Sampo Terhon Olev Roosin kyyneleet äänikirjana

                                                             

Sampo Terho: Olev Roosin kyyneleet. WSOY. 2021. Äänikirja. Lukijana Jarkko Pajunen. 8 t 45 min. Nextory.

Ex-poliitikko Sampo Terho on toiminut Sipilän hallituksen kulttuuriministerinä, Sininen tulevaisuus -puolueen puheenjohtajana ja Helsingin kaupunginvaltuutettuna. Nyt hän on kirjoittanut esikoisromaaninsa Olev Roosin kyyneleet. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Saarenmaalle Neuvosto-Viroon. Elettiin vuotta 1944. Saksalaiset joutuivat vetäytymään pois venäläisten tieltä niin Saarenmaalta kuin muualtakin Virosta. Ennen saksalaisten hyökkäystä Viroon, Viro oli ollut puna-armeijan miehittämä. Saksalaisten tullessa vuonna 1941 ennätettiin jo iloita, että nyt päästiin eroon bolsevikeista. Mutta pian kävi selväksi, että miehittäjä vain vaihtui. Pian vankilat alkoivat täyttyä, ja saksalaiset aloittivat Viron juutalaisten tuhoamisen. 

Vuonna 1944 virolaiset olivat jälleen neuvostovallan alaisia. Arki oli ankeaa ja jatkuvaa pelkoa. Yöaikaan tulevia mustia autoja pelättiin. Niiden tarkoitus oli selvä: joku perheenjäsen tai koko perhe karkotettiin Siperiaan. Venäläistämistoimenpiteet merkitsivät kansalaisten omaisuuden kollektivisointia sekä kolhoosien ja sovhoosien perustamista. 

Vajaa kymmenvuotias Olev elää Sirle-äitinsä ja Urmas-isänsä kanssa Saarenmaalla. Olev on hiljainen ja ujo omissa maailmoissaan elävä poika. Helppo kohde koulukiusaajille. Onnekseen hän löytää kirjat. Hän on innokas lukija, lukee mitä tahansa onnistuu saamaan käsiinsä. Olev on hyvä oppilas ja hän haluaa oppikouluun. Neuvostoyhteiskunta asettaa ehtonsa: oppikouluun päästäkseen on liityttävä Komsomoliin. Äiti ei anna lupaa liittyä. Olevin suru on suunnaton äidin päätöksen takia, mutta siihen on tyytyminen. Koulun jälkeen Olevin tie vie apumieheksi kolhoosiin.

Olevin isä on onneton ihminen. Perheellä on alituisesti rahavaikeuksia, kun isä ei pysty pitämään työpaikkojaan. Pahaa oloaan isä purkaa viinaan ja väkivaltaisuuteen vaimoaan kohtaan. Sitten isä yllättäen katoaa, veivät Siperiaan, sanoo äiti. Olev ja äiti elävät yhdessä, äiti tekee töitä kalasovhoosissa ja Olev kolhoosissa apumiehenä. Vapaa-aikoinaan Olev lukee edelleen.

Kirjassa on paljon historiaa, ensin saksalaismiehitys, sitten Neuvosto-Viro ja lopulta itsenäisyys. Jokainen suuri muutos merkitsi kansalaisten olojen huononemista. Saksalaismiehitys merkitsi juutalaisten totaalista tuhoamista, kun taas Neuvosto-Viro merkitsi todellista köyhyyttä ja ankeaa arkea tavallisille ihmisille sen jälkeen, kun omaisuus oli kollektivisoitu ja ennen kuin sovhoosit ja kolhoosit aloittivat toimintansa. Pikku hiljaa elämä alkoi tasoittua, mutta kauan odotetun itsenäisyyden myötä alkoi sovhoosien ja kolhoosien purkaminen, mikä merkitsi köyhyyttä, työttömyyttä ja ruoan puutetta pitkäksi aikaa. 

Terhon kerronta on kiireetöntä. Hän kirjoittaa sujuvasti ja lukijan on helppo pysyä mukana kirjan tapahtumissa. Päähenkilöä Olevia kohtaan tunnen sympatiaa. Miten Olevin elämä olisi ollut erilaista, jos äiti olisi antanut hänelle luvan liittya Komsomoliin ja Olev olisi päässyt oppikouluun? Uskon, että hänellä olisi ollut lahjoja vaikkapa akateemiseen uraan. Oliko äidillä oman neuvostovihansa perusteella oikeus estää poikansa eteenpäinmeno?

Neuvosto-Viroon sijoittuvat kirjat ovat kiinnostavia. Luin/kuuntelin tätä kirjaa mielelläni. Kirjan runsas sisältö olisi antanut mahdollisuuden vaikkapa useampiosaiseen Olev-sarjaan. Tällaisenään Olevin elämänkaaren kattavana kuvauksena mieleeni tulee Robert Seethalerin upea kirja Kokonainen elämä (Aula & Co. 2020). (linkki) Neuvosto-Virosta, Saarenmaasta ja varmaankin samasta kalasohvoosista kirjoittaa myös Paula Havaste kirjoissaan Pronssitähti (Gummerus 2017) Vierashuoneet (Gummerus 2019), Morsiusmalja (Gummerus 2020) ja uusimmassa osassa Saarelaislaulu (Gummerus 2021).

Terhon kirja on herättänyt paljon mielenkiintoa. Lähes kaikista valtamedioista löytyy arvostelu Terhon kirjasta. Kirja on luettu myös seuraavissa blogeissa: Hemulin kirjahylly ja Kirsin Konttuuri.