Laura Lähteenmäki: Korkea aika -lukupiirimme suosittelee

Laura Lähteenmäki: Korkea aika. WSOY. 2016. 280 s.

Viime keväänä meillä oli lukupiirissämme kirjaston kirjavinkkaaja
esittelemässä uutta suomalaista kirjallisuutta ja häneltä saimme
vinkin tästä Lähteenmäen kirjasta Korkea aika. Itselleni ja
muillekin lukupiiriläisille Lähteenmäki oli ihan uusi tuttavuus.
Hämmästyinkin, kun huomasin miten laaja tuotanto hänellä on.
Ensimmäinen nuorten kirja Rinkkadonna ilmestyi jo vuonna 1998.
Lähteenmäen tuotanto on saanut runsaasti palkintoja.

Anna-äidinja Lauri-pojan evakkomatka vuonna 1948 Terijoelta päättyy  Pihlajan tilalle Hämeeseen. Näin alkaa Laura Lähteenmäen uusimman kirjan Korkea aika perhetarina ja sukupolviromaani 1940-luvulta vuoteen 2015 saakka. Annan mies ja Laurin isä Olavi kotiutuu sodasta ja aloittaa uuden kodin rakentamisen. Vaikka uutta kotia rakennetaan, ikävä on kova Terijoelle. ”Ja kun Anna oli yksin, hän antoi itsensä ikävöidä kotiin, oikein ikävöimällä, ikävöidä. Se kylä oli siellä ja ihmiset, metsät, joki, kivet rannalla, talot ja teiden, polkujen matkat
tiettyjen aitojen ja puiden ja pensaiden kohdalla. Niitä ei enää
koskaan näkisi.” Ikävä painoi Annaa, vaikka kaikki ulkoisesti
 olikin hyvin: uutta taloa rakennettiin, Anna sai opettajan paikan, Anna odotti toista lasta.

Niin hyvin eivät asiat olleet Pihlajan tilalla. Sodassa invalidisoitunut
Kalle-aviomies oli vihainen kohtalostaan, mikä näkyi jatkuvana
ärtyneisyytenä. Avulias ja sympaattinen Anna halusi olla avuksi
Kallen aviovaimolle Heljälle. Tarina jatkuu sukutarinana. Kirja ei kuitenkaan ole pelkkä sukutarina, vaan ihmisten tekemät valinnat heijastuvat jälkipolviin.

Kun käsittelimme tätä kirjaa lukupiirissämme, mukana oli 12 senioria,
kaikki naisia. Lähes kaikki olivat lukeneet kirjan etukäteen. Korkea aika herätti runsaasti keskustelua ja kirjasta oli pidetty. Mielestämme Otson perheen evakkotaipale oli kuvattu vakuuttavasti, samoin karjalaisten asettuminen uusille asuinpaikoilleen. Kirjassa käy ilmi karjalaisten ja hämäläisten luonteenlaatujen eroavaisuus ja myös hienovaraisesti kuvatut kulttuurierot. Ihmettelemisen aihetta ei anna se, että paikallinen väestö tunsi kateutta ja jopa pahansuopaisuutta karjalaisia kohtaan, joka saivat maata ”ilmaiseksi”. Karjalaiset kyllä vaistosivat ilmapiirin ja kokivat itsensä ”toisen luokan mustilaisiksi” kuten eräs
lukupiiriläinen muisteli. Kaikki oli Kaunismäellä niin koreasti kuin vain puukosta lähti, ja koko mäki niin kirjava että silmiin särki. (s. 101)

On luonnollista, että lukupiiriläiset kiinnittävät kirjoissa
huomiota erilaisiin asioita. Ja sehän se on lukupiirien rikkaus. On
tärkeää, että lukupiirissä on niin avoin ilmapiiri, että mitä
erilaisimmat näkemykset pystytään ja halutaan jakaa toisten
kanssa. Niin kävi myös tämänkin kirjan kohdalla. Pohdimme yhdessä
erään lukupiiriläisen huomiota kirjan värimaailmasta, sodan
harmauden ja synkkyyden vastakohtana kirjassa kuvataan monia asioita voimakkailla oranssin ja keltaisen väreillä. Samoin karjalaisuuden kuvaukseen liittyy värien runsaus. Arvailimme kirjassa käytettyjä murresanoja; olisikohan näistä voinut olla sanasto kirjan lopussa?

Pidimme Lähteenmäen kauniista kielestä, samoin kirjan selkeää rakennetta oli helppo seurata. Totesimme, että kirjaa piti lukea huolella, niin paljon isojakin asioita oli kätketty yksittäisiin sanavalintoihin.Kirjan kansi puolestaan oli mielestämme mitäänsanomaton. Kaiken kaikkiaan Korkea aika on hyvä ja uskottava kuvaus Suomesta 1940-luvulta lähtien tähän päivään saakka. Lukupiirissämme koettiin, että kirja ei ole pelkästään sukutarina, se on myös Annan ja Laurin kasvutarina, siihen sisältyy vahvaa kuvausta
ihmisten välisistä suhteista sekä kuvausta kahdesta vahvasta
naisesta, Annasta ja Heljästä.

Vanhoilla ajoilla päsmäröinti ja kaikenmoinen neuvominen oli rasittavaa. Hän ei ymmärtänyt, miksi sanottiin, että ennen kaikki oli niin paljon huonommin tai paremmin - mitä milloinkin. Hän uskoi, että kullakin ajalla oli  paineensa ja onnensa, eikä hän ymmärtänyt Emman murheita tai ilonaiheita eikä tyttö hänen. (s. 260)