Satu Hassi: Mannerheim-solki ja punalippu - nuoruus ja taistolaisvuodet

Satu Hassi: Mannerheim-solki ja punalippu. 2018. Siltala. 400 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Satu Hassi kuvaa kirjassaan Mannerheim-solki ja punalippu lapsuuttaan, nuoruuttaan ja opiskeluajan taistolaisvuosiaan. Kirjan tapahtumat alkavat Hassin lapsuudesta ja päättyvät 80-luvun alkuajoille, jolloin Hassi luopui taistolaisuudesta ja valitsi vasemmistolaisuuden sijasta vihreät elämänarvot. 

Heimamboo heimamboo, nytpä tehdään Kekkosesta luuranko, heimamboo, heimamboo...

Satu Hassi syntyi vuonna 1951 Raumalla. Perheeseen kuului myös pikkuveli Ville. Rauman vuosiin kuului myös Kekkosen valinta presidentiksi ensimmäistä kertaa.

Isä kuunteli ääntenlaskentaa radiosta. Kun tulos selvisi, isä puuskahti, "Kekkonenko se valittiin!" ja huitaisi kädellään kiukkuisesti ilmaan. (s. 17) 

Sitten seurasi muutto Jämsään ja sieltä edelleen Tampereelle. Satu Hassi välittää lukijalle ajankuvaa:

Muutamilla taloyhtiömme asukkaista oli auto. Kun auto lähti pihasta, lapsilauma juoksi jännittävältä haisevaan pakokaasupilveen. Moskvitsh ja Ifa olivat yleisimmät automerkit. Popedassa oli kaareva takapinta, kuin liukumäki. Jotkut keksivät laskea liukumäkeä sen katolta. (s. 39)

Koska meitä käsketään mielessämme pitämään neuvoja ja opetusta,  joista saamme valistusta, niin me kaiken ikämme mielessämme pidämme. (Lapsukaisten koululaulu)

Media tuo Hassin kirjasta esille ennen kaikkea raiskauksen. Hassi raiskattiin, kun hän oli 11-vuotias. Hän ei kertonut kenellekään raiskauksesta ja kärsi häpeästä kaksi vuotta, jonka jälkeen hän unohti asian vuosikausiksi.

Satu Hassi kävi Sammon yhteiskoulua Tampereella ja osallistui aktiivisesti partiotoimintaan. Lukemisesta tuli rakas harrastus keskikoulua käyvälle Satu Hassille. Hassi muistelee, että suosikkikirjoja olivat Väinö Linnan Pohjantähti-trilogia ja James Baldwinin Mene ja kerro se vuorille, jotka molemmat avasivat uusia näkökulmia maailmaan ja vasemmistolaiseen maailmankatsomukseen. Sitten alkoi lukio ja mukaan tuli Teiniliitto. Satu Hassi luopui partiotoiminnasta, koska partio oli liian kaukana hänen ajatusmaailmastaan. Partion  isänmaallisuus on oikeistolaisuutta, sen uskonnollisuus oli ahdaskatseista ja sotasankaruutta veriuhreineen korostettiin joka käänteessä. (s. 158) Partiotoiminta oli  kuitenkin kuulunut oleellisena osana Hassin nuoruuteen, ja sen vuoksi "nuorelle radikaalille" myönnetty Mannerheim-solki näkyy kirjan  nimessäkin.

Mannerheim-solki (Wikipedia)

 Koulu kumouksellisten armoilla (Suomen Kuvalehti v. 1971)

Teiniliiton toiminta vei Satu Hassin mukanaan, kuten monet muutkin tuon ajan lukiolaiset. Erkki Liikanen, Joppe Westlund ja Yrjö Engeström olivat Teiniliiton aktiivisia toimijoita. Teiniliiton toimijat uskoivat, että maailmaa voidaan parantaa muuttamalla koulua. Uskoimme, että kun koulu kasvattaa vapaita, kriittisesti ajattelevia ihmisiä, nämä muuttavat yhteiskunnan paremmaksi. (s. 165) 

Teiniliitossa toimiminen jatkui aktiivisena Hassin aloitettua opinnot valtiotieteellisessä tiedekunnassa Helsingissä vuonna 1970.  Opinnot jäivät sivuasiaksi, aika meni Teiniliiton toimissa ja Teiniliiton luottamustehtävissä. Hassi osallistui mm Budapestin kansainväliseen nuorisokonferenssiin Teiniliiton edustajana yhdessä Erkki Liikasen kanssa.

Kritiikittä omaksuminen on synti. On opittava ajattelemaan.

