lauantai 1. tammikuuta 2022

Haaste Kirjan Kannet Auki


Ilmoittauduin alkuvuodesta Ainon Sheferijm - Ajatuksia kirjoista -blogin Kirjan Kannet Auki -lukuhaasteeseen. Haaste päättyi joulukuun lopussa 2021. Vuoden mittaan en valitettavasti muistanut koko haastetta ja nyt kun otin haasteen esille, tajusin että olisi ollut viisasta valita kirjoja haasteen mukaisesti. Kun sitä en tehnyt, jäi muutama kohta avoimeksi.

Kansien kuvat ovat goodreads-kuvia, jos ne ovat olleet saatavilla.

Yhteensä neljä kohtaa jäi tyhjäksi. 

1. Lue kirja, jonka kannet vetävät puoleensa
Ayobami Adebayo: Älä mene pois 

2. Lue kirja, jonka kannet ovat mitäänsanomattomat. 
Minttu Hapuli: Emil

3. Lue kirja, jonka kansikuvituksen on tehnyt Maija Karma.
-
4. Lue kirja, jonka kannet  hymyilevät.
Paula Havaste: Saarelaislaulu

5. Lue kirja, jonka kannet ovat sävyltään siniset. 
Rosa Liksom Väylä
                                                                                                      
 
6. Lue kirja, jonka kannessa on ihmiskasvot
Jenna Kostet: Margaretan synti

7. Lue kovakantinen kirja
Rauno Lahtinen: Murhia ja hirmutekoja Turussa

8. Lue kirja, jonka kannet alkavat irrota liitoksistaan
Hilja Valtonen: Neekerityttö peilaa

9. Lue kirja, jonka kannessa on kotieläin
Frida Skybäck: Kirjakauppa Thamesin varrella                                                                                                                                                                 
  

10. Lue kirja, jonka kannet haluaisit tehdä uusiksi
Anja Snellman: Kaikki minun isäni

12. Lue kirja, jonka kannessa on villieläimiä
Fernanda Melchor: Hurrikaanien aika (lieneekö ihan villieläimiä, mutta varmaankin ainakin myrkyllisiä)

13. Lue kirja, jonka kannessa on numero 13.
-

14. Lue kirja, jonka kansien tekstifontti on erikoinen
Jarkko Tontti: Haava

15. Lue kanneton kirja
-                                                                                                                                                                                                                                                                                                      

16. Lue pehmeäkantinen kirja
Jess Walter: Kauniit rauniot

17. Lue kirja, jonka kannet on suunnitellut nainen
Jari Tervo: Pääskyt talvehtivat järvenpohjassa (Tuuli Juusela)

18. Lue kirja, jonka kannen on suunnitellut mies
Timo Saarto: Pimenevässä kaupungissa (Mika Kettunen)

19. Lue kirja, jonka kannet kätkee salaisuuden
Ruth Druart: Viimeinen yö Pariisissa

20. Lue kirja, jonka kannessa on sama nimi kuin sinulla
Anneli Kanto: Rottien pyhimys

21. Lue kirja, jonka kansikuvitus on Martta Wendelinin
-
22. Lue kirja, jonka kannet luo avaran tilan
Jeffrey Archer: Miehistä parhain

23. Lue kirja, jonka kannet vie sinut tuntemattomaan paikkaan
Mark Sullivan: Palavan taivaan alla

24. Lue kirja, jonka kansissa on vettä
Sami Sillanpää: Keskellä virtaa Kongo


25. Lue kirja, jonka kannet avaa tien ystävyyteen.

Aino, kiitos kivasta haasteesta. 

Hyvää lukuvuotta! 

torstai 30. joulukuuta 2021

Joulukuun yhteenveto ja hyvää Uutta Vuotta

Vanhan Rauman idyllisiä katuja

Tässäpä tulee vuoden viimeinen postaus eli yhteenveto joulukuun kirjoista. Kirjamäärä joulukuussa oli kymmenen: kolme kotimaista kaunoa, neljä ulkomaista kaunoa ja kolme tietokirjaa. Kirjoista vain yksi oli äänikirja.

Kotimainen kauno:

Jari Tervo: Pääskyt talvehtivat järven pohjassa. Otava. 2021.

Anja Snellman: Kaikki minun isäni. WSOY. 2021.

Marja Aho: Neidonkorento. Myllylahti. 2021. (dekkari)

Ulkomainen kauno: 

Tara Westover: Opintiellä. Muistelma. Tammi. 2018. 

Ruth Druart: Viimeinen yö Pariisissa. Sitruuna. 2021.

Alice Walker: Häivähdys purppuraa. WSOY. 1986. Äänikirja.

Mark Sullivan: Palavan taivaan alla. Sitruuna kustannus. 2019. 

Tietokirjat:

Tuomas Heikkilä ja Liisa Suvikumpu: Suomen Turku julistaa joulurauhan. Åbo kungör julfred. Kirjapaja.

Jeremy Dronfield: Poika joka seurasi isäänsä Auschwitziin. Into. 2021. 

Rauno Lahtinen: Murhia ja hirmutekoja Turussa. Sammakko. 2021. 

Valitsen kolmen kärkeen yhden kirjan kotimaisesta kaunosta, yhden ulkomaisesta kaunosta ja yhden tietokirjoista. 

