Paula Havaste: Saarelaislaulu

Paula Havaste: Saarelaislaulu. Gummerus. 2021. 413 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Aamuauringon valo sattui kimaltamaan Maien palmikoista karanneissa kiharoissa, ja kuva oli kuin nykyregiimin unelmasta. Vahva ja hymyilevä nuori nainen kurottelee portin yli kohti tulevaisuutta, ja takana näkyy sievä pihapiiri ruokokattoineen, tupineen ja aittoineen, alkukesän ensimmäiset kukkaset koristavat taustalla näkyvää vinttikaivoa, ja tytön vieressä ystävällinen pihakoira kurkottelee sekin nähdäkseen, mihin tulevaisuus heitä vie." (s. 5)

Saarelaislaulu on päätösjakso Havasteen Saarenmaa-sarjalle. Olen pitänyt todella paljon tästä sarjasta. Sodanjälkeinen Neuvosto-Eesti tarjoaa kiinnostavan, vaikkakin välillä hyvin ahdistavan, tapahtumaympäristön. Uskottavat henkilöhahmot, jotka ovat tulleet sarjan myötä hyvinkin tutuiksi, on rakennettu huolellisesti. 

Saarenmaa-sarja alkaa 40-luvun lopulta, kun sota on ohi, saksalaiset on ajettu pois ja venäläiset ovat puolestaan ottaneet Viron valtaansa. Jo sota on saanut paljon surkeutta aikaiseksi, mutta Neuvostoliiton valta ei lupaa mitään hyvää. Pelko on läsnä kaikissa toimissa. Yöaikaan saapuvia mustia autoja odotetaan pelolla. 

Tässä sarjan neljännessä osassa Saarelaislaulu eletään jo vuotta vuotta 1967. Saarenmaalla majataloa pitävä Vilja on tämänkin kirjan päähenkilö. Viljan aviomies Villem on itseään täynnä oleva, muista piittaamaton puolueen palkitsema runoilija. Heillä on kolme lasta: Meelis, joka on sotaväessä, Merle ja pikkusisko Maie. Viljalla on ollut pitkäaikainen unelma päästä käymään Tallinnassa. Nyt unelma viimeinkin toteutuu, kun Anna-täti on saanut hankituksi hänelle matkustusluvan. Yhdessä Viljan kanssa matkaan lähtevät Viljan tytär Merle ja Aiven poika Vilmar. Nämä nuoret, jotka ovat osoittautuneet ideologisesti valveutuneiksi komsomolilaisiksi, ovat saaneet kunniatehtävän edustaa Eestin Neuvostotasavaltaa Suomen pioneerien kesäleirillä. 

Kaikki kolme lähtevät matkaan jännittynein mielin. Viljan sunnitelmat Tallinnaan tutustumisesta yhdessä Anna-tädin kanssa eivät toteudu. Surullisin mielin Vilja joutuu toteamaan, että entistä energistä, kaikkivoipaa Anna-tätiä ei enää ole. Anna-täti on vanhentunut ja masentunut sekä lisäksi hyvin huolissaan ystävänsä Kaarinin voinnista.

Nuoret matkaavat yhdessä kahden valvojan kanssa laivalla Suomeen ja siellä Hanasaareen. Perillä odottaa vaatimaton telttamajoitus. Puolueen kokouksessa Helsingin Kulttuuritalolla he saavat laulaa vain yhden laulun. Merle tarkkailee valppaasti ideologisia keskusteluja, kun taas Vilmar haluaa tehdä tuttavuutta suomalaisnuorten kanssa. Mutta yllättäen yhtäkkiä nuorille ilmoitetaan, että nyt pitää palata takaisin kotiin. 

"Tällaista tämä neuvostokansalaisen elämä on." (s. 350)

Havaste kuvaa uskottavasti neuvostovallan hallitsemismenetelmiä. Tässä vaiheessa, vuonna 1967, virolaiset ovat olleet neuvostovallan alla jo yli kaksikymmentä vuotta. Kolhoosit ja sovhoosit toimivat, elintaso on noussut. Nykyregiimi toimii, jos neuvostovirkamiehiltä kysytään. Kansalaiset ovat sopeutuneet, ainakin ulkoisesti, vaikka taustalla on yhä pelkoa, epävarmuutta ja jatkuvaa käyttäytymisen kontrollointia. Vaiti täytyy olla, "olla vain leppeä ja hymyilevä, vaaraton ja huomaamaton." (s. 396) Anna-tädin kohtalo osoittaa, ettei edes puolueeseen sitoutumisella ole merkitystä, ellei henkilö ole enää hyödyksi puolueelle. 

Saarenmaalla eletään tiukasti puolueen ohjauksessa, mutta suuremmilla paikkakunnalla, kuten vaikkapa Tartossa, on jo näkyvissä merkkejä neuvostovallan vastustamisesta. Itsenäistymistä saatiin kuitenkin odottaa aina 1980-luvun loppupuolelle saakka. Silloin kaksi miljoonaa ihmistä, jotka vastustivat Neuvostoliiton sortoa ja puolsivat Baltian maiden vapautta, marssivat käsi kädessä 600 kilometrin mittaisena ihmisketjuna tavoitteena kääntää kaikkien Baltian maiden kurssia. Toukokuussa 1990 Neuvosto-Virosta tuli itsenäinen Viron tasavalta.

Tästä se kaikki alkoi 23.8.1989.

"Entinen Merle oli nyt ankara ja hapan." (s. 32)

Saarenmaa-sarja koukuttaa elävillä henkilöhahmoillaan. Ihanan sympaattinen Vilja on ollut suosikkihenkilöni alusta alkaen. Tässä jaksossa on kiinnostavaa tehdä tuttavuutta nuoremman sukupolven edustajien kanssa. Merle on nuori nainen, joka vannoo sosialistisen aatteen ja iskurityöläisten nimeen. Myös Vilmark on ulospäin kunnon komsomolilainen, kaikki leirit ja kaikki opintopiirit läpikäynyt, mutta hänellä kuitenkin on epäilyksensä. Vilmar ymmärtää hyvin, että opintopiireissä on istuttava ja olla ulkoisesti vahva komsomolilainen, "jos aikoi tehdä mitä tahansa tärkeää kuten pyrkiä yliopistoon." (s. 33) Vilmarilla oli ikävä entistä iloista Merleä. "Liian paljon aatetta, liian vähän sydäntä", miettii Vilmar Merlestä. 

Vahva suositukseni tälle historialliselle, kiinnostavalle ja tasapainoiselle sarjalle. Olen iloinen, että menin kirjamessuilla vuonna 2018 kuuntelemaan Paula Havastetta, kun hän kertoi kirjastaan Pronssitähti. Takakannen mukaan Saarelaislaulu päättää sarjan, vaikka mielelläni jatkaisin vielä matkaa Viljan perheen kanssa. Aimmat osat ovat: 

Paula Havaste: Pronssitähti. Gummerus. 2018.

Paula Havaste: Vierashuoneet. Gummerus. 2019. (linkki)

Paula Havaste: Morsiusmalja. Gummerus. 2020. (linkki)

Sampo Terhon kirja Olev Roosin kyyneleet (WSOY 2021) käsittelee myös kiinnostavalla tavalla sodanjälkeistä Neuvosto-Eestiä. (linkki)