Oli luontevaa, että Teiniliiton aktiivitoiminta vei Satu Hassin mukaan Suomen demokraattiseen nuorisoliittoon eli SDNL:ään, SKDL:n nuorisojärjestöön, Akateemiseen sosialistiseuraan (ASS) ja SKP:hen.  Hassi tutustui Marxin, Engelsin ja Leninin teksteihin, jotka olivat hänen mielestään loistavaa kirkkaan loogista analyysiä. (s. 182) Näissä mietteissä Hassin ajatusmaailma tuli yhä lähemmäksi SKP:n vähemmistön linjaa. Marxilaisen filosofian tieteellisen kommunismin opintopiirit olivat "must" tiedostaville opiskelijoille, KOM-teatterin levy Porvari nukkuu huonosti ja Agit-Propin poliittinen musiikki olivat omiaan nostattamaan tunnelmaa illanistujaisissa ja seminaareissa. Ilmapiiri politisoitui, vappuna v. 1972 radiossa soitettiin liikaa työväenlauluja ja radion johtaja Eino S Repo sai lähteä. 

Vuonna 1972 Hassi siirtyi opiskelemaan Otaniemeen. Opiskelijaliikkeen taistolainen jakso oli alkamassa. Hassi oli aktiivisesti mukana SOL:n toiminnassa heti alusta alkaen ja hänet valittiin luottamustehtäviin, mm SOL:n hallitukseen ja myöhemmin vielä SOL:n työvaliokuntaan vastaamaan korkeakoulupolitiikasta. Opiskelijatoimintaa leimasi politiikka, mutta huomiotta eivät jääneet kansainväliset tapahtumatkaan. Merkittävin 70-luvun alun tapahtumista oli Chilen sotilasvallankaappaus kenraali Pinochetin johdolla. Solidaarisuustoimintaan lähdettiin innolla mukaan, juuri perustetusta Suomi-Chile -seurasta tuli Suomen suurin ystävyysseura. Chile-solidaarisuusliikkeessä mukana olevat muistavat yhtyeet Quilapayun ja Inti Illimani. Quilapayunin konsertti Messuhallissa v. 1974 oli yksi Chile-solidaariuustoiminnan kohokohdista. 

Kun muu yleisö oli paikallaan täpötäydessä salissa, kuulutettiin, että tasavallan presidentti saapuu. Nousimme seisomaan, Kekkonen käveli sisään ja asettui istumaan tuolille eturivin eteen. (s. 302) 

Quilapayun (kuvakaappaus)

Luokkataistelu on kärjistymässä

Hassi korostaa, että vaikka ulospäin sollilaiset ehkä näyttivätkin  yhtenäiseltä ryhmältä, niin kannanotot, lentolentiset ja lehtikirjoitukset eivät syntyneet tyhjästä, vaan valmiiden tuotosten taustalla oli runsaasti työtunteja, pitkiä kokouksia sekä kiivaitakin keskusteluja. Piti vielä muistaa, että suunnilleen kaikki kirjoitukset piti perustella Leninin, Marxin tai Engelsin sitaateilla; OVK:n eli Otto-Ville Kuusisen sitaatit kelpuutettiin myös. Yksi SOL:n vaatimuksista oli kaikille opiskelijoille myönnettävä 1000 markan opintoraha. SOL:n johtohahmot Reijo Kalmakurki, Juhani Ruotsalainen, Juhani Lehto ja Yrjö Engeström tulivat tutuiksi lukuisista poliittisista esiintymistään, vaikkakin  taustalla oli Hassin mukaan aikamoisia valtataisteluita.

Kesän 1974 ehdoton kohokohta oli SKDL:n perustamisen ja SKP:n toiminnan julkiseksi tulon 30-vuotisjuhla Olympiastadionilla. Juhla kokosi noin 30000 osallistujaa. Osallistujat varmasti muistavat tämän tapahtuman sinipaitojen ja punapaitojen voimannäytteenä. Juhla oli voitto sinipaidoille. 

Taisto Sinisalo puhumassa SOL:n liittokokouksessa Kulttuuritalolla v. 1975. (Kansan arkisto)

Neuvostotovereilta veljellisiä neuvoja

Satu Hassi muistelee, että 70-luvun alkupuolella keskustelut ja väittelyt SKDL:n ja SKP:n luonteesta olivat melkein elämää suurempia kiistoja. Naapurimaan tovereilta tuli runsaasti neuvoja, varsinkin ennen valtakunnallisten vasemmistojärjestöjen kokouksia. Toverit antoivat hyvinkin konkreettisia neuvoja: kommunistien tulee ottaa kielteinen kanta EEC-vapaakauppasopimukseen, kommunistien ei ole suotavaa osallistua hallitustyöskentelyyn, SKP:lle pitää perustaa oma lehti (Kansan Uutiset ei riitä). Sollilaiset pitivät SKDL:n puoluesuuntaista kehitystä vaarallisena; näin NKP:sta oli ohjeistettu. Puhuttiin, että neuvostotovereilta tuli rahalähetyksiä puolueelle, tosin tämä raha ainakaan Hassin tietämyksen mukaan virrannut SOL:lle. 

