Marko Tikka & Seija-Leena Nevala: Kielletyt leikit. Tanssin kieltämisen historia Suomessa 1888-1948. Atena. 2020. 260 sivua.
Omasta hyllystä
"Suomen tanssikieltoa on pidetty poikkeuksellisena ilmiönä sotaakäyvässä maailmassa. Useassa yhteydessä esitetään, ettei vastaavaa täyskieltoa toteutettu missään muualla. Tanssimista kyllä rajoitettiin toisen maailmansodan aikana muun muassa Saksassa ja sen miehittämillä alueilla. Japani kielsi toisen maailmansodan aikana tanssimisen ilman tanssilupaa ravintoloilta ja tanssisaleilta, ja lisenssijärjestelmä oli voimassa aina 2010-luvulle saakka. Kirkollisina juhlapäivinä tanssia on rajoitettu myös rauhan aikana monissa maissa." (s. 9-10)
Sain joululahjaksi toivomani kirjan: Tikan ja Nevalan Kielletyt leikit, joka voitti Tieto-Finlandia-palkinnon viime vuonna. Kirjan aihe, tanssin kieltämisen historia Suomessa, on kiinnostava. Kirja lähtee liikkeelle jo viime vuosisadan lopusta, mutta pääpaino on toisen maailmansodan vuosissa. Tuolloin vuonna 1939 tanssitilaisuuksien järjestäminen kiellettiin Suomessa. On luonnollista, että tällaista suurta päätöstä ei tehdä hetken mielijohteesta eikä kieltoa voi laittaa vain sodan syyksi. Kyllä tanssin kieltämisen syntyhistoria juontaa juurensa jo 1800-luvun loppuvuosilta, jolloin tanssia vastustivat kiivaimmin raittiusliike ja kirkko. Uskonnollisissa kirjoituksissa tanssi luokiteltiin maallisiin paheisiin yhdessä korttipelien ja alkoholinkäytön kanssa.
Kiinnostavaa on, että sisällissodan aikana tanssiin suhtautuminen vaihteli laidasta laitaan sekä punaisten että valkoisten keskuudessa. Molempien joukkojen keskuudessa oli niitä, jotka tanssivat ja yhtälailla myös niitä, jotka kielsivät tanssin. Sisällissodan jälkimainingeissa tanssista innostuttiin entistä enemmän ja 1920-luvun jälkipuoliskolla tanssitilaisuuksien määrä räjähti todelliseen kasvuun. Kaikkialla tanssittiin, niin ravintoloissa kuin urheiluseurojen, ammattiyhdistysten, suojeluskuntien ja työväenyhdistysten järjestämissä iltamissa. Yksi syy tanssiharrastuksen kasvuun oli uusi tanssikulttuuri, "jonka ilmentymäksi nousi termi jazz. Jazz merkitsi suomen kielessä 1920-luvulla monia asioita: tietyntyylistä tanssia ja tanssijoita, joskus jopa uusia paritansseja kokonaisuutena." (s. 51)
Mutta rajoitteita oli tulossa. Evankelisluterilaisen kirkon yleisessä kirkolliskokouksessa vuonna 1933 esitettiin huoli siveellisestä turmelusta ja rikollisuuden kasvusta. Tapainturmeluksesta käytiin kiivasta keskustelua, joka johti siihen, että tanssia alettiin rajoittaa 1930-luvun puolivälissä. Mentiin niin pitkälle, että jotkut kunnat määräsivät nurkkatanssikieltoja, kuten Viipuri, vaikka laulun sanojen mukaan Viipuri tunnettiin kaupunkina, "jossa tanssia sai siellä aina". (s. 105) Vain ensimmäiseen luokkaan kuuluville ravintoloille tanssi sallittiin kahdesti viikolla erillisluvalla. Myös Helsingissä lokakuun alusta alkaen 1935 tanssiminen kiellettiin kaikilta muilta paitsi neljältä ensimmäiseen luokkaan kuuluvalta ravintolalta (Grand, Kämp, Pörssiravintola ja Seurahuone) sekä yhdeltä kesäravintolalta (Kaisaniemi).Toinen maailmansota toi tullessaan tanssikiellon. Valtioneuvoston asetuksella 7.12.1939 tanssiminen kiellettiin. Piti vakavoitua taisteluun, ei saanut ilotella. Tanssiminen oli kevytmielistä, seksuaalisviritteistä ja sankarivainajia häpäisevää. Tätä mieltä oli mm. Suomen vaikutusvaltaisin naisjärjestö Lotta Svärd. Lotat nousivatkin sota-aikana naisihanteeksi, "joka symboloi kansakunnan moraalista ryhtiä niin olemuksensa kuin työnsä kautta". (s. 74) Muita tilaisuuksia sai järjestää sotatoimialueen ulkopuolella. Tanssikieltoa lievennettiin välirauhan aikana, mutta kielto astui uudelleen voimaan jatkosodan alkaessa kesäkuun lopulla 1941. On kiinnostavaa verrata Suomen tanssikieltoa muihin sotaa käyviin maihin. Vastaava tanssikielto oli voimassa ainoastaan natsi-Saksassa, kun taas esimerkiksi Englannissa tanssimisessa ei nähty mitään pahaa. Päinvastoin. "Tanssimusiikki oli briteille yksi keino lisätä sotaakäyvän kansakunnan hyvinvointia, ja tämän hyvinvoinnin oleellinen osatekijä oli tanssiminen." (s. 128) Suomessa, missä tanssiminen ei ollut sallittua, tanssimisesta rangaistiin. On arvioitu, että noin 15 000 suomalaista rangaistiin tanssimisesta, suurin osa sakkoihin ja muutama peräti vankilaan. Kaksi henkilöä kuoli poliisiratsioissa. Mutta oli selvää, että kansa halusi tanssia kielloista huolimatta. Tanssittiin sellaisissa paikoissa, jotka olivat virkamiesten katseilta piilossa, esimerkiksi tasaisilla kankailla, kedoilla, heinäladoissa, tyhjissä parakeissa ja hylätyissä rakennuksissa.