Jari Tervo: Pääskyt talvehtivat järven pohjassa

Alice Walker: Häivähdys purppuraa

Jeremy Dronfield: Poika joka seurasi isäänsä Auschwitziin


Joulukuussa rajoitukset eivät olleet kovin rajuja, joten oli mahdollisuus käydä mm. konserteissa. Ohjelmaamme kuuluikin kolme upeaa joulukonserttia Rauman Pyhän Ristin kirkossa.
Rauman kirkko on todella kaunis.

Kävimme kolmesti joululounaalla. Pääsin elokuviin katsomaan Ryhmä Hauta 6-vuotiaan tyttösen seuraksi. Se oli hauskaa!  Joulukuun alussa kävin Itä-Suomessa, Leppävirralla ja Joensuussa. 

Pielisjoki Joensuussa
Ja sitten tuli joulu. Ja joulupukki. Ja saatiin lunta myös tänne länsirannikolle.
Pukki soitteli meille joululauluja.

Vanhassa Raumassa voi ihailla kalenteri-ikkunoita. Tämä Kerttu Horilan suunnittelema ikkuna oli tämän vuoden ikkuna numero 1.

Kiitos teille kaikille tästä vuodesta ja mukavasta yhteistyöstä. Toivotan teille ihanaa ja kirjarikasta vuotta 2022.




keskiviikko 29. joulukuuta 2021

Rauno Lahtinen: Murhia ja hirmutekoja Turussa

Rauno Lahtinen: Murhia ja hirmutekoja Turussa. Sammakko. 2021. 399 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Rikokset ovat aina kiinnostaneet ihmisiä. Henkirikokset, pahoinpitelyt ja varkaudet olivat jo varhaisten sanoma- ja aikauslehtien vakioaineistoa. 1800-luvulla kehittyi varsinainen rikoskirjallisuus murhamysteereineen. Kukapa ei olisi joskus lukenut Agatha Christien kirjoja tai nähnyt Sherlock Holmesista kertovaa elokuvaa tai tv-sarjaa. Lukuisat Turussa tapahtuneet surmatyöt ja muut rikokset ovat yhtä jännittäviä kuin Christien kirjoittamat kuvitteelliset murhatarinat. Monissa tämän kirjan tapauksissa emme edelleenkään tiedä mitä todella tapahtui ja kuka oli syyllinen. Lukija voi tehdä johtopäätökset itse." (s. 9)

Rikoksetkin ovat osa historiaa.

Rauno Lahtinen, joka on kirjoittanut useita kirjoja Turun historiasta, avaa nyt kirjassaan Turun pimeää ja rikollista puolta. Lahtinen kertoo Turussa tapahtuneista murhista, murhayrityksistä, ryöstöistä ja muistakin hirmuteoista aina 1900-luvun alusta saakka tähän päivään asti. Kirjan alkusanoissa kirjailija toteaa aivan oikeutetusti, että rikokset aivan kuin sivuutetaan historian kirjoituksessa. Kun rikoksia tapahtuu, ne saavat jonkin aikaa huomiota mediassa, mutta harva niistä päätyy historian kirjoihin. Ehkäpä kirjassa kuvattujen rikosten myötä lukijalle avautuu uudenlainen kuva Turusta ja sen historiasta.

Kirjassa on kuvattu 61 rikosta eli kirjailija on valinnut kirjaa varten paljon huomiota herättäneitä rikostapahtumia sekä muita vakavia rikoksia. Kun tutustuu kirjan rikoksiin, huomaa pian, että kautta vuosikymmenten hyvin monessa rikoksessa on ollut mukana alkoholi tai muut piristävät aineet. Tilanne lienee sama muillakin paikkakunnilla. 1900-luvun alussa lähes kaikkien miesten varusteisiin kuului puukko. Liiallisen alkoholin nauttimisen myötä puukkoon tai muihin tappoaseisiin tartuttiin helposti. Tappelun tuiskeessa joku porukasta saattoi loukkaantua tai jopa kuolla. Edelleen tänä päivänäkin veitsi ja alkoholi on pettämätön yhdistelmä rikosten toteutukseen. 

Jotkut kuvatuista tapauksista ovat todella koskettavia ja aivan käsittämättömiä. Nuorten kuolemat ovat aina surullista luettavaa. Yksi minua koskettanut tapaus sattui vuonna 1912, kun Turun suomalaisen yhteiskoulun neljännen luokan oppilas Johannes Gylling teki itsemurhan. Hän ampui itsensä pienoiskiväärillä peilin edessä omassa huoneessaan. Teko oli harkittu ja suunniteltu. Syynä itsemurhaan olivat huonot arvosanat. 

Turun Sanomien uutisointia nuorukaisen itsemurhasta

Kirjassa kuvataan myös Suomen ensimmäinen koulusurma, joka tapahtui vuonna 1981 Puolalanmäen lukiossa. Lukiolainen hakkasi lapiolla koulun englanninopettajan kuoliaaksi. Poika inhosi opettajaansa ja suunnitteli murhan ja jopa kertoi suunnitelmastaan koulukavereilleen. Oikeuden istunnossa hän totesi tehneensä palveluksen koulun muille oppilaille. Pojan tuomio oli kahdeksan vuotta vankilaa.

