tiistai 10. joulukuuta 2019

Jeppe Niilonpoika Joensuun kaupunginteatterissa



Miska Photography.

Joensuun kaupunginteatterissa esitettävä Jeppe Niilonpoika on näytelmäsovitus norjalais-tanskalaisen kansalliskirjailija Ludvig Holbergin (1684-1754) kansankomediasta, joka sai ensiesityksensä vuonna 1722. Talonpoika Jeppe Niilonpoika on ollut sotaväessä kymmenkunta vuotta, mutta tätä nykyä hän tykkää enimmäkseen laiskotella ja juopotella. Vaimo Nilla pitää kovaa kuria kotona. Nyt Jeppe on lähdössä kaupunkiin ostamaan saippuaa vaimonsa käskystä. Matka on pitkä, neljä peninkulmaa.
Jeppe matkalla kaupunkiin. Miska Photography.
Ei voi mitään, matkalla tulee jano. Onneksi taskussa on vähän rahaa, ehkäpä niistä voi jotakin kuluttaa, vaikka vaimo antoikin ne saippuan ostamista varten. Tie vie Jaakko Suutarin (Olli Haataja) luo. Kaverin kanssa otetaan viinaa. Se maistuu hyvältä, lisää on saatava. Ja tietäähän sen, miten siinä käy. Totaalinen sammuminen.

"Olenhan minä Jeppe Niilonpoika, eikö niin?"

Paroni (Markku Maasilta) seurueineen löytää Jepen. Paronin porukka päättää tehdä pientä jäynää, Jeppe kannetaan paronin sänkyyn ja kohdellaan häntä kuten paronia. Jeppe on ensin hämmentynyt ja ihmeissään, mutta solahtaa uuteen rooliinsa aika sutjakasti. Jeppe saa nauttia hetken luksuselämästä ja sen hän tekeekin viimeisen päälle. "Pötyä pöytään ja viini virtaamaan," hän komentaa. Ja niinhän tapahtuu, kaikki tottelevat häntä. Mutta ei kaikki voi päättyä näin unenomaisesti, vaan todellisuus paljastuu ja Jeppe herää maantien laidasta, ei paronina, vaan ihan entisenä Jeppe Niilonpoikana. 

 Miska Photography.
Näytelmä keskittyy kahden hektisen päivän kuvaamiseen Jeppe Niilonpojan elämästä. Näytelmä on viihdyttävä, helppoa ja mukavaa katsottavaa. Näytelmän on ohjannut vieraileva ohjaaja Samuli Reunanen, joka on tullut tunnetuksi juuri klassikoiden ohjaajana ja sovittajana. Reunanen on ohjannut mm Jotunia, Kiveä, Strindbergiä, Dostojevskia, Linnaa ja Gogolia. 

Reunanen on tehnyt taidokasta työtä Jeppe Niilonpojan ohjauksessa. Kyseessä on tämän klassikkonäytelmän raikas uudelleentulkinta. Näytelmä hämmästyttää yllättävyydellään. Se toimii itsessään täysillä koko näytelmän ajan ja vie katsojan mukanaan jo heti ensimmäisestä pajakohtauksesta lähtien. Suuren näyttämön keskelle rakennettu ympyrän muotoinen lava on nerokas keino saada näytelmään liikettä ja vauhtia. Lavalla näytellään esityksen kohokohdat, siinä Jeppe kävelee, juoksee, juo viinaa, koheltaa ja kaatuilee. Tässä klassikkonäytelmässä, vaikka se onkin kirjoitettu jo 1700-luvulla, tarkastellaan myös tämän päivän ilmiöitä. Karnevalistisen tekstin myötä näytelmässä pohditaan, millaiset ovat yksilön mahdollisuudet muutokseen. Tänäkin päivänä kysytään, miksi Jeppe juo. Toteutuksessa on hyödynnetty sketsejä, huumoria ja musiikkia. Mm. Tuomari Nurmion Oi mutsi mutsi stiggaa lamppuun eldis ja Sielun Veljien Aina nälkä -kappaleet tukevat hyvin näytelmän tekstiä.  