Suomessa on aina ollut taustalla tietty konservatiivisuus. Tulemme aina jäljessä muita Pohjoismaita.
VastaaPoistaSuomessa luterilaisella kirkolla on ollut poikkeuksellisen vahva rooli myös lainsäädäntöön. Se selittää osittain suomalaista tanssikieltoa.
PoistaOnpa tosiaan kiinnostavaa. Meillä ollaan oltu vakavia, ja tavallaan tämä sama vakavuus on kulttuurissamme edelleen. Kun toisaalta tanssi voitaisiin nähdä myös tarpeellisena henkireikänä, niin kuin tuossa kerrotkin Britannian tapauksen. Vaikuttaa hyvin kiinnostavalta, avautuu uusia asioita, joista en tiennyt.
VastaaPoistaKiva kun kirja kiinnostaa sinuakin. Minulle avautui moni uusi asia historiastamme tämän kirjan kautta. Kiinnostava kirja!
PoistaTämä kirja on lukulistalla. Aihepiiri kiinnostaa kovasti jo sen vuoksi, että mieheni on ex-kilpatanssija, tuomari ja tanssin opettaja. Ja tanssii edelleen hyvin. Olen aina tykännyt tanssia ja se on todella hyvä liikuntamuoto. Lisäksi se on hauskaa.
VastaaPoistaMai, ihan ilman muuta ota tämä lukulistalle, varsinkin kun tanssilla on niin vahva asema perheessäsi.
PoistaTämä oli tosiaan kiinostava kirja. Ennen tämän lukemista olin ollut siinä käsityksessä, että tanssit oli kielletty lähinnä sodan vuoksi. Ajatus naisten siveyden vartioinnista tanssikiellon avulla huvittaa ja suututtaa.
VastaaPoistaNuorena aikuisten tarinat salatansseista olivat jännittävää kuultavaa.
Kyllä minullekin avautui moni asia tämän kirjan myötä. Kiinnostava kurkistus historiaan.
PoistaKirja kuulostaa kulttuurihistoriallisesti kiinnostavalta, vaikka tanssiminen ei minua mitenkään kiinnostakaan.
VastaaPoistaEn minäkään ole mikään tanssi-ihminen, mutta mielelläni luin tämän. Hienosti tekijät linkittivät tanssin osaksi Suomen historiaa.
PoistaMielenkiintoinen aihe. Kun Nasima Razmyar piti puhettaan Finlandia-tv-lähetyksessä ja sanoi, että kirjan teema sivuaa hänenkin elämäänsä, olin varma, että Mitä tiedämme terrorismista on voittaja. No ei ollut.
VastaaPoistaMuistan, kun erästä sukulaistätiä (s.1910) kuvattiin, että hän oli ollut "sellainen jazz-tyttö", ja annettiin ymmärtää, että tämä ei ollut positiivinen arvio. En silloin ymmärtänyt, mitä sillä tarkoitettiin. Kaikki isovanhempani ovat tavanneet toisensa tansseissa, joissa ilmeisesti käytiin 1920-30-luvulla niin usein kuin mahdollista. Mummoni kertoi, kuinka Dallape oli ollut tansseissa soittamassa.
Ymmärrän hyvin, että juuri nyt ei ole terveellistä tanssia, mutta muina aikoina on vaikea ymmärtään tanssimisen kieltoa.
Kiva, kun sinulla on muistoja ja tietoja isovanhempiesi tanssikäynneistä. Tämä jo varmasti antaa kiinnostavan näkökulman, kun lukee tätä kirjaa. Dallape oli iso nimi!
PoistaOlen jo kuullut tästä kirjasta sen verran paljon, että tuntuu jo, että olisin jo lukenut sen. Jonkin verran olen lueskellut/tutkiskellut 20-30-lukujen ravintolaelämästä (ennen ja jälkeen kieltolain) ja tämä teos tuntuu loogiselta jatkumolta, jota varmastikaan ei ole paljoa tutkittu.
