Lukupiirikirjana Kjell Westön Rikinkeltainen taivas

Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas. Otava. 2017. Ruotsinkielinen alkuteos Den svavelgula himlen. Käsikirjoituksesta suomentanut Laura Beck. 459 sivua.

 Lainattu kirjastosta

"Taivas Ramslandetin yläpuolella värjäytyi rikinkeltaiseksi meidän siinä maatessamme." (s. 431) 

Kjell Westön Rikinkeltainen taivas oli seniorilukupiirimme maaliskuun kirjana. Meitä oli paikalla 10 lukijaa pohtimassa kirjan antia. Kirja on kolmen sukupolven tarina 1960-luvulta tähän päivään saakka. Tapahtumat alkavat vuodesta 1964 Ramsvikin kartanosta, ruotsinkieliseltä Uudeltamaalta. Minäkertoja, jolle kirjailija ei anna nimeä, tutustuu kesäpaikalla Rabellien mahtisuvun samanikäiseen Alexiin. Alex ei ole vaatimaton esitellessään perheen vaurautta: "Me ollaan liikemiessukua". (s. 35) Minäkertoja edustaa alempaa keskiluokkaa, mutta se ei ole ystävyyden esteenä. Mutta omat mörkönsä on Alexinkin suvulla. Rahallakaan ei kaikkea saa. Kerrotaan, että Alexin isä on New Yorkissa, sieltä tulee korttejakin, mutta totuus on ihan toisenlainen. Isä laitetaan sairastamaan mielisairaalaan. Totesimmekin, että 60-luvulla mielenterveysongelmia hävettiin, eikä niistä eikä myöskään vammaisuudesta, juuri puhuttu oman perhepiirin ulkopuolella.

Tullaan vuoteen 1971, kun minäkertojalla alkaa suhde Stellan, Alexin siskon, kanssa. Minäkertoja on tuolloin 17-vuotias ja Stella 15-vuotias. Suhde on kiihkeä, vaikka välillä hyvinkin riitaisa. Mutta minäkertojan rakkaus kestää, kohtelipa Stella häntä miten tahansa. "Miten paljon minä vastustelinkin, en koskaan pystynyt kuin myöntymään ja menemään hänen luokseen, kun hän huusi minua." (s. 173)

Stella muuttaa Berliiniin ja minäkertoja lähtee Portugaliin tarkoituksenaan kirjoittaa suhteestaan Stellaan. "Mutta muistot jäivät hahmottomiksi ja vanhat repliikit olivat epäselvää muminaa, joka hukkui lintujen kirkunaan ja portugalin pehmeään puheensorinaan kujalla". (s. 170) Sillä kertaa kirjoittamisesta ei tullut mitään, mutta minäkertoja onnistuu kirjoittamaan 90-luvun lopussa menestysromaanin Sepänpuiston Uneksija, josta tehdään myös elokuva. Tuolloin minäkertoja toimi opettajana ja sittemmin vararehtorina. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla enemmän minäkertojan kokemuksista opettajan tehtävissä.

Kirjassa seurataan minäkertojan, Alexin ja koulutovereiden elämää kouluajoista aikuisuuteen. Piirit ovat pienet, tuttujen kanssa käydään koulua, vietetään vapaa-aikaa ja tuttujen kanssa seurustellaan ja mennään naimisiin. Joitakin lukijoitamme oli häirinnyt nuorten holtiton elämä ja liiallinen seksi. Kirja on hyvää ajankuvaa 60-luvulta lähtien tähän päivään asti. Eräs lukijamme oli huomannut, että ajankuva näkyy autojenkin kuvailussa, Westö antaa tarkat tiedot autojen merkeistä ja malleista.

 "Uskottava tarina poikaporukan kasvusta ja kehittymisestä"

Tämä on Westön seitsemäs romaani. Monet hänen kirjoistaan ovat olleet suosittuja lukijoiden keskuudessa, mutta Missä kuljimme kerran (2006), josta hän sai Finlandia-palkinnon, teki hänestä lopullisesti koko Suomen kirjailijan. Monille lukupiiriläisillemme Rikinkeltainen taivas oli ensimmäinen Westön kirja. Pidimme kirjan suomenruotsalaisuudesta. Ikävistäkin tapahtumista huolimatta Westö säilyttää kirjassaan ilmavan keveyden. Kronologinen sukutarina vie mukanaan, nuoren pojan elämänkaari on elävästi kuvattu eli kirja oli meille hyvin mieluisaa luettavaa. Eräs lukijoistamme oli kuunnellut kirjan äänikirjana ja oli sitä mieltä, että ei ehkä olisi jaksanut lukea kirjaa, niin paljon eri teemoja kirjassa on.  Minäkertojan rooli herätti paljon keskustelua. Jotkut meistä olisivat halunneet, että minäkertojalla olisi ollut nimi, kun taas toiset olivat sitä mieltä, että siihen ei ollut tarvetta, koska Westö kertoo tässä oman fiktiivisen tarinansa. Paikat olivat ainakin Helsingin osalta todellisia. Tredje Lärkan, jota Westö todellisuudessa on käynytkin, toimii edelleen etelä-Haagassa.

"Mielenkiintoinen kirjallinen teos"

Keskustelimme siitä, onko kirja rakkausromaani vai onko se kirja luokkaeroista. Olipa se kumpaa tahansa tai sitten ei kumpaakaan, kirja on taitavan kirjailijan tuotos. 

Olemme lukeneet tänä vuonna mielenkiintoisia sukutarinoita. Ensin matkasimme Antti Heikkisen kanssa Pohjois-Savoon, sitten Satu Vasantolan kanssa Pohjanmaalle ja nyt sitten liikuimme ruotsinkielisellä Uudellamaalla ja Helsingissä. Seuraavana kirjana meillä on Minna Rytisalon Rouva C.