Aino Vähäpesola: Onnenkissa. Kosmos. 2019. Kansi: Anna Salmi. 191 sivua.
Arvostelukappale kustantajalta
"Minulla on onnenkissa sylissä, se kehrää onnenlankaa." (s. 73)
Kirjan kansi merkitsee minulle paljon. Kirjoja valitessa huomioni kiinnittyy ensiksi kansiin ja saatan valita kirjan ihan puhtaasti kannen perusteella. Näin Ville Hänninen kiteyttää kansien merkityksen kirjassaan Kirjan kasvot (SKS, 2017): "Kirjan henki tiivistyy usein kanteen". Niin tapahtui Aino Vähäpesolan kirjan kanssa. Äärettömän kaunis Anna Salmen kansi houkutteli tarttumaan Vähäpesolan kirjaan.
Vähäpesolan kirjaa on vaikea luonnehtia mihinkään tiettyyn genreen kuuluvaksi. Se on ilman muuta romaani, mutta sitä voidaan pitää myös esseekokoelmana tai autofiktiona. Ehkä autofiktio kuvaa kirjaa parhaiten. Mieleen tulee Laura Gustafssonin Pohja (Into, 2017). Mutta lieneekö genre kuitenkaan se oleellisin juttu.
Kirjan minä-kertoja on nuori 24-vuotias kaupunkilaisnainen. Hän on opiskelija, tekee graduaan oman aikansa feministi Edith Södergranin runoista, harrastaa joogaa ja pohtii omaa identiteettiään sekä sitä, mitä naiseus, feministinen maailmankatsomus, opiskelu, poikaystävät, seksi ja arjen elämä siivouksineen ja pyykinpesuineen merkitsevät hänelle. Minulle oli virkistävää lukea ja kokea, millaiseksi nuori nainen kokee ympäröivän maailman kuvattuna nimenomaisesti hänen omasta näkökulmastaan. Yleensä kirjailijat edustavat vanhempaa sukupolvea ja pyrkivät ammentamaan kirjojensa tarinat omasta elämänkokemuksestaan ja myötäelämisentaidostaan. Tämä kirjan nuori nainen on rohkea ja myös kypsä. Hän tilittää näkemyksiään maailmasta, myös hyvinkin intiimeistä asioista, hyvin rohkeasti ja avoimesti. Hän hahmottaa maailmaa omasta feministisestä näkökulmastaan itsekkäällä tavalla lähtökohtanaan omat tavoitteensa ja tarpeensa, mutta hän pystyy näkemään itsensä ja omat tavoitteensa myös laajemmassa kontekstissa.
Edith Södergran noin vuonna 1918 (Wikipedia) |
Luin kirjaa mielenkiinnolla alusta alkaen. Harmittavasti mielenkiintoni ei kestänyt ihan loppuun asti, loppupuolella tekstiin tuli liikaa hyppelyjä asiasta toiseen. Minulla oli hankaluuksia pysyä mukana kirjailijan mielenliikkeissä, vaikka selkeästi välillä tulikin esiin virkistäviä ja älykkäitä näkökulmia. Se, mikä oli mielestäni tärkeää, oli se, että tämä nuori nainen on elämäänsä tyytyväinen. "Onnenkissa, onnenkissa, se minä olen itse." (s. 75)
Vähäpesolan kirja on yksi Helsingin kirjamessujen lukupiirikirjoista. Tästä linkistä voit tutustua kirjamessujen lukupiireihin.
Onnenkissa-kirjasta on kirjoitettu mm seuraavissa blogeissa:
Lukuisa,
Mitä luimme kerran,
HelmiKekkonen,
Reader, why did I marry him?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti