Minttu Hapuli: Emil

                                    

Minttu Hapuli: Emil. Sitruuna Kustannus. 2021. 328 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Miten helposti hän oli langennut, pettänyt valansa ja itselleen aikoinaan antamansa lupaukset. Toisina hetkinä hän oli ylpeä itsestään, siitä miten paljon hän antoi itsensä nauttia, miten rohkea nainen hän olikaan, sovinnaisesta moraalista vapaa. Hän vahvisti itseään tutuilla mantroilla: elämme vain kerran, ei tämä ole keneltäkään pois, yhden onni lisäisi kaikkien onnea. Kunhan tämä pysyisi salassa, tämä ei loukkaisi ketään." (s. 114)

Minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia Emil-kirjasta. Kirjailijan nimi oli jotenkin tuttu, ilmeisesti somesta, vaikkakaan mitään hänen tekstejään en ole aiemmin lukenut. Hapulilta on ilmestynyt Selibaattipäiväkirjat (Atena 2006), joka on kooste Hapulin verkkoteksteistä. Tarot-tarinat ilmestyi v. 2009. Emil on Hapulin ensimmäinen romaani.

Emil alkaa dekkarimaisesti: Mustajärven rannasta löytyy nuoren miehen ruumis. Ruumiin henkilöllisyys selviää, kyseessä on Emil. Jatkossa ei kuitenkaan keskitytä hukkumiseen liittyviin poliisitutkimuksiin. Hukkumista selvittävät poliisit eivät nouse päärooliin eikä heidän työskentelyään juurikaan kuvata. Sen sijaan kirjassa keskitytään tarkastelemaan Emilin elettyä elämää hänen läheistensä kokemana. 

Elämä ei ole kohdellut lempeästi kirjan henkilöitä. Henkilöiden menneisyydestä löytyy vaikeita tai hyvin vaikeita ihmissuhteita, useimmilta lapsuuden tai nuoruuden ajoilta. Emilin läheisin ystävä jo lapsuuden ajoilta on Isto, jolla on ollut köyhä koti ja joka häpeää äitiään vielä aikuisenakin. Isto tekee kaikkensa taistellakseen Emilin ystävyydestä. Isto tunnustaa, että Emil oli "hänen koko lapsuutensa, nuoruutensa ja aikuisuutensa, tämä yksi ainoa ystävyys." (s. 58) Emil oli Istolle tärkeä, kaikkein tärkein. "Hän oli tottunut luimimaan Emilin katveessa, hyväksynyt aina kaiken osana Emiliä. Hän ei milloinkaan epäillyt ääneen, sanonut Emilille, että tuo on vale, tuo on paskaa, älä jätkä kuvittele ja halluja näe." (s. 295) Iston mukana tapahtumiin tulee mukaan Johanna, kaunis nuori nainen, jolla myös on ollut rankka lapsuus. Johanna oli lapsena huostaanotettuna, kun äiti joutui psykiatriseen hoitoon. Sitten on Elisa, joka kerta kerran jälkeen rakastuu vääränlaisiin miehiin, kuten vaikkapa Marttiin, eläkkeellä olevaan lääkäriin, joka sairastaa Lewyn kappale -tautia. Dementia etenee vauhdilla, mutta Martti haluaa salata sen läheisiltä, mm. Elisalta. Martti ei halua paljastaa sairauttaan edes tyttärelleen Tarulle. 

"Emilin katseeseen hukkui, siihen menetti itsensä." (s. 205)

Sitten oli Emil, kaikki hurmaava kaunis mies, jonka kauneuden kruunasi libanonilaiselta isältä perityt suuret silmät. "Välimerellinen iho, vaaleat hiukset, silmät mustaa samettia - kuin kateutta herättäviä asusteita." (s. 190) Emil oli rocklaulaja, huumediileri ja kahden naisen salarakas. Naiset puolustelivat salasuhdetta itselleen monin tavoin. Salasuhde oli virkistys kaikille osapuolille, sanoi toinen heistä. Oman aviomiehen kanssa jaksoi olla himokkaampi, omat syntivelat tuntuivat maksetuilta, kun aviomies makasi vieressä punakkana aktin jälkeen, "Kaikki olivat nyt onnellisempia, eikö vain?" (s. 190) Mutta ennen kaikkea salainen rakastelu oli yhtä kaikki kivaa ja supermahtavaa. 

Kirjasta ei kehkeytynyt dekkaria, vaikka siinä onkin dekkarimaisia piirteitä. Näin ollen kirja ei koukuta karmealla jännityksellä, vaan elävät henkilöhahmot ovat tämän kirjan ydin. Emilin hukkuminen toimii kirjassa ihmissuhteiden kuvauksen kehyksenä. Kirjan henkilöt kantavat mukanaan historiaansa, lapsuuden kokemuksia ja suhdettaan Emiliin. Menneisyys ei jätä rauhaan, onnellisuutta haetaan kaikin tavoin, vaikkapa salasuhteilla muista läheisistä ihmissuhteista piittaamatta. 

Viihdyin kirjan seurassa hyvin, vaikkakaan salarakkaudet eivät ole minun juttuni, eivät yleensäkään eikä tässäkään kirjassa. Emilin hukkumiseen perustuva juoni on huolellisesti rakennettu, mutta eniten pidin Hapulin elävästä, tuoreesta ja persoonallisesta kirjoitustyylistä. Toivonkin, että saan lukea hänen kirjojaan jatkossakin.

Emil on luettu myös  Leena Lumi -blogissa.