Tapausten kuvaukset osoittavat, että harmillisen useita rikoksia jää selvittämättä. Vuonna 1925 murhattiin lähellä Turkua taksinkuljettaja keskellä päivää. Eräs kauppamatkustaja löysi maassa makaavan verisen taksinkuljettajan. Kuljetus järjestettiin sairaalalle, mutta uhri kuoli matkalla. Oikeuskäsittely kesti pari vuotta. Sen aikana kuulusteltiin peräti 102 todistajaa. Oikeuskäsittelyn lopputuloksena oli, että riittävien todisteiden puuttuessa ketään ei tuomittu, ei oikeuskäsittelyn yhteydessä eikä koskaan myöhemminkään. Moni muukin vuosisadan alun tapaus jäi selvittämättä, osittain siksi, että poliisin osaaminen ei ollut riittävällä tasolla. Esimerkkinä kirjailija mainitsee mm. sen, että todistusaineiston talteen ottamista ei läheskään aina katsottu tarpeelliseksi.

Turun 1920-luvun tunnetuin murha tapahtui Vartiovuorenmäellä tammikuussa 1927. Murha ei saanut huomiota pelkästään Turussa, vaan myös koko Suomessa, Pohjoismaissa ja jopa Euroopassa. Kyseessä ei ollut mikään laitapuolen kulkijoiden välien selvittely, vaan uhri oli kauppias John Engblom, jota oli ammuttu takaapäin revolverilla päähän. Kävi ilmi, että teko oli tarkoin suunniteltu. Margit Niininen todettiin syylliseksi ja hänet tuomittiin murhasta elinkaudeksi kuritushuoneeseen. Hän anoi presidentiltä armahdusta ja sai sen istuttuaan tuomiosta vain puolitoista vuotta. Tapauksen tekee kiinnostavaksi se, että Turun kaupunginteatterissa on vuonna 2018 esitetty Juha Siltasen kirjoittamaa ja ohjaamaa näytelmää Ihana neiti N. eli Vartiovuoren arvoitus.

Murhan tapahtumapaikka Vartiovuori

Kirjan kaksi viimeistä tapausta ovat lukijoille tuttuja. Miljonäärin tyttären kidnappaus vuonna 2009 oli jotakin ennenkuulumatonta suomalaisessa rikoshistoriassa. Kaappaaja oli Juha Turunen ja kaapattu nainen oli Minna Nurminen. Kaappaaja vaati kahdeksan miljoonan euron lunnaita. Tapaus päättyi onnellisesti, ja Turunen sai yhdeksän vuoden vankeustuomion.

Lunnaskirjeen vaatimuksia

Toinen lähivuosiin sijoittuva rikos on Turun terrori-isku vuonna 2017, joka on varmasti vielä tuoreena lukijoiden muistissa.

Kirja on kiinnostavaa luettavaa ja varmasti erityisen kiinnostavaa turkulaisille, jotka pystyvät tunnistamaan rikosten tapahtumapaikkoja. Paljon työtä on vaadittu, jotta nämä rikoskuvaukset on saatu tällaiseksi laadukkaaksi kirjaksi. Kirjasta on saatu elävä, koska kirjassa ei kuvata pelkkiä rikoksia, vaan rikostapauksia valaistaan valokuvin ja lehtiartikkelein. Turun Kirjamessuilla Rauno Lahtinen kertoi, että rikosten taustoja selvitellessään suurena apuna ovat olleet poliisipöytäkirjat. Kirjan lopussa on kattava lähdeluettelo.

Rauno Lahtinen Turun Kirjamessuilla


sunnuntai 26. joulukuuta 2021

Lukupiirikirjana Jari Tervon Pääskyt talvehtivat järven pohjassa


Jari Tervo: Pääskyt talvehtivat järven pohjassa. Otava. 2021. Kansi: Tuuli Juusela. 456 sivua.

"Agricola avasi silmänsä. Hänen edessään oli hänen jäljentämänsä sivu, jolla oli hänen ensimmäinen ja ainoa suomenkielinen sananselityksensä. Hän oli ottanut sivun Wittenbergiin mukaan itseään elähdyttääkseen. Sitä oli tarvittu. Hän muisti syksyisen, sateessa rämpivän illan, kun hän kirjoitti Lutherin lihavien, silityksenkipeitten kissojen viereen sulallaan: catti. Hän muisti, mitä oli ajatellut tuona yksinäisenä iltana kuunnellessaan sateen hajamielistä rummutusta: nyt puuttuu enää puoli miljoonaa suomen kielen sanaa." (s. 223)

Lukupiirimme joulukuun kirjana oli Jari Tervon uusin teos Pääskyt talvehtivat järven pohjassa. Meitä oli kuusi innokasta lukijaa vaihtamassa mielipiteitä tästä kiinnostavasta kirjasta. Kirjan päähenkilö on Mikael Agricola (1510-1557), joka tunnetaan suomen kirjakielen ja suomenkielisen kirjallisuuden isänä. Agricolan valinta päähenkilöksi on kiinnostava ja väkisinkin uteliaisuutta herättävä. Mikael Agricolan roolia uskonpuhdistajana ja kirjoittajana on käsitelty paljonkin tietokirjallisuudessa, mutta kaunokirjallisuudessa ei juuri lainkaan. Agricolan persoonasta tiedetään varsin vähän eli Tervolla on ollut vapaus luoda Agricolasta omien mielikuviensa mukainen. Hyvin hän lukupiiriläisiemme mielestä on siinä onnistunut. Agricolasta tulee uskottava henkilö, joka sopii hyvin 1500-luvun ajankuvaan. 

