Haslip kertoo Sisi-keisarinnan elämäntarinan

Joan Haslip: Keisarinnan yksinäisyys. Itävallan keisarinna Elisabetin elämäkerta. WSOY. 1970. Englanninkielinen alkuteos The Lonely Empress. Suomentanut Kerttu Piskonen. 444 sivua.

Omasta hyllystä

Sain arvontapalkinnoksi Joan Haslipin kirjan Keisarinnan yksinäisyys Ainolta Sheferijm - Ajatuksia kirjoista -blogista. Kiitos Aino tästä kiinnostavasta kirjasta.

"Harvoin on lasta tervehditty sellaisella ihastuksella kuin kruununprinssi Rudolfia. Ylpeä isä laski ristiäisissä Kultaisen taljan kunniamerkin poikansa kehtoon, ja uskolliset Tyrolin talonpojat olivat riemuissaan kun kuulivat, että Itävallan kruununperijä oli saanut nimensä keisarillisen dynastian perustajan, Tyrolin prinssin Rudolf Habsburgilaisen mukaan. Kaikissa kirkoissa pidettiin kiitosjumalanpalveluksia ja keisari ja keisarinna lähettivät runsaita lahjoja Heiligenblutin kappelille ja muille pyhököille, joissa he olivat vierailleet viime vuosina." (s. 115)

Kirjan keisarinna Elisabet (1837-1898) oli Baijerin herttuatar, Itävallan keisarinna ja Unkarin kuningatar. Häntä kutsuttiin jo nuorena nimellä Sisi. Joissakin elokuvissa ja kirjoissa hänestä käytetään kutsumanimeä Sissi. Sissi-nimeä käytettiin maailmankuulussa itävaltalaisessa Sissi-elokuvatrilogiassa, jonka ohjasi Ernst Marischka vuosina 1955-1957. Elisabetia näytellyt teini-ikäinen Romy Schneider nousi sarjan myötä maailmanmaineeseen. 

"Kuin satuprinsessa!" (s. 65)

Elisabetin vanhemmat olivat Baijerin herttua Maksimilian Joosef ja prinsessa Ludovika. Elisabetin lapsuutta kuvataan onnelliseksi ja huolettomaksi, hän sai uida ja ratsastaa mielinmäärin yhdessä seitsemän sisaruksensa kanssa. Elisabetilla oli vanhempi sisar Helen. Helen oli 19-vuotias, ja juuri sopivassa iässä Itävallan keisarin Frans Joosefin morsiameksi. Mutta niin vain kävi, että Frans Joosef ihastuikin nuoremman sisaren Elisabetin kauneuteen ja halusi tämän vasta 16-vuotiaan tyttösen vaimokseen. Itävaltalaiset olivat haltioissaan saadessaan nuoren kauniin keisarinnan. Wien valmistautui kaikin tavoin vihkiäisiä varten. "Viimeiset viikot Wien oli ollut muurareitten, kirvesmiesten ja rakennustyöläisten hallussa, Wien-joen yli oli rakennettava uusi silta morsiamen virallista kaupunkiintuloa varten, ja rantapenkereille istutettiin palmuja ja eksoottisia pensaita." (s. 59) Avioliitto solmittiin huhtikuussa v. 1854. Paljon Elisabetilla oli opittavaa, jotta olisi hovikelpoinen. Hänen piti oppia muistamaan kaikki Habsburgien perintömaat ja Frans Joosefin keskiaikaiset arvonimet. Ja niitä arvonimiä oli paljon! Hovielämä virallisine tilaisuuksineen oli Elisabetille uutta. Usein hän kokikin hämmentyneisyyttä ja jopa masennusta. Mutta onneksi hänellä oli rakastava aviomies, joka palvoi kaunista vaimoaan.