VastaaPoistaKun mietin omien isovanhempien nuoruutta, niin en ole varma, ehtivätkö he pahemmin kokea tanssilavakulttuuria. Tanssikielto on varmasti muokannut yhden sukupolven kokemusta, ja myös suhdetta musiikkiin.
Minulle tämä tanssimaailma oli ihan uutta. Ravintolaelämä kuuluu luontevasti yhteen tanssiharrastuksen kanssa. Minua harmittaa, kun en ennättänyt äitini kanssa jutella tanssiharrastuksessa. - Äitini on vielä elossa mutta ei pysty enää keskustelemaan.
PoistaItse olen tanssiperheestä, meillä on aina tanssittu innokkaasti. Selailinkin tätä kirjaa joululahjaostoksilla, mutta päädyin johonkin muuhun sitten kuitenkin.
VastaaPoistaNykypäivän mittapuulla tuntuu vaikealta ymmärtää kiellon taustoja, ja sitten toisaalta ei kuitenkaan. Tanssipaikoilla syntyi erilaisia lieveilmiöitä, ja on tavallaan loogista, että niitä yritettiin suitsia. Mutta sitten toisaalta, eihän jonkin asian kieltäminen vie ihmisiltä pois heidän halujaan ja tarpeitaan.
Vaikka toisaalta tanssikielto tuntui vieraalta, on siinä minusta nähtävissä suora linja tähän päivään. Kun ravitsemusliikkeiden aukiolo- ja anniskeluaikoja on koronan vuoksi säädelty, on julkisessa keskustelussa samantyyppistä tuomitsevuutta. En siis kiellä, etteivätkö rajoitukset olisi paikallaan koronan leviämisen ehkäisemiseksi, mutta puhuminen arvottavaan sävyyn kuppiloista yms. osoittaa minusta samaa henkeä kuin sota-aikainen suhtautuminen tanssiin. Kriisin hetkellä on hauskanpito on kiellettyä ja vie kansakunnan perikatoon.
Hyvää pohdintaa Amma. Palkintotilaisuudessa kirjailijat vertasivatkin tanssikiellon aikaa näihin korona-ajan rajoituksiin. Ja paljonhan siinä on yhtäläisyyksiä. Ehkä lievemmät rajoitukset olisivat riittäneet niin sota-aikana kuin tänäänkin.
PoistaAnneli A, samaa mieltä.
PoistaVankeudet ja sakkosummat olivat järkyttäviä!
Tämä on kyllä kiinnostava kirja, hyvä että tähän aiheeseen on haluttu tarttua. Ymmärrän tavallaan sen näkökulman paheellisesta siveettömyydestä, mutta ymmärrän hyvin myös brittien (ja amerikkalaisten!) näkemyksen elämän piristäjänä vaikeina aikoina. Sodan ja tanssimisen yhdistelmästä itselleni tuleekin mieleen elokuvat joissa letkeät solttupojat, juurikin ne amerikkalaiset, joraavat oikein kunnolla (jivea ja mikä se oli, jitterbug tjs?). Ja jos sen ajan tansseja pidettiin turmelukseen johdattelevina niin mitähän ne olisi tuumineet lambadasta 😂
VastaaPoistaElokuvissa näkee brittien ja amerikkalaisten sotilaiden ja myös siviilien tanssimista ja muutakin hauskanpitoa sodan aikana. Me olemme tainneet olla liian tiukan luterialaisuuden kulttuurin alaisuudessa. En tiedä, miksi sellaista nuhteessa elämistä pidettiin hyvänä.
VastaaPoistaSain kirjan juuri luettua.Olin kuullut Seija-Leenan luennon kirjasta Laikussa Tampereella syksyllä 2020.
VastaaPoistaMarko Tikka taas on tuttu Seminola-orkesterista ja MT tuntee suomalaisten iskelmien historiaa tosi hyvin.
Kirja oli taatusti rankin historiakuvaus viime vuosidalta.Puritismi ja tekopyhyys pisti vihaksi ainakin minun sielun.Suomen kansa ei ole henkistä, vain ahdasmielistä.Raamattua on käytetty pelotteluun ja tuomitsemiseen.Jeesuksen opetuksia ei ole ymmärretty.Onneksi en kuulu luterilaiseen kirkkoon.Erosin lukion jälkeen.Uskoa voi muutenkin.Ennenkaikkea Suomessa ei ymmärretty nuorisoa, vaikka kaikki ovat olleet nuoria.Olen eläkkeelä opettajan työstä ja omasta 60-luvun nuoruudesta minulla on päiväkirjat tallella.Omat tanssini alkoivat stadissa 1966 nuorten sunnuntaitantsuissa huopatossut jalassa.Siitä asti olen tanssinut, viimeksi maaliskuussa 2020 ennen koronaa.Suosittelen kirjaa...odotin monta kuukautta kirjaston jonossa.