Kate Morton: Salaisuuden kantaja

Kate Morton: Salaisuuden kantaja. 2016. Bazar. Englanninkielinen alkuteos The Secret Keeper. Suomentanut Hilkka Pekkanen. Kannen suunnittelu Eevaliina Rusanen. 669 sivua.

Omasta hyllystä

"Siinä oli äidin todellinen kauneus: läsnäolossa, ilossa, magnetismissa. Siinä, ja äidin suurenmoisen rikkaassa mielikuvituksessa." (s. 151)

Kate Mortonin lähes 700-sivuinen kirja Salaisuuden kantaja kuljettaa lukijaa kolmella aikatasolla, nykypäivästä (v. 2011) 1960-luvun kautta aina 1930-luvulle asti. Pääpaino on vuodessa 1941, jolloin toisen maailmansodan ilmapommitukset tuhosivat Lontoota.  

Kirjan tapahtumat rytmittyvät vuosilukujen kautta. Vuosi 1961 on keskeinen vuosi. Silloin perheen 16-vuotias tytär Laurel loikoilee, haaveilee ja unelmoi omassa yksityisyydessään pihan puumajassa. Haaveiluun onkin aihetta. Laurel on tanssinut ihanan Billy Baxterin kanssa! Muu perhe on viettämässä pikkuveli Geraldin 2-vuotissyntymäpäivää puron rannalla. Äiti Dorothy tulee pikkuveli sylissään talon pihaan. Yht'äkkiä Laurel näkee puumajastaan jotakin uskomatonta ja joutuu vastentahtoisesti todistamaan yllättävää ja raakaa rikosta. Sen jälkeen Laurelin suhde äitiinsä ei ole entisensä. 

Raaka tapahtuma jää Laurelin mieleen ikiajoiksi. Kun hän 66-vuotiaana tunnettuna näyttelijänä palaa kotiinsa vuonna 2011 suunnittelemaan huonokuntoisen äitinsä 90-vuotissyntymäpäivää, tapahtuma palaa elävästi hänen mieleensä. Hän päättää selvittää tuon rikoksen taustat niin kauan kuin se vielä on mahdollista, eli niin kauan kuin äiti on elossa.

"Hän oli ihan tavallisesta perheestä, mutta halusi kiihkeästi elää hohdokasta elämää." (s. 581)

Tapahtumien selvittämisessä palataan ajassa kauas taaksepäin. Toisen maailmansodan aikaan Dorothy eli Dolly on lady Gwendolyn Caldicottin hoitajana ja seuraneitinä Lontoon Kensingtonissa. Vapaa-ajallaan Dorothy tekee vapaaehtoistyötä kanttiinissa. Vastapäisessä talossa asuu Dorothyn ihailema Vivien. Vivien oli "mahdollisesti kaunein nainen, jonka hän oli ikinä nähnyt. Vivienillä oli sydämenmuotoiset kasvot, syvänruskea tukka, jonka korkea victory roll -kampaus kiilsi, ja täyteläiset kirkkaanpunaisiksi maalatut kaartuvat huulet". (s. 193) Tällaista ystävää Dorothy on kaivannut koko ikänsä ja oli varma, "että kohtalo oli määrännyt heidät ystäviksi." (s. 194) Vivien on naimisissa Henry Jenkinsin, kuuluisan kirjailijan, kanssa. 

"Ei epäilystäkään, Jimmy Metcalfe oli komea mies." (s. 229)

Mukaan kuvioihin tulee komea nuorukainen Jimmy, joka ikuistaa sodan kauhuja valokuvaamalla. Jimmy rakastuu Dorothyyn, haluaa naimisiin Dorothyn kanssa, mutta ymmärtää, että Dorothy ei suostu ennen kuin Jimmystä tulee riittävän varakas. Ja niin Jimmy lähtee mukaan Dorothyn uskomattomiin kostosuunnitelmiin. 

Selvittäessään sodan aikaisia tapahtumia Laurel tapaa Kittyn, Dorothyn huonekaverin. Samoin Laurelin selvitystoimet vievät lukijan Tomalinin sairaalaan seuraamaan orpolasten huikeita näytelmäsuorituksia. Veli Gerry on Laurelille isona apuna. Loppuratkaisu on yllätyksellinen, vaikkakin hieman epäuskottava.

Aloittaessani Mortonin Salaisuuden kantajaa mietin, että onpa hyvä, että minulla on nyt korona-aikaan tällainen ihana tiiliskiven kokoinen lukuromaani kotonani. Olen lukenut Mortonin Hylätyn puutarhan ja Paluu Rivertoniin. Olen pitänyt molemmista, erityisesti Paluu Rivertoniin oli kerrassaan erinomainen. Ihan samalle tasolle ei Salaisuuden kantaja mielestäni yllä, mutta luin kirjaa kuitenkin ihan mielelläni. Morton on taitava kirjoittaja, hän osaa kirjoittaa kauniisti ja sujuvasti. Kolmen aikatason kuvaukset toimivat hyvin. Pidin kirjan ajankuvasta, erityisesti sodanaikaisen Lontoon kuvaukset ovat vaikuttavia. Tuntui kuin itse olisi ollut mukana kokemassa ilmapommitusten kauhua. Vaikkakin hieman ihmettelin, miten Dorothy nautti kävelemisestä Lontoon kaduilla nimenomaan ilmapommitusten aikaan. Kirjassa on sitä kaikkea, mitä hyvässä lukuromaanissa kuuluukin olla eli romantiikkaa, historiaa ja jännitystä. Mutta kirjassa on liikaa yksityiskohtia, välillä kokonaisuus katoaa yksityiskohtien runsauteen. Kirjaa olisi voinut tiivistää parisataa sivua. 

Hilkka Pekkaselle kiitos taitavasta käännöksestä ja Eevaliina Rusaselle kaunis kiitos kauniista kannesta.

Kirjan lukeminen sattui ajankohdallisesti hyvään saumaan, sillä kun olin Dorothyn mukana Lontoon ilmapommituksissa (7.5.2020), tuli kuluneeksi 75 vuotta siitä, kun toinen maailmansota päättyi Euroopassa. Osallistunkin kirjalla Jokken rauhan haasteeseen The Second World War. Samoin osallistun Main Kirjahyllyn aarteet 2 -haasteeseen.

Kirjaa on luettu useissa blogeissa, mm.
Kirja vieköön!
Järjellä ja tunteella
Lumiomena
Luetut.net