Iida Rauma: Hävitys. Tapauskertomus. Siltala. 2022. Äänikirjan lukija Karoliina Niskanen. Storytell. 13 t 9 min.
"Et se johtuu siit ryhmähengestä. Ku opet haluu et luokal ois hyvä henki ja siks ne inhoo jos niiden pitäs puuttuu johonki tommoseen ikävään… Perus syntipukkimeininkii. Yhteisö on uhattu, tarvitaan joku uhri… uhri valitaan ja karkotetaan kuolemaan ja yhtäkkii yhteisön on hyvä olla. … Joten täs kohtaa nää koulukiusatut sit tulee niinku kuvaan. Opet tarvii niit et ois joku ulkopuoline jota luokka vois yhessä vihata."Iida Rauman Hävitys. Tapauskertomus sai kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon viime vuonna. Voittajan valitsi piispa Mari Leppänen. Näin Leppänen kiteytti kirjan viestin: ”kirkas, vahva ja vastaansanomaton: suojelkaa lapsia!" Voittajakirjan teemana on koulukiusaaminen. Tässä tapauksessa koulukiusaaminen saa niin rajut mittasuhteet, että syystä voidaan puhua kouluväkivallasta.
Kirjan päähenkilö A työskentelee historian opettajan sijaisena Turussa. Hän ei voi hyvin, hänen on paha olla ja hänellä on selittämättömiä vatsavaivoja. Univaikeuksien vuoksi A juoksee öisin itsensä uuvuksiin pitkin Turun katuja.
A ei voinut hyvin myöskään kouluaikana. 1990-luvulla A, joka oli kotoisin Littoisista, kävi peruskoulun musiikkiluokkaa Kaarinassa. Opettajana oli Anna-Maija eli tuttavallisesti Ansku, joka oli niin sydämellinen ja rakastettava opettaja useimmille oppilaille, mutta ei kaikille, ei A:lle eikä myöskään myöhemmin luokalle tulleelle Iralle. A oli paljon lukenut nuori tyttö, joka tiesi monet asiat paremmin kuin opettaja. Luokassa A toi osaamisensa esille. Tämä ei ollut opettajan mieleen, se kävi opettajan itsetunnolle.
”Taas se tietää”, opettaja Anna-Maija toistelee A:n viitatessa tunnilla ja halutessa tuoda esiin hankkimiaan tietoja. Opettaja väittää hänen olevan ”röyhkeä” ja ”ylimielinen” oppilas, joka pyrkii ”lukeneisuudellaan mitätöimään” opettajaa."
Mitä tekee opettaja? Hän ryhtyi nöyryyttämään ja alistamaan A:ta. Ehkä se oli hänelle helpoin ratkaisu. Hän toisti jatkuvasti, että A teki kaiken väärin. Eikä ollut kysymys siitä, että A olisi ollut laiska. Ei suinkaan, vaan ihan päinvastoin, A teki kaikkensa saadakseen opettajan ja myös muiden oppilaiden hyväksynnän. Miten hän halusikin päästä mukaan bileisiin ja olla jonkun bestis. Mutta ei, luokassa A ei ollut mitään, ei opettajan mielestä eikä oppilaiden mielestä, jotka Ansku oli taitavasti saanut käännytetyksi A:ta vastaan. Tunneilla Ansku lyttäsi A:n ja välitunneilla sen tekivät muut oppilaat, sekä tytöt että pojat. Silloin ei ollut kyse pelkästä huutelusta, haukkumisesta ja huorittelusta, kiusaaminen oli myös fyysistä käsiksi käymistä.
Myöhemmin A käy koulukokemuksiaan läpi Iran kanssa. Ira on kirjoittanut kaksi koulukiusaamista käsittelevää kirjaa ja kolmas on tekeillä. Miten erilaisia tyttöjen kiusaamiskokemukset olivatkaan, A ei luovuttanut millään, Ira puolestaan oli hiljaa ja otti kaiken vaiteliaana vastaan. A ja Ira saattavat olla yksi ja sama henkilö, mutta sen jää lukijan päätettäväksi.
Kirjailija kertoo kirjan olevan autofiktiota eli on kysymys kirjailijan omista kokemuksista. On varmaa, että tällaista kirjaa ei olisi syntynyt, ellei kirjailija olisi todella tuntenut olevansa kiusattu ja ulkopuolinen. Jää ihmetyttämään, missä olivat ne aikuiset, jotka olisivat pitäneet kiusattujen puolta.
Oman osansa A:n pahoinvoinnista saa myös Turku. Niin paljon arvokasta vanhaa on purettu Turussa, historiallisia paikkoja löytyy lähes joka kadulta. Oman osansa saa myös globaalinen ekologinen katastrofi.
