sunnuntai 21. helmikuuta 2021

Jojo Moyes : Tähtien antaja

Jojo Moyes: Tähtien antaja. Gummerus. 2020. Englanninkielinen alkuteos: The Giver of Stars. Suomentanut Heli Naski. Äänikirja. Lukija Mervi Takatalo. 15 tuntia 4 min. Nextory.

Jojo Moyesin teos Kerro minulle jotain hyvää oli huikea menestys vuonna 2015, samoin kuin kirjasta tehty elokuva. Sen jälkeen Moyesin kirjat ovat olleet suosittuja vuosi vuoden jälkeen. Hänen teoksiaan on käännetty 46 kielelle. Monet hänen kirjoistaan ovat nousseet myyntilistojen ykkösiksi. Myös uusin kirja Tähtien antaja oli välitön listaykkönen.

Baileyville, Itä-Kentucky, USA

Tähtien antajan tapahtumat sijoittuvat Baileyvilleen, pieneen kaivospaikkakuntaan Yhdysvaltojen Itä-Kentuckyssa. Eletään 1930-luvun loppua. Englannissa asuva Alice Wright matkaa Baileyvilleen, sulhasensa kotipaikkakunnalle. Alice on tavannut komean Bennett van Clevenin Englannissa ja on nyt valmis aloittamaan uuden elämän uudessa maassa Mrs van Clevenina. Mutta avioliitto ja elämä uudella paikkakunnalla osoittautuvat pettymykseksi. Kyläläiset ovat ennakkoluuloisia ja juoruilevia, Alicen brittiaksentille naureskellaan. Sen kaiken vielä kestäisi, jos kotona saisi rakkautta. Mutta ei, avioelämä ei suju, eikä samassa talossa asuva appiukko helpota avioparin yhteiseloa.

Kiertävä kirjasto

Kun kiertävän kirjaston toiminnan käynnistämiseen etsitään vapaaehtoisia, Alice rohkaistuu ja ilmoittautuu, vaikka tietää, ettei aviomies eikä appiukko sitä hyväksy. Muutama muukin vapaaehtoinen ilmoittautuu mukaan, ja niin saadaan alkuun liikkuvan kirjaston toiminta. Viidestä naisesta tulee tehokas tiimi. Toimintaa johtaa ja organisoi ihastuttava, itseellinen, omia teitään kulkeva Margery. Lisäksi mukana toiminnassa ovat Izzy, Beth ja Sophia. Naiset kulkevat ratsain säästä riippumatta joskus hyvinkin vaikeakulkuisilla vuoristopoluilla. Suurin osa kylän asukkaista ottaa kirjastonaisten palvelut mielellään vastaan, mutta on selvää, että tällainen uusi toiminta kohtaa myös vastarintaa, joskus joku haluaa jopa tarttua aseisiin. 

Pian naiset huomaavat, että he tuovat kirjoillaan iloa, tietoa, viihdettä ja vaihtelua moneen kotiin. Naiset iloitsevat nähdessään, miten lasten lukutaito kohenee, äidit saavat uusia ruokaohjeita ja joskus jopa neuvoja avioelämään, jos he vain rohkenevat pyytää lainaksi sitä tiettyä kirjaa sieltä kirjaston pöytälaatikon kätköistä. Sänkyihin sidottuja sairaita kirjastonaiset ilahduttavat lukemalla heille ääneen. 

Faktaa ja fiktiota

Historialliset lukuromaanit ovat kirjoja, joista pidän. Siksi pidin tästäkin kirjasta todella paljon. Moyes on taitava kirjoittaja, jonka luomat henkilöhahmot ovat eläviä ja tulevat lukijalle tutuiksi. Miten upeita nämä kaikki kirjastonaiset olivatkaan. Erityisellä lämmöllä muistelen Margerya ja Alicea, joiden luonteenlujuus, tahdonvoima ja neuvokkuus saivat ihmeitä aikaiseksi. Amerikkalaisten oikeudenkäyntien ystävänä seurasin mielenkiinnolla kirjan tapahtumien kannalta merkittävää oikeudenkäyntiä. Käy ilmi, että oikeudenkäynnissäkin kirjastonaiset olivat tehokkaita jättäen varjoonsa kalliin asianajajan. 

