sunnuntai 3. joulukuuta 2023

Lisa Wingate: Kadonneiden rakkaiden kirja

Lisa Wingate: Kadonneiden rakkaiden kirja. Sitruuna. 2023. Englanninkielinen alkuteos The Book of Lost Friends. Suomentanut Elina Salonen. 461 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Sota oli edelleen käynnissä, ihmisiä säntäili sitä pakoon ja me yritimme raapia elantoamme Texasin villistä maaperästä. Minulla ei ollut mitään mahdollisuutta palata etsimään sukulaisiani. Olin lapsi vailla perhettä. Lopulta pakopaikkaamme saapui pohjoisvaltojen sotilaita, jotka ilmoittivat sodan päättyneen Texasissakin ja pakottivat Gossettit lukemaan vapautusjulistuksen ääneen. Me orjat saisimme vastedes mennä minne mielimme."

Wingaten Kadonneiden rakkaiden kirja nojaa historiallisiin faktoihin fiktion keinoin. Tarina vuorottelee kahden aikajanan välillä. Molempien aikajanojen tapahtumat sijoittuvat Augustineen, pieneen Mississippi-joen kaupunkiin Louisianassa. Tapahtumat liittää yhteen Gossettin perhe.   

Louisiana 1875. Sisällissodan päättymisestä on kymmenen vuotta. Kirjan johdatteleva alkuosa on melko pitkä, mutta tarina saa vauhtia, kun kolme nuorta naista lähtee vaaralliselle matkalle kohti Texasia. Lavinia on plantaasin omistajan hemmoteltu perillinen, Juneau Jane on omistajan rakastajattaren vapaana syntynyt tytär, siis Lavinian sisarpuoli, sekä kolmantena on Lavinian entinen orja Hannie Gossett. Nuorten naisten huolenaiheet ja motiivit matkalle lähtöön ovat erilaiset. Plantaasin omistaja on kadonnut jonnekin Texasiin. Tyttäret Lavinia ja Juneau Jane haluavat löytää hänet ja varmistaa taloudellisen asemansa sekä perintönsä, kun taas Hannien toiveena olisi löytää äitinsä ja kahdeksan sisarusta, jotka myytiin ennen orjuuden loppumista eri paikkakunnille Louisianassa ja Texasissa. Hannie ei ole nähnyt heitä kymmeneen vuoteen.

Matka on vaarallinen ja he kohtaavatkin häikäilemättömiä vartijoita ja yhä edelleen voitosta haaveilevia sotilaita. Matkan varrelle osuu kirkko. Seinillä on lehtien Kadonneet rakkaat -ilmoituksia, joissa etsitään kadonneita omaisia. 

Louisiana 1987. Benedetta Silva on valmistunut äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaksi. Hän saa ensimmäisen opettajan paikkansa Augustinesta. Kaupunkilaiset ovat epäluuloisia uutta opettajaa kohtaan. Niin ovat myös oppilaat, joista suurin osa on kaupungin köyhän osan tummaihoisia. Pian Benedetta huomaa, että koulussa on aivan riittämättömät resurssit, henkilökunta on apaattista eikä oppilaita tunnu kiinnostavan mikään muu kuin tuntien häirintä tai poissaolo tunneilta. Benedetta haluaa saada oppilaat kiinnostumaan kaupungin paikallishistoriasta.  

Kuten on odotettavissa, kaksi juonilinjaa yhdistyvät. Tarinoita yhdistää Gossettin perhe. Käy ilmi, että opettaja Benedetta Silva asuu vuokra-asunnossa, joka oli osa Gossettin viljelmää, jossa Hannie aikoinaan asui.

Kadonneiden rakkaiden kirja viestii historian tuntemisen tärkeydestä. Tarinaa kantavat voimakkaat ja sinnikkäät naiset. Kirja tarjoaa kiinnostavan näkökulman orjuuteen USA:n etelävaltioissa. Sisällissodan päätyttyä Kadonneet rakkaat -ilmoituksissa tulee koskettavasti esille toivo saada yhteys kadonneisiin omaisiin, monesti eri paikkoihin myytyihin orjiin. Esimerkiksi näin: 

"Arvoisa toimittaja, etsin tietoa naisesta nimeltä Caroline, joka asui intiaaniterritoriossa cherokee-kansan parissa. Hänet osti John Hawkins -niminen mies tai tunnetummin Kierosilmä-Smith, joka kuljetti hänet Texasiin ja myi edelleen. Carolinen koko perhe kuului Delanoseille, ennen kuin heidät erotettiin toisistaan ja myytiin." Tällaiset ilmoitukset toimivat tuon ajan some-kanavina.

Pidin todella paljon Wingaten edellisestä suomennetusta teoksesta Ennen kuin olimme sinun (Sitruuna 2020) (linkki). Kadonneiden rakkaiden kirjassa on paljon samaa, tarina on surullinen  ja sydäntäsärkevä, mutta on myös täynnä optimismia ja iloa. 

2 kommenttia:

  1. Varmasti hyvä kirja. Minäkin pidin aiemmasta kirjasta. t. Mai/ Kirjasähkökäyrä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tätä, etenkin jos pidit edellisestäkin kirjasta.

      Poista