Voittiko paras kirja Finlandia-palkinnon, sitä on vaikea sanoa. Mutta sen voi sanoa, että Hävitys. Tapauskertomus on tärkeä kirja. Varmasti kirja herättää pohdittavaa. Jokainen on varmasti yhtä mieltä siitä, että koulukiusaaminen on vakava ilmiö. On kiinnostavaa nähdä, nouseeko Hävityksessä nostetut teemat osaksi yhteiskunnallista keskustelua tai peräti vaaliteemoiksi.
Kirjan päähenkilö A työskentelee historian opettajan sijaisena Turussa. Hän ei voi hyvin, hänen on paha olla ja hänellä on selittämättömiä vatsavaivoja. Univaikeuksien vuoksi A juoksee öisin itsensä uuvuksiin pitkin Turun katuja.
A ei voinut hyvin myöskään kouluaikana. 1990-luvulla A, joka oli kotoisin Littoisista, kävi peruskoulun musiikkiluokkaa Kaarinassa. Opettajana oli Anna-Maija eli tuttavallisesti Ansku, joka oli niin sydämellinen ja rakastettava opettaja useimmille oppilaille, mutta ei kaikille, ei A:lle eikä myöskään myöhemmin luokalle tulleelle Iralle. A oli paljon lukenut nuori tyttö, joka tiesi monet asiat paremmin kuin opettaja. Luokassa A toi osaamisensa esille. Tämä ei ollut opettajan mieleen, se kävi opettajan itsetunnolle.
”Taas se tietää”, opettaja Anna-Maija toistelee A:n viitatessa tunnilla ja halutessa tuoda esiin hankkimiaan tietoja. Opettaja väittää hänen olevan ”röyhkeä” ja ”ylimielinen” oppilas, joka pyrkii ”lukeneisuudellaan mitätöimään” opettajaa."
Mitä tekee opettaja? Hän ryhtyi nöyryyttämään ja alistamaan A:ta. Ehkä se oli hänelle helpoin ratkaisu. Hän toisti jatkuvasti, että A teki kaiken väärin. Eikä ollut kysymys siitä, että A olisi ollut laiska. Ei suinkaan, vaan ihan päinvastoin, A teki kaikkensa saadakseen opettajan ja myös muiden oppilaiden hyväksynnän. Miten hän halusikin päästä mukaan bileisiin ja olla jonkun bestis. Mutta ei, luokassa A ei ollut mitään, ei opettajan mielestä eikä oppilaiden mielestä, jotka Ansku oli taitavasti saanut käännytetyksi A:ta vastaan. Tunneilla Ansku lyttäsi A:n ja välitunneilla sen tekivät muut oppilaat, sekä tytöt että pojat. Silloin ei ollut kyse pelkästä huutelusta, haukkumisesta ja huorittelusta, kiusaaminen oli myös fyysistä käsiksi käymistä.
Myöhemmin A käy koulukokemuksiaan läpi Iran kanssa. Ira on kirjoittanut kaksi koulukiusaamista käsittelevää kirjaa ja kolmas on tekeillä. Miten erilaisia tyttöjen kiusaamiskokemukset olivatkaan, A ei luovuttanut millään, Ira puolestaan oli hiljaa ja otti kaiken vaiteliaana vastaan. A ja Ira saattavat olla yksi ja sama henkilö, mutta sen jää lukijan päätettäväksi.
Kirjailija kertoo kirjan olevan autofiktiota eli on kysymys kirjailijan omista kokemuksista. On varmaa, että tällaista kirjaa ei olisi syntynyt, ellei kirjailija olisi todella tuntenut olevansa kiusattu ja ulkopuolinen. Jää ihmetyttämään, missä olivat ne aikuiset, jotka olisivat pitäneet kiusattujen puolta.
Oman osansa A:n pahoinvoinnista saa myös Turku. Niin paljon arvokasta vanhaa on purettu Turussa, historiallisia paikkoja löytyy lähes joka kadulta. Oman osansa saa myös globaalinen ekologinen katastrofi.
Voittiko paras kirja Finlandia-palkinnon, sitä on vaikea sanoa. Mutta sen voi sanoa, että Hävitys. Tapauskertomus on tärkeä kirja. Varmasti kirja herättää pohdittavaa. Jokainen on varmasti yhtä mieltä siitä, että koulukiusaaminen on vakava ilmiö. On kiinnostavaa nähdä, nouseeko Hävityksessä nostetut teemat osaksi yhteiskunnallista keskustelua tai peräti vaaliteemoiksi.
Koulukiusaamista on kouluissa ollut iät ja ajat ja sitä on käsitelty monissa kirjoissa, mutta tuskin missään kuvaus on ollut niin rajua ja suorastaan vimmaista kuten tässä Rauman kirjassa. Rauma on armoton, kirja järkyttää alusta loppuun. Kieli on taidokasta. Teksti on rytmistä, vahvaa ja hyvin intensiivistä. Onnistuneesti ja luontevasti sujuu Raumalta myös murredialogin kirjoittaminen.
