Taina Latvala: Venetsialaiset

Taina Latvala: Venetsialaiset. 2018. Otava. 255 sivua. Kannen suunnittelu Piia Aho.

Arvostelukappale kustantajalta

"Tämä on tarina kolmesta sisaresta, jotka yrittävät hyvästellä kesän.
He uivat, saunoivat, sytyttivät jätkänkynttilöitä mökin portaille." (s. 157) 

Sisaruksia on kolme. Heistä nuorin on Elina, jonka hääpäivä Danin kanssa on jo sovittu. Mutta Elina empii.  Keskimmäinen sisaruksista on Paula. Paula on rohkea, pelkäämätön, vahva, aikaansaava. "Elina oli valinnut Paulan kaasoksi, koska Paula osasi laatia tehtävälistoja ja kutsua koolle suuria joukkoja. Sodassa Paula olisi todennäköisesti toiminut pataljoonan komentajana, Paula ei pelännyt mitään muuta kuin kuolemaa." (s. 14) Vanhin sisäruksista Iiris on syntynyt isän aiemmasta avioliitosta ja on tullut perheeseen vasta teini-iässä. Iiris on sisarusparvesta raisuin, hän matkustaa ympäri maailmaa, juo hillittömästi, ei osaa pysähtyä, ei osaa elää normaalia arkea.

Tytöt viettävät mökki-iltaa ja muistelevat isäänsä, joka kuoli yllättäen 50-vuotissyntymäpäivänään. Hän vaikuttaa edelleen voimakkaasti tyttöjen elämään. Tytöillä on erilaisia muistoja isästä ja jopa erilaisia salaisuuksia. Käy ilmi, että isällä oli ollut suhde Pohjois-Karjalassa Kontiolahden Lehmossa. Naisen nimi oli Anneli. Nyt en voinut muuta kuin naurahtaa, kun mieleen tulee väistämättä Leevi and the Leavingsin Takaisin Pohjois-Karjalaan:

Minä halusin tavata Annelin / sillä tiesin sen minua vielä etsivän / 

eihän elämä paljoa antanut / sateenkaari päättyi nakkikioskille /

ravintolapöytään oksentaville naurettiin.

Minä lähden Pohjois-Karjalaan /vaihdan farkut verkkarihousuun /

kotiseudulle Pohjois-Karjalaan /juon kaljaa auringon nousuun.

Sisarukset päätyvät Loimujärvellä pidettäviin venetsialaisiin. Paula tapaa nuoruuden ihastuksen, Elinaa pohdituttaa tuleva avioliitto ja Iiris bailaa ja humaltuu. Seuraavana aamuna kokoonnutaan vielä yhteen. Ehkä viimeistä kertaa.

Venetsialaiset on ensimmäinen lukemani Latvalan kirja. Kirjan rakenne miellytti minua: joka toisessa luvussa ollaan tässä päivässä ja joka toinen luku palaa menneisyyteen. Menneiden vuosien kuvaukset ovat hyvää ajankuvaa. Latvalan kirjoitustyyli vie lukijan mukanaan. Kieli on sujuvaa, erittäin osuvaa ja loppuun asti mietittyä. Sisarukset jäävät elämään mieleen vielä kirjan lopettamisen jälkeen ja mietinkin, että olisin mielelläni viihtynyt sisarten seurassa kauemminkin.

Loppukesän päiviä: Kontiolahti, Höytiäinen