sunnuntai 7. kesäkuuta 2020

Alex Schulman: Polta nämä kirjeet



Alex Schulman: Polta nämä kirjeet. Nemo. 2020. Käännös: Jaana Nikula. Lukija Kuisma Eskola. Kesto 6 t 47 min. Supla. 

Polta nämä kirjeet on sekä sukutarina että rakkaustarina. Ehkä enemmän rakkaustarina. Voimakkailla tunteilla ladattu kirja on kaikessa dramaattisuudessaan hyvin koskettava, hyvin lähelle tuleva. Olen varma, että kirjan tunnelma säilyy lukijan mielessä vielä kauan kirjan kansien sulkeuduttua.

Kirjassa liikutaan kolmessa aikatasossa. Ensimmäisessä tasossa eletään tätä päivää, toisessa vuotta 1988 ja kolmannessa palataan ajassa taaksepäin, aina vuoteen 1932, tapahtumien käännekohtaan. Tarina alkaa tästä päivästä. Alex Schulman, ruotsalainen kirjailija ja kulttuuripersoona, ymmärtää, että hänen perheensä ei voi hyvin ja hän ymmärtää myös sen, että syy on hänessä itsessään. Hän ei pysty hallitsemaan omaa käytöstään, hän raivostuu ja menettää malttinsa pienistäkin asioista. Hänen yllätyksellisen käyttäytymisensä vuoksi perhe on jatkuvasti varuillaan. Tyttären silmissä isä näkee pelon. Uusi, viisas terapeutti johdattaa Alexin sukutaustojensa tutkimiseen. Ehkäpä käyttäytymismallit periytyvät sukupolvelta toiselle, pohtii Alex ryhtyessään avaamaan äidin puoleisen sukunsa historiaa. Alex tutkii sukuun liittyviä asiakirjoja - kirjoja, kortteja, kirjeitä, päiväkirjoja - ja osoittautuu, että kaikki tiet vievät tavalla tai toisella Sven Stolpeen, Alexin isoisään, kirjailijaan ja aikansa todelliseen kulttuurihenkilöön. Alexin huomiota kiinnittää se, että kaikissa Sven Stolpen kirjoissa esiintyy mies ja nainen. Mies on uskollinen ja nainen on petollinen huora. 

Alex ei aiemmin ole tutustunut isoisänsä kirjalliseen tuotantoon. Nyt kirjat ja isoisän muistiinpanot vievät Alexin mennessään ja hän käyttää kaiken vapaa-aikansa lukemiseen. Ja näin historia avautuu Alexille. Kaikki kulminoituu kesään 1932 ja salaperäisiin nimikirjaimiin OL. 

Sven ja Karin viettävät kesää 1932 Sigtuna-säätiössä. Sven on tuolloin 27-vuotias ja kaunis Karen-vaimo, Alexin isoäti, 25-vuotias. Sigtuna-säätiössä kesää viettää myös Olof Lagercrantz, kirjailija hänkin. Olof ja Karin tapaavat sattumalta. Viattomat molempia innostavat keskustelut johtavat yhä rohkeimpiin tapaamisiin ja niiden myötä rakkaussuhteeseen. Kaunis herkkä suhde, jossa on mukana intohimoa, syvää kiintymystä, nauramista, iloa ja toisen kunnioittamista, kestää vain viikon. Tuon viikon ajan Karin on onnellinen. Tällaista onnellisuutta hän ei voi kokea Svenin kanssa, jonka käytös avioliiton solmimisen myötä on saanut yllätyksellisiä piirteitä. Svenistä on tullut Karinin käytöstä kontrolloiva, uhkaileva ja äärettömän mustasukkainen.

Luonnollisesti Sven saa selville rakkaussuhteen. Sekä Karin että Olof haluavat jatkaa rakkaussuhdettaan, mutta Karin ei pysty irrottautumaan narsistisesta Svenistä. Svenin käyttäytymisessä peilautuvat tyypilliset narsistin piirteet, hän on mustasukkainen, pitkävihainen, ei koe sääliä eikä empatiaa, peittää heikkoutensa väkivaltaan ja on taitava näytellessään katuvaa. Karin on Svenille huora koko loppuelämän ajan. Olofin rakkaus Karinia kohtaan kestää kauan. Kirjeet kulkevat Karinin luo,vaikka vastauksia ei tulekaan. Olof kuljettaa Karinia kirjoissaan milloin ruusuna, milloin madonnana, ei koskaan oikealla nimellä. 