Monilla kirjassa kuvatuilla asioilla on todellisuuspohjansa. Hevosen selässä kulkeva kirjasto -hanke on todellakin toteutettu Kentuckyssa vuosina 1935-43. Kirjassa nousee esille myös rotukysymys, jota Moyes käsittelee hienovaraisesti sormea heristämättä. Yksi kirjastotiimin naisista on Sophia, värillinen nainen, joka tuntien ja tietäen ihmisten asenteet tarjoutuu työskentelemään kirjastossa salaisena ilta-apuna. 

Toivoisin, että Moyes jatkaa historiallisen viihteen linjalla. Luin (tai siis kuuntelin) tätä niin mielelläni. Vaikka äänikirjalla oli pituutta yli 15 tuntia, olisin toivonut, että kirja ei vielä loppuisi. 

Tämäkin kirja osoitti, miten tärkeitä ja iloa tuottavia kirjat ovat. Lopetin juuri Antonio Iturben Auschwitzin kirjastonhoitajan (postaus tulee myöhemmin). Myös siinä tulee esille, millainen henkinen voima kirjoilla on jopa keskitysleiriolosuhteissa.  

25 kommenttia:

  1. Minäkin pidän kovasti historiallisista romaaneista, tämä kuulostaa todella kivalta. Hyvänmielen kirjat ovat tosi tärkeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen täysin samaa mieltä kanssasi Saila. Uskon, että pidät tästä kirjasta.

      Poista
  2. Kun kuulin, että tämä kirja oli historiallinen, pistin sen heti varaukseen, sillä tykkään tosi paljon historiasta. Moyes on luonut todella upean kertomuksen, josta nousee ylös naisten ja värillisten kokema rasismi tuona aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasinkin postauksesi. Se innosti minua tarttumaan tähän kirjaan. Onneksi, sillä niin hyvä lukukokemus tämä oli.

      Poista
  3. Tänään oli Hesarissa Suvi Aholan artikkeli historiallisista -kotimaisista - viihderomaaneista. Siitä tuli mieleeni nimi, jota en ole nähnyt sen jälkeen kun itse häntä luin joskus 70-luvua. Hän on Barbara Winckelman ja pidin kovasti hänen kerrontatavastaan. Ehkä unohdus johtuu suomenruotsalaisuudesta. Hänen romaanistaan tehtiin 90-luvulla tv-sarja Vihan päivät, että silloin ainakin tuotanto oli esillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypäs tutustua tuohon Aholan artikkeliin. Barbara Winckelman on minulle ihan outo nimi, enkä muista tuota tv-sarjaakaan.

      Poista
  4. Olipa kiva lukea arviosi ja sattui hyvään saumaan. Kiitos♥
    Kirja odottaa lukemista yöpöydällä, eilen hain kirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten hienoa Minttuli. Kerrohan sitten mitä tykkäsit. Vaikka olen kyllä ihan varma, että tykkäät tästä.

      Poista
  5. Jostain syystä en ole lukenut vielä ainuttakaan Jojo Moyesin kirjaa, vaikka monta kertaa olen niitä kaupassa kädessäni pitänyt. Ehkä olisi jo aika.
    Kiitos Benedict Wellsin kirja-arvostelusta, jota lukiessani kiinnostuin kirjasta erityisen paljon.
    Viime aikoina sinulta on tullut monta mielenkiintoista lukuvinkkiä. Kaivoin taas vinkkivihkon esiin, jotta kaupassa/kirjastossa käydessäni tiedän, mitä etsiä. Kiitos sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Between kauniista sanoistasi. Onpa kiva kuulla, että olet saanut hyviä lukuvinkkejä blogistani. Tuo Yksinäisyyden jälkeen oli todella koskettava lukukokemus. Jos et ole aiemmin lukenut Moyesia, suosittelen aloittamaan tästä Tähtien antajasta. Historiallista viihdettä parhaimmillaan.

