Paula Havaste: Vierashuoneet. Gummerus. 2019. 341 sivua.
Omasta hyllystä
"Unelma Virosta elää yhä
vaikka siitä ei puhua saata.
Se muisto on meille syvä ja pyhä
- se koskeehan isänmaata." (s. 338)
Paula Havasten Vierashuoneet on jatkoa vuonna 2018 ilmestyneelle Pronssitähdelle (Gummerus). Pronssitähdessä tutustuimme Viljaan ja Villemiin, nuoreen pariskuntaan, joka asui Villemin kotitilalla. Työnjako oli selvä alusta alkaen, Vilja hoiti talon työt ja Villem kirjoitti. Näin työnjaon kiteytti anoppi: "Sinut on otettu tähän taloon huolehtimaan arjesta, Villem tehköön tärkeämpiä tehtäviä. Hän nimittäin kirjoittaa runoja, niin anoppi oli julistanut." (s. 26)
Tästä asetelmasta Havaste jatkaa Viljan ja Villemin elämän kuvausta. Historiallinen konteksti on kiinnostava, eletään 1950-lukua Saarenmaalla Neuvosto-Virossa. Uusi regiimi hallitsee, kolhoosit ja sovhoosit on perustettu, kaikki on rakennettu uusiksi ja neuvostovirkamiesten mielestä toimiviksi. Monet, myös Viljan anoppi, olivat joutuneet luopumaan paljosta. "Valtavat peltoalat ja metsämaat oli pitänyt luovuttaa uuden regiimin tultua, suuresta karjasta oli jäänyt vain Viiu, yksi emakko ja katras lampaita." (s. 40)
Ei saa näkyä, eikä varsinkaan erottua.
Arkea varjostaa varuillaan olo. On monia asioita, joista ei voi puhua. Ei edes läheisten kanssa. Koskaan ei voi tietää, kuka on vakooja ja ilmiantaja. Aina täytyy olla varuillaan, aina on katsottava ympärilleen, aina on mietittävä, kehen voi luottaa. Kansalaiset muistavat dramaattisia asioita, joita he eivät saisi muistella. mm. sitä, kun sodan loppuvaiheissa asukkaille ystävälliset saksalaiset tapettiin kyläläisten silmien edessä. Mustan auton pihaan tulo tietää aina vaikeuksia. Siperia odottaa yhä monia. Kaikki, mm. metsäveljet, eivät voi hyväksyä uutta regiimiä. Heidän vastarintaliikkeensä jatkoi toimintaansa aina 1950-luvun alkuun saakka.
Monet haaveilivat itsenäisyydestä 1950-luvulla. Itsenäisyyttä saatiin kuitenkin odottaa aina 1980-luvun loppupuolelle saakka. Muistamme varmasti sen, kun kaksi miljoonaa ihmistä, jotka vastustivat Neuvostoliiton sortoa ja puolsivat Baltian maiden vapautta, marssivat käsi kädessä 600 kilometrin mittaisena ihmisketjuna tavoitteena kääntää kaikkien Baltian maiden kurssia. Toukokuussa 1990 Neuvosto-Virosta tuli itsenäinen Viron tasavalta.
Tästä se kaikki alkoi 23.8.1989. |
"Minulla on vahva tunne siitä, että nyt kirja on kohdallaan." (s. 281)
Villem miettii, pohtii ja taipuu noudattamaan tarkastajan ohjeita.
Kiinnostavaa historiaa taitavasti kirjoitettuna
Havaste on kirjoittanut lämminhenkisen kirjan. Kirja oli minulle mieluista luettavaa. Vaikka kirjaa on helppo lukea ja sen lukee nopeasti, se pitää sisällään suuria teemoja. Neuvostovallan diktatuurin ohella kirjassa nousevat esille kysymykset naiseudesta, naisten asemasta, rakkaudesta ja vallankäytöstä. On aina ilo huomata, kun kirjailija on tehnyt hyvää taustatyötä ja tietää, mistä kirjoittaa. Havaste todellakin tuntee Saarenmaan ja Neuvosto-Viron historiaa. Kustantajan sivuilta käy ilmi, että Havaste on viettänyt kesänsä Saarenmaalla jo kymmenen vuoden ajan. Havaste ei alleviivaa neuvostovallan epäkohtia, pikemminkin vain toteaa, että näin se meni silloin 1950-luvulla. Lukija saa sitten tehdä omat johtopäätöksensä.
Pidin Viljasta, joka on herkkä, työteliäs, toisten parasta ajatteleva. Hän nauttii siitä, mikä on mahdollista omassa pihapiirissä, luonnosta, kasvimaasta, saunasta, siisteydestä, lapsesta ja salaa uimisesta. Puutarhan sato ilahduttaa Viljaa. "Hän oli ehtinyt harventaa ajoissa punajuuret, lantut ja kaalitkin, tuhkata ne, ja perunamaakin oli rikkaruohoton. Jopa kessut kasvoivat valtavampina kuin koskaan ennen luvaten uusia kannattavia vaihtokauppoja syyskesän tullen." (s. 255) Havaste kuvaa elävästi Viljan ruoanlaittoa ja yllätys oli huomata, että Viljan majatalon ruokalista löytyy kirjan lopusta. Vierashuoneet on saanut Turun kirjamessuilla Kirja á la Carte -palkinnon.
Vilja on täystyöllistetty talon töissä. Hän tekee työtään valittamatta, mutta joskus on oltava aikaa unelmille. "Kun hän joskus taas ehtisi tekemään kirjailutyötään, hän ei ompelisi yhtäkään vaaleanpunaista ja keltaista ruusua, ei niitä joita sielujen insinöörien maa tarjosi. Kun hän kirjailisi, hän tekisi sen samoissa väreissä kuin kielletyssä lipussa: mustalla pohjalla olisi pelkkiä valkeita mansikankukkia ja sinisiä ruiskukkia. Virolaisia kukkia." (s. 339)
Kirja on luettu mm. seuraavissa blogeissa: Kirjan pauloissa, Sinimarjan matkassa, Kirjojen elämänmullistava taika ja Kirjailuja.
Kirja sopii Main Kirjanhyllyn aarteet 2-haasteeseen sekä Jokken rauhan haasteeseen the Second World War.
Mukavaa viikon jatkoa! |
En ole lukenut Havasten kirjoja, mutta ne vaikuttavat kiinnostavilta. Virosta kertovia ja myös virolaisia kirjoja pitäisi lukea enemmän. Olen lukenut niitä aivan liian vähän!
VastaaPoistaMinuakin kiinnostaa Viro ja Viron historia. Tämä kirja on hyvä lukukokemus siihen tarkoitukseen. Tuli mieleen, että pitäisi lukea myös virolaisia kirjailijoita.
Poista