Mutta Jeppe Niilonpoika -näytelmä ei toimi pelkällä taidokkaalla ohjauksella, vaan jotta saadaan tasapainoinen näytelmäkokonaisuus, tarvitaan hyvät näyttelijät ja tässä näytelmässä ennen kaikkea hyvä Jeppe. Sellaisen Joensuun kaupunginteatteri on löytänyt. Jeppeä näyttelee Jaakko Tohkanen, ja tekeekin sellaisen roolin, ettei katsoja voi muuta kuin ihastella. Tohkanen selviää hienosti suuresta roolista. Hän on sujahtanut kokonaisvaltaisesti Jepen rooliin, sekä henkisesti että fyysisesti. Tohkasen fyysinen suorituskyky on kerrassaan loistava, hän juoksee, hän kaatuilee, on mitä erilaisimmissa asennoissa, hiki roiskuu. Eikä muiden näyttelijöiden rooleissa ole moitteen sijaa. Itse pidin paljon Jaakko Suutarista (Olli Haataja) ja Eriikka Tuomarista (Minna Maaria Virtanen). Kiitos kuuluu myös Riverian tanssin koulutusohjelman opiskelijoille.  

Rooleissa Jaakko Tohkanen, Regina Launivuo, Markku Maasilta, Maria Karhapää, Jukka Moskuvaara, Suvi-Maaria Virta, Minna Maaria Virtanen ja Riverian tanssin koulutusohjelman opiskelijat: Karoliina Kauhanen, Joanna Kerkelä ja Inka Malmi. Sovitus ja ohjaus: Samuli Reunanen. Lavastus ja puvut: Kaisu Koponen. Koreografia: Ari Numminen. Valot: Asko Heiskanen. Äänisuunnittelu: Petri Kettunen ja Samuli Reunanen.

Kiitos kaupunginteatterille kutsusta.

5 kommenttia:

  1. AA

    mie näin saman lähes päinvastoin, valitettavasti.
    https://hikkaj.blogspot.com/2019/12/oylisesta.html

    Hyvähän se kun katsantokantoja on monenlaisia; olen huomannut kyllä että lähes positiivinen on Jepen vastaanotto kaikilla.
    (maksoin kyllä lipun itse, siksi kai löysin moitittavaakin??)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin käydä lukemassa tuo sinun postauksesi. Niin se vaan menee, eri ihmiset tykkäävät erilaisista näytelmistä. Niinhän se on kaiken kanssa, kirjojenkin. Näissä kirjablogeissakin on helppo nähdä, miten eri tavalla jokin kirja koetaan.

      Poista
  2. Minäkin maksoin lippuni itse, mutta minusta Joensuun kaupunginteatterin versio on riemastuttavan raikas. Olen tyytyväinen myös näyttelijävalintoihin. Olen itse lukenut teoksen aikoinani kirjallisuuden opintoihini, ja silloin tällöin sitä myös joku lukiolaisista lukee klassikkoprojektiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mervi

      ei näytelmässä mitään moitittavaa ja tällä tavallahan saadaan katsojasukupolvi nuorennettua.
      Mie ite vaan sain 'rauhattomuudesta' kyllikseni opeaikoina, ylimmäräistä säpinää ei tässä iässä enää kaipaa; ei ainakaan vapaaehtoisesti viiti mölyyn altistua. Televisiostakin jäävät kaikki 'vauhti'ohjelmat katsomatta, kuten Putous yms sen kaltaiset ohjelmat saavat jäädä väliin. Siitä tässä on kysymys, siis henkiläkohtaisesta ongelmasta.

      Kaikin mokomin tuon kaltaisia teatteriesityksiä saa ja pitää olla.

      Vanja-enossa aikoinaan viihdyin, kun se tapahtui väljissä puitteissa pitkin niittuja. :)
      =
      http://hikkaj.blogspot.com/2013/08/vanja-eno-enossa.html

      Poista
    2. Minustakin tämä oli parasta Joensuun teatteria mitä olen aikoihin nähnyt. Oli hyvä olo katsomossa ja hyvä olo jatkui vielä näytöksen päätyttyäkin. Toivottavasti näytelmä tavoittaisi nuoriakin katsojia.

      Poista