Tervon Agricola sairasti epilepsiaa. Se oli tuolloin vaikea sairaus, joka uskomusten mukaan tuli suoraan saatanalta. Agricola pohti sairauttaan. "Voiko Jumala parantaa saatanan häneen istuttaman taudin? Jumala vaikeni. Taistelevatko Jumala ja Perkele hänessä ja hänestä? Voiko Perkele voittaa? Mitä sitten tapahtuu? Tuleeko minusta totisesti kadotettu sielu?" Mitä erilaisimpia parannuskeinoja kokeiltiin. Kerran Mikaelin isä haki Porvoosta lääkettä, johon oli sekoitettu kultaa. Eipä ihme, että lääkkeestä tuli kovin kallis, isän hevosen Kreivin hintainen. Eikä sekään pitänyt kohtauksia kurissa. 

"Malin-piika, suomen kielen magistra" (s. 39)

Näin Tervo aloittaa kirjansa: "Perkele lymysi August Henrikssonina pajanmurjussa Torsbyn kylässä, Suomenlahden rannalla." (s. 11) Aika hyytävä aloituslause, joka varmasti herättää lukijan mielenkiinnon. Tästä on hyvä edetä kirjan ensimmäiseen osaan. Eletään 1500-lukua Pernajassa, Torsbyn kylässä. Täällä Mikael on syntynyt. Hän elää varakkaan talonpojan poikana Torsbyn tiiviissä kyläyhteisössä. Mikaelin äidinkieli on ruotsi, mutta hän opettelee jo lapsuudessaan suomea. Hyvänä opettajana on piika-Malin, joka haukkuu ukkoansa Vaiva-Sturea monin väkevin sanoin vaikkapa hölttäperseeksi, cianvituksi ja lemuhengeksi. Ja onhan siellä Mikaelin paras kaveri Petrus. Petruksen kanssa Mikael lähtee oppiin Viipuriin. Oppiaineisiin kuuluvat mm. latina, retoriikka, logiikka ja musiikki.  

"...kaiken takana vaanii Perkele" (s. 248)  

Toisessa osassa kuvataan Mikaelin opiskelun päätösaikoja Wittenbergissä. Ison roolin saa Martti Luther, jonka luentoja Agricola käy kuuntelemassa. Agricola pyytää Lutherilta suosituskirjettä Kustaa Vaasalle saadakseen rahaa Biblian suomentamiseen. Vastapalvelukseksi Agricolan on kirjoitettava tunnustuksia elämästään ja kuvattava hänelle sattuneita häpeällisiä tapahtumia. Ja niin Agricola tekee. "Pitkämieliselle opettajalle, kiivaalle profeetalle ja armeliaalle professorille, Herra Tohtori Martille, tahtoo omistaa nöyrimmästi tämän vasthakoisen ja heickouskoisen tunnustuksen huhtikuun illan viimeisessä valossa Wittenbergin kaupungissa Armon vuonna MDXXXIX Magister Mikael Agricola." (s. 281)

"Venäjä levisi aukiamaana Agricolan sisälle" (s. 299)

Kolmas osa vie Agricolan Moskovan Kremliin rauhanneuvotteluihin tsaari Iivanan kanssa. Tämä on Agricolan viimeinen matka, jolle hän ei olisi mielellään lähtenyt. Mutta se oli kuninkaan tahto. Mieluiten hän olisi jäänyt Birgitta-vaimon  ja poikansa luo. Neuvottelut ovat sinänsä kiinnostavaa luettavaa, mutta lukupiirimme oli sitä mieltä, että Tervo korostaa liikaa Agricolan roolia rauhanneuvotteluissa. Mukana oli monia Agricolan yläpuolella olevia arvovaltaisia neuvottelijoita. Neuvottelut olivat vaikeat. Moskovan neuvotteluja pelättiin 1500-luvulla, aivan kuten talvisodankin aikaan.  

Taidokasta verbaalista sanankäyttöä

Kirja on biofiktiota eli kirjan päähenkilö on todellinen, samoin kuin monet muut tuolla aikakaudella eläneet henkilöt, mm. Martti Luther, Kustaa Vaasa ja tsaari Iivana. On historiallinen tosiasia, että Agricola oli tuntenut nämä kolme aikakautensa merkkimiestä. Paljon fiktiota on tarvittu faktan tueksi, jotta tämä tarina on valmistunut. Kirjan vahvuus mielestämme on kiinnostavissa henkilöhahmoissa sekä ajankuvassa. Ajankuva on vahvaa, ja 1500-luvun arki tapoineen ja tottumuksineen avautuu lukijalle värikylläisenä. Koimme mielenkiintoisina mm. matkustamisen kuvaukset, kuvaukset erilaisista sairauksista, ruokailuista ja vaikkapa käräjistä, joissa Sture Paljaspää tuomittiin eläimeensekaantumisesta yhdeksän markan sakkoon. Ajankuva näkyy onnistuneesti myös kielessä. Tervo käyttää aikaan sopivaa kuvailevaa, värikästä ja vanhahtavaa kieltä, joka paikka paikoin on hyvinkin räävitöntä ja piikikästä. Eräs lukijoistamme koki, että Tervon kieli ei miellyttänyt häntä. Kiinnostavan aiheen takia hän kuitenkin luki kirjan loppuun asti ja piti eniten neljännen osan tyylistä. 