Äänikirjaa oli miellyttävä kuunnella. Kiitos Karoliina Niskaselle. Murrekin sujui erinomaisesti.
Rauman edellinen kirja oli minusta vaikeasti lähestyttävä. Siksi kai olen epäröinyt tarttua tähän uuteen kirjaan, jonka aihe on ilman muuta tärkeä ja vakavasti otettava. Pitäisiköhän vihdoinkin kokeilla Rauman kirjaa äänikirjana, kun murre on kuitenkin minulle tuttua ja kotoista kuunneltavaa?
VastaaPoistaBetween, suosittelen äänikirjaa. Moni on sanonut, että kirja on sellainen pötkökirja, jollaisista minä en tykkää. Äänikirjassa sitä ei huomaa! Ja tuo murre - wow!
PoistaTämä kirja todella sitten vetäisi mukaansa ja oli kaikin puolin tuskallinen matka. Todella hienoa työtä Raumalta. Jostain luin, että kirjan valmiiksi saattaminen oli ollut todella työlästä ja vaikeaa.
VastaaPoistaOliko niin, että Rauma kirjoitti kirjaa kuusi vuotta? Joka tapauksessa todella kauan, mutta varmasti omiin raadollisiin muistoihin uppoaminen ei ole helppoa.
PoistaTaisi tosiaan olla juuri sen 6 vuotta.
PoistaOotan, että pääsen tän lukemaan. Kirjastossa pitkät varausjonot.
VastaaPoistaMonelta suunnalta on kuulunut, että jonot ovat pitkät. Varmasti Finlandia-palkitut aina kiinnostavat ja tässä kirjassa aihe.
PoistaTämä kirja pelottaa. Kiusaaminen on todella ikävää. Omaa CP-vammaista poikaani kiusattiin rajusti. Myös eräs opettaja osallistui kiusaamiseen. Nyt olisi aika puuttua tähän koko yhteiskuntaa riivaavaan kiusaamiskulttuuriin.
VastaaPoistaKiusaaminen on todella ikävää, kuten sanot. Tuntuu jotenkin ihan kummalliselta, miksi asialle ei voi tehdä mitään.
PoistaHyvä katsaus kirjaan, jota en ole lukenut. Ihmetyttää yksi asia. Henkilö on käynyt koulua Kaarinassa ja asuu Littoisissa (joka on Liedon ja Kaarinan alueella) ja on syntynyt 1984 pohtii talojen purkua Turussa. NS. Turun tauti huipentui 1982 kunnallisvaalien jälkeen kun demareista loikattiin kokoomukseen. Sen jälkeen on Turusa puleerattu Rettigin palatsi Ars Nova museoksi kuten Taidemuseo, Teatteri, Wäinö Aaltosen museo. Kakola on uudistettu, Aurajoen ranta on uudistettu. On pelastettu Forum Marinum ja Logomo eli vanhoja tiloja on käytetty uudestaan. 1980-luvulla restauroitiin Mikaelin kirkko, Tuomiokirkon alueelta on poistettu autoliikenne. Uusi kirjastotalo on rakennettu ja viereinen kirjasto säästettiin ...
VastaaPoistaKiitos kommentista. Turkua tuntevana osaat kiinnittää huomiota näihin Turun historia-asioihin. Itse en juuri tunne kaupunkia. Rakennukset vain menivät ohitse. Olisin kaivannut karttaa, että olisin pysynyt mukana.
PoistaSain tämän synttärilahjaksi. Uskon tietäväni täysin, mistä kirjassa puhutaan. Mutta kerronta vaikuttaa selailun perusteella kyllä haastavalta. Vielä en ole lukenut siis. Ymmärrän, että ihan jokainen ei halua lukea tätä kirjaa. Ja todennäköisesti he eivät lue joiden erityisesti pitäisi. Mutta toivon kerronnan olevan sellaista, että tämä uöpoaa minuun kuin veitsi voihin. Tuhotusta Turusta ei ole paljon kirjoitettu, siksikin aloitin itse sellaisen vuonna 2017. Se on yhä kesken, loppusuoralla kuitenkin. Ymmärrän, että tällaisen teoksen kirjoittamisessa kuitenkin menee aikaa. Ja se ajankäyttö myös yleensä näkyy tasossa. Odotan "innolla" Hävityksen lukemista.
VastaaPoistaOnpa kiinnostavaa kuulla, mitä tykkäät tästä. Sinulla on se etu, että tunnet Turkua, eli sen osuuden seuraaminen on helpompaa. Printtikirja kuuluu olevan siinäkin mielessä haasteellinen että se on nk pötkökirja, jollaisista minä en tykkää. Äänikirja sopi minulle paremmin.
PoistaKiitos samoin Suvi!
VastaaPoista