maanantai 15. helmikuuta 2021

Benedict Wells: Yksinäisyyden jälkeen


Benedict Wells: Yksinäisyyden jälkeen. Aula & Co. 2021. Saksankielinen alkuteos Vom Ende der Einsamkeit. Suomentanut Raimo Salminen. Kannen suunnittelu Laura Noponen. 321 s.

Arvostelukappale kustantajalta

"Nuorena minusta tuntui, että vanhempieni kuoleman jälkeen elän toista, väärää elämää. Vielä sisaruksiani kiihkeämmin  halusin tietää, miten paljon lapsuuteni ja nuoruuteni tapahtumat määräsivät millainen olen, ja vasta myöhään ymmärsin, että todellisuudessa vain minä itse olen oman olemassaoloni arkkitehti." (s. 304)

Jules on selvinnyt vakavasta moottoripyöräonnettomuudesta ja on nyt sairaalassa. Vuosi on 2014. Sairaalan  hiljaisuudessa Julesin ajatukset vaeltavat kauemmaksi ja kauemmaksi lapsuuteen, aina 1980-luvun alkuun. Tuohon aikaan Julesin perhe, johon kuului isä, äiti, pojat Jules ja Marty sekä sisko Liz, asui Münchenissä. Jules oli tuolloin 10-vuotias.

"Se mitä ei voi muuttaa." (s. 239)

Lasten vanhemmat lähtevät autolla lomamatkalle Ranskaan lasten jäädessä kotiin. Vanhemmat joutuvat tuhoisaan auto-onnettomuuteen ja kuolevat. Lasten täti laittaa orvoiksi jääneet lapset sisäoppilaitokseen. Kyseessä ei ole eliitti-internaatti, vaan "halpa valtiollinen maaseutuoppilaitos. Se koostui kahdesta harmaasta, paikallisen lyseon tontilla sijaitsevasta rakennuksesta, joissa toisessa oli ruokala. Aamuisin menimme maalaislasten kanssa kouluun, ja iltapäivät ja illat vietimme huoneissamme, läheisen järven rannalla tai jalkapallokentällä." (s. 51)  Kirjan minä-kertoja on Jules, sisaruksista nuorin. Sisäoppilaitoksessa hän joutuu eroon sisaruksistaan. Entisestä vilkkaasta, eloisasta ja itsevarmasta pojasta tulee arka, surullinen ja sulkeutunut, joka elää mielummin menneitä aikoja muistellen. Jules kaipaa erityisesti äitiään. "Minun on niin ikävä häntä", hän toteaa. Äiti oli ollut Julesin turva. "Aina ollessani epävarma olin pyytänyt häneltä neuvoa. Hän oli ollut kompassini." (s. 89) Sen sijaan suhde isään oli jäänyt etäiseksi. "Minä jäin paitsi aivan kaikesta. Keskusteluista, pienistä hetkistä, isän ja pojan välisistä jutuista." (s. 190)

Onnekseen yksinäinen Jules tapaa Alvan. "Alvalla oli kuparinpunaiset hiukset ja sarvisankaiset silmälasit. Ensi näkemältä hänestä syntyi vaikutelma suloisesta, ujosta maalaislapsesta, joka jäljensi opettajan taululle kirjoittamat asiat vihkoihinsa erivärisillä liiduilla. Silti hänestä huokui jotain muutakin." (s. 53) Alvallakin on surunsa, jota hän ei halua jakaa, ei edes Julesin kanssa. Alva ei ole kuin kuka tahansa. Hän on samalla Julesin pelastus, mutta samalla epätoivo. Koulun päätyttyä Alvan ja Julesin tiet eroavat.

Sisarukset kadottavat toisensa lapsuuden jälkeen. He käsittelevät vanhempiensa kuolemaa kukin omalla tavallaan. Jules ei tunnu löytävän päämäärää elämälleen. Hän haluaa olla kirjailija ja hän haluaa olla valokuvaaja, mutta mikään ei oikein suju. Kaunis ja viehättävä Liz, vanhin sisaruksista, ei pysty asettumaan aloilleen eikä pysty solmimaan kestäviä ihmissuhteita. Hän omaksuu itsetuhoisen, lähes maanisen elämäntavan. Älykkö Marty, keskimmäinen sisaruksista, valitsee yksinäisen elämän tietokoneiden seurassa.

"Vaikea lapsuus on kuin näkymätön vihollinen, ajattelin. Koskaan ei tiedä, milloin se iskee." (s. 125)

Pidin kirjasta hyvin paljon. Kirja kuvaa sisarusten selviytymistä suuresta surusta, mutta ennen kaikkea kirja on intensiivinen kuvaus yhden miehen - Julesin - matkasta lapsuuden tragediasta aikuisuuteen. Kirja on koskettava, melankolinen ja samalla myös ahdistava kuvaus lapsuuden traumojen ja surun vaikutuksesta Julesin elämään ja elämässä tehtäviin valintoihin. Suru ei koskaan jätä Julesia, se vain muuttaa muotoaan. Mutta samalla kirja on myös kaunis tarina rakkaudesta ja toivosta. Vuosiin lapsuudesta aikuisuuteen mahtuu tragediaa, onnellisuutta, suuri rakkaus ja suuri menetys. Kirjan loppuratkaisut koskettivat minua syvästi. Liikuttuneena, kyyneleisin silmin luin kirjan viimeisiä lukuja.