Tervon konstailematon kielenkäyttö tuo mieleen samaan aikakauteen sijoittuvan Anneli Kannon Rottien pyhimyksen (Gummerus 2021) sekä Milja Kauniston 1700-luvulle sijoittuvan Olavi Maununpoika -trilogian (Gummerus 2013, 2014, 2015) Eräs lukijoistamme löysi Tervon selkeästä kertomatyylistä yhtymäkohtia Hemingwayn teksteihin.  

Kirjassa on neljä osaa, kaikki kiinnostavia ja hyvin erilaisia. Mietimme, että kirjasta olisi saanut vaikkapa kolme kirjaa, niin paljon sisältöä kirjassa on. Yhteistä kaikille osille on taistelu vallasta. Eniten meitä kiinnosti osa yksi eli Agricolan lapsuuden kuvaus, josta olisimme mielellämme lukeneet lisääkin. 

Kirjan kannessa on Olaus Magnuksen Carta Marina. Olisimme kaivanneet kirjaan lisää karttoja havainnollistamaan Agricolan matkoja ja asuinseutuja. Puhuimme myös kirjan nimestä. Tavallaan nimi sopii kirjaan hyvin. Onhan nimessä kyse vanhoista uskomuksista, jotka ovat tärkeä osa kansanperinnettä. Toisaalta, nimi ei kerro mitään kirjan sisällöstä. Kukapa arvaisi, että teoksen Pääskyt talvehtivat järvenpohjassa päähenkilö on Mikael Agricola. 

Olimme yksimielisiä siitä, että Pääskyt talvehtivat järvenpohjassa on parasta Tervoa. Kirja sai meiltä arvion 4,1 (asteikko 1-5). 

Lukupiirimme jatkuu tammikuussa, jolloin keskustelemme Sirpa Kähkösen kirjasta Vihreä sali (Otava 2021). 

maanantai 20. joulukuuta 2021

Lukupiirikirjana Tara Westoverin Opintiellä

 


Tara Westover: Opintiellä. Muistelma. Tammi. 2018. Englanninkielinen alkuteos Educated. Suomentanut Tero Valkonen. 435 sivua.

"Meidän perheessämme oppiminen oli täysin itsestä kiinni: sai opiskella kaikkea mihin omin voimin kykeni, kunhan työt oli tehty. Toiset olivat kurinalaisempia kuin toiset. Minä olin lapsista vähiten kurinalaisia, joten en ollut vielä kymmenvuotiaanakaan opiskellut järjestelmällisesti mitään muuta kuin morseaakkoset, koska isä halusi ehdottomasti minun oppivan ne. "Jos linjat katkaistaan, me olemme laakson ainoat viestintään kykenevät ihmiset", hän sanoi, mutta minä jäin aina miettimään, että jos me kerran olimme ainoat morseaakkosia opiskelevat, niin kenen kanssa me oikein viestisimme." (s. 74)

Rauman Naisten Pankin lukupiiri kokoontui kuuden naisen voimin vaihtamaan mielipiteitä Tara Westoverin kirjasta Opintiellä. Kirja on muistelmateos, jossa kirjailija kuvaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan Buck Peakilla, vuoren juurella Idahon osavaltiossa. Perheessä on seitsemän lasta, joista vuonna 1986 syntynyt Tara on nuorin. Perheyhteisö on tiivis, ja kanssakäymisissä ollaan samoihin arvoihin uskovien perheiden kanssa. Pikku-Tara viihtyy kotona, on eläimiä, on kauniit kalliomaisemat ja koko perhe lähellä. 

Kun Taralle tulee lisää ikävuosia, hän herää ihmettelemään, miksi hän eivätkä hänen sisaruksensa käy koulua. He ovat kotiopetuksessa, sanovat vanhemmat. Tärkeämpää kuin koulunkäynti on työskennellä isän romuttamolla, jonne kaikkien lasten pitää mennä työntekoon heti kymmenen vuotta täytettyään. Työ on raskasta ja altista onnettomuuksille, joita sattuukin usein myös perheen lapsille. Mutta Tara ei halua tehdä työtä romuttamolla, hän haluaa oppia ja hän haluaa kouluun.

Isän tahto on perheen tahto

Taran vanhemmat eivät halua tytön menevän kouluun. Tiukan uskonnollinen mormoniperhe elää vakaumustensa mukaisesti, ei usko hallitukseen, ei koulutukseen eikä lääkäreihin. Käy ilmi, että neljällä lapsella ei ole edes syntymätodistusta. Kotona syntyneen Taran syntymäpäivä on arvailujen varassa, koska äiti ei sitä muista. Perhe elää täysin isän ehdoilla. Henkilönä isä on toisaalta hyvin iloinen luonne. "Huulet olivat usein taipuneet iloiseen hymyyn, aivan kuin hän nauraisi koko maailmalle." (s. 47). Mutta toisaalta hän on täysin arvaamaton ja äärimmäisen kiihkeä uskonnollisessa vakaumuksessaan. Perheen pitää luopua puhelimesta. Isä ei uusi ajokorttiaan eikä vakuuta autoa. Sitten tulee survivalismi. Kaikkea tavaraa ruoasta ja bensasta alkaen täytyy varastoida tulevan maailmanlopun varalta.