      Poista
  6. Tämä on kyllä mainio historiallisen romaanin edustaja. Minusta loppupuolella vain oli vähän liikaa sentimentaalisuutta, enkä lopulta pitänyt tästä ihan niin paljon kuin muista lukemistani Moyesin teoksista. Ratsain kiertäviin kirjastonhoitajiin oli kuitenkin kiva tutustua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole lukenut kaikkia Moyesin kirjoja, mutta kyllä tämä meni minulla ykköseksi. Hienon aiheen on Moyes valinnut kirjalleen.

      Poista
  7. Viimeaikoina etsiessäni uutta e-kirjaa luettavaksi, palvelu sanoo minun saattavan pitää tästä Jojo Moyes:n teoksesta. Nyt taitaa olla tämän aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvän suosituksen olet saanut. Varmasti tykkäät.

      Poista
  8. Pitäisiköhän minunkin joskus kokeilla. Moyes tulee tosi taajaan vastaan kirjablogeissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moyes on todella hyvin suosittu kirjailija. Suosittelen nimenomaisesti tätä Tähtien antaja -kirjaa.

      Poista
  9. Todistan kirjojen voimaa, pitivät joskus 15v sitten pään kasassa kun suoritin vapausrangaistusta. hulluksi olisi tullut jos olisi joutunut turvautumaan ns vankitovereihin, heidän suurin kirjallisuushetkensä (suurimmalla osalla) oli Alibin ilmestyminen. Tuli luettua kirjasto liki loppuun, siis että ne kirjat jotka halusin ja monta muutakin. Saattoi mennä kolmisen kymmentä 300 sivuista per kaksi viikkoa...

    ja sitten iloisempaa:
    Mainoskiertueella:
    Aktivoidu, oi runoilija/runonlukija-ystävä, Runotorstai alkaa minun pitämänä uudestaan=) 25.helmikuuta ensimmäinen aihe ja 4.maaliskuuta ensimäinen Runotorstai ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa kuulla, miten tärkeä merkitys kirjoilla on ollut sinulle. Ihana uutinen tuo Runotorstai!

      Poista
  10. Jojo Moyes on kirjoittanut hurjan paljon kirjoja ja on Briteissä ollut jo pitkään suosittu. Hänen vanhemmassa tuotannossaan on myös historiallisia romaaneja eli historiallinen viihde ei ole hänelle uusi suunta. En ole tätä kirjaa lukenut enkä tiedä luenko. Niin paljon julkaistaan kirjoja, että todella ankaralla kädellä pitää karsia. Tässä kyllä tuo kirjastoteema kiinnostaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle oli ihan uutta tämä Moyesin historiallinen näkökulma. Mutta en kyllä ole lukenut koko tuotantoa, mutta tähän kyllä ihastuin.

      Poista
  11. Olen lukenut Jojo Moyesilta useita teoksia. Monessa on käsitelty syvällisiä aiheita, vaikka joskus hieman turhankin kepeästi. Jojo on taitava kirjoittaja ja tämä historiallinen aihe vaikuttaa oikein kutkuttavalta. Kiitos, että esittelit sen, nyt se pääsee sopivassa välissä myös minun kuunteluuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kiinnostuit tästä Kirsi. Olen samaa mieltä, Moyes on taitava kirjoittaja. Ja kun sujuva teksti linkittyy hyvään historialliseen juoneen, on lupaava lukupaketti valmis. Kuten tässä tapauksessa.

      Poista
  12. Olen tätä useaan kertaan mietiskellyt ja pyöritellyt käsissäni, kun Moyesin kirjoja olen mielelläni lukenut. Syystä tai toisesta tämä tarina ei ole oikein minua sytyttänyt, mutta kerrot tästä kyllä kiinnostavasti. Jäänpä harkitsemaan. Kiitos esittelystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen Amma tätä, jos olet lukenut Moyesia aiemminkin. Minusta tämä historiallinen teema kruunasi kirjan.

      Poista
  13. Kiitos kirjavinkeistä! Jojo Moyesit ovat olleet koukuttavia. Täytyykin laittaa tämä listalleni. Lukuisaa kevättä! Tuija

    VastaaPoista