Henkilökohtaisessa elämässä irtautumisia ja uusia alkuja

Henkilökohtaisessa elämässään Satu Hassi oli avioitunut Rolf Hernbergin kanssa, hänkin aktiivitaistolainen. Sitten seurasi muutto Tampereelle ja ensimmäisen lapsen syntyminen sekä opintojen loppuun saattaminen. Sitten syntyi toinen lapsi. Toisen äitiysloman aikana Satu Hassi kiinnostui feminismistä, joka sattui olemaan Jyväskylän kesän teema. Feminismi aiheena ärsytti ja hermostutti monia miehiä.

Rofa, Satu ja muutaman kuukauden ikäinen esikoistyttö

Rofa neuvoi isällisesti, ettei minun kannata hajottaa aikaani ja energiaani naiskysymyksiin. On järkevää keskittyä siihen mikä on varmaa, eli diplomi-insinöörin ammattiini. Vastasin uskovani, että minulla on näissä asioissa jotakin annettavaa. "Sinulla!", Rofa tuhahti. (s. 385) 

Avioero astui voimaan vuonna 1983. Taistolaisliike alkoi hiipua. Vallankumous ei edennyt, uusia jäseniä ei saatu ja aktiivitoimijoiden elämän täyttivät uudet asiat: opiskelujen loppuun saattaminen, perhe, työ ja lapset. Myös Satu Hassi mietti omaa suhtautumistaan taistolaisuuteen. Pelin ratkaisi vappujuhla Tampereella v. 1984. Vappujuhlien pääpuhuja Esko-Juhani Tennilä puolusti paatoksella Neuvostoliiton paremmuutta Suomeen verrattuna. Esimerkkinä Neuvostoliiton paremmuudesta oli mm se, että viimeinen työttömyystoimisto oli lakkautettu Neuvostoliitossa 1920-luvun alussa. Jo syksyllä 1984 Satu Hassi oli vihreiden kunnallisvaaliehdokkaana Tampereella.

Satu ja tyttäret v. 1980

Kirjan loppusanoissaan Hassi toteaa, että Neuvostoliiton ihannointi "oli tietenkin tyhmää ja jälkeenpäin katsottuna älytöntä" (s. 394) Mutta onneksi se ei ollut aatteen koko kuva. Kansainväliset asiat olivat tärkeä osa toimintaa. Hassi toteaa:

Kaikista 1970-luvun hölmöyksistämme huolimatta, kun luen silloisia muistiinpanojani ja lehtiämme, kuten Teinilehtiä ja Soihdunkantajia, niiden tiheästi painettuja pitkiä kirjoituksia, joissa yritetään selittää koko maailma, rakastan niitä nuoria ihmisiä, joita me silloin olimme. (s. 397)

Satu Hassi kirjoittaa sujuvasti. Kirjaa on helppo lukea ja tapahtumat etenevät kronologisesti. Kirja on varmasti mieluista ja mielenkiintoista luettavaa 70-ja 80-luvun opiskelijoille, jotka ovat kokeneet tämän saman aikakauden. Kirjasta välittyy se, että Hassi oli selkeästi innostunut Teiniliiton toiminnasta, olihan se hänelle ensimmäinen poliittinen foorumi. Samoin lukija vakuuttuu siitä, että Hassille Chilen solidaarisuustoiminta oli yksi 70-luvun merkittävimmistä aktiviteeteista. Sen sijaan olisin odottanut intohimoisempaa otetta SOL:n toimintaan, välillä jopa tuntui, että Hassin vallankumouksellinen taistelutahto laantui jo 70-luvulla. - Muistelmateos on yllättävän tarkka. Miten joku voi muistaa  näin tarkasti oman elämänsä? Todennäköisesti muistelmateoksen kirjoittaminen perustuu tarkkoihin ja huolellisiin muistiinpanoihin, jotka Hassi on arkistoinut. Ehkä idea muistelmateoksen kirjoittamisesta on ollut  jo pitkään mielessä. 

Satu Hassi (Wikipedia)