Äidillä ei ole sanansijaa perheen asioista päätettäessä. Vastentahtoisesti, miehensä pakottamana, äiti ryhtyy toimimaan kätilönä. "Isä laski kätensä äidin hartialle. "Herra on kutsunut sinua", isä sanoi. "Ja joskus hän pyytää vaikeita asioita." (s. 33) Äidin tehtävänä on myös toimia perheen lääkärinä eli tehdä erilaisia homeopaattisia yrttiseoksia eri sairauksiin. "Hän sanoi kykenevänsä pysäyttämään halvauksen säätämällä chakraa, keskeyttämään sydänkohtauksen pelkällä energialla ja parantamaan syöpäpotilaita, jos ihmisillä vain oli uskoa. Hänellä itsellään oli omien sanojensa mukaan ollut rintasyöpä, ja hän oli parantanut sen." (s. 399) Selvästi isä sekä veli Shawn kärsivät mielenterveysongelmista, mutta sellaista ei voi sanoa ääneen, puhumattakaan että hakeuduttaisiin hoitoon. Veli on väkivaltainen ja suorastaan vaarallinen, mutta vanhemmat kiistävät Taran version veljen väkivallasta. Missä on vanhempien vastuu? Miksi veljelle ei hankita hoitoa?

Tara lähtee koulutielle 17-vuotiaana. Samalla alkaa matka kohti omaa elämää. Helppoa se ei ole. Taralla on jo opintojen suhteen paljon kiinni otettavaa. Yhtä paljon haasteita tuottaa sopeutuminen tavalliseen opiskelijaelämään. Mutta hän pystyy siihen. Hän saa stipendin ja valmistuu vuonna 2014 historian tohtoriksi Cambridgesta.

Lapsi rakastaa ehdoitta vanhempiaan

Lukupiirimme koki, että kysymys Taran kohdalla on selviytymistarinasta eli miten selviytyä ja päästä irti perhesuhteesta, joka aikoinaan oli ollut niin rakas. Westover kuvaa taitavasti irtautumisprosessia, joka todellakaan ei ole helppo. Välillä Tarasta tuntuu, että hän pystyy elämään yksin, mutta sitten hän taas huomaa, että koti ei suostu irrottamaan otettaan hänestä eikä hän kodista. Taas hän palaa kotiin haluten takaisin perheyhteyteen, mutta koska Tara ei voi ottaa vastaan isän siunausta, suhde ei eheydy. Uskonnon totaalisuus voittaa perhesuhteet, lasta ei voi hyväksyä, ellei hän tunnusta uskoa. 

Varmasti useampikin lukija joutuu tarkistamaan tapahtumien vuosiluvut. Kyllä, kirjan tapahtumat sijoittuvat todellakin 1980-luvulle. Tuntuu uskomattomalta, että sivistyneessä valtiossa voi elää olematta virallisesti olemassa. Ei syntymätodistusta, ei tietoa syntymäpäivästä. Totuus on usein oudompaa kuin fiktio. Westoverin kirja todistaa sen.

Se, että Westoverin perhe elää normaalin yhteiskunnan ulkopuolella omissa kummallisissa sfääreissään, menee kirjan kuvauksissa ehkä liikaakin mormoniuskonnon piikkiin. Tosiasiallisesti kyse on paljolti nimenomaisesti isän mielenterveysongelmista, eikä niinkään uskonnon vaatimuksista.

Mietimme, kirjoittaako Tara Westover vielä kirjoja. Ehkä kirjoittaa, koska hän osaa kirjoittaa sujuvaa tekstiä, mutta kuitenkin ehkä ei. Tässä päiväkirjaan perustuvassa kirjassa hän on kertonut selviytymistarinansa, ja voi olla, että se riittää hänelle. Kirjan kirjoittaminenkin oli hänelle todennäköisesti osa selviytymisprosessia.

Kirjan nimeksi on valittu Opintiellä, Educated. Mielestämme jokin muu nimivalinta olisi kuvannut selviytymistarinaa paremmin. Eräs lukijoistamme totesi, että nimi kuulostaa aapiselta. Kirjan kansi sai meiltä kiitosta.

Odotukset kirjan suhteen olivat suuret. Varsinkin sen jälkeen, kun kävi ilmi, että kirja oli ollut yli sata viikkoa New York Timesin bestseller -listalla ja että Barack Obama oli suositellut tätä kirjaa. He called "Educated" is a "remarkable memoir of a young woman raised in a survivalist family in Idaho who strives for education while still showing great understanding and love for the world she leaves behind." Kiinnostava lukukokemus tämä oli, vaikkakin minun mielestäni turhankin sentimentaalinen ja melodramaattinen. Mietin, olisiko kirjailijan kannattanut odottaa vielä muutama vuosi ennen kuin aloittaa kirjan kirjoittamisen. Silloin saisi enemmän etäisyyttä tapahtumiin. 

Kirja sai meiltä arvion 3,7 (asteikko 1-5).

