä hän oli alkanut tehdä kopion jokaisesta kaaviosta, jonka esimiehilleen toi. Zippi kätki ne toimistoonsa siinä toivossa, että niistä olisi vielä hyötyä. Nuo graafit dokumentoivat SS:n rikosten laajuuden." Pian Zippi huomasi, että hänelle tarjoutui mahdollisuus järjestellä joidenkin vankien asemaa ja näin jopa pelastaa monia varmalta kaasukammiokuolemalta. Myöhemmin on arvioitu, että Zippi pelasti järjestelytoimenpiteillään 1600 vangin hengen.

Arviolta helmikuussa 1944 alkoivat Davidin ja Zippin salaiset tapaamiset Saunalla vangeilta takavarikoitujen vaatekasojen keskellä. Nuoret tunsivat heti kiintymystä toisiaan kohtaan. "Yhdessä he eivät olleet enää numeroita, he eivät olleet enää yksin." He lupasivat toisilleen, että jos he selviäisivät sodasta, he tapaisivat Varsovassa. Kun Zippi vapautui, hänellä on selvä suunta, minne mennä: Varsovaan tapaamaan Davidia. Mutta David ei saapunut paikalle. "Zippi oli kärsivällinen. Hän odotti Davidia. Ja odotti. Joka päivä hän odotti. Mutta David ei koskaan tullut." 

Davidin elämä oli saanut toisen suunnan. Hän oli päässyt mukaan voittoisaan amerikkalaiseen 101. divisioonaan, joka osallistui mm. Hitlerin Kotkanpesän tyhjentämiseen. Enemmän kuin mitään muuta David halusi päästä Amerikkaan. Kuin ihmeen kaupalla hän pääsikin New Yorkiin tätiensä luo, jotka olivat kuulleet Davidin nimen New Yorkin radiossa. 

David meni naimisiin ja sai lapsia, mutta hän ei koskaan unohtanut Zippiä. Zippi oli alati hänen ajatuksissaan. David halusi kiihkeästi tavata Zippin ja hän saikin selville, että Zippi asui Yhdysvalloissa aviomiehensä kanssa. Vuonna 1949 tai 1950 David löysi hänet ja he sopivat tapaamispaikan Manhattanille, mutta Zippi ei saapunut tapaamiseen. "Hän etsi kasvoja. Ja odotti. Minuutit kertyivät. Zippi ei koskaan tullut." Kunnes sitten vuonna 2016, kun 72 vuotta oli kulunut ja Zippin loppu oli lähellä, Davidin vahva halu toi heidät yhteen, ja he saattoivat jakaa yhteiset muistot.

Zippi kuoli vuonna vuonna 2018 ja David vuonna 2021. Keren Blankfeld, journalisti ja tutkivaan narratiiviseen tietokirjoittamiseen erikoistunut toimittaja, sai tilaisuuden haastatella Davidia vuonna 2018, mutta Zippiä hän ei koskaan tavannut. Teos on liikuttava ja traaginen kertomus kahden nuoren kohtaamisesta kuolemanleirillä, heidän seurustelustaan, heidän erostaan ja heidän myöhemmästä elämästään. Antisemitismin nousu, natsismi ja holokausti antavat kehyksen Zippin ja Davidin tarinalle.

Kirjailija on tehnyt laajaa ja perusteellista taustatyötä kirjaa varten. Siitä on osoituksena kirjan lopussa oleva kattava lähdeluettelo. Valokuvat ja kartat tukevat kerrontaa erinomaisesti.

6 kommenttia:

  1. Tämä on minulla aivan alkutaipaleella äänikirjana ja vaikuttaa mielenkiintoiselta teokselta. Painettuna kirjana tästä varmaan saisi enemmän irti kuvien ja karttojen avulla, ehkä etsin käsiini opuksenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti toimii äänikirjanakin, mutta hyvät kuvat tukevat tekstiä hyvin. Ja karttakin oli hyvä lisä, näki nuorten kulkemat reitit.

      Poista
  2. Oi, tämä koskettaa. Ehdottomasti luen.

    VastaaPoista
  3. Hurjan kiinnostava kirjavinkki. Kiitos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa kun kiinnostuit. Tässä on moniin muihin Auschwitz-kirjoihin verrattuna hieman erilainen näkökulma.

      Poista