Dramaattinen kolmiodraama on koskettavaa luettavaa. Schulman kirjoittaa sujuvasti ja hallitsee erinomaisesti fiktion ja faktan yhdistämisen. Miten taitavasti kirjailija kuvaakaan Karinin ja Olofin rakkaussuhdetta, josta 12-vuotias Alex saa kokea pienen palasen vuonna 1988 vieraillessaan isovanhempiensa luona. Tapahtuman merkitys avautuu hänelle vasta myöhemmin. 

Mieleeni tulee äskettäin lukemani Laura Mannisen Kaikki anteeksi (linkki), jossa nainen jää narsistisen miehen loukkuun, aivan kuten tässäkin tarinassa. Tänä päivänä avun saaminen tällaisissa vaikeissa tilanteissa on mahdollista. Karinin elinaikana tilanne oli toinen. Karin eli elämänsä Svenin komennuksessa ja omistuksessa. Mutta oli Karinilla muistonsa ja salaa säilyttämänsä Olofin kirjeet sekä kuvitelmat siitä, mitä elämä olisi voinut olla.    

Kirjasta on tulossa elokuva. Odotan sitä innolla. Kirja on luettu useissa blogeissa, mm. Kirjaluotsi, Tuijata, Kulttuuri kukoistaa ja Kirjakaapin kummitus.

7 kommenttia:

  1. Vahva kirja:
    http://hannelesbibliotek.blogspot.com/2019/01/brann-alla-mina-brev-av-alex-schulman.html

    Kannattaa lukea myös Unohda minut, silloin selviää koko kuva,
    hieno kirja anteeksiannosta ja hyväksymisestä;
    http://hannelesbibliotek.blogspot.com/2016/10/glom-mig-av-alex-schulman.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä Hannele. Pitääpä ottaa Unohda minut lukulistalle.

      Poista
  2. Vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta. Ei taida vielä saada kirjastosta, mutta kaupasta varmasti.
    Meillä kunta aikoo lopettaa kylämme kirjaston vuodenvaihteessa säästääkseen. Asiasta on noussut valtava vastustus, sillä kirjasto ja kirjastorakennus on paljon muutakin kuin vain lainauspaikka. Kylän kirjaston lainausmäärät ovat kunnan toiseksi suurimmat ja matkaa kunnan keskustan kirjastoon tulee 25 km ilman kunnollista julkista liikennettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpa harmillista, jos oikeasti noin tehtäisiin. Kyllä ihmisten lukeminen vähentyisi rutkasti jos kirjastoon olisi noin pitkä matka. Päättäjille järki käteen!

      Poista
  3. Tämä on todella kiinnostava kirja - jännä miten Schulman löysi tuollaista historiaa suvustaan. Niin traaginen tuo Karinin kohtalo narsistisen miehen kanssa ja rakkaus, joka oli pakko unohtaa. Kirja, joka on suorastaan pakko lukea! Kiitos hyvästä esittelystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Suosittelen kirjaa. Se on kummasti jäänyt mieleeni, vaikka lukemisesta on jo yli viikko.

      Poista
  4. Mitä mieltä olet siitä, että kirja on osaksi aivan fiktio? Auto-onnettomuus esimerkiksi tapahtui jo ennen Karinin ja Svenin avioitumista eikä kumpikaan loukkaantunut vakavasti. Karinin arvet syntyivät vasta 1940-luvulla keittiössä tapahtuneessa räjähdyksessä. Svenin sadistisuutta kuvataan, mutta jätetään kertomatta, että Karinin vanhemmat ja veli olivat natseja. Romaanina kirja oli kiinnostava, mutta en voi mitään, että tällaiset fiktion ja faktan sekamelskat ärsyttävät, kun ei voi tietää, mikä on totta, mikä ei.

    VastaaPoista