Keksimme lukupiirillemme nimen. Ihan Rauman giälisen: Päi avara mailma.

Jatkamme lukupiiriämme keväällä. Tammikuun kirjana on Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin (Johnny Kniga 2013).

Ihanaa joulun aikaa kaikille! 


lauantai 18. joulukuuta 2021

Ruth Druart: Viimeinen yö Pariisissa

                             

Ruth Druart: Viimeinen yö Pariisissa. Sitruuna. 2021. Englanninkielinen alkuteos While Paris Slept. Suomentanut Elina Salonen. 450 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Jean-Luc veti vaatteen kasvoiltaan ja roikotti sitä edessään. Se oli yöpaita. Ohut, naisellinen vaatekappale. Miten se oli tänne päätynyt? Se oli leijunut laiturin yllä kuin haamu. Jean-Luc siirsi katseensa laituriin. Hän huomasi piikkikorkokengän, jonka korko oli katkennut. Koristeellisen, violetin hatun. Kaksi mustaa knallia. Kävelykepin. Särkyneet silmälasit. Posliininuken, jonka jalka oli poikki. Apinapehmolelun, jonka kaulasta pursui vaaleanpunaista vanua." (s. 46)

On vuosi 1953. Jean-Luc Beauchamps asuu vaimonsa Charlotten ja poikansa Samin kanssa Santa Cruzissa Kaliforniassa. Jean-Lucin mielestä elämä USA:ssa on juuri niin hyvää kuin hän oli toivonutkin jätettyään taakseen toisen maailmansodan julmuudet Pariisissa. Jean-Luc haluaa juurtua amerikkalaiseen yhteiskuntaan. Pojalle ei puhuta ranskaa eikä hän muutenkaan halua muistella entistä elämäänsä. Arpi kasvoilla muistuttaa silloin tällöin natsimiehityksen kauhuista, mutta niihin muistoihin hän ei halua palata. Vaimo Charlotte sen sijaan kaipaa entistä kotimaataan eikä tunne oikein sopeutuvansa amerikkalaiseen elämäntapaan. 

"Teidän on tultava kaupungintalolle puhutettavaksi." (s. 13)

Perheen elämään tulee suuri muutos, kun poliisi vie Jean-Lucin kuulusteltavaksi. Jean-Lucin on palattava menneisyyteensä ja sodanaikaiseen Pariisiin.

Toinen kirjassa seurattava ajanjakso sijoittuu sodanaikaiseen Pariisiin vuonna 1944. Pariisi on saksalaisten hallussa. Juutalaisia Auschwitziin kuljettavat junat kulkevat Drancyn kauttakulkuleirin läheltä, muutaman kilometrin päässä Pariisin keskustasta. Darcyn aseman yksi työntekijöistä on Jean-Luc. Rataonnettomuuden seurauksena Jean-Luc joutuu sairaalaan, missä häntä hoitaa Charlotte, viehättävä nuori nainen. He ihastuvat ja rakastuvat. Heidän tilanteensa on  kuitenkin ongelmallinen, koska Charlotten vanhemmat eivät hyväksy Jean-Lucia. 

"Olkaa kiltti", nainen sopertaa. (s. 175)

Eräänä päivänä Jean-Lucin työskennellessä asemalla juutalaisia sullotaan karjavaunuihin. Silloin nuori juutalaisnainen Sarah turvautuu Jean-Luciin ja luottaa hänen apuunsa. Mitä tehdä? Jean-Luc joutuu tekemään nopean ratkaisun. 

"Luomme omat sääntömme." (s. 211)

Kirja on voimakas ja koskettava tarina toisen maailmansodan kauhuista. Kirja ei keskity taistelukuvauksiin, vaan pikemminkin sodan ja holokaustin seuraamuksiin. Vaikka kirjassa on rankkojakin kuvauksia sodan kauhuista, tarina pitää sisällään paljon rakkautta ja rohkeutta. Lukija pystyy aistimaan, että uskomattoman kauhun uhatessa on aina toivoa tulevaisuudesta.

Valinnoilla on seurauksensa. Varmasti tarinan valintoja tehneet henkilöt eivät pystyneet tietämään, millaiset seuraukset tehdyillä päätöksillä oli. Vaikka kaikki tuntui menetetyltä, rakkaus ja myös rohkeus saivat tekemään rohkeita valintoja, valintoja, jotka muuttivat henkilöiden elämän ikuisesti.

Kyseessä on fiktiivinen historiallinen kuvaus rakkauden voimasta, perhesuhteiden vahvuudesta ja myös selviytymisestä. Voisin hyvin ajatella, että näin olisi todellisuudessa saattanut tapahtua. Henkilöhahmot - Jean-Luc, Charlotte ja Sarah - on kuvattu elävästi ja uskottavasti. Lukija tuntee sympatiaa heitä kaikkia kohtaan ja myös ymmärtää tehdyt valinnat. Kaikkein suurimman myötätunnon saa Sam, jonka elämä nyrjähtää täysin paikoiltaan. Lukija joutuu miettimään, kenen ehdoilla lapsen elämästä päätetään, mikä rooli on aikuisten toiveilla ja millainen päätösvalta annetaan itse lapselle. Voin suositella kirjaa kaikille, joita toinen maailmansota kiinnostaa. Kirjaa on helppo lukea ja se pitää otteessaan niin, että sanoin jatkuvasti mielessäni "vain yksi luku lisää". Kirjan lopussa on lista kirjoista, joihin kirjailija oli tutustunut taustatietoja hankkiessaan. 


torstai 16. joulukuuta 2021

Kirjabloggaajien joulukalenteri: Luukku 16

                                                                             

Joulu on juhlista vanhimpia ja siksi siihen liittyy suuri määrä perinteitä. Jokaiselle perheelle on muodostunut omat perinteensä. 