Kirjan rakenne ja sujuva kerronta kuljettavat tarinaa varmaotteisesti vuodesta toiseen. Joskin kirjan puolessa välissä kerronnan intensiteetti hieman hiipuu, mutta lähtee uuteen hallittuun nousuun kohti kirjan loppuratkaisuja. Julesin henkilöhahmo tulee lukijalle tutuksi. Lähemmin olisin halunnut tutustua Liziin, joka henkilönä kiinnosti minua ja jonka sydäntäsärkevät elämänvaiheet olivat koskettavaa luettavaa. Wellsin oivaltavat havainnot koskettivat minua, ja sisarukset jäivät elämään mieleeni kauan sen jälkeen kun kirjan viimeinen sivu sulkeutui.

Benedict Wells on sveitsiläis-saksalainen kirjailija, jota pidetään nuoren polven kirjallisena lupauksena. Yksinäisyyden jälkeen on ensimmäinen Wellsiltä suomennettu romaani. Teos voitti ilmestyessään Euroopan unionin kirjallisuuspalkinnon. Kirja on käännetty 37 kielelle ja sitä on myyty noin 1,5 miljoonaa kappaletta. Uskon, että kirja valloittaa myös suomalaisten sydämet. Vaikka ollaan vasta helmikuussa, uskallan veikata, että tässä on yksi tämän vuoden parhaimmista ulkomaisista lukukokemuksista. Raimo Salminen suomentajana on tehnyt erinomaista työtä. Kiitos menee myös Laura Noposelle kauniista kannesta. Kirja ilmestyi 8.2.2021.

"Elämä ei ole nollasummapeliä. Se ei ole meille mitään velkaa, ja asiat menevät niin kuin menevät. Toisinaan oikeudenmukaisesti, niin että kaikki käy järkeen, toisinaan niin epäoikeudenmukaisesti, että asetamme kaiken kyseenalaiseksi. Riisuin kohtalolta naamarin ja löysin sen alta vain sattuman." (s. 271-272)

13 kommenttia:

  1. Vaikuttaa kiinnostavalta, mutta jotenkin juuri nyt en jaksa lukea mitään näin traagista. Pannaan kuitenkin korvan taakse. :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä, tämä on todellakin kiinnostava kirja mutta on hyvä varata aikaa ja lukurauhaa tämän lukemiseen.

    VastaaPoista
  3. Latasin tämän heti padille. Kiitos "myyntipuheesi".

    VastaaPoista
  4. Minäkään en halua lukea nyt mitään surullista. Tähän aikaan tarvitsee jotain vähän etäännyttävää, joten aikalailla hömpällä olen mennyt. Mitä nyt jotain välillä välissä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tässä surullisuutta, mutta on tämä kyllä niin koskettava kirja. Vieläkin niin elävästi mielessä.

      Poista
  5. Hienon kuuloinen kirja, pitääkin laittaa lukulistalle. Ihanaa, että tulee muutakin kuin angloamerikkalaista kirjallisuutta suomeksi (vaikka sitä suunnattomasti rakastankin!), mannereurooppalainen kulttuuri kiehtoo myös moninaisuudessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, eurooppalaisuus on yksi tämän kirjan plussista. Luen mielelläni Saksaan sijoittuvia kirjoja ja nyt lähiaikoina olen lukenut kaksi saksalaista dekkaria. Laita vaan lukulistalle, luulen että sinäkin pidät tästä.

      Poista
  6. Periaatteessa kasvutarinat kyllä kiinnostaa, mutta tämä vaikuttaa todella surulliselta ja ahdistavalta. Sellaisia tarinoita en ole oikein koskaan välittänyt lukea ja nykyään vielä vähemmän. Liikuttuminen kirjasta on hyvä asia, mutta johtuuko se ilosta vai surusta on hurjan iso ero.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, hyvä kasvutarina on, mutta kyllä tämä vetää enemmän sinne surun puolelle. Tähän kirjaan ja omiin tunnelmiini se kävi hyvin.

      Poista
  7. Suurella todennäköisyydellä luen tämän teoksen, viime aikoina on tullut luettua ainakin pari teosta saksalaiselta kielialueelta vuodessa. Usein ne tulee valittua aika randomilla, kun tarjonta suomeksi käännettynä ei ole päätä huimaava.

    Arviosi toki lisää kiinnostusta, ja myös kirjailijan nuori ikä on plussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, yksi kirjan plussista on se, että tämä tulee saksalaiselta kielialueelta. Sieltä tulevia kirjoja on kiva lukea, monet niistä on lisäksi hyvin käännettyjä. Suosittelen tätä sinulle Anu.

      Poista
  8. Tämä esikoinen oli todella iloinen ja kypsänoloinen yllätys, semminkin kun ao. kielialueelta on vähemmän tarjontaa. Ei muuta kuin pitkää ja antoisaa kirjailijanuraa, Wellsissä on paljon potentiaalia!!

    VastaaPoista