Keisaripariskunta sai neljä lasta. Ensimmäinen lapsi syntyi v. 1855. Sofia-tytär kuoli 2-vuotiaana. Seuraavakin lapsi oli tyttö. Tärkeää oli synnyttää poika. Paine oli suuri ja sen vuoksi seuraavan raskauden aikana Elisabet tunsi itsensä hermostuneeksi ja ärtyisäksi. Onneksi kolmas lapsi oli poika, joka sai nimen Rudolf. Vaikka Elisabet oli kauan odottanut poikaa, hän ei osoittanut minkäänlaista kiintymystä poikaansa kohtaan. Heidän suhteensa jäi kaukaiseksi, vaikka Rudolf ihaili äitiään yli kaiken. Äitiys ei ylipäänsä kiinnostanut Elisabetia. Sen sijaan arkkiherttuatar, Elisabetin anoppi Sofia oli kiinnostuneempi keisariparin lapsista. Mutta vaikeutena oli, että Elisabet ei tullut lainkaan toimeen anoppinsa kanssa. Sopu heidän välillään syntyi vasta Sofian kuolinvuoteella.

Enemmän kuin lapsistaan Elisabet oli kiinnostunut omasta fyysisestä olemuksestaan, kauniista polveen asti ulottuvista hiuksistaan, ihon heleydestä ja ampiaisvyötärönsä hoikkana pitämisestä. Elisabetin huoneessa olikin mittavat voimistelulaitteet, joita hän käytti säännöllisesti. Päivittäiset ateriat olivat hyvin niukkoja. Keisarinna oli kaunis ja hän tiesi sen. Jotakin halutessaan hän käytti häikäilemättömästi hyväksi kauneuttaan ja naisellista viehätysvoimaansa, koska tiesi, että niitä ominaisuuksia keisari ei voi vastustaa.

Madeira ja Korfu

Elisabet ei viihtynyt Wienissä. Hovin loisto, tanssiaiset ja viralliset illalliset kyllästyttivät ja masensivat häntä. Hän halusi matkustella ja matkusteli yksin, koska keisarilla ei ollut mahdollisuutta irtautua työstään pitkiksi ajoiksi. Ensimmäisen talven Elisabet hoiti terveyttään, lähinnä masennustaan, Madeiralla ja seuraavan Korfulla. Matkustelu nostikin keisarinnan mielialaa - ainakin hetkeksi. Harrastuksista rakkain oli ratsastaminen. Hänestä kehittyi vuosien mittaan taitava ratsastaja.

Eljen Erzsebet!

Kirjassa valotetaan Itävallan ja Euroopan poliittista tilannetta. Itävallan taloudellinen ja myös poliittinen asema oli heikko. Keisarikuntaa uhkasi jopa vararikko. Elisabetia ei valtakunnan eikä Euroopan politiikka juuri kiinnostanut. Ainoana poikkeuksena oli Unkari. Hän jopa aloitti unkarin kielen opiskelut. Perustettiin Itävalta-Unkarin kaksoismonarkia, jossa Unkarilla oli itsehallinto. Vuonna 1867 Frans Joosef ja Elisabet kruunattiin Unkarin kuninkaaksi ja kuningattareksi.

Vuosi 1889 oli Elisabetille murheen vuosi. Kruununprinssi Rudolf teki itsemurhan. Tapahtumien kulku ei koskaan täysin selvinnyt. Tästä lähtien elämänsä loppuun asti Elisabet pukeutui mustiin. Genevessä vuonna 1898 Elisabetin kimppuun hyökkäsi italialainen anarkisti Luigi Lucheni ja iski viilan Elisabetin sydämeen. Tähän iskuun Elisabet kuoli. Hän oli kuollessaan vain 60-vuotias.

Kirja oli kiinnostavaa luettavaa. Elisabetin elämäkerran lisäksi kysymyksessä on hyvä katsaus 1800-luvun lopun Euroopan talouteen ja politiikkaan. Kirjailija on tehnyt hyvää taustatyötä perehtyessään Itävallan ja Euroopan historiaan. Kirjan lopussa on laaja lähdeluettelo.  

Vierailimme Itävallassa kesällä 2019. Yksi käyntikohteistamme oli upea 2000 metriä korkea Schmittenhöhe. Näissä maisemissa keisarinna oli retkeillyt ja  Schmittenhöhenin huipulle on rakennettu hänen muistokseen kaunis kappeli.

Elisabetin kappali

Kappelin sisätiloista

Osallistun kirjalla Main Kirjahyllyn aarteet 3 - haasteeseen.