Äänikirjana Helena Sinervon Tytön huone

Helena Sinervo: Tytön huone. WSOY. 2020. Lukija Vappu Nalbantoglu. Kesto 7 tuntia 22 min. Supla.

Valitsin tämän kirjan, koska tiesin, että kirja on nautittavaa luettavaa ainakin kielen osalta. Muistan, että lukiessani Sinervon Finlandia-palkittua kirjaa Runoilijan talossa (Tammi 2004), ihastuin nimenomaisesti Sinervon kieleen.

Äidin ikävä

Kaunista on kieli tässäkin Tytön huone -kirjassa. Kirjan päähenkilö on Saara, pianonsoitonopettaja ja Sofian äiti. Sofia on kirjoittanut keväällä ylioppilaaksi ja on nyt lähdössä opiskelemaan Kanadaan. Kirja on yhden päivän kuvausta, sen päivän jolloin Sofia on lähdössä. Kirjan alkuosa kuvaa Saaran ikävän tunteita liittyen Sofian lähtöön. Saara on suorastaan epätoivoinen surussaan. Kuinka hän osaakaan elää ilman tytärtään, suree hän. Ymmärrän Saaran surun ja ikävän. Saaran aviomies Timo oli kuollut 10 vuotta sitten ja Sofia on heidän ainoa lapsensa. Eli Sofian lähdettyä Saara jää todellakin ihan yksin. 

Saara purkaa ikäväänsä ja tulevaa kaipuutaan myös Sofiaan. Hän varoittelee tyttöä yhä uudestaan ja uudestaan matkan vaaroista, tarkistaa, että kaikki tarpeellinen tavara on pakattu rinkkaan ja kertaa kertaamistaan ääneen Saaran matkan vaiheita. Ulkopuolisena haluaisi vähän tönäistä Saaraa  ja muistuttaa siitä, että lapsen kotoa muuttaminen on luonnollista ja että tytär ei ole olemassa äitiä varten ja että kotoa poismuutto ja itsenäistyminen on nuorelle tärkeä vaihe. Mutta eihän se tietenkään näin mene, jokainen äiti kokee nuoren kodista poislähdön omalla tavallaan, jokainen omalla oikealla tavallaan.

Mietin tässä vaiheessa kirjan kuuntelun lopettamista, niin erikoiselta tämä ikävän paisuttelu tuntui. Jatkoin kuitenkin kuuntelua. Saaran ikävä ei vähene, mutta hänen mieleensä tulee muitakin asioita. Hän miettii menneisyyttään ja omia ihmissuhteitaan, kaikkea Sofiaan peilaten. Mieleen tulee asioita jotka liittyvät Saaran lapsuuteen ja myös omia - kipeitäkin - muistoja, joita hän ei ole koskaan jakanut Saaran kanssa. Pitäisikö niitä jakaa, miettii Saara. Nyt tänään ei ole enää aikaa, mutta kulkevathan kirjeet. Saaran ohjeistukset Sofialle elämän vaaratilanteista saavat ymmärrystä, kun Saara avaa omien Pariisissa vietettyjen opiskeluvuosien muistoja. Silloin hän hieman yli parikymppisenä oli viaton ja varomaton. Tutustuminen Schubertin Forellia viheltävään Jeaniin oli monella tavalla kohtalokasta Saaralle. 

Edesmennyttä äitiään kohtaan Saaralla on monenlaisia tunteita. Toisaalta hän on äidilleen hyvin kiitollinen Sofian hoitoavusta. Hoitoapua hän on todellakin tarvinnut, kun pianonsoitonopettajan työt sijoittuivat ilta-aikoihin. Mutta jotakin katkeruutta Saaran äänensävyssä on, kun hän puhuu äidistään. Onko syynä se, että äidin perintö meni kokonaisuudessaan - luonnollisesti Saaran luvalla - Sofialle? Olisi Saarallakin ollut käyttöä tuolle suuren suurelle summalle. Saara ei ollut koskaan tiennyt, että äiti oli miljönääri.  

Tulevaisuus mietityttää Saaraa. Jotenkin päivät tulisi täyttää. Sisustaisiko hän uudelleen Sofian huoneen, ryhtyisikö hän todelliseksi himokuntoilijaksi vai rupeaisiko aktiiviseksi deittipalvelun käyttäjäksi? Mutta pääasia on, että saisi kätensä kuntoon ja pääsisi taas soittamaan. Mieluiten Ravellia tai Schubertia. 

Lukukokemus kääntyy loppuosaa kohti positiiviseksi. Yhden päivän muisteluihin pohjautuen lukijalle avautuu Saaran elämä plussineen ja miinuksineen. Pidin kirjan tunnelmasta - siis siitä loppuosan tunnelmasta. Kirja pysyy hyvin koossa. Sinervon kieli on kaikessa kauneudessaan nautittavaa luettavaa ja sopii erinomaisesti tähän seesteiseen kirjaan. Kirjan kaunis kansi täydentää kirjan tunnelmaa. Tytön huone on onnistunut nimi, lukija löytää kaksikin kohtaa, jotka viittaavat kirjan nimeen.

Kuuntelin kirjaa puutarhatöitä tehdessäni. Se ei ollut kovin viisasta. Tämän kirjan tunnelmaan virittäytyminen ei oikein onnistunut rikkaruohoja kitkemällä ja kiviä kantamalla. Kun on tiedossa rauhallinen lukuympäristö ja vastaanottavainen mieli, suosittelen tätä Sinervon kirjaa.

Kirja on luettu myös Kirjakaapin kummitus -blogissa.