Meidän perheemme monien muiden suomalaisten kera hiljenee jouluaattona klo 12 kuulemaan joulurauhan julistusta Turusta. Kyse on pitkästä perinteestä, sillä julistus on luettu 700 vuoden ajan aina 1300-luvulta lähtien. On luontevaa, että joulurauhan julistus annetaan nimenomaan Turusta, Suomen vanhimmasta kaupungista. Perinteen näyttämökin on ollut sama kaupungin perustamisajoista alkaen: Vanha Suurtori ja sitä reunustavat rakennukset. Brinkkalan talon parveke on tuttu turkulaisille ja se on tullut tutuksi kaikille suomalaisille sen jälkeen, kun tilaisuuden televisioinnit aloitettiin.

Väen paljoutta kuulemassa joulurauhan julistusta (kirjan kuvitusta)

Kaunis ja elävä perinne

Suurtorilla voi kokea jouluisen yhteishengen jo ennen julistuksen lukemista. Torille kerääntyy joulurauhan kuulijoita noin 10 000 - 15 000. Klo 11.57 alkaa tilaisuuden televisiointi. Ensin lauletaan virsi Jumala ompi linnamme, joka tunnetaan uskonpuhdistuksen kannattajien tunnuslauluna. Sotilassoittokunta soittaa alkufanfaarin Marsalkan hopeatorvet -marssista ja sen jälkeen Suomen Turku julistaa joulurauhan sekä suomeksi että ruotsiksi. Turun kaupungin protokollapäällikkö Mika Akkanen on julistanut joulurauhan jo kahdeksan kertaa. Kun julistus on luettu, väkijoukko ottaa hatut päästään Maamme-laulun alkutahtien kajahtaessa. Tilaisuuden päättää Porilaisten marssi. 
Brinkkalan talon parveke (kirjan kuvitusta)

Nyt on maassa rauha ja ihmisillä hyvä mieli.

Julistuksen muodot ovat jonkin verran muuttuneet vuosisatojen kuluessa. Aiemmin ei kokoonnuttu yhteen kuulemaan julistusta, vaan kaupungin raadin jäsenet ratsastivat ympäri kaupunkia lukemassa julistusta. Julistuksen sanamuodot ovat vaihdelleet vuosien mittaan, mutta pääsanoma on pysynyt samana. Ensimmäisinä vuosisatoina julistuksen kieli lienee ollut ruotsi. Vuodesta 1711 alkaen julistus on luettu sekä ruotsiksi että suomeksi. Maamme-laulu otettiin ohjelmaan vuonna 1986 ja Porilaisten marssi vuotta myöhemmin. Tilaisuus radioitiin ensi kerran vuonna 1935 ja televisioitiin vuonna 1983. 

Porilaisten marssi (kirjan kuvitusta)

Valo voittaa pimeyden

Julistuksella on lähes katkeamaton perinne. Muutamia poikkeusvuosia on ollut, mm. isonvihan vuodet 1712-1721 ja vuosi 1939, jolloin julistusta ei luettu ilmapommitusten uhan vuoksi. Sotajoulu 1943 radioitiin Turun sijasta Raumalta. Syytä tähän ei tiedetä. Viime vuonna 2020 joulurauha julistettiin poikkeuksellisesti ilman yleisöä koronatilanteen vuoksi. Jää nähtäväksi, miten käy tänä vuonna. 

Nykyisin joulurauha julistetaan monissa muissakin Suomen vanhoissa kaupungeissa, mutta Turun joulurauhan julistuksella on vakiintunut ja vahva asemansa suomalaisten joulunvietossa.

"Huomenna, jos Jumala suo, on meidän Herramme ja Vapahtajamme armorikas syntymäjuhla; ja julistetaan siis täten yleinen joulurauha kehoittamalla kaikkia tätä juhlaa asiaankuuluvalla hartaudella viettämään sekä muutoin hiljaisesti ja rauhallisesti käyttäytymään, sillä se, joka tämän rauhan rikkoo ja joulurauhaa jollakin laittomalla taikka sopimattomalla käytöksellä häiritsee, on raskauttavien asiainhaarain vallitessa syypää siihen rangaistukseen, jonka laki ja asetukset kustakin rikoksesta ja rikkomuksesta erikseen säätävät. Lopuksi toivotetaan kaupungin kaikille asukkaille riemullista joulujuhlaa."

Lähde: Tuomas Heikkilä ja Liisa Suvikumpu: Suomen Turku julistaa joulurauhan. Åbo kungör julfred. Kirjapaja. 71 sivua.

Oikein ihanaa joulun odotusta kaikille!

Eilen luukun avasi Kartanon kruunamaton lukija ja huomisen luukun avaa Kirjaluotsi. Kirjamies-blogista näet kaikki kalenteriin osallistuvat kirjabloggarit.