Annika Erosen dekkari Yöhön kadonnut

Annika Eronen: Yöhön kadonnut. 2018. Myllylahti. 350 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Yöhön kadonnut on Annika Erosen toinen dekkari. Erosen ensimmäisessä dekkarissa Kaivo lukijat tutustuivat rikoskomisario Hannu Savolaiseen, ja tuttavuutta Savolaisen kanssa jatketaan tässä kirjassa. Kirjassa on useitakin tapauksia, joita Hannu Savolainen kollegoineen joutuu tutkimaan samanaikaisesti. Kysymys on, onko  eri tapauksilla yhteyksiä toistensa kanssa. 

"Linda oli silloin 10-vuotias." (s. 50)

Poliisien päähuomio kiinnittyy 12 vuotta sitten tapahtuneeseen Linda Raskin katoamiseen. Tuolloin Hannu Savolainen tutki 10-vuotiaan Lindan katoamista hyvinkin perusteellisesti ja tunsi, että kaikki mahdolliset kivet ja kannot tulivat käännetyiksi, mutta Lindan katoaminen jäi mysteeriksi. Nyt tuntuu, että Lindan katoamiseen saadaan uusi vinkki. Tampereen yliopiston filosofian professori Tage Iversen lukee lehtijutun Lindan katoamisesta ja oivaltaa jotakin. Mutta mitä hän oivaltaa? Sitä ei saada selville, koska professori katoaa. 

Keskeiset tapahtumapaikat ovat Hämeenlinna ja Katumajärvi. Katumajärvi on jo nimenä on niin pahaenteinen, että siellä voi kuvitella vaikka mitä pahaa tapahtuneen. Nomen est omen, kuten opin lukion latinan tunneilla.

"Kaikki on niin helvetin levällään." (88)

Savolainen ryhtyy selvittämään Iversenin katoamista ja huomaa, että juttuun tulee yhä lisää käänteitä, ja yhä useampi henkilö on tavalla tai toisella osallisena Lindan katoamisessa. Lisäksi kaupunkilaisia kauhistuttavat samanaikaisesti tapahtuvat kummalliset auto-onnettomuudet. Lindan katoaminen tuntuu kertakaikkiselta mysteeriltä eikä johtolankoja löydy. Vaikka juttu junnaa paikallaan, kirja ei jumitu, vaan kirjailija pystyy pitämään yllä sisäisen jännitteen, draivin. Kirjan suurin vahvuus mielestäni on Annika Erosen napakka, sujuva ja samalla tarkoituksenmukainen kirjoitustyyli. Tarina kulkee eteenpäin, vaikka tarinaan tulee mukaan mielestäni ehkä liikaakin henkilöitä. Maahanmuuttajateeman liittäminen kirjan juoneen tuntuu keinotekoiselta. Nerokkaalla tavalla Savolainen löytää ratkaisun, jota lukija ei todellakaan pysty ennakoimaan.

Keskushenkilö rikoskomisario Hannu Savolainen asuu yksin kissansa kanssa, vaimo on kuollut. Savolainen on todellinen työnarkomaani, työ kulkee mukana lähes kaiken aikaa. "En ota tätä tapausta sen raskaammin kuin muitakaan tapauksia, hän lisäsi ja tiesi saman tien, ettei asia ollut niin. Ei millään muotoa." (s. 168)  Parisuhde Laura Kalliokosken kanssa ei ota onnistuakseen. Tupakoinnin lopettaminen ottaa lujille.  Pidin Savolaisen henkilöhahmosta. Hän osoittautuu vaatimattomaksi, sympaattiseksi ja äärimmäisen taitavaksi poliisiksi. Hän on sellainen poliisi, jonka kanssa minä haluaisin olla tekemisissä, jos poliisilaitokselle olisi asiaa. 

Kirjasta huomaa, että Eronen on kissojen ystävä. Tämän todistaa jo Erosen kuva kissan kanssa kirjan liepeessä. Rikoskomisario Savolaisestakin löytyy ihan uusia hellyttäviä piirteitä, kun hän hoitaa kissaansa. Kissoja on muillakin kirjan henkilöillä, mm syyttäjä Ninna Jaalalla sekä Vappu Simukalle. Ehkä Erosella on kokemusta myös huonokuntoisista autoista, niin moni auto jättää matkustajansa tielle tässä kirjassa. "Check the coolant" -teksti ilmestyi välittömästi auton näytölle, kun Savolainen oli käynnistänyt auton. - Otetaan ihan rauhallisesti, Hakala sanoi varovasti raivosta kihisevälle Savolaiselle. - Tuossa ihan vieressä on minun autoni. Etkä kaiva niitä tupakkeja nyt taskustasi, ei se sinun autoasi saa kuntoon. (s. 319)

Annika Eronen

"Suunnitteluvirhe tässä on." (s. 47) 

Kirjasta löytyi mukava yksityiskohta. Jääkaapistamme oli juuri murtunut kahva jo kolmannen kerran muutaman vuoden sisään.  
Ja aivan sama juttu tapahtui Hämeenlinnan poliisilaitoksella. "Tuosta se on taas murtunut, ruuvikohdasta, Laine totesi. - Joka saatanan kerta sama juttu." (s. 47) Sitten pohditaan tuotekehittäjien ja insinöörien osaamattomuutta, kuten tehtiin meillä kotonakin. 

Mielelläni jatkan matkaa rikoskomisario Savolaisen kanssa, eli jatko-osia odotellen.